Kun poliisi ei saa kertoa edes ammuttiinko poliitikko

Poliisi kyllä voi kertoa, että vaarallinen kriminaalipotilas karkasi mielisairaalasta. Sen sijaan laki kieltää poliisia tiedottamasta, jos vaikka ministeri ammuttaisiin kadulle. Se on ongelma.

Poliisi tiedotti viime päivinä näkyvästi Niuvanniemestä karanneesta kriminaalipotilaasta nimen ja kuvan kera. Niin pitikin.

Nykyisen esitutkintalain mukaan poliisi ei saa kertoa rikoksen tekijän tai uhrin nimeä muutoin kuin jos se on  ”välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi, rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi, uuden rikoksen estämiseksi tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämiseksi”.

Karanneesta vaarallisesta vangista voi siis kertoa nimellä ja kuvalla, mutta tuo lain rajaus on pulmallinen. Jos esimerkiksi merkittävä poliittinen tai taloudellinen vallankäyttäjä joutuu rikoksen uhriksi tai on rikoksen tekijä, niin poliisilla ei ole oikeutta kertoa sitä henkilön aseman perusteella.

Otetaan esimerkki ääritilanteesta: Jos ministeri ammuttaisiin Helsingin Aleksanterinkadulla, niin poliisi voisi kertoa, että mies ammuttiin Aleksilla. Sen sijaan esitutkintalaki kieltää kertomasta sitä, että uhri on pääministeri. Tai jos kansanedustaja puukottaa kotonaan vaimonsa, niin poliisin on vaiettava tekijän taustasta.

Samaan tapaan laki kieltää poliisia kertomasta, jos tutkinnassa olisi tuomarin tai korkean virkamiehen törkeä lahjusrikos tai pörssiyhtiön johtajan miljoonakavallus.

Tilanne on yhteiskunnan näkökulmasta täysin reikäpäinen.

Nämä pykälät tulivat voimaan vuoden 2014 alusta. Siihen saakka nimen kertominen oli mahdollista myös painavasta muusta syystä, mutta jostain ihmeen syystä se poistettiin laista. Oikeustoimittajat ry sen säilyttämisen puolesta yritti puhua.

Tämä lainsäädäntöohdake on osa isompaa ilmiötä, jossa poliisin tiedotuslinjaa on koko ajan suitsittu ja näin ajauduttu täysin kestämättömään tilanteeseen. Siihen ovat lainsäädännön ohella vaikuttaneet oikeusasiamiehen ja poliisihallituksen tiukat kannanotot, joissa asiaa on mietitty vain tekijän ja uhrin, eikä yhteiskunnan näkökulmasta.

Pelkona some-myrskyt

Nuo esimerkit ovat tietysti poikkeustilanteita, mutta ongelmia poliisin tiedottamisessa on ollut arkisemmissakin jutuissa.

Poliisin perustiedottaminen rattijuopoista ja kolareista toimii, mutta viime aikoina pulmaksi ovat muodostuneet hiemankin kuohuttavammat rikokset, kuten ulkomaalaisten raiskausepäilyt. Poliisit mieluummin vaikenevat, kun haluavat some-myrskyn silmään.

Kielteistä palautetta tulee poliisille kaikista suunnista riippumatta sitä mitä kertoo. Joko salataan, syyllistetään, vähätellään tai liioitellaan.

Komisario kokee helpommaksi vaieta. Huhut liikkuvat, mutta oikeaa tietoa ei ole saatavilla. Tapaus elää ja kuplii, mutta tutkinnanjohtaja vaikenee.

Tämä on kuitenkin väärä tapa ajatella. Viranomaisella on velvollisuus tiedottaa toiminnastaan.

Poliisin tiedottamisessa on olennaista, että erityisesti tärkeistä ja merkityksellisistä asioista kerrotaan.  Jos tietoja ei ole, niin se ruokkii kohua ja väärälle tiedolle syntyy kolo.

Mitä kuohuttavampi teko on niin sitä avoimemmin poliisin on siitä kerrottava. Huhut ja väärät tiedot on oikaistava ja poliisin on kerrottava avoimesti faktat, kun tutkinta ei enää ole vaarassa.

Näihin faktoihin kuuluu myös epäillyn ja uhrin nimi, kun sillä on yhteiskunnallista merkitystä.

Tallennettu kategorioihin "Aina kaikkea ei voi ymmärtää", Julkisuus, Lainsäädäntö, Poliisitiedotteet | 1 kommentti

Poliisihallitus otti ”lusikan kauniiseen käteen”, mutta…

Uudet ohjeet sementoivat poliisin käsityksen epri-rekisteröinnin perusteista. Näitä epäiltyjen rekisterin perusteita olisi pitänyt pohtia laajemminkin kuin vain poliisissa.

Annetaan poliisihallitukselle kehuja -- ainakin näin aluksi.

Epäiltyjen rekisteriä koskevan ohjeen julkistaminen torstain tiedotustilaisuudessa oli hyvä askel oikeaan suuntaan. Viimeisen kymmenen vuoden ajan on menty koko ajan päinvastaiseen: salaaminen poliisihallinnossa on vain lisääntynyt.

Poliisihallituksessa oli selvästi luettu Helsingin käräjäoikeuden synkkää päätöstä, jossa kolme virkamiestä vapautettiin syytteistä. Eprin valvonta ei kuulunut heille, muttei kellekään muullekaan.

”Poliisihallinnossa laillisuusvalvonnasta voimassa olleet ja olevat määräykset ja ohjeet ovat erittäin epäselvät ja monitulkintaiset”, oikeus totesi päätöksessään.

Käräjäoikeuden mukaan ”eprin tietosisällön laillisuusvalvonta muiden kuin sen käyttäjien toimesta on lain mukaan ollut mahdotonta ennen vuotta 2014.”

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen vakuutti, että nyt valvojat on nimetty, vaikkei heidän nimiään halunnutkaan sanoa. Tiedotustilaisuus lähetettiin suorana netissä.

-- Me halutaan tämänkin osalta saattaa meidän rakenteet ja järjestelmät kuntoon. Ei arvioida mennyttä, mutta niistä on yritetty ottaa opiksi ja lähteä toimintaa kehittämään siten, että se on ehdottoman lainmukainen ja tuo sitä luotettavuutta poliisitoimintaan, Kolehmainen lausui tiedotustilaisuudessa.

Hän käytti muun muassa termejä ”otettiin lusikka kauniiseen käteen” ja ”lähdetään puhtaalta pöydältä”.

Se on selvää, että poliisi tarvitsee salaisen rekisterin, jossa rikollisia koskevia tietoja ja havaintoja voidaan jakaa. Koko epäiltyjen rekisterin ongelma oli se, että se käyttö luisui lopulta kaiken ulkopuolisen, todellisen kontrollin ulottumattomiin. Sellainen ei ole koskaan hyväksyttävää poliisin salaisessa toiminnassa.

Nyt ohjeissa näitä valvontavastuita on määritelty, joskin ne tuntuvat jakautuvan suurelle joukolle. Päävastuu on syöttöjä tekevillä, mutta poliisihallituksenkin on tehtävä todellista laillisuusvalvontaa.

Toki tämä olisi voitu hoitaa kuntoon aiemminkin, kun rekisteri kuitenkin on parikymmentä vuotta vanha. Jos tulisi uusi epri-oikeudenkäynti, niin nyt on ainakin mahdollista löytää oikeat syytetyt.

Kehut ovat paikallaan, mutta uusia ohjeita voi arvostellakin.

Kuka on myötävaikuttaja?

Epri-oikeudenkäynnin ytimessä käräjäoikeudessa oli pitkälti se, millä perusteilla niin sanottuja myötävaikuttajia rekisteröitiin epriin. Näissä kyse ei ole rikokseen yllyttäjistä tai avunantajista, vaan lähipiiristä.

Oikeudenkäynnissä kuultujen poliisitodistajien mukaan salaiseen rekisteriin voitiin kirjata mitä tahansa tietoja kansalaisista, kunhan jonkinlainen ”matalan kynnyksen” liittymä järjestäytyneeseen rikollisuuteen löytyi.

Yksityisyyden suojalla -- sillä, että jokaisella on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä -- ei ollut merkitystä.

Syyttäjien mukaan poliisin tulkinta myötävaikuttajista oli hyvin lavea. Epriin oli päätynyt gangsteripojanpojalle autoa lainannut mummo, jengiläistä kadulla kätellyt ja autonsa klubitalon läheisyyteen parkkeerannut. Esimerkiksi näitä autonsa pysäköineitä oli rekisterissä 880. Siellä olivat myös jengijuhlien vieraat ja vaikkapa Facebookiin kuvansa jengin support-paidassa laittaneet.

Syyttäjä Jarmo Hirvonen ei pitänyt näitä hyväksyttävinä perusteina.

Uusien ohjeiden mukaan kaikki voivat sinne edelleen päätyä, joskin syy ensimmäiseen merkintään pitää perustella aiempaa paremmin. Tosin vierailu jengijuhlissa tai Facebook-kuva epri-merkinnän tuovat käytännössä automaattisesti, koska heitä pidetään jengiin rekrytoitavina.

Ohjeet pitkälti sementoivat juuri sen käsityksen epri-kynnyksestä, josta syyttäjät olivat eri mieltä.

-- Myötävaikuttamisen voidaan katsoa olevan olemassa, kun tästä on olemassa objektiivisesti arvioiden varteenotettava mahdollisuus, ohjeissa todetaan.

Ydinsana on objektiivisuus, joka tarkoittaa henkilökohtaisesta tai asenteesta riippumatonta, yleispätevää, tasapuolista. Tiedeyhteisössä se tarkoittaa sitä, että jokainen tutkija voi päätyä samaan tulokseen yleisesti hyväksytyillä metodeilla.

Epri-ohjeiden objektiivisuus tarkoittanee objektiivisuutta nimenomaan ja vain poliisin näkökulmasta.

Epri-ohjeen valmistelu tehtiin poliisissa, eikä lausuntoja pyydetty. Tässä olisi ehdottomasti ollut syytä ottaa ainakin valtakunnansyyttäjänvirasto mukaan valmisteluun.

Yhteiskunnallista objektiivisuutta ja erimielisyyksiä olisi ollut parempi käsitellä kampaviinereiden kanssa neuvotteluhuoneessa kuin tuomarin edessä oikeussalissa.

No, yksi oikeuskäsittely on joka tapauksessa edessä, koska syyttäjät valittivat käräjäoikeuden epri-päätöksestä hovioikeuteen. Aikataulusta ei ole tietoa.

 

Tallennettu kategorioihin epri | 1 kommentti

Unohtuneen vangin tapaus on outo ja vakava

Tutkintavangin ei pitäisi unohtua vankilaan. Näin kuitenkin kävi. Kyse on hyvin vakavasta tapauksesta.

MTV.fi:n Vinkkimiehet-ohjelma kertoi erittäin poikkeuksellisen tarinan tutkintavangista, joka viime vuonna unohtui vankilaan lähes puoleksi vuodeksi.

Poissaolevana vangittu ja siten etsintäkuulutettu mies otettiin toukokuun alussa viikonloppuyönä kiinni Helsingissä ja hänet kuljetettiin Vantaan vankilaan.

Mies ei tiennyt mitä tehdä ja vasta lokakuun lopussa otti yhteyttä uuteen lakimieheen. Kun tämä tiedusteli tilanteesta käräjäoikeudesta, virhe huomattiin.

Tapaus on täysin poikkeuksellinen. Aiemmin on satunnaisesti paljastunut tapauksia, jossa tutkintavankia on pidetty viikko tai muutamia liian pitkään tutkintavankina, kun tuomari ei ole ilmoittanut vapauttamisesta vankilalle.

Kukaan ei varmasti tahallaan jättänyt 33-vuotiasta linnaan, mutta niin kävi. Tapaus vaikuttaa epäonnisten sattumusten summalta, mutta siinä on myös selkeä järjestelmävirhe.

Jutun käsitellyt käräjätuomari Satu Seppänen oli tapauksesta sen verran järkyttynyt, että kirjoitti maaliskuussa 2016 antamaansa tuomioon tapahtumien kulun.

Helsingin käräjäoikeuden päätös maaliskuulta

Helsingin käräjäoikeuden päätös maaliskuulta

Käräjätuomarikaan ei kuitenkaan tiennyt kaikkea. Vankilasta oli heti tuoreeltaan pyydetty 33-vuotiaan aiempaa vangitsemispäätöstä, muttei samalla kerrottu miehen olevan kiinni. Tätä sähköpostia ei oikeudessa ilmeisesti luettu ja sen lähettäjäkin jäi seuraavana päivänä sairauslomalle.

Lain mukaan miehen poissaolevana tehty vangitseminen olisi pitänyt käsitellä oikeudessa neljän päivän sisällä kiinniotosta. Nyt siihen meni 175 päivää.

Kun Vinkkimiehet selvitti asiaa, niin poliisi ja vankilaviranomaiset olivat edelleen erimielisiä siitä minkä tahon -- vankilan vai poliisin -- olisi pitänyt ilmoittaa etsintäkuulutetun löytämisestä käräjäoikeudelle. Pakkokeinolaissakaan ei näitä vastuita ole määritelty.

Puolen vuoden laiton vangitseminen on sen verran vakava tapaus, että sen olisi uskonut johtavan perinpohjaisiin selvityksiin siitä, mikä meni pieleen. Ehkä jopa rikostutkintaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka kuuli tapauksesta ensimmäistä kertaa MTV Uutisilta. Helsingin poliisissakin tapaus jäi pienen piirin tietoon.

Unohdetun vangin tapaus olisi heti tuoreeltaan pitänyt -- ja pitää viimeistään nyt -- perata kunnolla, jotta sama ei voisi toistua.

Tallennettu kategorioihin "Aina kaikkea ei voi ymmärtää", Oikeuslaitos, Vankilat | 2 kommenttia

Tapanilan raiskaajien tuomiota alensi some-kirjoittelu

Voiko some-kirjoittelu alentaa tuomiota? Helsingin hovioikeuden mielestä voi. Tällainen käsitys hovioikeuden Tapanilan raiskaus -jutun päätösestä syntyy.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen on haastattelussa oikeassa siinä, että julkisuuden vaikutus tuomiota alentavana seikkana on pulmallista ja oikeastaan vaatisi korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun.

Nykyisenä sosiaalisen median aikana se on erityisen poikkeuksellista.

Hovioikeus totesi Tapanilan raiskauksesta antamassaan päätöksessä, ettei julkisuus tällaisesta teosta ollut odottamatonta, mutta kuitenkin poikkeuksellisen laajaa.

No, katsoin oman toimitukseni uutisoinnin tapauksesta. Juttuja on ennen oikeuden päätöstä toistakymmentä, mutta se ei nyt ole mitenkään poikkeuksellisen laajaa. Oikeastaan aika normaalia.

Tapanilan tapauksessa rangaistusta ei alentanut se mitä MTV, Ilta-Sanomat, Iltalehti tai vaikkapa Savon Sanomat tapauksesta kirjoitti.

”Poikkeuksellisen laajaa” ja ”kohtuuttomat mittasuhteet” viittaa sosiaaliseen mediaan.

Hovioikeus ei sitä ikävä kyllä suoraan sano. Päätöksessä todetaan kuitenkin suoraan: ”Hovioikeudessa kuullut sosiaaliviranomaiset ovat kertoneet, että viranomaisilla on ollut vakava huoli vastaajien turvallisuudesta heihin kohdistettujen uhkausten ja julkisuuden vuoksi.”

Tapaus herätti aikanaan todella paljon porua ja kiihkoa keskustelupalstoilla, joilla myös epäiltyjen nimet tuoreeltaan julkaistiin.

Peruste korkeimman oikeuden ennakkopäätökselle olisi mielestäni se, että voiko kansalaiskirjoittelu vaikuttaa alentavasti rangaistukseen vai onko jokaisella oikeus sanoa mitä mieltä hän tapauksesta on.

Onko logiikka todella se, että mitä kuohuttavampi tapaus ja mitä enemmän kansalaiset sitä paheksuvat -- toisinaan turhakin kärkevästi kyllä -- omilla palstoillaan, niin sitä alempi tuomio?

Miten kuva voi olla väärä, jos sitä ei ole?

Toinen outo seikka liittyy hovioikeudenkin tekemään kehäpäätelmään. Samasta kirjoitin jo käräjäoikeuden päätöksen jälkeen 2015.

Hovioikeus totesi, että ”tapauksesta on puhuttu joukkoraiskauksena jo ennen asian käsittelyä käräjäoikeudessa, mikä on ollut omiaan antamaan yleisölle harhaanjohtavan ja väärän kuvan tässä tapauksessa käytetyn seksuaalisen väkivallan laadusta”.

Tämä tuntuu varsin omituiselta etenkin sen jälkeen, kun hovioikeus on muutamaa sivua aiemmin perustellut rikosnimikkeen koventamista raiskauksesta törkeäksi raiskaukseksi juuri sillä, että teon olivat tehneet useat henkilöt ja se oli uhrille erityisen nöyryyttävä.

Kyse oli selkeästi joukkoraiskauksesta.

Väkivallan laadusta voi olla montaa mieltä. Nyt tiedämme, että Tapanilan tapauksessa naisen emättimeen ja peräaukkoon tunkeuduttiin sormin, ei sukuelimin.

Tätä ei julkisuudessa kuitenkaan tiedetty ennen käräjäoikeuden päätöstä juhannuksen alla 2015. Ei toimittajilla tai muillakaan ollut mitään mahdollisuutta kertoa asiaa.

Helsingin poliisi tiedotti tapauksesta 10.3.2015 näin: ”Junassa ahdistellut poikajoukko seurasi naista ja jatkoi ahdisteluaan. Tilanne eteni siihen, että poliisi tutkii tapausta nyt törkeänä raiskauksena.”

Käräjäoikeus julisti toukokuussa 2015 alkaneen käsittelyn salaiseksi, joten sieltäkään ei ollut tietoa saatavissa. Vasta kesäkuussa eli yli kolme kuukautta tapahtumien jälkeen selvisi mitä on tapahtunut.

Hovioikeuden lause on jossain määrin kryptinen, mutta toivottavasti hovioikeus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että poliisi ei olisi saanut kertoa asiasta yhtään mitään, jottei synny vääriä käsityksiä.

Pikemminkin poliisin olisi pitänyt tiedottaa enemmän, jotta olisi syntynyt oikea käsitys.

Tallennettu kategorioihin Journalismi, Oikeuslaitos, Poliisitiedotteet | 1 kommentti

Hyrylän murha oli vain niin täysin turha

Hyrylän murhaoikeudenkäynti oli raskas. Teko oli vain niin täysin turha.

 

Usein henkirikoksille löytyy jonkinlainen motiivi, syy miksi rikos tapahtui. Keskiviikkona Tuusulan käräjäoikeuden 1970-lukua henkivässä salissa sellaista ei tullut ilmi.

48-vuotias vantaalainen perheenäiti tapettiin poikkeuksellisen julmasti Hyrylän keskustassa marraskuisena yönä. Syytteen mukaan puukoniskuja oli neljäkymmentäyksi, mutta oikeuslääkäri oli suljettujen ovien takana kertonut yli viidestakymmenestä.

Omaisten asianajajan Johanna Ojala siteerasi oikeuslääkärin arviota: perheenäiti oli elossa ainakin vielä iskuun numero kaksikymmentäviisi.

Teko oli todella julma ja nainen joutui uhriksi täysin sattumanvaraisesti. Mieleen palasi koripallotytön puukotus Keravan Saviolla 2008, jossa uhri oli myös satunnainen.

34-vuotias

Hyrylän raa’an teon teki -- vielä on auki oliko kyse taposta vai murhasta -- 34-vuotias mies, joka asui parin sadan metrin päässä rikospaikasta. Nyt osoite on Vantaan vankilassa parikymmentä kilometriä etelämpänä. Rikosrekisteriä eli aikaisempia vankeustuomioita ei hänellä ole.

Kuvaajien tullessa saliin mies peitti kasvonsa, mutta muuten tavanomaisen näköinen mies istui vankilan verryttelyasussa pääosin hiljaa tuijottaen eteensä.

Täysin yllätyksenä tällainen teko ei tullut sillä entinen tyttöystävä oli epäillyt erakkoluonteiseksi kuvaamaa miestä, kun tieto henkirikoksesta tuli julkisuuteen.

Tosin miehen eno sanoi kuulustelussa keskustelleensa seuravana päivänä 34-vuotiaan kanssa puhelimessa ja kehotti muuttamaan Hyrylästä pois, koska ”siellä tapahtuu tällaista”.

Mielentilatutkimukseen määrätty tappaja ei salissa millään lailla ilmaissut katuvansa, vaan totesi: -- En pääse tästä eteenpäin ennen kuin olen saanut apua, hän sanoi.

Huonoa onnea

Perheenäidillä oli tilanteessa kosolti huonoa onnea. Ensin oli vietetty työpaikan tyky-päivää, josta oli päädytty ravintolaan ja lopuksi vielä Päämaja-ravintolaan Hyrylässä.

Vahvassa humalassa ollut nainen oli lähtenyt baarista, eikä hetkeä ennen kuolemaansa aviomiehelle hädissään soittamassaan puhelussa oikein edes tiennyt missä oli.

Tekijä taas oli puhunut myöhään illalla puhelimessa äitinsä kanssa ja oli tälle kertomansa mukaan ollut aikeissa mennä nukkumaan. Mies kuitenkin otti veitsen ja lähti ulos. Hän oli tallentunut tekopaikan lähettyville valvontakameraan puolisen tuntia ennen veritekoa.

Omaisten asianajaja Ojala epäili, että mies oli vaaninut odottaen sopivaa uhria.

Perheenäiti kohtasi 34-vuotiaan myrskyisessä yössä. Tappaja ilmeisesti hyökkäsi takaapäin naisen kimppuun tämän puhuessa miehensä kanssa puhelimessa. Rinnan kymmenistä iskuista viisitoista ulottui sydämeen.

Monta sattumanvaraista seikkaa, monta ”entä jos”-kysymystä tapahtumien kulussa oli. Ainakin uhrin puolelta.

Mielisairas vai ei?

Puolustus vetosi salissa mielenhäiriöön, eikä mies itse osannut kertoa tapahtumista. Hän kuitenkin kertoi muistikuvasta, jonka mukaan olisi hyökännyt naisen päälle.

Aiemmissa tapauksissa muutama henkirikostutkija on todennut, että tämän tyyppinen selitys on tekijälle ikään kuin helpotus. Tappaja ei kykene myöntämään itselleen henkirikosta, vaan se on ollut ikään kuin ulkopuolisen tekemä.

Mitenkään hetkelliseltä häiriöltä teko ei vaikuta.

Aiemmin tekopäivänä hän oli selannut nettisivua, jossa kerrottiin tapoja tehdä ”täydellinen rikos”. Henkirikoksessa pitäisi esimerkiksi valita tuntematon uhri, hävittää tekoväline ja vaatteet sekä kiistää teko.

Tekijä olikin kätkenyt veitsen niin hyvin, ettei sitä löydetty lainkaan. Veriset vaatteensa hän oli piilottanut asuintalonsa roskalaatikkoon ja poliisikuulusteluissa vielä päiviä myöhemmin kiisti kaiken. Aivan kuten netissä oli neuvottu.

Erikoista tapauksessa oli myös se rauhallisuus, jolla mies käveli pian teon jälkeen valvontakameran ohi. Siitäkin oli salissa kaksi tulkintaa: joko kylmäverisyyttä tai unenomaista mielenhäiriötä.

Mielentilatutkimuksen ydinkysymys on ymmärsikö mies tekonsa vai ei.

Lesken puhe

Oikeussalissa uhrin leski piti tunteikkaan puheenvuoron, jossa hän kuvaili vaimoaan ja perheen onnellista elämää. Syksyllä viisikymmentä täyttävä aviomies näytti syytetylle vaimonsa kuvaa. -- Tämän sinä veit meiltä.

Uhri katsoi, mutta ei muistanut naista. Tämän jälkeen hän tuijotti vain ilmeettömänä eteenpäin, kun aviomies kertoi mitä 34-vuotias oli tehnyt väärin.

Toivottavasti puhe meni perille.

34-vuotiaasta ei voi olla varma, mutta kaikki muut salissa ymmärsivät tuskan.

Tallennettu kategorioihin "Aina kaikkea ei voi ymmärtää", Murhat | Kommentit pois päältä artikkelissa Hyrylän murha oli vain niin täysin turha

Aarnio-juttu meni pelleilyksi

Keskiviikkona Aarnio-vyyhdissä puitiin vuotojuttua suljettujen ovien takana, koska salissa ei saanut mainita nimeä, jonka kaikki tiesivät. 

Kun ajattelee koko Aarnio-vyyhtiä, Salo-jutussa on kyse on varsin mitättömästä sivuhaarasta. Jari Aarniota ja huumepoliisin ylikonstaapelia syytetään virkarikoksista, sillä syyttäjien mukaan he vuotivat salassa pidettäviä tietoja toimittajille.

Epäily ajoittuu syksyyn 2013. Aiemmin tuon vuoden keväällä MTV Uutiset oli kertonut, kuinka keskusrikospoliisin ylläpitämään epäiltyjen rekisteriin oli merkitty Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimi.

Putin-kohun jälkimainingeissa selvisi, että rekisterissä oli myös entinen formulakuljettaja Mika Salo. Salolla on käsivarressaan Helvetin enkeleihin nivoutuvan Big Red Machine 81:n tatuointi.

Valtakunnansyyttäjänviraston aloittamassa epri-tutkinnassa kävi myöhemmin ilmi, että rekisteriin päätyi ihmisiä hyvin kevein perustein rikollisen toiminnan myötävaikuttajina.

Syyttäjien mukaan Mika Salo -vuoto oli siis peräisin Aarniolta ja ylikonstaapelilta, minkä molemmat kiistävät.

Todisteina syyttäjillä on ylikonstaapelin poliisirekisteristä tekemien hakujen lokitietoja sekä ylikonstaapelin, Aarnion ja toimittajien välisiä tekstiviestejä. Lisäksi todisteina on tiedotusvälineiden nettijuttuja, joissa Salon nimi mainitaan.

Nämä aineistot ovat olleet hyvin suurelta osin julkisia jutun esitutkinnassa. Sen perusteella jutussa ei jää mitään epäselvyyttä siitä, että Salo oli merkitty epriin. Häntä kuulusteltiin jutun asianomistajana.

Nyt kuitenkin käräjäoikeus päätti syyttäjän ja syytettyjen vaatimuksesta salata käsittelyn. Salaamisen peruste oli se, ettei syyttäjä halunnut julkisesti vahvistaa, että Salo oli merkitty epäiltyjen rekisteriin.

Juttua käsiteltiin julkisena hetki ennen kuin yleisö häädettiin lehteriltä. Alussa Mika Salon nimeä ei kerrottu, vaan hänet mainittiin syytteessäkin vain nimellä NN.

Oikeus julisti jopa Suomen Kuvalehdessä ja MTV:n 45 minuuttia -ohjelman vanhat jutut salaisiksi, koska niissä mainitaan Mika Salon nimi. Täysin naurettavaa.

On selvää, että joitain asioita on yhteiskunnassa salattava, mutta tällainen tarpeeton ylisalaaminen on puhdasta pelleilyä. Sellainen heikentää luottamusta oikeuslaitoksen kykyyn tehdä järkeviä päätöksiä.

Tallennettu kategorioihin "Aina kaikkea ei voi ymmärtää", Huumepoliisit, Oikeuslaitos | Kommentit pois päältä artikkelissa Aarnio-juttu meni pelleilyksi

Millaista näyttöä Aarnio-jutussa on kertynyt?

Jari Aarnion huumejuttu etenee ensi viikolla loppulausuntoihin. Oikeudenkäyntiä seurannut MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä selostaa mitä jutussa on selvinnyt?

Trevoc-juttu toi Aarniolle 1 v 8 kk ehdotonta vankeutta, koska Aarnio käytti virkaansa väärin. Oikeus katsoi, että Aarnio samaan aikaan salaa omisti yritystä ja tilasi sen laitteita.

Kolmenkymmenen päivän käsittelyä keväällä 2015 pidettiin lämmittelynä huumejutulle ja sitä se olikin.

Kesäkuun alussa 2015 päästiin tynnyrijutun kimppuun.

Aarnioon kohdistuneiden huume-epäilyjen taustalla oli vuonna 2011 tapahtuneet hasistynnyrien salakuljetukset, josta langetettiin usealle miehelle pitkät vankeustuomiot. Tuolloin krp:n tynnyritutkinnassa jäi auki yksi ydinkysymyksistä: Kuka oli salaperäinen Pasilan mies, joka oli jatkuvasti yhteyksissä salakuljettajiin?

Sitä oli yritetty selvittää, mutta lopulta krp tyytyi siihen, että Jari Aarnio ilmoitti Pasilan miehen puhelinten olleen Helsingin huumepoliisin tiedottajapuhelimia.

Nämä puhelimet ovat nyt huumesyytteiden kovinta ydintä, mutta sitä ovat myös varallisuus, rahalöytö ja kanssasyytettyjen kertomukset.

Syyttäjien mukaan Aarnio oli huumeliigan johtaja, Aarnion mukaan kyse on keskusrikospoliisin ajojahdista. Mitään ”savuava ase”-tyyppistä todistetta syyttäjillä ei ole, vaan näyttö rakentuu pienistä palasista, joita hartaudella on salissa puitu.

Perusasetelma on yli 80 päivän käsittelyn jälkeen sama kuin oikeudenkäynnin alussa. Aarnion mukaan syyttäjät ovat rakentaneet tarinoita harvojen faktojen ympärille ja syyttäjät väittävät Aarnion tehneen samoin.

Ydinnäyttö 1: Pasilan miehen puhelimet

Pasilan miehellä oli yli kymmenen puhelinta käytössään. Yksi niistä löytyi Aarnion autotallista. Oikeudenkäynnissä on puitu hyvin tarkkaan, jopa ajoittain piinallisen yksityiskohtaisesti näiden puhelinten paikantumisia eri paikkoihin.

Koska krp tutki alkuperäisen tynnyrijutun, niin Pasilan miehen puhelinten paikat tiedetään varsin tarkkaan.

Ongelmaksi muodostui se, että loppuvuodesta 2013 ei enää saatu Jari Aarnion virkapuhelimen paikannuksia vuodelta 2011. Teleyhtiö ei säilytä niitä.

Oikeudenkäynnin ajankin jatkuneessa tutkinnassa on yritetty kaikin tavoin etsiä tietoja Aarnion olinpaikoista. Hyvä esimerkki on Pasilan miehen puhelimen paikantuminen Metsälän tenniskentille kesäpäivänä 2011. Tutkinta löysi tenniskenttien vanhoista varauskirjoista Aarnion varauksen sinne. Syyttäjien mukaan tämä oli taas yksi osoitus monien muiden joukossa, että Aarnio on ollut Pasilan mies.

Aarnion puolustukselta on kuultu vastatodistelua näihin. Salissa kuultiin esimerkiksi Metsälän tennispeluun osalta kuultiin kolmea huumepoliisia, jotka kertoivat pelanneensa silloin Aarnion kanssa. Aarnion kanta on se, että puhelimet ovat olleet tiedottajapuhelimia ja tuolloin Metsälässäkin Aarnion alaisilla.

Aarnion olinpaikalla ja Pasilan miehen puhelimilla on lukuisia yhteyksiä, kuten myös selityksiä. Kun puhelimet ovat paikantuneet keskustaan, alaiset ovat kertoneet, että siellä oli operaatioita. Kun puhelin paikantui Hartwall Areenalle, alainen kertoi olleensa niillä nurkilla tapaamassa tiedottajaa. Eli Aarnion mukaan kaikki hänen ja Pasilan miehen paikannukset ovat vain sattumaa. Aarnio on voinut olla vaikkapa autossa, jossa puhelin sattui olemaan.

Aarnion mukaan puhelimia säilytettiin autoissa ja Länsi-Pasilassa sijainneessa tarkkailuryhmän piilokonttorissa. Syyttäjät ovat todenneet, että tiedottajapuhelimia oli, mutta Pasilan miehen puhelimet eivät olleet niitä. Pasilan miehen puhelimet ovat olleet piilokonttorin lähellä sijaitsevassa Aarnion asunnossa.

Aarnion kertomus puhelimista on saanut tukea kahdelta muulta huumepoliisisyytetyltä ja myös huumepoliisitodistajilta.

Syyttäjien mukaan yksi ongelma jutussa oli se, että salaisen rikostiedustelun varjolla on voitu tehdä paljon asioita, joita ei ole koskaan kirjattu mihinkään. Esimerkiksi huumepoliisin yhteyspuhelimista ei ole kirjanpitoa. Tapaamisia tai yhteyksiä ei ole merkitty muistiin, eikä niitä voi kukaan tarkistaa.

Jutussa on puitu paljon puhelinten paikannustietojen teknistä taustaa ja niiden ongelmia.

Oikeus joutuu miettimään riittääkö massiivinen määrä puhelinpaikannuksia osoittamaan, että Pasilan miehen puhelimet olivat Aarniolla eivätkä yhteyspuhelimia. Tuomarien on myös pohdittava kuinka uskottavia Aarnion ja syytteessä olevien kertomukset puhelimista ovat.

Ydinnäyttö 2: Varallisuus

Syyttäjien toinen kova näyttö liittyy Aarnion varallisuuteen. Koko pitkän esitutkinnan aikana Aarnio ei antanut mitään selitystä käteisen rahan käyttöönsä. Syyttäjät olivat laskeneet, että Aarnio oli vuosien mittaan käyttänyt ainakin puoli miljoonaa euroa ylimääräistä.

Marraskuussa 2015 Aarnio sitten aika lailla yllättäen myönsi, että ylimääräistä rahaa on ollut. Aarnio kertoi saaneensa vuonna 2002 kuolevalta liikemieheltä kaupunginteatterin parkkipaikalta 447000 euroa. Tuolloin jo huumepoliisin päällikkönä ollut Aarnio oli ottanut rahat kuriiri Veikolta, eikä ilmoittanut niitä verottajalle.

Syyttäjät eivät tähän usko, vaan heidän mukaansa kyse on huumerahasta.

Tammikuussa Seiska-lehti julkaisi haastattelun Saksassa asuvasta, aikanaan Helsingin alamaailmassa liikkuneesta Veikosta, joka kertoi antaneensa Aarniolle rahaa, mutta se ei ollut peräisin miljonääriltä. Virolaisen Veikon mukaan usealla kerralla vuosien mittaan annetut rahat olivat palkkioita huumeista, doping-aineista ja parituksesta.

Aarnio ilmoitti, että tämä Veiko on väärä Veiko.

Salissa on puitu sitä mikä kertomus on uskottava. Esimerkiksi prostituoitu ”Saaran” mukaan Aarnio ei tuntenut liikemiestä, mutta huumepoliisin ex-päällikkö Paavo Selinin mukaan Aarnio oli tästä liikemiehestä maininnut. Salissa on tietysti puhuttu myös tämän osalta Saaran ja Selinin kertomusten uskottavuudesta.

Tuomarit joutuvat miettimään onko Aarnion selitys varoistaan uskottava.

Ydinnäyttö 3: Rahalöytö

Toukokuussa 2014 krp:n tutkijat löysivät Aarnion Porvoon talon pihapengerryksestä muovisangon, jossa oli vajaa 65000 euroa rahaa suurina seteleinä. Syyttäjien mukaan rahat ovat Aarnion huumerahoja.

Aarnion mukaan kyse on lavastuksesta. Kun talon paikka oli julkisesti tiedossa, niin joku taho on kätkenyt rahat sinne.

Seteleitä on tutkittu paljon. Aarnion sormenjälkiä tai dna:ta niistä ei löydy. Seteleistä selvitettiin jopa sitä milloin ne on laskettu liikkeelle eri maissa. Jos yksikin seteleistä olisi laitettu liikkeelle vasta Aarnion marraskuussa 2013 tapahtuneen kiinnioton jälkeen, niin se olisi tietysti vahvasti viitannut lavastukseen. Kaikkien setelien osalta tämä ei selvinnyt.

Oikeus joutuu miettimään tältäkin osin mikä on uskottavaa. Kuinka todennäköinen väite rahakätkön lavastuksesta on?

Ydinnäyttö 4: Muiden syytettyjen kertomukset

Neljäs ydinnäyttö liittyy ex-UB-pomo Keijo Vilhusen ja niin sanotun Malmin naisen kertomuksiin kuulusteluissa. Molemmat ovat jutussa syytteessä.

Vilhunen kertoi esitutkinnassa, että Aarnio oli esimerkiksi pyytänyt hankkimaan vastaanottajan jollekin lähetykselle ja eräässä vaiheessa Aarnio tarvitsi puhdasta autoa.

– Ei pidä paikkaansa, Vilhunen sanoi, kun häntä syksyllä kuultiin salissa.

Malmin nainen puolestaan yhdisti Aarnion suoraan hasikseen. Naisen kuulusteluissa kertoman mukaan Aarnio oli jopa valvonut parkkipaikalla yhden erän noutoa. Malmin nainen näytti krp:lle huumeiden kätköpaikkoja. Yhden vahvisti jutussa kuultu kuopiolaismies.

Myös Malmin nainen kiisti oikeudessa puheensa. Häntä oli painostettu ja Aarniosta oli käyty kauppaa. Malmin nainen oli saanut krp:n tutkijalta muun muassa rahaa ja skootterin.

Aarnion mukaan tynnyrisalakuljetuksen taustalla oli United Brotherhood.

Kuten koko muussakin jutussa oikeus joutuu miettimään, mikä on uskottavaa. Riittävätkö kuulustelukertomukset osoittamaan, että Aarnio oli tekemisissä hasislastien kanssa?

Sellipuheet ja muut

Syyttäjät ovat tuoneet saliin monta todistajaa, jotka ovat kertoneet sellipuheista eli siitä kuinka Aarnion huumetekemisistä on puhuttu ohi pöytäkirjan. Vastaavasti näitä puheita on yhtä lailla kiistetty.

Paljon on puhuttu huumepoliisin ja krp:n riidoista, jolla Aarnion puolustus haluaa osoittaa väitettä ajojahdista todeksi.

Juttuun nivoutuu huumesyytteiden lisäksi muitakin syytteitä. Syyttäjien mukaan Aarnio yritti alkuperäisen tynnyrijutun aikaan sotkea krp:n tutkintaa ja suojella syyttäjien käsityksen mukaan huumeliigaan kuulunutta Raine Sievälää.

Pasilan mieheksi yritettiin lavastaa UB-jengiläinen, joka sattui asumaan tuohon aikaan Pasilassa.

Myös näistä on kuultu paljon todistelua ja Aarnion puolelta vastatodistelua.
Jos puolustuksella on ollut johonkin kohtaan hyvä selitys, niin syyttäjät ovat heti muistuttaneet ettei pidä katsoa yhtä todistetta, vaan kaikkien kokonaisuutta. Ajoittain tunteet ovat kuohahdelleet.

Salaiset istunnot

Hyvin poikkeavaa jutussa on se, että tutkinta on jatkunut koko oikeudenkäynnin ajan. Alkuperäisessä esitutkinnassa oli 25000 sivua, mutta lisätutkintapöytäkirjoja on kertynyt peräti 33 lisää. Sivuja niissä on 10000-15000.

Juttua on käsitelty osin suljetuin ovin. Usein salassapidon syynä on ollut se, että asiat liittyvät poliisin taktisiin ja teknisiin menetelmiin. Tällainen tietysti vaikuttaa siihen, miten oikeudenkäyntiä voi medialehteriltä arvioida.

Myös esitutkinta-aineistoa on salattu paikoin laajastikin.

Päätös

Rikosoikeudenkäynnin lähtökohta on se, että syyttäjän on osoitettava syyte toteen. Aarnion ei tarvitse todistaa itseään syyttömäksi.

Ovatko puhelimet huumeliigan johtajan vai huumepoliisin tiedottajapuhelimia? Mistä puolen miljoonan varallisuus on Aarniolle tullut? Lavastettiinko kätkö? Entä kanssasyytettyjen kuulustelut ja niiden peruminen?

Samanlaisia kysymyksiä voi osoittaa jokaisesta pienestä yksityiskohdasta.

Loppujen lopuksi tuomareiden on katsottava kokonaisuutta. Ovatko syyttäjät onnistuneet kasaamaan mosaiikin niin selväksi, että kokonaiskuva näyttää 13 vuoden vankeustuomiolta?

Puolustukselle sen sijaan riittää, että tuomareille jää Aarnion syyllisyydestä jää varteenotettava epäily. Voisiko sittenkin olla niin kuin Aarnion puolustus asiat esittää?

Päätös tulee joskus syksyllä.

 

 

Lue täältä kaikki jutut Aarnio-oikeudenkäynnistä

Tallennettu kategorioihin Huumepoliisit | 10 kommenttia

Yhden vangin väite vei vartijan käräjille

Seurasin maanantaina poikkeuksellista oikeudenkäyntiä, eikä tällä kertaa kyse ollut Aarnio-jutusta. Juttu osoittaa miksi henkilökohtaiset kamerat ovat tarpeen niin poliiseilla kuin vanginvartijoilla.

Oikeudenkäynti oli hyvin erikoinen.

Yleensä vankilapahoinpitelyt eivät päädy oikeussaliin, kun hakattu itsekin kiistää pahoinpitelyn ja kertoo vaikkapa vammojen aiheutuneen kompastumisesta portaissa. Nyt oli toisin ja syytteessä oli kahden vangin lisäksi vanginvartijakin, joka syyttäjän mukaan oli yllyttänyt hakkaamaan uhrin.

Jutun puitteetkin olivat melkoiset. Monesti mediaa kiinnostavissa jutuissa syytetty tai syytetyt ovat vangittuja ja heidät tuodaan vartijan saattamina sivuovesta. Nyt syytetyt tulivat pääovesta ja asianomistaja eli uhri sivuovesta virkamiehen saattamana.

Kyse oli 21. maaliskuuta 2014 Helsingin vankilassa sattuneesta pahoinpitelystä, jonka uhri oli 1980-luvulla kolme ihmistä Ruotsissa tappanut Juha Valjakkala, nykyisin Nikita Bergenström.

Ahdas sali täyttyi viimeistä paikkaa myöten, koska vanginvartijalla oli puolenkymmenen miehen tukiryhmä vapaavuorolta. Tavallisesti tukijoukkoja on nähty vain jengiläisiltä, tai toisinaan poliiseilta, mutta nyt siis myös vanginvartijoilta.

Syytettyjä ja tukijoukkoja oli vaikea erottaa ilman virkapukuja toisistaan. Lihaksikkaita ja tatuoituja kyrmyniskoja. No, oli muutama normaali suomalaismieskin orastavalla kaljamahalla.

Paikalla oli kyllä jengiläinenkin, sillä yhtä syytettyä avusti juristiksi lukenut moottoripyöräjengiläinen. Hänet erotti siististä tummasta puvusta.

Naispuolisella syyttäjällä puolestaan oli oli musta jakkupuku ja korpinmustat hiukset. Joku tukiryhmästä viittaisi ohimennen tauolla Aku Ankka-lehden Milla Magiaan. Tai niin olin ainakin kuulevinani.

Tähtitodistaja

Juttu nivoutui siihen oliko Valjakkala pahoinpidelty heti sen jälkeen kun hänet siirrettiin Sörkan itäisellä vankiosastolla eristyssellistä kakkoskerrokselle. Valjakkala oli itse sitä mieltä, että useamman vartijan täytyi olla järjestelyissä mukana ja, että hänen oma käytöksensä oli aiheuttanut sen.

Valjakkala oli eristyksissä yötolkulla kolistellut selliään ja sotkenut sen ulosteella.

Syyttäjän näyttö perustui lähinnä puheisiin.

Pahoinpitelyt eivät olleet tallentuneet valvontakameroihin, mutta silti salissa katsottiin minuuttikaupalla videoita. Niistä yritettiin tehdä johtopäätöksiä siitä mitä kameroiden katveessa mahdollisesti tapahtui.

Erikoisena voi pitää myös sitä, että pahoinpitely tapahtui kahden vankiosaston välissä portaikossa suoraan peililaseilla varustetun vartijakopin edessä. Vartijaa siellä ei ollut, vaan hän oli vähää aiemmin lähtenyt sattumalta jumppatunnille.

Valjakkalaa lyötiin kerran ja potkaistiin kylkeen. Lyöjästä uhrilla ei ollut käsitystä, mutta potkaisijan hän nimesi alakerrasta tulleeksi ulkomaalaisen näköiseksi putsarivangiksi. Molemmat syytetyt näkyivät videolla.

Vartija taas linkkautui pahoinpitelyyn yhden romanivangin kertoman perusteella. Sivuovesta saliin tuotu ”tähtitodistaja” oli pelokas, eikä olisi halunnut todistaa lainkaan.

Kuuleminenkin takkusi.

– Mitä havaintoja teillä on tapahtumista 21. maaliskuuta 2014? syyttäjä kysyi.

– Ei oikeastaan mitään, mies sanoi hyvin hiljaisella, mutisevalla äänellä.

Lopulta salissa päädyttiin lukemaan esitutkintakertomuksia, jotka mies kyllä vahvisti.

Poliisikuulustelussa vanki oli kertonut kuinka oli kuullut puhelimessa olleessaan vartijan käskeneen kahta kurditaustaista putsaria pahoinpitelemään Valjakkalaa.

Todistaja oli kertonut sen tapahtuneen pahoinpitelyä edeltävänä päivänä, mutta yllytyksestä syytetty vartija ei ollut kyseisenä päivänä töissä. Se olikin saattanut tapahtua samana päivänä kuin pahoinpitely.

Vankilan puhelintiedoista ei myöskään löytynyt romanivangin kertomukseen sopivaa soittoa, mikä sai syyttäjän puolestaan toteamaan, että vartijat olivat voineet poistaa merkintöjä tai jättää niitä kirjaamatta.

Salissa kuultiin myös vankilan turvallisuudesta vastannutta esimies, joka piti romanivangin kertomusta ”aika totuudenmukaisena”. Edelleen Sörkassa työskentelevä esimies totesi, että hän pystyi ”aika varmuudella” sanomaan, että vankien puheluita jäi vanhassa järjestelmässä kirjaamatta.

Oikeudenkäynti eli ja kimpoili niin, että välillä syyttäjäkin äityi noitumaan jollekin kummallisuudelle hörähtäneelle tukijoukolle: -- Yleisö pysyy sitten ainakin ihan hiljaa.

Todistaja kumosi kaiken

Vielä kummallisemman piirteen juttu sai päivän viimeisen puolustuksen todistajan myötä.

Hän oli työskennellyt osaston ykköskerroksen vartijana. Pahoinpitely tapahtui siis toisessa kerroksessa.

Vartija kuvasi, että tekijäksi syytetty putsari oli ollut hetkeä ennen pahoinpitelyä ykköskerroksen keittiössä, eikä voinut missään nimessä olla tekijä. Hän olisi nähnyt, jos putsari olisi rynnännyt valvontakopin ohi toiseen kerrokseen pahoinpitelemään Valjakkalan.

Naputatteko te kaikki vartijat kopissa herkeämättä ja katsotte portaisiin? Valjakkalan avustaja kysyi.

– Kyllä.

Miten te muistatte kaiken?

– Muistan sen hetken.

Syyttäjä otti esiin poliisikuulustelun, jossa vartija oli käyttänyt putsarin olinpaikasta sanamuotoa ”taisi olla”.

– Olen varma nyt.

Ihmettelen sitä miksi allekirjoitatte kuulustelukertomuksen, jossa epätäsmällisyyksiä?

Todistaja kertoi, että kuulustelua oli korjattu viisi kertaa. – En siinä tilanteessa tajunnut, että sanamuoto voisi olla näin olennainen.

Valvontakameranauhojen mukaan putsari oli kuitenkin jossain vaiheessa päätynyt yläkertaan. Vartija arveli, että se oli sen jälkeen kun pahoinpidelty Valjakkala oli tullut alakertaan ja hänet oli viety eristyksiin.

Kamerat tarpeen

Käräjäoikeus aikanaan ratkaisee mihin kertomuksiin ja todistajiin se uskoo, mutta tapaus osoittaa selkeästi kaksi seikkaa.

Jos uskoo vartijan yllyttäneen vangit pahoinpitelyyn, niin tapaus kertoo että miten vaikea on todistaa pahoinpitely niinkin valvontakameroitetussa ympäristössä kuin vankila. Ihmisten väliset suhteet perustuvat kuitenkin valtaan ja pelkoon.

Toisinpäin ajateltuna voi todeta, että tällaisilta syytteiltä puolustautuminen on vähintään yhtä vaikeaa. Tässäkin vartijan syytteet perustuivat yhden vangin kertomaan ja turvaesimiehen tulkintaan siitä.

Helsingin poliisi on kokeilemassa henkilökohtaisia valvontakameroita poliisimiehille juuri epäselvien tilanteiden varalta. Ne olisivat tarpeen vankilaympäristössäkin.

Tässä tapauksessa niistä olisi saatu selville varsin tarkkaan kuka milloinkin oli missä, joka taas auttaisi ratkaisemaan sitä kenen kertomus on uskottava.

Osoitti juttu kolmannenkin seikan. Sörkan vankilan työilmapiiri ei taida olla niin sanotusti parhaassa iskussa.

Tallennettu kategorioihin Oikeuslaitos, Vankilat | Kommentit pois päältä artikkelissa Yhden vangin väite vei vartijan käräjille

Uskomatonta vankilamatematiikkaa eli miksi Pönkä ei ollut vankilassa

Tämä kirjoitus sai alkunsa lukijan sähköpostikysymyksestä. Lukija kysyi Markus Pöngästä ja hänen tuomioistaan: mitä on istuttu, milloin ja miksi hän ei ole vankilassa?

Tapaus on tietysti tuttu ja tiesin kuviot summittain, mutten tarkkaan. Vastasin, että kyse on vankilamatematiikasta.

Mistä ihmeen vankilamatematiikasta?

Varoitus teille lukijoille: Tämä kirjoitus on pitkä, monimutkainen, sekava ja vaikea, mutta sellaista on vankilamatematiikka. Jos luette loppuun, ehkä asia avautuu. Voi olla että ei, mutta se ei ole lukijan tai kirjoittajan vika.

Ennen kuin päädytään Pönkään niin on pakko tarkastella asiaa hieman yleisemmin. Pysykää mukana ja lukekaa ajatuksella, sillä muuten ette pysy.

Kyse on siis siitä, miten oikeuden langettamat tuomiot muuttuvat vankila-ajaksi. Sen selittämiseen tarvitaan termiä vankilamatematiikka. Missään laissa se ei esiinny. Onneksi.

Vankilamatematiikkaan kuuluu kaikki, mikä vaikuttaa siihen, kuinka pitkään tuomittu suorittaa rangaistustaan vankilassa tai sen jälkeen. Vankilamatematiikka kattaa niin rangaistuksen mittaamisen, niiden yhdistämisen, suorittamisen ja vapaaksi päästämisen kuten myös koeajan ja jäännösrangaistuksen laskemisen ynnä kaiken muun.

Vankilamatematiikassa olennaisia suureita lakien asettamissa rajoissa ovat esimerkiksi kohtuullisuus ja harkinta. Niitä on mahdoton mitata.

Vankilamatematiikassa eri maissa lasketaan eri säännöillä.

Suomalaisen vankilamatematiikan perusfilosofiaan kuuluu se, että vankilassaoloaika on pahasta tekijälle ja viime vuosina on todettu, että se on pahasta valtiontaloudellekin. Molemmille vankilapäivän hinta on korkea. Toinen tärkeä asia on se, että rikoksen tekijä kannattaa pitää jonkin aikaa tavalla tai toisella yhteiskunnan valvonnassa vankilasta vapautumisen jälkeen.

Perusasioihin kuuluu myös se, että suomalaiselle vankilamatematiikalle uhri on tuntematon suure, eikä häntä huomioida. Jos huomioitaisiin, niin tämä muuttaisi laskennan koston mittariksi. Suomalaisessa vankilamatematiikassa uhri saa hyvityksen euroina rikoksesta kärsimys- ja muina korvauksina. Toki useimmiten tekijä ei niitä maksa, mutta se ei vaikuta vankilamatematiikan perusteisiin.

Toisin sanoen mallissa uskotaan siihen, että rikoksen tekijät oppivat rangaistuksestaan, ja kun heidän vankila-aikaansa vielä lyhennetään, niin se kannustaa rikoksettomaan elämään.

Tuomiot saavat usein kritiikkiä, mutta suomalainen vankilamatematiikka ei oikeasti ole ihan huono malli. Usein se toimii juuri niin kuin pitäisi, mutta toisinaan tulee huteja.

Vankilamatematiikka on kuin peruskoulu. Se on luotu keskiarvoille. Poikkeuksille se ei toimi.

Sellainen on myös tapaus Markus Pönkä.

Markus Pönkä tehtaili Suomessa 2000-luvun alussa valelaskupetoksia, siirtyi Tallinnaan ja murhasi siellä miehen joulun tienoilla 2005. Pönkä sai Tallinnassa 12 vuotta vankeutta. Hänet siirrettiin Suomeen 2007 ja valelaskujutussa tuli heti 4 vuotta vankeutta. Talousrikostuomioita tuli lisää 2008, 2009, 2010, 2011 ja 2012.

Joissain maissa vankilamatematiikkaan kuuluu sanktiokumulaatio, jossa tuomioita plussataan toistensa perään. Toisissa voidaan langettaa useista rikoksista vaikkapa 120 vuotta, mutta niitä suoritetaan kaikkia samaan aikaan ja vapaudutaan kymmenessä.

Suomalainen laskentatapa luottaa niin sanottuun tukkualennukseen.

Tukkualennuksen pääsääntö on se, että elinkautista lukuun ottamatta määrämittainen rangaistus voi olla korkeintaan 15 vuotta. Se toimii esimerkiksi niin, että taposta voi saada 12 vuotta mutta kahdesta, kolmesta, neljästä tai useammasta taposta maksimi on 15 vuotta. Ruumiiden määrä menettää merkityksensä.

Mutta ei ”tukkualennus-periaate” ole mikään aivan yksinkertainen. Alennuksen suuruus riippuu siitä, miten vakavasta rikoksesta on kyse. Vaihtoehtoja on monia, mutta esimerkiksi talousrikoksista voi saada maksimissaan 7 vuotta ja huumerikoksista 13 vuotta, vaikka yksittäisiä tekoja olisi kuinka paljon.

Logiikka on sekopäinen: mitä enemmän tapat, huijaat tai tuot huumeita, niin sitä pienempi rangaistus on yksittäistä tekoa kohden.

Pöngän tuomiot laskettiin siten, että näistä kaikista rikoksista kertyi yhteensä aika lailla tasan yhdeksän tosiasiallista vankilavuotta.

Toki tähän vaikutti vankilamatematiikan ns. ”vapautumisen peruslauseke”, jonka mukaan ensikertalainen suorittaa oikeuden määräämästä rangaistuksesta puolet ja rikoksen uusija kaksi kolmasosaa.

Vankilamatematiikassa selliaikaa yritetään minimoida myös avolaitoksella ja koevapaudella, mutta Pöngän kohdalla niitä ei poikkeuksellisesti käytetty. Sen sijaan lomille hän pääsi. Yhdeltä hän jätti yhdeksitoista päiväksi palaamatta.

MTV Uutisille karkumatkaltaan lokakuussa 2013 lähettämän sähköpostin mukaan hänet olisi pitänyt päästää avolaitokseen, koska se olisi edistänyt mahdollisuutta rikoksettomaan elämään. -- En halua tehdä rikoksia vaan haluan laillisen toimeentulon vapauduttuani, Pönkä totesi sähköpostissa.

Pönkä tehtaili vankila-aikanaan valituksia, kanteluita ja korvausvaatimuksia todella ison määrän mitä moninaisimmista asioista sellioloista avolaitossijoitukseen. Ne eivät auttaneet.

Tapaninpäivänä 2014 vapaus kuitenkin koitti. Kuten kaikille aina lopulta käy.

Pönkä siirtyi ehdonalaiseen eli koeajalle, joka on siis alussa mainitun rangaistusten lyhentämisen perusprinsiipin olennainen osa. Vanki vapautuu todellisia vuosiaan aikaisemmin vankilasta, mutta vanhat tuomiot voidaan laskea jatkossa vahingoksi, jos uusia tuomioita tulee.

Ehdonalaisen vapauden pitäisi siis kannustaa rikoksettomaan elämään.

Tämä koeaika on siis sen pituinen, joka jää vankeusaikana suorittamatta. Pöngällä suorittamatonta rangaistusaikaa oli 8 vuotta 6 kuukautta ja 4 päivää, mutta laki rajaa koeajan korkeintaan kolmeen vuoteen.

Vankilamatematiikan knoppeihin kuuluu kuitenkin jäännösrangaistus. Vankilan ovesta astuessaan Pönkä oli vastuussa kolme vuotta koko tästä 8 vuoden 6 kuukauden ja 4 päivän ajasta. Se ikään kuin oli uhkana taustalla, mutta ei oikeasti olekaan.

Pönkä vapautui siis Tapaninpäivänä 2014 ja tammikuussa alkoi uusi rikossarja, jossa Pönkä tuomittiin kymmenestä törkeästä väärennyksestä, kolmesta törkeästä petoksesta ja muista rikoksista. Häntä syytettiin myös jonkun rikkaan kidnappauksen valmistelusta, mutta ne syytteet hylättiin.

Juttu tiivistyi identiteettivarkauksiin ja siihen, että näiden nimissä avatuille tileille otettiin lähinnä pikalainoja.

Pönkä otettiin kiinni 15. huhtikuuta 2015. Hän ehti olla vapaalla vajaa neljä kuukautta.

Oikeus vapautti Pöngän puoli vuotta myöhemmin 15. lokakuuta tutkintavankeudesta melko sekavien vaiheiden jälkeen vastoin syyttäjä Eija Velitskin kantaa. Sananmukaisesti Pönkä käveli käräjäsalista ulos kaikkien -- olin paikalla -- ihmetellessä tilannetta, koska hovioikeus oli niin määrännyt.

Miksi? Se ei ole vankilamatematiikkaa vaan tutkintavankeuslogiikkaa, joka on aivan oma lajinsa. Ydin oli siinä, että Pönkää ei ollut vaadittu pidettäväksi vangittuna rikollisen toiminnan jatkamisen vuoksi, vaan sen takia, että hän saattaisi sotkea tutkintaa. Kun kaikki todistajat oli kuultu oikeudessa, Pönkä ei voinut enää sotkea juttua.

Kolmen viikon päästä vapauttamisesta käräjäoikeus langetti Pöngälle tuomion, joka oli 3 vuotta 8 kuukautta. Häntä ei määrätty vangittavaksi heti, koska syyttäjä Velitski ei ollut sitä vaatinut. Pönkä pysyi vapaana.

Hetkinen. 3 vuotta 8 kuukautta, mutta…?  Pöngällähän oli uhkana rangaistuspankkiin jäänyt 8 vuotta 6 kuukautta ja 4 päivää siltä varalta, että hän tekee uusia rikoksia. Nyt se ja uudet rikokset mukaan lukien tuli vain 3 vuotta ja 8 kuukautta. Miten tässä näin kävi?

No niin… Nyt päästään vankilamatematiikan jokeriin, jäännösrangaistukseen. Koko muuta vankilamatematiikan säännöstöä voi pitää jäännösrangaistuspykäliin verrattuna jopa loogisena.

Perusperiaate on se, että istumatta jäänyt aika voidaan lisätä uuteen tuomioon. Tämä on siis se ajatus kaidalla tiellä pysymisen pelotteesta, mutta siihen on rakennettu vankilamatematiikan loogisia leikkureita.

Vankilamatematiikan logiikan mukaan tämä tarkoittaa, että jäännösrangaistus ei voi olla kakku, vaan korkeintaan kuorrute tai pikemminkin kirsikka.

Ensimmäinen on se, että jäännösrangaistus ei voi olla se ankarin rangaistus. Tämä eduskunnan aikoinaan lisäämä kohta on sinänsä ymmärrettävä. Jos Pönkä olisi syyllistynyt vain rattijuopumukseen, niin olisi kuitenkin kohtuutonta langettaa siitä jäljellä ollut 8 vuotta 6 kuukautta ja 4 päivää vankeutta.

Mutta lakiin jäi tuplaleikkuri. Laissa todetaan, että tämä jäännösrangaistus ei voi vaikuttaa enempää kuin se yksittäinen uusi rikos, josta tulee ankarin rangaistus. Tämän perusteella jäännösrangaistukseen tulee sitten myös tukkualennus.

Nyt on hyvä hakea vaikka kuppi kahvia, sillä kohta mennään vankilamatematiikan syvimpään ytimeen.

Käräjäoikeus olisi siis voinut periaatteessa tuomita Pöngälle uusista, vuoden 2015 talousrikoksista 7 vuotta, mutta päätyi 3 vuoden 8 kuukauden rangaistukseen. Sekin on itse asiassa suhteellisen ankara, koska jutuissa oli kyse vain noin 50000 eurosta.

Pelkästään rahassa mitattuna ensikertalainen olisi saanut takuuvarmasti ehdollista. Eli Pöngän tausta oli itse asiassa ankara koventamisperuste, kuten oikeus päätöksessäänkin totesi.

Kuinka paljon tuosta oli sitten pankissa olleen istumattoman 8 vuoden 6 kuukauden ja 4 päivän vaikutusta?

Vastaus on 8 kuukautta.

Syyttäjä Velitski oli vaatinut, että koko jäännösrangaistus laskettaisiin mukaan. Käräjäoikeus oli tiukkana, eikä suostunut tällaiseen lievennykseen Pöngän hyväksi. Kyllä, luit oikein.

Eli koko jäännösrangaistuksen käyttäminen tähän tuomioon olisi ollut Pöngälle helpotus noiden leikkureiden takia. Koko rangaistuspankkia ei tyhjennetty, vaan sieltä otettiin vain niin paljon kuin tarvittiin.

Käräjäoikeuden otto oli kaksi vuotta, joka muuttui tukkualennuksen myötä 8 kuukauden mittaiseksi. Käräjäoikeus siis tosiasiassa maksimoi vanhan rangaistuksen käytön.

Eli vaikka tuon vankilamatematiikan filosofian mukaan Pöngän olisi pitänyt ”pelätä” rästissä olevaan 8 vuoden 6 kuukauden ja 4 päivän vankeusuhkaa, niin todellisuudessa näin ei ole.

Eli vankilamatematiikka ei toimi erityisen hyvin, jos rikollinen jatkaa uraansa.

Pöngän rangaistuspankkiin jäi käräjäoikeuden marraskuisen päätöksen mukaan 6 vuotta 6 kuukautta ja 4 päivää, jota voidaan käyttää, jos hänet jatkossa tuomitaan tästä nyt tutkinnassa olevasta uudesta jutusta. Toki näiden kaikkien sääntöjen mukaan ja taas vain osittain. Vanha tuomio ei ole pelote.

Jos ette ymmärtäneet ihan kaikkea, niin se ei haittaa. Yrititte kuitenkin.

Tallennettu kategorioihin "Aina kaikkea ei voi ymmärtää", Lainsäädäntö | 6 kommenttia

Käräjäoikeus väisti epri-jutun ydinkysymyksen

Helsingin käräjäoikeus ohitti epäiltyjen rekisteri -jutun ytimen, kun se ei ottanut kantaa syyttäjien laittomiksi väittämiin rekisterimerkintöihin. Tulkinta salaiseen rekisteriin laitettavista merkinnöistä pysyy poliisilla.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kolmen virkamiehen syytteet niin sanotussa epri-jutussa. Päätöksen ydin oli selkeä: epäiltyjen rekisterin valvonta ei kuulunut heille.

Ongelma on se, ettei se kuulunut kenellekään.

”Poliisihallinnossa laillisuusvalvonnasta voimassa olleet ja olevat määräykset ja ohjeet ovat erittäin epäselvät ja monitulkintaiset”, oikeus totesi päätöksessään.

Käräjäoikeuden mukaan ”eprin tietosisällön laillisuusvalvonta muiden kuin sen käyttäjien toimesta on lain mukaan ollut mahdotonta ennen vuotta 2014.”

Eli epäiltyjen rekisteriä ei valvonut kukaan.

Poliisi on neljännesvuosisadan ajan jatkuvasti hamunnut erilaisia toimivaltuuksia, mutta kunnollisen valvonnan järjestäminen ei ole ollut koskaan erityisen olennaista.

Kun ihmisten perusoikeuksiin kajotaan, niin silloin sääntelyn pitäisi olla täsmällistä ja toimivaa myös valvonnan osalta. Jokaisella on kuitenkin oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä.

Oikeus valitsi helpon tien

Kiitosta ei voi jakaa käräjäoikeudellekaan. Kolmen tuomarin kokoonpano valitsi jutussa helpoimman tien, sen matalan aidan.

Oikeus tutki vain sen olivatko syytetyt vastuussa rekisteristä ja jätti kysymyksen eprin merkintöjen lainvastaisuudesta ilmaan. Oikeus ei siis ottanut koko ydinkysymykseen kantaa.

Toisinkin olisi voinut tehdä. Oikeus olisi voinut ensin miettiä onko rekisterissä jotain pielessä ja sitten pohtia vastuukysymyksiä.

Miksi näin? Se ei selviä, koska asia kuuluu kolmen tuomarin päätösneuvottelujen salaisuuden piiriin.

Poliisin oma laillisuusvalvonta ei ulottunut eprin sisältöön, eikä sinne päästy edes tällaisessa ”kovassa laillisuusvalvonnassa”.

Se on harmi.

Entä ne kyseenalaiset merkinnät?

Eprissä on noin 50000 henkilökorttia, johon on kerätty tietoja järjestäytyneen rikollisuuden henkilöistä ja myötävaikuttajista. Lukua voi pitää suurena siihen nähden, että krp:n mukaan järjestäytyneen rikollisuuden jengeihin kuuluu noin tuhat henkilöä.

Ydin on siinä miten poliisi tulkitsee sanan myötävaikuttaja. Tulkinta on ollut hyvin lavea.

Jutun aikana syyttäjät puhuivat noin 8000:sta väärin perustein tehdystä merkinnästä. He nostivat esiin esimerkkejä ongelma-merkinnöistä.

Nyt kysymys tietysti kuuluu: pysyykö autoaan gangsteripojanpojalle lainannut mummo eprissä ? Entä jengiläistä kadulla kätellyt tai klubitalon läheisyyteen parkkeerannut?

Esimerkiksi näitä parkkeeraajia oli poliisihallituksen selvityksen mukaan kirjattu epriin 880.

Poliisihallitus ei selvityksessään nähnyt sivullisten myötävaikuttajien kirjaamisessa ongelmaa, vaan merkinnät ovat yhä rekisterissä. Jos oikeus olisi todennut merkinnät vääriksi, ne olisi poistettu.

Tämä perusteella voi todeta, että mummo, kättelijä ja parkkeeraaja pysyvät rekisterissä.

Mutta kukakohan eprin tietosisällöstä vastaa nyt?

Otetaan puhelu.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo, että epri-syötön laillisuuden varmistaa kussakin poliisiyksikössä päällystötason poliisimies. Poliisihallitus on antanut menettelytapaohjeet, muttei tarkista yksittäisiä syöttöjä.

Hetkinen.

Oikeus totesi, että eprin tietosisällön valvonta ei ole kuulunut eikä ole edes voinut lainsäädännön mukaan kuulua keskusrikospoliisille.

Päätöksessään käräjäoikeus tarkoitti siis koko rekisteriä, mutta totesi krp:n olevan ylivoimaisesti suurin tietojen syöttäjä.

”Tilannetta, jossa toimintaa harjoittava taho vastaa itse oman toimintansa laillisuusvalvonnasta, ei ole yleisesti arvioiden pidettävä asianmukaisena”, oikeus lausui.

Mutta… Nykytilanteessa siis krp:n tekemien syöttöjen laillisuuden varmistaa krp:n komisario ja Helsingin poliisissa Helsingin komisario ja niin edelleen.

Ei vaikuta ihan selvältä vieläkään.

 

Tallennettu kategorioihin epri | 3 kommenttia