Auer-juttu vihdoin ohi – outo ristiriita jäi

Korkein oikeus päätti keskiviikkona hylätä Anneli Auerin purkuhakemuksen seksuaalirikostuomiostaan. Se tarkoittaa sitä, että Auer-juttuun jää pysyvästi outo ristiriita.

Jukka S. Lahti murhattiin kotonaan Ulvilassa 1. joulukuuta 2006 eli yhdeksän vuotta yksitoista kuukautta sitten. Murhatutkinta ja sitä seurannut oikeudenkäyntien sarja on synkkä luku suomalaisessa oikeushistoriassa.

Erilaiset epäonnistumiset seurasivat toisiaan. Muutama esimerkki: Rikospaikkatutkinta jäi vajaaksi, syyttömät istuivat sellissä ja krp:n rikoslaboratorio toheloi dna-näytteen kanssa.

Käänteitäkään ei puuttunut: epäilyjen kohdistuminen Aueriin, uusi seksuaalirikosepäily ja juttujen vatvominen edestakaisin eri oikeusasteissa.

Lopputulos oli se, että Anneli Auer ei ole murhaaja, mutta hänet tuomittiin kuitenkin seksuaalirikoksista. Tuomionsa hän on jo istunut.

Mutta tältä osin tarinaan jäi ristiriita. Seksuaalirikosjutun salaisen päätöksen ydin oli jutun asianomistajien -- eli Auerin kolmen nuorimman lapsen -- kertomukset. Turun hovioikeus uskoi niihin.

Sen sijaan Vaasan hovioikeus ei antanut samojen lasten kertomuksille mitään painoa vapauttaessaan Auerin murhasyytteestä.

Vaasan hovioikeus totesi nuorempien lasten kertomusten olleen ”ristiriidassa esitetyn teknisen rikostutkinnan näytön kanssa, eikä niitä muutoinkaan voida pitää siinä määrin luotettavina, että asian ratkaisu voitaisiin perustaa osaksikaan niihin”.

Yksi hovioikeus siis uskoi, toinen ei.

”Tuomiot tarkoitettu pysyviksi”

Viimeisessä vaiheessa Auer vaati seksuaalirikostuomion purkamista viitaten Vaasan ratkaisuun ja muutamiin uusiin lausuntoihin. Kyse oli nimenomaan asianomistajien kertomusten uskottavuudesta. Puolustuksen mukaan kyseessä saattoivat olla valemuistot.

Tuomio voidaan purkaa, jos jotain uutta merkittävää tulee ilmi. Purut ovat kuitenkin olleet Suomessa varsin harvinaisia. Tämän periaatteen KKO totesi varsin suoraan: ”Lainvoiman saaneet tuomiot on tarkoitettu pysyviksi.”

KKO:n mukaan tuomion purkamiseen ei ollut aihetta, koska sen mukaan uutta ei ollut ilmennyt.

Turun ja Vaasan hovioikeuksien ristiriidan KKO sivuutti sitä juurikaan tarkemmin selostamatta. KKO viittasi murhajutun päätökseen todetessaan: ”korkein oikeus toteaa, että siinä on ollut kysymys eri teosta ja eri tapahtuma-ajasta.”

Tosiasiassa niillä kuitenkin oli yhteys sillä seksuaalirikosjutun pohjana olleet asianomistajien kertomukset tulivat ilmi vasta sen jälkeen, kun Auer oli ensimmäisellä kierroksella vapautettu murhasyytteistä. Kertomukset itse asiassa johtivat vielä murhajutunkin uuteen käsittelyyn.

Mutta tähän tämä jää. Tietyllä tavalla sopivan sekava loppu koko Auer-vyyhdille.

Tai ei nyt ihan vielä loppu, koska Auerin korvauksia murhajutun koppikorvauksista voidaan vielä hyvinkin puida oikeussalissa.

Tallennettu kategorioihin "Aina kaikkea ei voi ymmärtää", Auer | Kommentit pois päältä artikkelissa Auer-juttu vihdoin ohi – outo ristiriita jäi

Oulun insestijuttu ansaitsee julkisen käsittelyn

 

Rohkea nainen, ei muuta voi sanoa. Oulussa alkaa keskiviikkona poikkeuksellinen oikeudenkäynti.

Norsunluurannikolta kotoisin olevaa miestä syytetään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuosina 1999-2008. Sanomalehti Kalevan mukaan tytär tuli isälleen useita kertoja raskaaksi. Hänelle tehtiin abortteja ja hän myös synnytti lapsen isälleen.

Tavallisesti seksuaalirikosjutut puidaan suljettujen ovien takana ja oikeus antaa -- jos antaa -- niistä liuskan mittaisen julkisen tiedotteen. Toisinaan itse päätös on julkinen, mutta siitä on salattu asianomistajan nimi.

Nyt on toisin.

Oulun käräjäoikeus päätti, että keskiviikkona alkava poikkeuksellinen seksuaalirikosoikeudenkäynti käydään avoimin ovin.

Syytteet kiistävä isä oli vaatinut juttua salaiseksi, koska siinä tulisi esiin hänen ja tyttären yksityiselämän piiriin kuuluvia tietoja. Tytär vastusti salassapitoa. Tytär nimenomaan halusi, että tiedot häneen kohdistuvista sukupuoliyhteyksistä ovat julkisia.

Rikoksen tekeminen ei kuulu yksityiselämään

Oikeudenkäynnin pääsääntö on julkisuus ja salassapito on poikkeus.

Oulun käräjäoikeus totesi aivan oikein, että nimenomaan uhrin sana painaa. Oikeus totesi, että ratkaisevaa on tässä tapauksessa nimenomaan uhrin tahto.

Se on tärkeämpi kuin syytetyn näkökulma. Rikoksen tekeminen ei voi olla yksityisyyden piiriin kuuluva asia.

Ja miksi uhri haluaa jutun julkiseksi?

Tyttären avustaja Jorma Herttuainen selvensi sitä uutisjutussa. Tytär haluaa julkisen oikeudenkäynnin rohkaistakseen seksuaalisen hyväksikäytön uhreja puhumaan, koska näistä asioista ei pidä vaieta.

Tuohon on vaikea lisätä mitään. Rohkea nainen.

Seksuaalirikoksen uhriksi joutuminen ei ole koskaan uhrin vika, vaan tekijän. Uhrilla ei ole niissä hävettävää. Tekijöillä on.

Tapaus ansaitsee julkisen käsittelyn -- myös siltä osin, että miksi lastensuojelussa ei tehty mitään.

Tallennettu kategorioihin Julkisuus, Oikeuslaitos | Kommentit pois päältä artikkelissa Oulun insestijuttu ansaitsee julkisen käsittelyn

Kansallisen turvallisuuden uhka jää tulkinnanvaraiseksi käsitteeksi

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa perustuslakiin muutosta, joka päästää viranomaiset nuuskimaan kansalaisten viestintää kansallisen turvallisuuden varjolla. Ehdotus jää varsin laajaksi ja tulkinnanvaraiseksi.

Työryhmän ehdotus liittyy samaan aikaan valmisteilla olevaan lakiin sotilas- ja siviilitiedustelusta. Niissä kaavaillaan viranomaisille mahdollisuutta seuloa viestejä tietoliikenteestä eli puheluista, sähköposteista, tekstiviesteistä ja muusta.

Perustuslain mukaan viestintä on luottamuksellista. Nykyisin viranomaiset pääsevät kansalaisten viesteihin vain rikostutkinnassa, mutta uusi ehdotus sallii laajemman toiminnan.

Työryhmän mukaan viestin suojaa voitaisiin jatkossa rajoittaa myös, jos se olisi välttämätöntä ”tiedon hankkimiseksi sotilaallisesta toiminnasta taikka sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta”.

Olennainen rajoite esityksessä näyttää olevan esityksessä mainittu välttämättömyysperiaate, joka työryhmän mukaan estää kaiken kattavan tietoliikenteen seurannan. Sitä pitää jollain tavalla kohdentaa.

Kansallinen turvallisuus?

Sotilaallisen toiminnan tiedustelu ei tavallisia kansalaisia koske, joten keskitytään tässä kansalliseen turvallisuuteen.

Työryhmän mietinnössä siitä todetaan näin: ”Kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavalla toiminnalla säännöksessä tarkoitettaisiin valtiojärjestystä tai yhteiskunnan perustoimintoja uhkaavaa toimintaa, kuten terrorismiin liittyvää toimintaa tai väkivaltaista radikalisoitumista taikka ulkomaisten tiedustelupalvelujen toimintaa.

Säännöksessä olisi kyse kansallista turvallisuutta uhkaavasta sellaisesta toiminnasta, johon ei vielä ole mahdollista kohdistaa konkreettista ja yksilöityä rikosepäilyä, tai jota ei ole säädetty rangaistavaksi.”

Vaikka esityksessä luetellaan muutama esimerkki, niin se jättää kansallisen turvallisuuden käsitteen kovin avonaiseksi. Virossa esimerkiksi korruptio tulkitaan tietyissä tapauksissa uhaksi kansalliselle turvallisuudelle.

Avonainen käsite jättää myös poliitikkojen tulkinnalle varaa. Suomalaisten nykypoliitikkojenkin käsitykset uhista ovat nopean googlailunkin perusteella kovin erilaiset.

Perustuslain pitäisi kuitenkin turvata kansalaisten oikeudet myrskyisinäkin aikoina.

”Saattaisi vaarantaa”

Tässä kannattaa huomata, että työryhmän mukaan kansallisen turvallisuuden ei tarvitse vaarantua, vaan uhka siitä riittää. Tämänkin määrittely on vaikeaa.

Tiedustelukynnystä alentaa vielä se, että perustelujen mukaan ”tiedonhankinta voisi koskea myös toimintaa, joka jatkuessaan saattaisi vaarantaa kansallista turvallisuutta”.

Eli itse asiassa esityksessä todetaan, että tietoja voidaan hankkia ilman rikosepäilyä toiminnasta, joka ehkä joskus voisi olla uhka.

Erikoinen tulkinta tuossa muotoilussa on se, että kansallista turvallisuutta voi myös mahdollisesti joskus uhata toiminta, jota ei ole säädetty rangaistavaksi. Laillisen toiminnan ei kai pitäisi uhata kansallista turvallisuutta?

Oikeusministeriön ehdotus antaa perustuslain tasolla viranomaisen tiedustelutoiminnalle hyvin tulkinnanvaraiset ja laajat mahdollisuudet. Kaiken kattavaa tietoliikenneseurantaa ei saa tehdä, mutta kohteet voi valita suhteellisen tulkinnanvaraisin perustein.

Ja tietysti kaikki tämä toiminta tapahtuu täysin salassa ilman mitään julkista kontrollia.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Kommentit pois päältä artikkelissa Kansallisen turvallisuuden uhka jää tulkinnanvaraiseksi käsitteeksi

Pahasta poliisista on tullut Suomessa uskottava hahmo

Maanantain aamupäivä oli tuskainen. Olin luvannut kirjoittaa kommentin rikostoimituksen poliisirikosselvityksestä, mutta oli jotenkin vaikea päästä aiheeseen kiinni.

Päivi Hannulan ja Ville Eklundin tekemä selvitys sisälsi ehdottomasti uutisia: kymmenen poliisia on irtisanottu rikosten takia vuoden 2014 alusta lukien. Kuusikymmentä on saanut rikoksen takia kurinpitorangaistuksen ja kymmenet ovat vielä Auer-urkintojen jälkeen jonossa.

Määrät ovat yllättävän isoja ja yksittäiset tapaukset ikäviä.

Talousrikostutkija tekee talousrikoksia, kenttämies uhkailee pysäyttämäänsä nuorta kuljettajaa, vanhempi konstaapeli auttaa ulosoton huijaamisessa ja ylikomisario pahoinpitelee avovaimoaan.

Viina on ongelma poliisissakin kuten monilla muilla työpaikoilla. Monet tapaukset liittyvät siihen, että töihin on tultu humalassa. Poliisista löytyy myös seksististä käytöstä ja kymmenet urkkivat tietoja koneelta.

Mutta näiden päivitteleminen ei antanut aihetta kommenttiin. Missä on iso kuva? Soittelin poliiseille ja virkamiehille, juttelin kollegoiden kanssa, mutta näkökulmaa ei löytynyt.

”Niin, poliisitkin on ihmisiä… Juovat viinaa ja tekevät tyhmyyksissään rikoksia… Poliiseja on kuitenkin yli seitsemän tuhatta… Ei se iso määrä ole”.

Laki ja poliisin eettinen vala velvoittavat poliisimiehiä rehellisyyteen vapaa-ajallakin. Valassa vannotaan: ”Lupaan parhaan kykyni ja taitoni mukaan käyttäytyä aina ja kaikissa tilanteissa poliisin arvolle sopivalla tavalla.”

Ei auennut siitäkään. Yhden maissa luovutin ja lähdin uutiskierrokselle Vantaan käräjäoikeuteen.

Illan suussa kävin ostamassa kengät, kun edelliset oli loppuun kävelty. Jokin häiritsi koko ajan.

Kymmenen uutisten aikaan se aukesi. Tajusin ongelman: Poliisirikokset eivät enää tunnu missään.

Toki tapaukset ovat ikäviä, mutta ikään kuin kuuluvat asiaan. Ei pitäisi kuulua, mutta näin vaan nyt on.

Tajusin, että olin sanonut asian dekkarikirjailijan näkökulmasta parin viime vuoden aikana monta kertaa. Huumepoliisin ex-päällikön Jari Aarnion tapaus teki rikoskirjallisuudessa pahasta poliisista uskottavan hahmon Suomessakin.

Samasta asiasta oli kyse tässäkin. Pahat poliisit eivät enää hätkäytä edes tällaisina koosteina. Pahat poliisit kuuluvat kuvioon, vaikka 99% prosenttia poliiseista hoitaa työnsä hyvin vaikeissa oloissa ja ajoittain henkensä kaupalla.

Onneksi kuitenkin edelleen uutinen on se, että poliisi tekee rikoksen. Eikä se, että poliisi on rehellinen.

Tallennettu kategorioihin Poliisin ongelmat | Kommentit pois päältä artikkelissa Pahasta poliisista on tullut Suomessa uskottava hahmo

Kun poliisi ei saa kertoa edes ammuttiinko poliitikko

Poliisi kyllä voi kertoa, että vaarallinen kriminaalipotilas karkasi mielisairaalasta. Sen sijaan laki kieltää poliisia tiedottamasta, jos vaikka ministeri ammuttaisiin kadulle. Se on ongelma.

Poliisi tiedotti viime päivinä näkyvästi Niuvanniemestä karanneesta kriminaalipotilaasta nimen ja kuvan kera. Niin pitikin.

Nykyisen esitutkintalain mukaan poliisi ei saa kertoa rikoksen tekijän tai uhrin nimeä muutoin kuin jos se on  ”välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi, rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi, uuden rikoksen estämiseksi tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämiseksi”.

Karanneesta vaarallisesta vangista voi siis kertoa nimellä ja kuvalla, mutta tuo lain rajaus on pulmallinen. Jos esimerkiksi merkittävä poliittinen tai taloudellinen vallankäyttäjä joutuu rikoksen uhriksi tai on rikoksen tekijä, niin poliisilla ei ole oikeutta kertoa sitä henkilön aseman perusteella.

Otetaan esimerkki ääritilanteesta: Jos ministeri ammuttaisiin Helsingin Aleksanterinkadulla, niin poliisi voisi kertoa, että mies ammuttiin Aleksilla. Sen sijaan esitutkintalaki kieltää kertomasta sitä, että uhri on pääministeri. Tai jos kansanedustaja puukottaa kotonaan vaimonsa, niin poliisin on vaiettava tekijän taustasta.

Samaan tapaan laki kieltää poliisia kertomasta, jos tutkinnassa olisi tuomarin tai korkean virkamiehen törkeä lahjusrikos tai pörssiyhtiön johtajan miljoonakavallus.

Tilanne on yhteiskunnan näkökulmasta täysin reikäpäinen.

Nämä pykälät tulivat voimaan vuoden 2014 alusta. Siihen saakka nimen kertominen oli mahdollista myös painavasta muusta syystä, mutta jostain ihmeen syystä se poistettiin laista. Oikeustoimittajat ry sen säilyttämisen puolesta yritti puhua.

Tämä lainsäädäntöohdake on osa isompaa ilmiötä, jossa poliisin tiedotuslinjaa on koko ajan suitsittu ja näin ajauduttu täysin kestämättömään tilanteeseen. Siihen ovat lainsäädännön ohella vaikuttaneet oikeusasiamiehen ja poliisihallituksen tiukat kannanotot, joissa asiaa on mietitty vain tekijän ja uhrin, eikä yhteiskunnan näkökulmasta.

Pelkona some-myrskyt

Nuo esimerkit ovat tietysti poikkeustilanteita, mutta ongelmia poliisin tiedottamisessa on ollut arkisemmissakin jutuissa.

Poliisin perustiedottaminen rattijuopoista ja kolareista toimii, mutta viime aikoina pulmaksi ovat muodostuneet hiemankin kuohuttavammat rikokset, kuten ulkomaalaisten raiskausepäilyt. Poliisit mieluummin vaikenevat, kun haluavat some-myrskyn silmään.

Kielteistä palautetta tulee poliisille kaikista suunnista riippumatta sitä mitä kertoo. Joko salataan, syyllistetään, vähätellään tai liioitellaan.

Komisario kokee helpommaksi vaieta. Huhut liikkuvat, mutta oikeaa tietoa ei ole saatavilla. Tapaus elää ja kuplii, mutta tutkinnanjohtaja vaikenee.

Tämä on kuitenkin väärä tapa ajatella. Viranomaisella on velvollisuus tiedottaa toiminnastaan.

Poliisin tiedottamisessa on olennaista, että erityisesti tärkeistä ja merkityksellisistä asioista kerrotaan.  Jos tietoja ei ole, niin se ruokkii kohua ja väärälle tiedolle syntyy kolo.

Mitä kuohuttavampi teko on niin sitä avoimemmin poliisin on siitä kerrottava. Huhut ja väärät tiedot on oikaistava ja poliisin on kerrottava avoimesti faktat, kun tutkinta ei enää ole vaarassa.

Näihin faktoihin kuuluu myös epäillyn ja uhrin nimi, kun sillä on yhteiskunnallista merkitystä.

Tallennettu kategorioihin "Aina kaikkea ei voi ymmärtää", Julkisuus, Lainsäädäntö, Poliisitiedotteet | 1 kommentti

Poliisihallitus otti ”lusikan kauniiseen käteen”, mutta…

Uudet ohjeet sementoivat poliisin käsityksen epri-rekisteröinnin perusteista. Näitä epäiltyjen rekisterin perusteita olisi pitänyt pohtia laajemminkin kuin vain poliisissa.

Annetaan poliisihallitukselle kehuja -- ainakin näin aluksi.

Epäiltyjen rekisteriä koskevan ohjeen julkistaminen torstain tiedotustilaisuudessa oli hyvä askel oikeaan suuntaan. Viimeisen kymmenen vuoden ajan on menty koko ajan päinvastaiseen: salaaminen poliisihallinnossa on vain lisääntynyt.

Poliisihallituksessa oli selvästi luettu Helsingin käräjäoikeuden synkkää päätöstä, jossa kolme virkamiestä vapautettiin syytteistä. Eprin valvonta ei kuulunut heille, muttei kellekään muullekaan.

”Poliisihallinnossa laillisuusvalvonnasta voimassa olleet ja olevat määräykset ja ohjeet ovat erittäin epäselvät ja monitulkintaiset”, oikeus totesi päätöksessään.

Käräjäoikeuden mukaan ”eprin tietosisällön laillisuusvalvonta muiden kuin sen käyttäjien toimesta on lain mukaan ollut mahdotonta ennen vuotta 2014.”

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen vakuutti, että nyt valvojat on nimetty, vaikkei heidän nimiään halunnutkaan sanoa. Tiedotustilaisuus lähetettiin suorana netissä.

-- Me halutaan tämänkin osalta saattaa meidän rakenteet ja järjestelmät kuntoon. Ei arvioida mennyttä, mutta niistä on yritetty ottaa opiksi ja lähteä toimintaa kehittämään siten, että se on ehdottoman lainmukainen ja tuo sitä luotettavuutta poliisitoimintaan, Kolehmainen lausui tiedotustilaisuudessa.

Hän käytti muun muassa termejä ”otettiin lusikka kauniiseen käteen” ja ”lähdetään puhtaalta pöydältä”.

Se on selvää, että poliisi tarvitsee salaisen rekisterin, jossa rikollisia koskevia tietoja ja havaintoja voidaan jakaa. Koko epäiltyjen rekisterin ongelma oli se, että se käyttö luisui lopulta kaiken ulkopuolisen, todellisen kontrollin ulottumattomiin. Sellainen ei ole koskaan hyväksyttävää poliisin salaisessa toiminnassa.

Nyt ohjeissa näitä valvontavastuita on määritelty, joskin ne tuntuvat jakautuvan suurelle joukolle. Päävastuu on syöttöjä tekevillä, mutta poliisihallituksenkin on tehtävä todellista laillisuusvalvontaa.

Toki tämä olisi voitu hoitaa kuntoon aiemminkin, kun rekisteri kuitenkin on parikymmentä vuotta vanha. Jos tulisi uusi epri-oikeudenkäynti, niin nyt on ainakin mahdollista löytää oikeat syytetyt.

Kehut ovat paikallaan, mutta uusia ohjeita voi arvostellakin.

Kuka on myötävaikuttaja?

Epri-oikeudenkäynnin ytimessä käräjäoikeudessa oli pitkälti se, millä perusteilla niin sanottuja myötävaikuttajia rekisteröitiin epriin. Näissä kyse ei ole rikokseen yllyttäjistä tai avunantajista, vaan lähipiiristä.

Oikeudenkäynnissä kuultujen poliisitodistajien mukaan salaiseen rekisteriin voitiin kirjata mitä tahansa tietoja kansalaisista, kunhan jonkinlainen ”matalan kynnyksen” liittymä järjestäytyneeseen rikollisuuteen löytyi.

Yksityisyyden suojalla -- sillä, että jokaisella on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä -- ei ollut merkitystä.

Syyttäjien mukaan poliisin tulkinta myötävaikuttajista oli hyvin lavea. Epriin oli päätynyt gangsteripojanpojalle autoa lainannut mummo, jengiläistä kadulla kätellyt ja autonsa klubitalon läheisyyteen parkkeerannut. Esimerkiksi näitä autonsa pysäköineitä oli rekisterissä 880. Siellä olivat myös jengijuhlien vieraat ja vaikkapa Facebookiin kuvansa jengin support-paidassa laittaneet.

Syyttäjä Jarmo Hirvonen ei pitänyt näitä hyväksyttävinä perusteina.

Uusien ohjeiden mukaan kaikki voivat sinne edelleen päätyä, joskin syy ensimmäiseen merkintään pitää perustella aiempaa paremmin. Tosin vierailu jengijuhlissa tai Facebook-kuva epri-merkinnän tuovat käytännössä automaattisesti, koska heitä pidetään jengiin rekrytoitavina.

Ohjeet pitkälti sementoivat juuri sen käsityksen epri-kynnyksestä, josta syyttäjät olivat eri mieltä.

-- Myötävaikuttamisen voidaan katsoa olevan olemassa, kun tästä on olemassa objektiivisesti arvioiden varteenotettava mahdollisuus, ohjeissa todetaan.

Ydinsana on objektiivisuus, joka tarkoittaa henkilökohtaisesta tai asenteesta riippumatonta, yleispätevää, tasapuolista. Tiedeyhteisössä se tarkoittaa sitä, että jokainen tutkija voi päätyä samaan tulokseen yleisesti hyväksytyillä metodeilla.

Epri-ohjeiden objektiivisuus tarkoittanee objektiivisuutta nimenomaan ja vain poliisin näkökulmasta.

Epri-ohjeen valmistelu tehtiin poliisissa, eikä lausuntoja pyydetty. Tässä olisi ehdottomasti ollut syytä ottaa ainakin valtakunnansyyttäjänvirasto mukaan valmisteluun.

Yhteiskunnallista objektiivisuutta ja erimielisyyksiä olisi ollut parempi käsitellä kampaviinereiden kanssa neuvotteluhuoneessa kuin tuomarin edessä oikeussalissa.

No, yksi oikeuskäsittely on joka tapauksessa edessä, koska syyttäjät valittivat käräjäoikeuden epri-päätöksestä hovioikeuteen. Aikataulusta ei ole tietoa.

 

Tallennettu kategorioihin epri | 1 kommentti

Unohtuneen vangin tapaus on outo ja vakava

Tutkintavangin ei pitäisi unohtua vankilaan. Näin kuitenkin kävi. Kyse on hyvin vakavasta tapauksesta.

MTV.fi:n Vinkkimiehet-ohjelma kertoi erittäin poikkeuksellisen tarinan tutkintavangista, joka viime vuonna unohtui vankilaan lähes puoleksi vuodeksi.

Poissaolevana vangittu ja siten etsintäkuulutettu mies otettiin toukokuun alussa viikonloppuyönä kiinni Helsingissä ja hänet kuljetettiin Vantaan vankilaan.

Mies ei tiennyt mitä tehdä ja vasta lokakuun lopussa otti yhteyttä uuteen lakimieheen. Kun tämä tiedusteli tilanteesta käräjäoikeudesta, virhe huomattiin.

Tapaus on täysin poikkeuksellinen. Aiemmin on satunnaisesti paljastunut tapauksia, jossa tutkintavankia on pidetty viikko tai muutamia liian pitkään tutkintavankina, kun tuomari ei ole ilmoittanut vapauttamisesta vankilalle.

Kukaan ei varmasti tahallaan jättänyt 33-vuotiasta linnaan, mutta niin kävi. Tapaus vaikuttaa epäonnisten sattumusten summalta, mutta siinä on myös selkeä järjestelmävirhe.

Jutun käsitellyt käräjätuomari Satu Seppänen oli tapauksesta sen verran järkyttynyt, että kirjoitti maaliskuussa 2016 antamaansa tuomioon tapahtumien kulun.

Helsingin käräjäoikeuden päätös maaliskuulta

Helsingin käräjäoikeuden päätös maaliskuulta

Käräjätuomarikaan ei kuitenkaan tiennyt kaikkea. Vankilasta oli heti tuoreeltaan pyydetty 33-vuotiaan aiempaa vangitsemispäätöstä, muttei samalla kerrottu miehen olevan kiinni. Tätä sähköpostia ei oikeudessa ilmeisesti luettu ja sen lähettäjäkin jäi seuraavana päivänä sairauslomalle.

Lain mukaan miehen poissaolevana tehty vangitseminen olisi pitänyt käsitellä oikeudessa neljän päivän sisällä kiinniotosta. Nyt siihen meni 175 päivää.

Kun Vinkkimiehet selvitti asiaa, niin poliisi ja vankilaviranomaiset olivat edelleen erimielisiä siitä minkä tahon -- vankilan vai poliisin -- olisi pitänyt ilmoittaa etsintäkuulutetun löytämisestä käräjäoikeudelle. Pakkokeinolaissakaan ei näitä vastuita ole määritelty.

Puolen vuoden laiton vangitseminen on sen verran vakava tapaus, että sen olisi uskonut johtavan perinpohjaisiin selvityksiin siitä, mikä meni pieleen. Ehkä jopa rikostutkintaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka kuuli tapauksesta ensimmäistä kertaa MTV Uutisilta. Helsingin poliisissakin tapaus jäi pienen piirin tietoon.

Unohdetun vangin tapaus olisi heti tuoreeltaan pitänyt -- ja pitää viimeistään nyt -- perata kunnolla, jotta sama ei voisi toistua.

Tallennettu kategorioihin "Aina kaikkea ei voi ymmärtää", Oikeuslaitos, Vankilat | 2 kommenttia

Tapanilan raiskaajien tuomiota alensi some-kirjoittelu

Voiko some-kirjoittelu alentaa tuomiota? Helsingin hovioikeuden mielestä voi. Tällainen käsitys hovioikeuden Tapanilan raiskaus -jutun päätösestä syntyy.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen on haastattelussa oikeassa siinä, että julkisuuden vaikutus tuomiota alentavana seikkana on pulmallista ja oikeastaan vaatisi korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun.

Nykyisenä sosiaalisen median aikana se on erityisen poikkeuksellista.

Hovioikeus totesi Tapanilan raiskauksesta antamassaan päätöksessä, ettei julkisuus tällaisesta teosta ollut odottamatonta, mutta kuitenkin poikkeuksellisen laajaa.

No, katsoin oman toimitukseni uutisoinnin tapauksesta. Juttuja on ennen oikeuden päätöstä toistakymmentä, mutta se ei nyt ole mitenkään poikkeuksellisen laajaa. Oikeastaan aika normaalia.

Tapanilan tapauksessa rangaistusta ei alentanut se mitä MTV, Ilta-Sanomat, Iltalehti tai vaikkapa Savon Sanomat tapauksesta kirjoitti.

”Poikkeuksellisen laajaa” ja ”kohtuuttomat mittasuhteet” viittaa sosiaaliseen mediaan.

Hovioikeus ei sitä ikävä kyllä suoraan sano. Päätöksessä todetaan kuitenkin suoraan: ”Hovioikeudessa kuullut sosiaaliviranomaiset ovat kertoneet, että viranomaisilla on ollut vakava huoli vastaajien turvallisuudesta heihin kohdistettujen uhkausten ja julkisuuden vuoksi.”

Tapaus herätti aikanaan todella paljon porua ja kiihkoa keskustelupalstoilla, joilla myös epäiltyjen nimet tuoreeltaan julkaistiin.

Peruste korkeimman oikeuden ennakkopäätökselle olisi mielestäni se, että voiko kansalaiskirjoittelu vaikuttaa alentavasti rangaistukseen vai onko jokaisella oikeus sanoa mitä mieltä hän tapauksesta on.

Onko logiikka todella se, että mitä kuohuttavampi tapaus ja mitä enemmän kansalaiset sitä paheksuvat -- toisinaan turhakin kärkevästi kyllä -- omilla palstoillaan, niin sitä alempi tuomio?

Miten kuva voi olla väärä, jos sitä ei ole?

Toinen outo seikka liittyy hovioikeudenkin tekemään kehäpäätelmään. Samasta kirjoitin jo käräjäoikeuden päätöksen jälkeen 2015.

Hovioikeus totesi, että ”tapauksesta on puhuttu joukkoraiskauksena jo ennen asian käsittelyä käräjäoikeudessa, mikä on ollut omiaan antamaan yleisölle harhaanjohtavan ja väärän kuvan tässä tapauksessa käytetyn seksuaalisen väkivallan laadusta”.

Tämä tuntuu varsin omituiselta etenkin sen jälkeen, kun hovioikeus on muutamaa sivua aiemmin perustellut rikosnimikkeen koventamista raiskauksesta törkeäksi raiskaukseksi juuri sillä, että teon olivat tehneet useat henkilöt ja se oli uhrille erityisen nöyryyttävä.

Kyse oli selkeästi joukkoraiskauksesta.

Väkivallan laadusta voi olla montaa mieltä. Nyt tiedämme, että Tapanilan tapauksessa naisen emättimeen ja peräaukkoon tunkeuduttiin sormin, ei sukuelimin.

Tätä ei julkisuudessa kuitenkaan tiedetty ennen käräjäoikeuden päätöstä juhannuksen alla 2015. Ei toimittajilla tai muillakaan ollut mitään mahdollisuutta kertoa asiaa.

Helsingin poliisi tiedotti tapauksesta 10.3.2015 näin: ”Junassa ahdistellut poikajoukko seurasi naista ja jatkoi ahdisteluaan. Tilanne eteni siihen, että poliisi tutkii tapausta nyt törkeänä raiskauksena.”

Käräjäoikeus julisti toukokuussa 2015 alkaneen käsittelyn salaiseksi, joten sieltäkään ei ollut tietoa saatavissa. Vasta kesäkuussa eli yli kolme kuukautta tapahtumien jälkeen selvisi mitä on tapahtunut.

Hovioikeuden lause on jossain määrin kryptinen, mutta toivottavasti hovioikeus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että poliisi ei olisi saanut kertoa asiasta yhtään mitään, jottei synny vääriä käsityksiä.

Pikemminkin poliisin olisi pitänyt tiedottaa enemmän, jotta olisi syntynyt oikea käsitys.

Tallennettu kategorioihin Journalismi, Oikeuslaitos, Poliisitiedotteet | 1 kommentti

Hyrylän murha oli vain niin täysin turha

Hyrylän murhaoikeudenkäynti oli raskas. Teko oli vain niin täysin turha.

 

Usein henkirikoksille löytyy jonkinlainen motiivi, syy miksi rikos tapahtui. Keskiviikkona Tuusulan käräjäoikeuden 1970-lukua henkivässä salissa sellaista ei tullut ilmi.

48-vuotias vantaalainen perheenäiti tapettiin poikkeuksellisen julmasti Hyrylän keskustassa marraskuisena yönä. Syytteen mukaan puukoniskuja oli neljäkymmentäyksi, mutta oikeuslääkäri oli suljettujen ovien takana kertonut yli viidestakymmenestä.

Omaisten asianajajan Johanna Ojala siteerasi oikeuslääkärin arviota: perheenäiti oli elossa ainakin vielä iskuun numero kaksikymmentäviisi.

Teko oli todella julma ja nainen joutui uhriksi täysin sattumanvaraisesti. Mieleen palasi koripallotytön puukotus Keravan Saviolla 2008, jossa uhri oli myös satunnainen.

34-vuotias

Hyrylän raa’an teon teki -- vielä on auki oliko kyse taposta vai murhasta -- 34-vuotias mies, joka asui parin sadan metrin päässä rikospaikasta. Nyt osoite on Vantaan vankilassa parikymmentä kilometriä etelämpänä. Rikosrekisteriä eli aikaisempia vankeustuomioita ei hänellä ole.

Kuvaajien tullessa saliin mies peitti kasvonsa, mutta muuten tavanomaisen näköinen mies istui vankilan verryttelyasussa pääosin hiljaa tuijottaen eteensä.

Täysin yllätyksenä tällainen teko ei tullut sillä entinen tyttöystävä oli epäillyt erakkoluonteiseksi kuvaamaa miestä, kun tieto henkirikoksesta tuli julkisuuteen.

Tosin miehen eno sanoi kuulustelussa keskustelleensa seuravana päivänä 34-vuotiaan kanssa puhelimessa ja kehotti muuttamaan Hyrylästä pois, koska ”siellä tapahtuu tällaista”.

Mielentilatutkimukseen määrätty tappaja ei salissa millään lailla ilmaissut katuvansa, vaan totesi: -- En pääse tästä eteenpäin ennen kuin olen saanut apua, hän sanoi.

Huonoa onnea

Perheenäidillä oli tilanteessa kosolti huonoa onnea. Ensin oli vietetty työpaikan tyky-päivää, josta oli päädytty ravintolaan ja lopuksi vielä Päämaja-ravintolaan Hyrylässä.

Vahvassa humalassa ollut nainen oli lähtenyt baarista, eikä hetkeä ennen kuolemaansa aviomiehelle hädissään soittamassaan puhelussa oikein edes tiennyt missä oli.

Tekijä taas oli puhunut myöhään illalla puhelimessa äitinsä kanssa ja oli tälle kertomansa mukaan ollut aikeissa mennä nukkumaan. Mies kuitenkin otti veitsen ja lähti ulos. Hän oli tallentunut tekopaikan lähettyville valvontakameraan puolisen tuntia ennen veritekoa.

Omaisten asianajaja Ojala epäili, että mies oli vaaninut odottaen sopivaa uhria.

Perheenäiti kohtasi 34-vuotiaan myrskyisessä yössä. Tappaja ilmeisesti hyökkäsi takaapäin naisen kimppuun tämän puhuessa miehensä kanssa puhelimessa. Rinnan kymmenistä iskuista viisitoista ulottui sydämeen.

Monta sattumanvaraista seikkaa, monta ”entä jos”-kysymystä tapahtumien kulussa oli. Ainakin uhrin puolelta.

Mielisairas vai ei?

Puolustus vetosi salissa mielenhäiriöön, eikä mies itse osannut kertoa tapahtumista. Hän kuitenkin kertoi muistikuvasta, jonka mukaan olisi hyökännyt naisen päälle.

Aiemmissa tapauksissa muutama henkirikostutkija on todennut, että tämän tyyppinen selitys on tekijälle ikään kuin helpotus. Tappaja ei kykene myöntämään itselleen henkirikosta, vaan se on ollut ikään kuin ulkopuolisen tekemä.

Mitenkään hetkelliseltä häiriöltä teko ei vaikuta.

Aiemmin tekopäivänä hän oli selannut nettisivua, jossa kerrottiin tapoja tehdä ”täydellinen rikos”. Henkirikoksessa pitäisi esimerkiksi valita tuntematon uhri, hävittää tekoväline ja vaatteet sekä kiistää teko.

Tekijä olikin kätkenyt veitsen niin hyvin, ettei sitä löydetty lainkaan. Veriset vaatteensa hän oli piilottanut asuintalonsa roskalaatikkoon ja poliisikuulusteluissa vielä päiviä myöhemmin kiisti kaiken. Aivan kuten netissä oli neuvottu.

Erikoista tapauksessa oli myös se rauhallisuus, jolla mies käveli pian teon jälkeen valvontakameran ohi. Siitäkin oli salissa kaksi tulkintaa: joko kylmäverisyyttä tai unenomaista mielenhäiriötä.

Mielentilatutkimuksen ydinkysymys on ymmärsikö mies tekonsa vai ei.

Lesken puhe

Oikeussalissa uhrin leski piti tunteikkaan puheenvuoron, jossa hän kuvaili vaimoaan ja perheen onnellista elämää. Syksyllä viisikymmentä täyttävä aviomies näytti syytetylle vaimonsa kuvaa. -- Tämän sinä veit meiltä.

Uhri katsoi, mutta ei muistanut naista. Tämän jälkeen hän tuijotti vain ilmeettömänä eteenpäin, kun aviomies kertoi mitä 34-vuotias oli tehnyt väärin.

Toivottavasti puhe meni perille.

34-vuotiaasta ei voi olla varma, mutta kaikki muut salissa ymmärsivät tuskan.

Tallennettu kategorioihin "Aina kaikkea ei voi ymmärtää", Murhat | Kommentit pois päältä artikkelissa Hyrylän murha oli vain niin täysin turha

Aarnio-juttu meni pelleilyksi

Keskiviikkona Aarnio-vyyhdissä puitiin vuotojuttua suljettujen ovien takana, koska salissa ei saanut mainita nimeä, jonka kaikki tiesivät. 

Kun ajattelee koko Aarnio-vyyhtiä, Salo-jutussa on kyse on varsin mitättömästä sivuhaarasta. Jari Aarniota ja huumepoliisin ylikonstaapelia syytetään virkarikoksista, sillä syyttäjien mukaan he vuotivat salassa pidettäviä tietoja toimittajille.

Epäily ajoittuu syksyyn 2013. Aiemmin tuon vuoden keväällä MTV Uutiset oli kertonut, kuinka keskusrikospoliisin ylläpitämään epäiltyjen rekisteriin oli merkitty Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimi.

Putin-kohun jälkimainingeissa selvisi, että rekisterissä oli myös entinen formulakuljettaja Mika Salo. Salolla on käsivarressaan Helvetin enkeleihin nivoutuvan Big Red Machine 81:n tatuointi.

Valtakunnansyyttäjänviraston aloittamassa epri-tutkinnassa kävi myöhemmin ilmi, että rekisteriin päätyi ihmisiä hyvin kevein perustein rikollisen toiminnan myötävaikuttajina.

Syyttäjien mukaan Mika Salo -vuoto oli siis peräisin Aarniolta ja ylikonstaapelilta, minkä molemmat kiistävät.

Todisteina syyttäjillä on ylikonstaapelin poliisirekisteristä tekemien hakujen lokitietoja sekä ylikonstaapelin, Aarnion ja toimittajien välisiä tekstiviestejä. Lisäksi todisteina on tiedotusvälineiden nettijuttuja, joissa Salon nimi mainitaan.

Nämä aineistot ovat olleet hyvin suurelta osin julkisia jutun esitutkinnassa. Sen perusteella jutussa ei jää mitään epäselvyyttä siitä, että Salo oli merkitty epriin. Häntä kuulusteltiin jutun asianomistajana.

Nyt kuitenkin käräjäoikeus päätti syyttäjän ja syytettyjen vaatimuksesta salata käsittelyn. Salaamisen peruste oli se, ettei syyttäjä halunnut julkisesti vahvistaa, että Salo oli merkitty epäiltyjen rekisteriin.

Juttua käsiteltiin julkisena hetki ennen kuin yleisö häädettiin lehteriltä. Alussa Mika Salon nimeä ei kerrottu, vaan hänet mainittiin syytteessäkin vain nimellä NN.

Oikeus julisti jopa Suomen Kuvalehdessä ja MTV:n 45 minuuttia -ohjelman vanhat jutut salaisiksi, koska niissä mainitaan Mika Salon nimi. Täysin naurettavaa.

On selvää, että joitain asioita on yhteiskunnassa salattava, mutta tällainen tarpeeton ylisalaaminen on puhdasta pelleilyä. Sellainen heikentää luottamusta oikeuslaitoksen kykyyn tehdä järkeviä päätöksiä.

Tallennettu kategorioihin "Aina kaikkea ei voi ymmärtää", Huumepoliisit, Oikeuslaitos | Kommentit pois päältä artikkelissa Aarnio-juttu meni pelleilyksi