Viisi argumenttia Naton puolesta

Helsingin Sanomat teetti Nato-gallupin, jonka yhtä hyvin olisi voinut jättää teettämättä. Suomalaisten Nato-kannat eivät nimittäin ole muuttuneet miksikään vuoden takaisesta kyselystä.

Itse asiassa kyselyn aikasarja kertoo, että Naton vastustus on pysynyt samalla tasolla viimeksi kuluneet kymmenen vuotta. Noin kaksi kolmesta suomalaisesta vastaa ”ei” kysymykseen ”pitäisikö Suomen liittyä Naton jäseneksi”.

Mistä tämä jämähtäneisyys kertoo? Varmaa vastausta ei ole, sillä perusteluita kannalle ei ole kysytty.

Itse olen vuosien varrella pikku hiljaa kääntynyt jäsenyyden vastustajasta kannattaksi. Voin siis ainakin yrittää arvailla vastustajien perusteluita. Ja lausua muutaman vasta-argumentin.

Perustelu 1): Jäsenyys ei juuri nyt ole ajankohtainen, koska yksikään valtio, mukaan lukien Venäjä, ei uhkaa Suomea.

Vastaperustelu: Milloin jäsenyys on ajankohtainen? Sittenkö, kun akuutti sotilaallinen kriisi uhkaa? Pääseeköhän Naton jäseneksi nopeutetulla menettelyllä sitten, kun meistä siltä tuntuu?

Perustelu 2): Jäsenyys maksaa, eikä meillä ole varaa siihen.

Vastaperustelu: Yksi asia on viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana tullut selväksi: armeija kärsii jatkuvasta rahapulasta, sillä nykyaikainen aseistus alkaa olla liian kallista pienelle maalle. Uskottava puolustuskyky ei ennen pitkää ole omin resurssein enää mahdollista.

Perustelu 3): Natossa voimme joutua konflikteihin, joihin emme halua osallistua ja jotka eivät meitä kosketa.

Vastaperustelu: Mitä Suomi tekee parhaillaan Afganistanissa Naton kumppanina? Puolustaa itärajaansa? Sitä paitsi eivät kaikki Nato-maat nykyäänkään ole mukana kaikissa puolustusliiton operaatioissa.

Perustelu 4): Suomi on tähänkin asti pärjännyt omillaan, ei pidä luottaa vieraan apuun.

Vastaperustelu: Missä sodassa Suomi on pärjännyt omillaan? Kansalaissodassa Saksan Itämeren-divisioona nousi maihin, ratkaisi sodan valkoisen puolen eduksi -- ja varmisti itsenäisyyden. Talvisodassa olimme totta vie yksin, ja kansallinen katastrofi oli lähellä. Kun lukee silloisten päättäjien muistelmia, sieltä nousee yksi ääni ylitse muiden: itku liittolaisen ja ulkoisen avun perään. Jatkosodassa ylsimme torjuntavoittoon, mutta ilman Hitlerin ase- ja vilja-apua en istuisi kirjoittamassa tätä blogia.

Perustelu 5): Natoa johtaa USA, emmekä me kuulu samaan arvoyhteisöön öljystä sotivan supervallan kanssa.

Vastaperustelu: Tietenkään Suomi ei voi maailmanpolitiikassa olla kaikesta samaa mieltä suurvallan kanssa. Kyse on siitä, mikä mahdollisista liittolaisista edustaisi parhaiten niitä arvoja, joita mekin.

On eräs tärkeä syy, miksi Naton vastustuslukemat pysyvät tasaisen korkealla. Poliittiset päättäjät, nekään, jotka Natoa kannattavat, eivät aja asiaa. He perustelevat passiivisuuttaan sillä, että kansa on vastahankainen.

Mutta eihän sen näin pitäisi mennä. Päättäjien tehtävä on näyttää suuntaa. Kansa seuraa perässä -- ennemmin tai myöhemmin.

Aihe(et): Yleinen Avainsanat: , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.