Suomalainen joulu – kanadalainen pukki

Morjensta kaikille!

Pääsimme vihdoin lyhyelle joulutauolle. Tekee ihan hyvää vetää pari päivää happea ja olla perheen parissa ja syödä hyvin.

Pelasin kolme meidän neljästä vikasta pelistä ennen joulupaussia. Ja saimme niistä peleistä kolme voittoa. Antin työvuoro oli sitten ihan viimeisessä joulua edeltävässä matsissa. Pelit sujuivat ihan hyvin, oli kiva pelata. Siksikin on mukava viettää joulua, kun urheilullinen puoli on kunnossa.

Meillä vietetään kyllä ihan suomalainen joulu. Kuusi hankittiin jouluviikolla, joulupöydästä löytyvät laatikot ja tietenkin kinkku. Vaimon veli perheineen tuli meidän kanssa joulunviettoon. Heillä on kaksi lasta, joten aikamoinen hulina täällä on. Naiset tekivät laatikot ja me miehet paistoimme loppuviikolla läpi yön kinkkua..

Ja lahjat jaettiin pukin toimesta tietenkin aattoiltana, eikä 25. päivä niin kuin täällä päin on tapana.

Mitään amerikkalaisia elementtejä ei meidän joulusta oikeastaan löydy. Olemme vaimon kanssa päättäneet, että koitamme viettää joulua samalla tavalla, miten me omassa lapsuudessamme sitä vietimme. Sää on toki Pohjois-Kaliforniassa erilainen kuin Suomessa. Varsinkin tänä vuonna, kun siellä on kuulemma paukkunut aikamoinen pakkanen.

Meillä kävi siis joulupukki. Tänä vuonna pyysin meidän joukkueen Torrey Mitchelliä siihen hommaan. Yleensä olen aina pyytänyt jonkun nuoren pelaajan pukin hommiin meille. Lähinnä siksi, että heillä ei ole aattona mitään tekemistä.

Mitchell vähän yllättyi mun kysymyksestä. Hän pyysi pari päivää miettimisaikaa. Mutta kun sana mun pyynnöstä levisi viime viikolla kopissa, niin porukka painosti Mitchelliä niin paljon, ettei hän enää voinut kieltäytyä.

Hieman kaveri taisi olla hermostunut ja innoissaankin, sillä hän kyseli etukäteen mitä suomalainen ”Santa” tekee ja mitä hän puhuu. Mitchell on kanadalainen ja kotoisin Quebecistä. Hyvin se meni, ja itse asiassa muutama muukin meidän joukkueen pelaaja pyysi Mitchellin samaan homaan. Taisi kaverilla olla kiire aattona…

 Tässä joulu siis menee rauhassa kotona. Työt jatkuvat 27. päivä, kun Los Angeles Kings vierailee meidän kotihallissa.

 Haluan toivottaa kaikille oikein rauhallista ja hyvää joulua!

This entry was posted in NHL. Bookmark the permalink.

9 Responses to Suomalainen joulu – kanadalainen pukki

  1. Ocelotti says:

    Hahaa, Mitchell lienee ollut kiireinen pukki jos on vieraillut puolella joukkueesta jakamassa lahjat! Rauhallista joulun aikaa Niitty sinulle!

  2. Lancelotti says:

    Sounds good! Pitäkää Suomen lippu korkealla siellä lätäkön toisella puolellakin. Onnea myös loppukauden peleihin, nostakaa kannu ilmaan Antin kanssa ;-)

  3. casual says:

    Erittäin mukava kirjoitus, ajankohtaiset aiheet ovat aina kiinnostavimpia. Olisi mukava lukea ihan kaikennäkösestä pelin ulkopuolella tapahtuvista jutuista.. Et varmaan kopissa tapahtuvia juttuja voi kertoa mutta valmistautumisesta, pelin jälkeen tapahtuvista jutuista ja pelimatkojen tapahtumista. Kiinnostaisi lähinnä huppuurheilijan elämä niiltä osin jota uutisista ei voi lukea,

    Hyvää joulua sinnekkin!

  4. Jupu says:

    Jätkällä sana hallussa

  5. Tommi says:

    Hieno kirjoitus! Hyvää ja rauhallista joulua!

  6. Pietsa says:

    Mukavaa Joulua ja onnea tulevaan vuoteen Antsu!

  7. tonir87 says:

    Kiitos jälleen Nitty mukavasti kirjoituksesta jokaisen olen kyllä lukenut ja moneen moneen kertaan :) Nykyään unirytmi taas mennyt siihen että valvon ja odotan pääsetkö maalille katson pelit ja painun nukkumaan. Sitten taas kun pääsen töihin pitääkin palata rytmiin että herään katsomaan 5 matsin ja painun töihin :) On tietenkin harmi että San Josen sivuilla kerrotaan niin harvoin kumpi pelaa. Kun vain kotipeleissä on Toddin haastattelu ja siinäkään hän ei sitä yleensä paljasta. Se on aika selvä ero Philly ja Bolts aikoihin kun ne kertoi sivuillaan kumpi pelaa. Itseäni välillä jopa laittanut vihaksi että miksi Niemi on saanut pelata niin paljon kun hävinnyt selkeästi enemmän kuin sinä ja usein kaksi putkeen ennen kuin tulee sinun vuoro. Ja kun olet voittanut matsin niin silti Todd on vaihtanut seuraavaan peliin Niemen. Pelisi on sujunut tällä kaudella erittäin hyvin ja täällä odotetaan aina innolla pelipäivää ja sitä että pääsisit maalille. Olen edelleen myös seurannut tiiviisti Phillyn ja Wildin pelejä joten matseja kertyy edelleen huikea määrä. Oikein Hyvää Joulua Antero sinulle ja koko perheellesi.

  8. tonir87 says:

    Ainiin unohtui tuohon laittaa. Olen huomannut usein että Jason Demers pelien jälkeen tulee aina sinun kanssa juttelemaan ja lähdette jäältä yhdessä. Joten toimit varmaan suurena mentoorina hänelle eli suurena neuvonantajana ja kaverina. On hienoa myös lukea että olet saanut uusia kavereita. Omia suosikki San Jose pelaajia sinun lisäksi on siis juuri Demers ja Mitchell ja oli mukava lukea että Torrey oli joulupukkina :D

  9. Magnum says:

    Merry Christmas and a Happy New Year Niitty!
    Toivottavasti vuoden jälkeen stanley pokaali on ulottuvilla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>