Urheilu – hullujen hommaa

Urheilu ja sen seuraaminen ovat tunteita herättävää hommaa. Välillä malja läikkyy yli niin kentillä, kenttien reunoilla kuin kotikatsomoissakin. Mikä tässä touhussa oikein koukuttaa ja kuohuttaa?

Viime viikoilta riittää hyviä esimerkkejä aiheen pontimeksi. Kenties räikein niistä oli tapaus, jossa vastustajan fanit ujuttivat Sveitsissä jalkapallojoukkueen maalivahdin juomapulloon virtsaa ja autuaan tietämätön kassari nappasi huikat ureasta. Ehkä hauska pila jonkun mielestä, mutta käsittämättömän mautonta hölmöilyä minun mielestäni.

Vaasan Sportin ”kannattajat” puolestaan olivat huudelleet liigaottelussa ruokottomuuksia TPS:n katsojille. Erästä lastensa kanssa otteluun saapunutta miestä oli solvattu mm pedofiiliksi. Katsomoissa nahistellaan tuon tuosta, sylki lentää, solvauksista nyt puhumattakaan. En oikein ymmärrä. Miksi vastapuolen joukkuetta kannattava ihminen on monille punainen vaate? Mitä pahaa hän tai kannattamansa joukkue on tehnyt? Aivan liian usein kannatuskulttuuri muuttuu vihakulttuuriksi. Oman joukkueen menestyskään ei ole eräille yhtä tärkeää kuin vastustajien ja heidän kannattajiensa maksimaalinen mollaaminen.

Laajamittainen vihakulttuuri kumpuaa esimerkin voimasta. Kun yksi kahjo lähtee koohottamaan, muut seuraavat perässä. Ja pian löytyy vastapuoleltakin samanlainen sakilaisten sakki. Varsinainen huliganismihan sai alkunsa englantilaisesta jalkapallosta. Pahimmillaan tilanne oli 1970- ja 80-luvuilla, mutta nykyisin meno on rauhoittunut. Valitettavasti meillä Suomessakin ylilyöntejä aika ajoin tapahtuu, oli kyse sitten jalkapallo- tai jääkiekkokatsomoista. Miksi juuri niissä lajeissa? Oletteko koskaan nähneet kenenkään nahistelevat salibandy-, koripallo- tai lentopallo-ottelussa? Tai että pesäpallojoukkueiden fanit organisoisivat joukkotappelun ottelun jälkeen? Ei edes pohjanmaalla…

Monesti kilahtaa kentälläkin. Olemme saaneet lukea ja nähdä monenlaisia otteluidenaikaisia raivonpuuskia, joille ei järjellistä selitystä löydy. Tuoreimmin muistissa ovat Shefki Kuqin toimitsijakieltoon johtaneet tuohtumiset kesken otteluiden. Kuqi on kuulemma hieno mies, mutta kun pilli viheltää, hän muuttuu täysin eri persoonaksi. Tätä kai kutsutaan raimosummassyndroomaksi

Olen monesti miettinyt, voisiko olla kyse siitä, että jo pienten lasten jääkiekko- ja jalkapallo-otteluissa yli-innokkaiden isien ja äitien tunteet kuohuvat uskomattomalla tavalla. Kateellisia ja pahantahtoisia ei olla pelkästään vastustajille, vaan myös oman joukkueen muille pelaajille, jotka saavat enemmän peli aikaa kuin meidän Jani-Petteri. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö samankaltaista tapahtuisi muissakin lajeissa, jopa yksilölajeissa. Siellä sen ilmenemismuoto on vain erilainen. Puhutaan selän takana pahaa, levitellään juoruja ja kertoillaan mielellään kenttien reunoilla, kuinka tuosta ja tuostakaan lapsesta / nuoresta ei koskaan tule yhtään mitään ja kuinka tuokin valmentaja hajottaa tai pilaa jokaisen urheilijansa. Ja lähes poikkeuksetta nämä pahimmat sitä itseään jauhavat juorukellot ovat juuri niitä, jotka itse urheilusta kaikkein vähiten ymmärtävät.

Muut urheilun hulluuden muodot ovat itse urheileminen ja penkkiurheilu. Jokainen urheilija, joka lähtee tosissaan tavoittelemaan lajinsa huippua, ottaa valtavan henkilökohtaisen riskin. Joskus mietin itsekin, onko huippu-urheilu uravalintana lainkaan järkevä tai terve? Siitä huolimatta, että siihen valintaan nuoria valmentajana jatkuvasti yllytänkin. Mitä jos meneekin pieleen, eikä b-suunnitelmaa ole, turvaverkosta puhumattakaan? Olet yksin realisoituneiden riskiesi kanssa. Se vasta hulluutta onkin, mutta onneksi näitä umpikahjoja yrittäjiä löytyy niin urheilijoissa kuin valmentajissakin.

Sitten olemme me penkkiurheilijat. Kaikkein pahin yhtälö lienee juuri kaltaiseni, jonka vapaa-aika ja työ täyttyy urheilusta, sen seuraamisesta ja valmentamisesta. Ja kun en katso ja kommentoi urheilua työkseni, teen sitä vapaa-ajalla, kiitos sosiaalisen median koukun. Monella urheiluun höyrähtäneellä menee vapaa-aika, osa työaikaakin. Tyttöystävät ja vaimot lähtevät, jos eivät ymmärrä. Joku lyö kiimassaan vetoakin, äärimmillään pelaa talot ja autot. Niistä rahoista sentään osa palautuu urheilun hyväksi.

Miksi urheilu on niin kiinnostavaa ja hienoa? Miksi jo pari päivää ilman sitä tuntuu tylsyyden maksimoinnilta? Olisiko jossakin olemassa jotakin tuki- tai terapiaryhmää? Urheilu on sekä urheilijalle että penkkiurheilijalle enemmän tai vähemmän addiktio. Mutta toisaalta, kai sitä huonompiakin riippuvuuksia voisi ihmisellä olla. Kaikista edellämainituista lieveilmiöistä huolimatta.

Tallennettu kategorioihin Urheilu ja yhteiskunta | 4 kommenttia

Huippu-urheilua tyhjille katsomoille

Mahtaa olla maailman huippuyleisurheilijoilla omituinen olo Marokon Marrakechissa tänä viikonloppuna. Siellä urheillaan maanosien välinen Continental Cup, mutta katsomot olivat ainakin avauspäivänä lähes tyhjillään.

Stadionille mahtuu yli 45 000 katsojaa ja silmämääräisen arvion mukaan siellä oli eilisissä kilpailuissa korkeintaan 2000 katsojaa, jos sitäkään. Mukana oli kuitenkin iso tukku maailman kovimpia urheilijoita, joten on liki käsittämätöntä, ettei paikalle ole saatu yhtään enempää katsojia. Yleisurheilu ei taida olla Marokossa kovin iso juttu. Toista oli vielä takavuosina, kun maan supertähdet Said Aouita ja Hicham El Guerrouj murskasivat maailmanennätyksiä ja napsivat arvokisavoittoja.

Mahtoi olla kansainvälisen yleisurheiluliiton herrakerhollakin Sergei Bubkaa ja Sebastian Coeta myöten katsomossa hieman kiusallinen olo, kun heidän supertähtensä esiintyivät liki tyhjille seinille. Ei tämä kilpailu koskaan mikään valtava yleisömagneetti ole ollut, mutta tämä on kyllä pohjanoteeraus.

Toki koko kilpailuasetelma on hyvin keinotekoinen. Vastakkain on neljä joukkuetta, Eurooppa, Amerikka, Afrikka sekä Aasian ja Oseanian yhteinen joukkue. Tämä entisen IAAF:n puheenjohtajan Primo Nebiolon luomus pidettiin ensi kertaa vuonna 1977 Saksan Düsseldorfissa. Silloin kilpailu käytiin vielä nimellä World Cup ja formaatti oli erilainen, samoin yleisen mielenkiinnon taso. Tuolloin mukana oli kahdeksan joukkuetta, kolme maajoukkuetta ja viisi maanosien joukkuetta. Vuonna 2010 siirryttiin nykysysteemiin.

Vaikka kilpailun asetelma onkin ollut aina tekemällä tehty, kisaennätykset ovat huikeita. Esimerkiksi naisten 400 metrin ME 47,60 on juostu tässä kilpailussa, kun DDR;n Marita Koch rytki Canberrassa 1985 ajan, josta tänä päivänä ei voida edes haaveilla. Kaikkiaan kahdeksan kisaennätystä on edelleen itäsaksalaisurheilijoiden nimissä. Niistä osaa, kuten Kochin ennätystä, ei koskaan tulla rikkomaan. Yksi ennätys on edelleen peräisin myös historian ensimmäisestä World Cupista vuodelta 1977. Silloin suomalaisillekin kovin tuttu kilpakumppani Miruts Yifter juoksi 5000 metriä aikaan 13.13,82. Tuo aika jäikin Moskovan olympialaisissa 5000 ja 10 000 metrin tuplamestaruuden voittaneen etiopialaisen ennätykseksi.

Suomalaisurheilijoita ei ole näissä kisoissa koskaan kovin paljon nähty. Kuulamörssäri Reijo Ståhlberg oli mukana 1977 ja 1979, molemmilla kerroilla kakkonen erään Udo Beyerin jälkeen. Myös kiekonheittäjä Markku Tuokko oli mukana Düsseldorfissa 1977. 1981 Pentti Sinersaari oli keihään kolmas tuloksella 83,26. Hämmentävä yksityiskohta on, että nyt mukana oleva Antti Ruuskanen on vasta toinen mieskeihäänheittäjämme kautta kisahistorian. Mikaela Ingberg oli naisten keihäässä mukana 1998 ja 2002, molemmilla kerroilla kolmas. Lisäksi Martti Vainio oli mukana Roomassa 1981, 10 000 metrillä tuli viides sija ajalla 27.48,62. 1992 Sisko Hanhijoki oli 100 metrillä kahdeksas ajalla 11,76 ja 1994 Antti Haapakoski pika-aidoissa kahdeksas ajalla 14,11. Tuorein edustajamme ennen Ruuskasta on Jukka Keskisalo, joka oli esteiden neljäs EM-kultavuonna 2006.

- Olihan se ihan hieno kokemus. Isot rahapalkinnot siellä on ja siksi ne järjestetään löysän verotuksen maissa, jotka ei välttämättä ole isoja yu-maita. Kaikki urheilijat ovat tuolla jo lopen väsyneitä, kun takana on pitkä kausi. Kyllä siellä ihan hyvä henki oli joukkueen kesken. Mulla oli akilleksen kanssa ongelmia 2006 ja juokseminen oli epävarmaa. Varamies verrytteli ja oli valmiina, jos en pysty juoksemaan. Varamies oli muuan Mo Farah, Jukka Keskisalo muistelee.

- Yleisöä ei muistaakseni silloinkaan juuri ollut, etusuoralla jonkin verran.

Myös kahdesti mukana olleella Mikaela Ingbergillä on kilpailuista mukavia muistoja.

- Molemmilla kerroilla syntyi viimeistään toisena kisapäivänä kannustava fiilis. Ei tietenkään mikään Ruotsi-ottelun fiilis, mutta enemmän joukkuehenkeä kuin normikisassa. Ei ollut muistaakseni tuolloinkaan kauheasti yleisöä, Etelä-Afrikassa taisi olla enemmän kun Madridissa. Hyvillä palkintorahoilla ainakin halutaan nostaa kisojen arvoa ja suurien tähtien takana olevat saa sitten mahdollisuuden saada vähän paremmin korvausta, kertoo nykyisin Olympiakomitean huippu-urheiluyksikössä asiantuntijana työskentelevä Ingberg.

Mielenkiintoista oli myös kuulla, millaisena kokemusta piti vuosina 1977 ja 1979 mukana ollut kuulamörssäri Reijo Ståhlberg. Oliko World Cup alkuhuumassa isompi ja innostavampi tapahtuma kuin nyt?

- Ilman muuta oli. Düsseldorfissa oli katsomot täynnä ja yleinen mielenkiinto kisoja kohtaan todella suuri. Myös suomalaisessa mediassa. Siellä maailman huiput kohtasivat. Kuvaavaa kilpailun nykymuodolle on, että tuo nimi Continental Cup ei sanonut minulle etukäteen yhtään mitään.

- Heittäjäporukoissa saatiin kyllä joukkueeseen yhteishenkeä, mutta kyllä se muuten oli sellaista yksilöinä menemistä kuten yleisurheilu melkein aina on. Arvostan kyllä niitä kahta kakkossijaani todella korkealle, ne oli silloin kivikovia kilpailuja, ei todellakaan mitään pilipalikisoja.

Düsseldorfiin 1977 liittyy myös yksi Ståhlbrgin uran hienoimmista muistoista.

- Törmäsimme siellä harjoituskentällä koripallolegenda Wilt ”Puujalka” Chamberlainiin. Hän kertoi tulleensa paikalle ihan vain siksi, että oli niin kova yleisurheilufani. Kuvakin otettiin, missä olen minä, Tuokon Markku ja Wilt, harmi että se on johonkin kadonnut, Ståhlberg muistelee.

On hyvä kysymys, mihin tällaista kilpailua nykyisin tarvitaan? Arvokisoja on lähes joka ikinen vuosi ja Timanttiliiga rutistaa huippu-urheilijoista kaikki mehut irti. Paljon mieluummin näkisin enemmän maaotteluita. Euroopan joukkuemestaruuskilpailu on erinomainen esimerkki toimivasta konseptista. Miksi sitä ei voisi soveltaa myös maailmanlaajuisesti?

Mutta katsotaan nyt vielä tänään, tuleeko Antti Ruuskasesta historian ensimmäinen suomalaisvoittaja tässä kilpailussa. Veikkaan että tulee, vaikka vastassa onkin kovia ukkoja Vitezlav Veselystä Ihab Abdelrahmaniin ja Julius Yegoon.

 

Tallennettu kategorioihin Yleisurheilu | 12 kommenttia

Hypetyksen ero

On ollut kiinnostava seurata, miten valtava ero Suomessa on koripallon ja lentopallon hehkuttamisen välillä. Lentopalloilijat ovat saaneet valmistautua arvokisoihin aika rauhassa, kun taas koripallomaajoukkueen joka ikistä tekemistä on seurattu suurennuslasilla.

Lajit ovat kuitenkin koko lailla yhtä suuret maailmanlaajuisesti, ja jos ajatellaan esimerkiksi kotimaan liigojen uutisointia tai media-aikaa, lajit ovat varsin tasavertaisessa asemassa.

Toki nyt, kun ”sudet” lähtivät kotimatkalle, huomio kiinnittyy loistavasti pelaavaan lentopallojoukkueeseen ja hyvä niin. Se näissä kisoissa nimittäin kävi väistämättä selväksi, kumpi joukkueista on faktisesti lähempänä maailman kärkeä. Siinä missä koripalloilijat ottivat lajin mahtimaalta USA:lta kiukaaseen 59 pisteellä, pistivät lentopallokarjut lajin maailmanmestaruuden kolmesti peräkkäin voittaneen Brasilian äärimmäisen ahtaalle. Vaikka tappio tulikin puhtaasti 0-3, oli erien voittaminen lähellä ja pienistä nyansseista kiinni. Eikä ero yhdessäkään erässä revennyt, vaan taistelu oli tasaista alusta loppuun asti joka hetki. Vaikka päävalmentaja Tuomas Sammelvuo oli varma, että Saksa kaatuu, ei kaatunut. Tunisian Suomi sentään murskasi ja pääsi jatkolohkoon, jossa vastaan tulevat Venäjä, Bulgaria, Kanada ja Kiina. Jatkopaikkaan vaadittaisiin jo pieni ihme, sillä kolme parasta jatkaa ja lohkossa ovat mukana myös Suomen jo kaataneet Saksa ja Brasilia. Lähtötilanne on se, että Brasilialla on yhdeksän pistettä, Venäjällä kahdeksan, Saksalla kuusi ja Suomella vain kaksi. Vähintään kolme peliä on voitettava, eikä sekään välttämättä riitä, ellei tule yllätyksiä ja sopivaa ristiinpelaamista. Joka tapauksessa jo pääsy 16 parhaan joukkoon on loistava saavutus MM-tasolla ja on hienoa nauttia näistä peleistä vähintään vielä tämän viikon ajan.

Koripallossa kisat etenevät. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ei yllätyksiä nähty. Suomen nenän edestä jatkopaikan niukasti napanneet Turkki ja Dominikaaninen Tasavalta jatkoivat hyviä esityksiään. Dominikaanit toki hävisivät Slovenialle 10 pisteellä, mutta Turkki eteni kahdeksan joukkoon kukistamalla Australian pisteellä. Ja kas kummaa, kävi hiukan kuten Suomea vastaan varsinaisella peliajalla, kun Turkki heitti viime hetkillä pelin tasoittaneen kolmosen. Niin kävi nytkin; Australia johti viisi sekuntia ennen loppua 64-62, mutta Emir Preldzic nakkasi vertahyytävän kolmen pisteen heiton pussiin ja homma oli siinä. Puolivälierissäkin Turkki pisti ajoittain Liettuan todella ahtaalle, vaikka lopulta hävisikin. Se kertoo aika paljon siitä, millä tasolla Suomi parhaimmillaan näissä kisoissa pelasi.

Yksi silmään pistänyt seikka on ollut se, että koripallo- ja lentopallofanit Bilbaossa ja Katowicessä näyttävät ainakin TV-kuvien perusteella olevan hiukan eri profiilia. Koripallossa näkyi paljon nuorta ja kaunistakin kannustajaa (tai sitten vain heihin zoomattiin TV-kamerat), kun taas lentopallofanit tuntuvat olevan selkeästi keskimäärin iäkkäämpää väkeä, sanoisinko että myös positiivisessa merkityksessä hiukan maalaisemman oloisia. Voi toki olla, että Aleksi Valavuoren ja kumppanien masinoimat joukot roudasivat Bilbaoon ihan tarkoituksella näitä susipaitaisia Kauniita ja Rohkeita, juuri kenties imagosyistä ja ihan kylmästi laskelmoiden.

Tänään lentopallomiehet kohtaavat kivikovan Venäjän. Joukkueen riveissä pelaa lentopallon ”Karelin”, Dmitri Muserski. 218-senttinen karpaasi on käsittämätön urheilija ja kokoonsa nähden erittäin liikkuva ja ponnistusvoimainen. Häntä on lähes mahdoton ottaa verkolla kiinni. Kiinnostavaa nähdä, millaisia lääkkeitä Tuomas Sammelvuo hänen varalleen keksii. Suomi kaipaa kipeästi pisteitä, joten kaksi erää olisi Venäjältä pystyttävä minimissään puristamaan. Alkulohkossa Bulgaria pystyi siihen, joten miksi ei Suomikin, jos nappipeli osuu kohdalle?

Tallennettu kategorioihin Koripallo, Lentopallo | 21 kommenttia

Susien ulvonta loppui

Koripallomaajoukkueen MM-lopputurnaus päättyi, kun Uusi-Seelanti murjoi Suomen haaveet maanrakoon tiukkaakin tiukemmassa ottelussa.

Suomi oli jo pahimmillaan 20 pistettä perässä, mutta nousi viimeisellä neljänneksellä mukaan voittotaisteluun. Äärimmäisen jännittävien vaiheiden jälkeen turnaus päättyi kuitenkin siihen, kun Petteri Koponen heitti viime sekunnilla ohi. Jos se olisi mennyt sisään, olisi nähty jatkoaika. Juuri Koposen ohiheittoon kulminoituu paljon Suomen joukkueesta ja turnauksesta.

Uusiuduttava nimittäin on. Niin fantastisia pelaajia kuin Hanno Möttölä ja Teemu Rannikko ovatkin, varsinkin Turkki-ottelu osoitti, että kovimmassa kansainvälisessä tempossa he eivät enää mukana pysy. Ja kun avainpelaajia ei voi loputtomiin kuormittaa näissä turnauksissa, joissa pelataan hurjalla tahdilla, on uusia miehiä saatava ajettua sisään.  Juuri Petteri Koponen oli kahdessa viimeisessä pelissä niin loppuun ajettu, että hän ei tahtonut saada etenkään otteluiden loppupuolella enää mitään aikaan. Olisi helppo syyttää Koposta, mutta kyse oli enemmän siitä, että mitat täyttävien pelaajien puutteessa Koponen oli ratkaisupeleissä pakko ajaa äärirajoille, nyt jopa sen yli. Toki voidaan kysyä sitäkin, oliko valmennusjohdolta viimeisessä ottelussa Uusi-Seelantia vastaan järkevää päättää antaa viimeinen ratkaisu Koposelle, jolla ehkä kummitteli myös hiukan takaraivossa päivää ennen pelattu Turkki-ottelu. Silloin juuri hän epäonnistui ratkaisevissa vapareissa – ja heitti vielä sen jälkeen potentiaalisen voittoheiton ohi, mikä vei pelin jatkoajalle. Tämä turnaus oli äärimmäisen kovaa koulua Koposelle matkalla kohti entistä kovempia pelejä. Kasvu urheilijana edellyttää aina pientä tuskaa, nyt sitä tuli roppakaupalla.

Jos ja kun rehellisiä ollaan, Suomen turnaus oli keskinkertainen. Ukrainaa ja Turkkia vastaan pelattiin erittäin hyvin, kaikki muut pelit menivät pahasti alakanttiin, eikä joukkueesta saatu likistettyä koko potentiaalia irti. Juuri siksi jo ensi vuoden EM-turnausta ajatellen olisi pystyttävä ajamaan muutama nuori kova nimi joukkueeseen. Mistä heitä löytyy?

Vielä on pakko spekuloida hiukan eilistä Turkki-otteluakin. Varsinaista peliaikaa oli jäljellä noin 20 sekuntia, Suomi johti kolmella pisteellä ja yleensä nuijavarma vapaaheittäjä Petteri Koponen pääsi vapariviivalle. Toinenkin sisään ja peli olisi selvä. Mutta ei, molemmat heitot kimposivat ulos korirenkaasta. Mutta ei hätää, eroa oli edelleen kolme pistettä ja Suomen joukkuevirhetili täynnä. Virhe, vaparit Turkille ja Suomi voisi pitää palloa loppusekunnit johtoasemassa päästen todennäköisesti heti vapaaheittoviivalle. Mutta sitten tapahtui jotain käsittämätöntä. Suomalaiset eivät rikkoneet, vaikka turkkilaispelaaja ajoi aivan Tuukka Kotin edestä korin alta. Virhe siitä ja voitto olisi ollut lähes varma. Pallo ajautui kuitenkin kolmen pisteen viivan taakse turkkilaispelaajalle, heitto sisään ja peli oli tasan. Vielä kerran Koponen pääsi yrittämään ottelun ratkaisua, mutta ei. Jo tässä vaiheessa oli vahva tunne, että peli oli henkisesti hävitty: jokainen tiesi, että kaikkien aikojen tilaisuus oli tyritty pahan kerran. Jatkoajalla Turkki sitten hoitikin homman odotetusti.

Paljon on spekuloitu ottelun jälkeen, miksi Suomi ei rikkonut viime hetken tilanteessa? Yllättävän moni asioista perillä olevakin ihminen on esittänyt, että se on Suomen tapa pelata; Henrik Dettmannin filosofian mukaan viime sekunneilla ei rikota. Jos näin on, se on maailman typerin filosofia koripallossa. Jotenkin uskon, että jokaisen valmentajan filosofia perustuu voittamiseen ja keinot keksitään sen mukaan. Olisiko nyt käynyt ihan vain yksinkertaistettuna niin, että kukaan ei uskonut Petteri Koposen epäonnistuvan molemmissa loppuhetken vapareissaan, syntyi paniikki, eikä ajatus enää väsyneillä miehillä kulkenut.

Sen verran vielä koripallosta, että Pieti Poikolan analyyseja TV-lähetyksissä on ollut hauska kuunnella. Hän elää, analysoi ja konkretisoi peliä koko ajan. Juuri niin älykkään valmentajan aivot toimivat, lisäksi Poikola osaa pukea ajatuksensa saman tien puheen muotoon. Yksi piirre mistä pidän, on se, että Poikola ei säästele ketään kritiikiltä, jos aihetta on. Ihan sama, lukeeko selässä Lehto vai Koponen. Mielestäni tässä turnauksessa nähtiin tämän vuoden paras kommentaattorisuoritus.

Vaikka koripalloilijat nyt lähtivätkin kotimatkalle, hehkutetaan vielä: Suomi mukana kahden maailmanlaajuisesti suuren lajin MM-lopputurnauksessa yhtä aikaa, se on äärimmäisen huima juttu 5,5 miljoonan härmäläisen perusjuntin kansakunnalta.

Kahdella voitolla kahdesta ottelusta lentopalloilijat ovat jo vähintään toinen jalka jatkopeleissä. Edessä on vielä alkulohkonottelut kenties maailman parasta lentopallomaata Brasiliaa, kovaa Saksaa sekä lohkon heittopussiksi joutunutta Tunisiaa vastaan. Todennäköisin visio on, että lohkon kakkospaikka ratkaistaan Suomen ja Saksan välillä lauantaina. Kakkossija avaisi loistavat näkymät jatkopeleihin, mutta ei nyt vielä mennä asioiden edelle. Koripallopuolelta löytyy hyvä ja lähellä oleva esimerkki siitä, ettei liian aikaisin voi nuolaista, vaikka kuinka mieli tekisi.

 

 

 

Tallennettu kategorioihin Koripallo | 24 kommenttia

Fanikulttuuria vai menestyshulluutta?

Suomen koripallomaajoukkueen ympärillä on käynyt melkoinen hypetys jo pitkään. MM-lopputurnauksen avausottelusta tuli melkoinen verilöyly, mutta sunnuntaina susilauma oli taas oma itsensä ja rökitti viime EM-kisojen kuutosen Ukrainan.

Niin, ehkä Suomi oli lähes oma itsensä myös USA:ta vastaan, mutta tasoero oli vain aivan liian suuri. Toki epäonnistumiset ruokkivat toisiaan, eikä mikään tahtonut onnistua, mikä johti lopulta karmaiseviin loppulukemiin. Mutta ei kai kukaan nyt edes kuvitellut, että Suomi pystyisi amerikkalaisia haastamaan. Hyvän joukkueen merkki on se, että tuo sitä kuuluisaa isät vastaan pojat –ottelua (jossa isät eivät anna armoa, vaan vetävät sata lasissa huppu silmillä) muistuttanut USA-peli ei järkyttänyt Henrik Dettmannin joukkueen mielenrauhaa. Kaikki tiesivät, että turnaus alkaa ”näytösottelun” jälkeen vasta sunnuntaina ja lataus oli kunnossa. Suomi pelasi hienosti omilla vahvuuksillaan, eikä Ukraina edes kyennyt valtavaa haastetta tarjoamaan kuin ajoittain ja aivan loppuminuutin pikku sulamista lukuun ottamatta. Ja siitäkin selvittiin toisin kuin muinoin hiukan liukkaammilla areenoilla tyyliin Masken Carlsson & Mats Sundin.

Erik Murphy näyttää sopeutuneen erittäin hyvin ja nopeasti Suomen pelisysteemiin. Vaikka hän ei mikään muurinsärkijä pelaajatyyppinä olekaan, kokoa tarvitaan. Oli kokoa toki vuosi sitten EM-parketillakin Antti Nikkilän muodossa, mutta Murphy on tamperelaiseen verrattuna huikean paljon monipuolisempi ja monikäyttöisempi pelaaja. Juuri nyt näyttää siltä, että hän kasvaa joukkueeseen ja systeemiin sisään koko ajan vahvemmin. Ja nyt kun lohkon yksi suosikeista Ukraina meni jo nurin, voi Suomen seikkailu MM-parketilla kestää yllättävänkin pitkään. Lohkon kakkossija on täysin otettavissa, vaikka Turkki pahuksen hankala vastustaja onkin.

Lentopallon MM-turnauskin alkoi, kaikkea muuta kuin matalalla profiililla. Kotijoukkueen Puolan avauspelissä Varsovan kansallisstadionilla oli vaatimattomasti 62 000 katsojaa. Se kertoo jo sillään, minkä kokoluokan lajista ja turnauksesta on maailmanlaajuisesti kyse. Silti koripallon MM näyttäisi ainakin mediahuomion osalta menevän edelle – lajivertailu lienee tässäkin tapauksessa hankalaa ellei mahdotonta. Onhan se aika uskomaton juttu, että Suomi pelaa molemmissa näissä huipputurnauksissa. Olkoonkin, että koripallossa kisoihin mentiin villillä kortilla. Tässä tulee nyt reiluun viikkoon kymmenkunta huippupeliä MM-tasolta, missä Suomi on mukana – ja jos jatkoon mennään, vieläkin enemmän. Moista ei ole koskaan ennen koettu. Se on osoitus palloilukulttuurin noususta sekä toki myös siitä, että kyseiset lajit ovat onnistuneet kehittämään pelaajia ja omaa järjestelmäänsä pitkäjänteisesti ja ilmeisen oikein. On löytynyt oikeat päävalmentajat, oikeat taustahahmot ja osaavat tiimit. Hattua on nostettava pahuksen korkealle. Ja mikä hienointa, lähtökohdat ovat ihan aidosti sellaiset, että Suomi voi jatkaa hyvinkin molemmissa lajeissa pelejä myös alkulohkon jälkeen. Tätä on melkein hankala jo ymmärtää.

Silti on pakko kysyä sitäkin, kuinka nopeasti tällaiseen voisi turtua. Hanakala sanoa. Jos Suomi selviää myös seuraavaan MM-lopputurnaukseen, vieläkö 8000 fania lähtee liikkeelle? On ollut uskomatonta katsoa – ja varmasti vielä uskomattomampaa pelata – kuinka katsomot ovat olleet täynnä suomalaisfaneja ja tunnelma MM-lopputurnauksessa kuin kotiotteluissa. Jos joku väittää, että siitä ei ole joukkueelle hyötyä, on pahasti hakoteillä. Koripallon ja lentopallon ympärille on syntynyt hämmästyttävän nopeasti uskomattoman hieno fanikulttuurin alku. Onko se aitoa ja pysyvää vai pelkkä menestyshullun kansan kertareaktio? Se nähdään vasta tulevaisuudessa, mutta joka tapauksessa alku on lupaava. Eikä se ihme ole. Kuka olisi edes viisi vuotta sitten uskonut, että Suomi pelaa koripallon MM-lopputurnauksessa lajin supervaltaa USA:ta vastaan? Ja tismalleen sama tilannehan on edessä perjantaina lentopallossa, kun Suomi kohtaa lajin maailmanmestaruuden kolme kertaa peräkkäin voittaneen Brasilian. Nautitaan näistä nyt täysin rinnoin ilman skepsismin häivää, vaikka lunta hitusen tupaan tulisikin.

 

Tallennettu kategorioihin Koripallo | 25 kommenttia

Suomalaisten arvosanat EM-Zürichissä

Arvosanat on annettu suhteutettuna kunkin urheilijan tilastosijoituksiin ja odotusarvoihin ennen kisoja. Mukana myös puhtaasti subjektiivinen arvio kunkin suomalaisurheilijan tulevaisuudennäkymistä.

Antti Ruuskanen, keihäänheiton kultaa (karsinnassa 83,76, fin 88,01) 10

- Mitä tässä voi enää oikeastaan sanoa? Fantastinen esitys ja kirkkaasti kauden parasta heittämistä. Jokin loksahti teknisesti kohdilleen Kalevan kisoissa ja Ruuskasen heittäminen EM-areenalla oli iloista ja vaivatonta. Mielipuolisen hieno esitys.

Tulevaisuuden ennuste: Vaikka ikää on ”jo” 30 vuotta, vasta nyt Ruuskanen alkaa saavuttaa potentiaalinsa edellyttämän tason. Sai varmasti mestaruudesta valtavasti lisäpotkua jatkoon ja se lupaa pelkkää hyvää. Nappaamassa maan ykkösheittäjän titteliä Pitkämäeltä. Toivottavasti äijät kirittävät toisiaan jatkossakin entistä pidempiin kaariin. Sellainen kutina on, että valmentaja Aki Parviaisen SE 93,09 siirtyy vielä tämän miehen kädestä historiaan. Sen jälkeen ei tarvitse harmitella enää edes sitä Pielaveden ennätystä…

Oskari Mörö, 400 metrin aitojen 8. (ae 49,97, ve 49,06, fin 50,14) 10

- Aivan huikeat supersuoritukset näissä kisoissa. Kaverin potentiaali tiedettiin ja 50 sekunnin alitusta odoteltiin. Uusi SE 49,08 oli kuitenkin näiden kisojen suurin suomalaisjytky. Tästä on huippulahjakkaan kaverin hienoa jatkaa nousujohteista uraansa, kunhan mies vain pysyisi muutaman vuoden kokonaan terveenä, näkisimme taatusti vielä jotain paljon hurjempaa.

Tulevaisuuden ennuste: Pari kolme vuotta täysin terveenä, niin täydet mahdollisuudet vähintään finaalitasolle isommissakin arvokisoissa. järjellä valmennettu ja tervepäinen kaveri, lisäksi aivan loistava kilpailija. Hieno tulevaisuus edessä, jos keho kestää.

Sanna Kämäräinen, kiekon 7. (karsinta 54,64, fin 60,52) 9,5

- Täydellinen onnistuminen ja oma ennätys finaalin avausheitolla. Se söi latingin lopuista heitoista, kun Kämäräinen juhli heittoaan kuin mestaruutta. Erinomainen venyminen joka tapauksessa kauden tärkeimmällä hetkellä.

Tulevaisuuden ennuste: Kehityspotentiaalia ehdottomasti jopa 64-66 metrin tasolle. Ottanut tänä vuonna selkeän harpan eteenpäin ja on valmis pitkäjänteiseen ja rajuun harjoitteluun sekä panostamiseen.

Lassi Etelätalo, keihäänheiton 4. (karsinnassa 78,22, fin 83,16) 9,5

- Oli jopa pronssissa kiinni viidennellä kierroksella heitettyään yli 83-metrisen. Vesely runttasi kuitenkin väkisin ohi, mutta Etelätalon lähihistorian tuntien neljäs sija oli todella loistava suoritus. Heitti kauden ensimmäisen kilpailunsa vasta kolme ja puoli viikkoa sitten!

Tulevaisuuden ennuste: Jälleen kerran: jos pysyy terveenä, rajat ovat todella kaukana. Vammoja ja vaikeuksia on riittänyt vaikka muille jakaa. Hyvä kilpailija, jolla aivan maailman terävimpään kärkeen murtautuminen ei jää ominaisuuksista kiinni. Kaksi tervettä harjoituskautta ja Riossa räjähtää!

Veli-Matti Partanen, 50km kävelyn 18. (3.52,58) 9+

- Nuori mies käveli todella kypsästi, eikä sortunut vauhtinsa kanssa minkäänlaiseen hötkyilyyn. Ennätys arvokisoissa on kova juttu, tästä nuorukaisesta kuulemme vielä paljon.

Tulevaisuuden ennuste: Harjoitellut 22 vuoden ikäänsä nähden jo kohtuullisen monta vuotta nimenomaan 50 kilometriä mielessä. Parantanut Vallu Konosen isällisessä opissa ennätystään tällä kaudella kuusi minuuttia. Kävelyn kärkimiehet eivät ihan nuoria poikia ole, joten edessä on vielä monta hyvää kehitysvuotta – ja monta vuotta raastavan kovaa harjoittelua.

Hanna-Maari Latvala, 100 metrin välierien 22. (ae 11,30, ve 11,57), 200 metrin 7. (ae 23,13, ve 22,98, fin 23,48) 9+

- Satasella loistava alkuerä, mutta välierässä tekniikka sekosi ja tulos oli vaatimaton. Matkaa finaalitasolle satasella vielä hieman on, mutta ura etenee yhä nousujohteisesti. 200 metrin finaalipaikka ennätystä sivuten oli loistava suoritus. Sisäradalta finaalissa ei kuitenkaan ihmeitä tehdä ja voi olla, että kisojen viidennessä juoksussa paukutkin alkoivat hitusen loppua. Joka tapauksessa suomalainen pikajuoksija EM-finaalissa on todella kova juttu!

Tulevaisuuden ennuste: Tarvitsee sataselle vielä lisää ruudikasta räjähtävyyttä alkukiihdytykseen. Maksimivauhti hyvä, mutta Euroopan huipputasollakin takamatkalta on pahuksen vaikea tulla. Hieno ja perin harvinaislaatuinen kehityskaari joka tapauksessa, ja mikä parasta, Latvala näyttää nauttivan urheilemisesta todella paljon. Kakkosen näkymä parempi kuin satasen. Maksimivauhti on hieno ja se säilyy upeasti vain hiukan hidastuen kakkosen loppuun asti. Enemmän potentiaalia parantaa 200 kuin 100 metrillä. Tosin samalla on muistettava, että jos haluaa kehittyä 200 metrillä, on pystyttävä petraamaan myös satasta.  

Eetu Rantala, 100 metrin välierissä 21. (ae 10,36, ve 10,54) 9

- Mainio juoksu alkuerässä, mutta välierässä ei enää yhtä hyvää teknistä suoritusta. Joka tapauksessa murtautuminen EM-välierätasolle on Oulun mieheltä selkeä osoitus eteenpäinmenosta.

Tulevaisuuden ennuste: Tommi Hartosen SE 10,21 olisi nappioloissa huulilla jo nyt. Ilman muuta potentiaalia lähitulevaisuudessa selkeästi kovempiin tuloksiin molemmilla pikamatkoilla, myös 200 metrillä. Siitä kertoo hallikauden huima veto 21,25 lyhyellä radalla.

Jussi Kanervo, 400m aitojen välieriin (ae 50,35, välierä jäi väliin jalkavaivan vuoksi) 9

- Kanervon kunto oli täysi arvoitus, sillä Yhdysvaltain hurja kisarumba päättyi kesäkuussa. Kaveri veti kuitenkin kirkkaasti ennätyksensä hienolla juoksulla, mikä osoittaa valtavan potentiaalin. Kisojen jälkeen Kanervo ilmoitti, että pitkät aidat on tästedes hänen päälajinsa. Se on varmasti oikea ratkaisu, sillä potentiaalia riittää ehdottomasti oskarimörömäisiin suorituksiin.

Tulevaisuuden ennuste: Vain taivas rajana. Perusominaisuuksiltaan hiukan nopeampi kuin Oskari Mörö, ja nyt kun on valinnut pitkät aidat päälajikseen, voi kehitystä tulla reippaastikin. Tuntuu sopeutuneen kovaan jenkkiyliopistosysteemiin erinomaisesti, mikä kasvattaa mahdollisuuksia koviinkin tulosparannuksiin.

Jukka Keskisalo, 3000m esteiden 6. (ae 8.35,98, fin 8.32,70) 9

- Hyvä harjoituskausi, mutta välilevyvaiva pilasi kevään ja alkukesän. Siihen nähden todella kova suoritus olla kilpailun seitsemänneksi nopein ja Benabbadin hylkäyksen jälkeen kisan kuudes. Jossittelua toki, mutta ilman kevään ongelmia Göteborg 2006 -uusinta olisi voinut olla hyvinkin lähellä.

Tulevaisuuden ennuste: On ilmoittanut, että ura jatkuu. Ikää toki jo 33 vuotta, mutta se ei vielä kestävyysjuoksijalle paljon ole. Ilman kevään vaivoja olisi hyvinkin ollut alle 8.20 kunnossa, joten paluu ennätystasolle (8.10) tai aivan sen tuntumaan ei ole lainkaan poissuljettu mahdollisuus.

Arttu Hirvonen, 110m aitojen alkuerien 25. (13,87) 9

- Hirvosen juoksu on ollut tukkoista viime viikot, eikä Kalevan kisoissakaan kulkenut oikein mihinkään. Siihen nähden odotusarvo oli varsin matala. Mies tinttasi kuitenkin ennätyksensä, mikä on aina arvokisoissa hatunnoston arvoinen asia. Syykin selvisi: hän oli edeltävän viikon töistä vapaalla ja kas kummaa, heti alkoi herkkyys löytyä.

Tulevaisuuden ennuste: 25-vuotias oululainen on lohkonut tällä kaudella ennätyksestään 0,25 sekuntia. Tasapainoilu urheilun ja työelämän kanssa tuo yhä isompia haasteita, jos aikoo vielä leikata samanlaisen siivun ennätyksestään.

Tero Pitkämäki, keihäänheiton pronssia (karsinnassa 81,48, fin 84,40) 9

- Nivusvaiva aiheutti hiukan kohtalokkaan heittotauon, kun Kalevan kisat oli jätettävä väliin, eikä varmuus ollut ihan parasta luokkaa. Silti mitalisija kohtuullisen hyvällä tuloksella, joten valtavan pettynyt ei voi olla. Naamasta näki, että tappio kahdelle kovemmalle kirpaisi.

Tulevaisuuden ennuste: Uusi tilanne, kun perheessä on nyt jälkikasvuakin. Jatkanee kuitenkin Rioon asti, ja on ihan taatusti joka vuosi yksi maailman kärkiheittäjistä jatkossakin. Jos fokus säilyy 100-prosenttisena, näemme vielä 90-metrisen tältä mieheltä.

Katri Mustola, 400 metrin alkuerissä 22. (53,41) 9

- Melkoinen tuhkimotarina johti lopulta peräti EM-kisaedustukseen. Eikä nuori ja kokematon Mustola ollut arvokisojen ilmapiirissä millänsäkään. Erittäin tasapainoinen juoksu, vaikka ennätystä ei tällä kertaa tullutkaan. Hieno kausi, jonka jälkeen näkymät tulevaisuuteen ovat aivan erilaiset kuin koskaan aikaisemmin.

Tulevaisuuden ennuste: Rakettimainen nousu huimalle tasolle, josta Mustola tuskin osasi edes haaveilla. Voi parantaa vielä jonkin verran ratakierroksella, mutta jos arvokisojen kärkipäähän haluaa, on alettava miettiä 800 metrille siirtymistä. Sitä Mustolan pitkän kaavan kautta toteutettu harjoittelunkin puoltaisi. Tai sitten maksiminopeuden on parannuttava lähivuosina dramaattisesti.

Jarkko Kinnunen, 50km kävelyn 11. (3.48,49) 9-

- Hiukan hankala harjoituskausi, joka vedettiin tarkoituksellakin hiukan normaalia matalammalla profiililla. Käveli erittäin tasaisesti ja vauhdinjako meni täysin nappiin. Hyvä kilpailu, josta on mukava jatkaa raakaa työtä kohti Rion olympialaisia.

Tulevaisuuden ennuste: Kaksi seuraavaa vuotta ovat raakaa raastoa kohti Rioa. Ikää kertyy, joten palautumiseen ja oheisharjoitteluun kiinnitettävä koko ajan enemmän huomiota. Maailman taso on hurja, eikä viiden minuutin ennätysparannuskaan olisi EM-junanradalla riittänyt kuin viidenteen sijaan. Mielenkiintoista nähdä, kuinka ensi kausi kulkee, kun nyt mentiin panostuksellisilla puolivaloilla ja pienten ongelmien kiusatessa kahden minuutin päähän ennätyksestä.

Tuomas Seppänen, moukarin 12. (karsinnassa 74,37, fin 73,70) 9-

- Loistavaa heittämistä karsinnassa, mutta finaalissa oli pieniä hankaluuksia. Joka tapauksessa finaaliin pääseminen oli porilaiselle yksi askel uralla eteenpäin ja kehittymisen varaa yhä on. Täytti paikkansa kisajoukkueessa erinomaisesti.

Tulevaisuuden ennuste: Ennätys on kolmen vuoden takaa, mutta nyt tekemisessä on enemmän ryhtiä ja rähinää kuin parilla viime kaudella. Haluaa taatusti napata Söderbergiltä maan ykkösmiehen tittelin itselleen. Se voi tosin olla hankalaa, kun Söderberg tuntuu olevan elämänsä iskussa.

David Söderberg, moukarin 8. (karsinnassa 75,83, fin 76,55) 9-

- Varmaa ja tasaista tekemistä niin karsinnassa kuin finaalissakin. Ensimmäinen arvokisafinaali ja pistesija monen karsiutumisen jälkeen oli mannaa tälle miehelle. Finaalin taso nousi kauden aikaisempiin tuloksiin nähden todella kovaksi, joten hyvästä tuloksesta huolimatta sija oli kahdeksas. Hieno onnistuminen joka tapauksessa

Tulevaisuuden ennuste: Mainio kausi takana 35-vuotiaana. Maailman kärkikin lähestynyt yleisen tasonputoamisen myötä. Toivottavasti jaksaa painaa vielä muutaman kauden, tuskin 80 metriä ylittyy, mutta 78-79 metrin heitoilla oikeassa paikassa ollaan missä tahansa arvokisoissa yllättävän korkealla.

Janne Ukonmaanaho, 3000m esteiden 11. (ae 8.36,44, fin 8.42,45) 8,5

- Vuosikausien vakavasta vammakierteestä nousu EM-finaaliin oli todella kova juttu. Mies on tehnyt valtavan työn viime vuosien aikana kuntouttaessaan itseään uudelleen ja uudelleen. Tämä oli oiva palkinto siitä säälimättömästä työstä. Ei muuta kuin toivotaan ehjiä harjoitusvuosia lisää, niin tulostasokin hyppäisi vielä yhden pykälän eteenpäin. Resursseja Ukonmaanaholla on alle 8.20-tasolle ilman muuta.

Tulevaisuuden ennuste: Kolme vuotta Keskisaloa nuorempi. Jos vammakierre olisi nyt viimeinkin saatu poikki, pitäisi kehitystä kaiken järjen mukaan lähivuosina ropista. Alle 8.20 tasolle hyvät mahdollisuudet.

Ida Aidanpää, 100m aitojen alkuerien 24. (ae 13,26) 8,5

- Oli täysin omalla tasollaan, mitä voidaan pitää arvokisoissa aina kelpo suorituksena. Kehittynyt tällä kaudella rajusti, mielenkiintoista nähdä, jatkuuko kehitys tulevina vuosina.

Tulevaisuuden ennuste: Viilannut ennätyksestään tänä vuonna huimat puoli sekuntia. Siinä ja tässä, salliiko sileän nopeus 13 sekunnin alitusta. Toivottavasti sallii, kovin kaukana ei enää olla.

Minna Nikkanen, seipään 7. (karsinta 445, fin 435) 8,5

- Karsinnassa erinomaisen varmaa hyppäämistä, mutta finaalissa oli isompia hankaluuksia. Joka tapauksessa pistesija ja täysin tilastojen mukainen suoritus. Finaalissa olisi tarvittu kauden parasta hyppäämistä ja pientä venymistä.

Tulevaisuuden ennuste: Kaipaa ennen kaikkea varmuutta ja tasaisuutta otteisiinsa. Ei maailman kärki valtavan kaukana ole, mutta jos sinne haluaa, on Rioon mennessä noustava seuraavalle askelmalle – sekä perustason että maksimisuoritusten osalta.

Naisten 4 x 100m viestijoukkue, alkuerien 11. (44,22) 8,5

- Nuori Milja Thureson juoksi erinomaisen avausosuuden ja Hanna-Maari Latvala hienon takasuoran. Minna Laukka oli kolmososuudella hiukan liian kovassa kyydissä, eikä Nooralotta Nezirinkään juoksu ollut ankkurina irtonaisimmillaan. Finaalipaikka jäi 0,4 sekunnin päähän. Ei mikään heikko esitys, mutta hiukan parempaa aikaa odoteltiin.

Miesten 4 x 100 m viestijoukkue, alkuerien 11. (39,47) 8,5

- Ihan hyvä viesti, mutta tällä kertaa se ei riittänyt. Harmi, että Jonathan Åstrand ei selkeästikään ole ihan täydessä iskussa, hänen kaarrejuoksunsa oli aavistuksen nihkeää. Finaalipaikka jäi muutaman kymmenyksen päähän.

Jussi Viita, korkeuden karsinnan 15:s (219) 8+

- Yksi pudotus alakorkeuksista esti Viidan pääsyn finaaliin, mistä hän putosi ensimmäisenä miehenä. 223 oli erittäin lähellä mennä, mutta tällä kertaa karsiutuminen tuli. Tilastosijoitukseen nähden juuri omalla tasollaan.

Tulevaisuuden ennuste: Kun Osku Torro jätti kentät, on Viita lähivuosina korkeuden suuri yksinäinen. Torron sparrausapua kaivattaisiin jatkossakin. Joskus mietin, onko Viita urheilijaksi liiankin fiksu ja analyyttinen. Löytyykö perheellisellä ja työelämässä olevalla miehellä hulluutta ottaa se seuraava iso askel, vai painaako arki vaakakupissa enemmän?

Arttu Kangas, kuulan karsinnan 21. (19,07) 8

- Hiukan varovaista toimintaa ringissä, eikä nuori mies päässyt ihan omalle tasolleen. Tämä oli kuitenkin opintomatka parhaasta päästä, sillä Kangas on kehittynyt mainiosti ja on vielä kaukana kuulamiehen parhaasta iästä. Kahden vuoden päästä voidaan todennäköisesti puhua jo metrin verran paremmasta perustasosta.

Tulevaisuuden ennuste: Hienossa kehitystahdissa, viime vuonna kaksi vuotta ”alimittaisena” 22-kesäisten EM-seiska. Nopeutta ja voimaa löytyy ainakin eurooppalaiselle kärkitasolle.

Jonathan Åstrand, 200 metrin alkuerien 21. (21,03) 8-

- Åstrandin kausi alkoi hyvin, mutta on ollut sen jälkeen harmillisen repaleinen, kun miehen kroppa ei ole tahtonut kestää. Ei juoksu huono nytkään ollut, mutta kun tietää miehen potentiaalin, niin se on aivan eri luokkaa. Toivotaan että vammakierre hellittää ja ensi kaudella Åstrand palaa radoille sille tasolle, mihin hän ehdottomasti kuuluu. Todennäköisesti toinen vuosi uuden valmentajan Petteri Jousteen kanssa on jo helpompi, kun kaksikko oppii lukemaan toisiaan entistä paremmin.

Tulevaisuuden ennuste: Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan ura etenee. Suurin haaste on ehjänä pysyminen, kroppa on ollut kovilla tänä kesänä. Ehkä ensi kausi on pykälän helpompi uuden valmentajan kanssa. Ennätyksillään olisi ollut Zürichissakin molemmilla matkoilla finaalissa.

Johanna Lehtinen, 3000m esteiden 11. (alkuerissä 9.53,86, fin 9.54,90) 8-

- Konkarilta ihan hyvä esitys ja 11. sija. Lehtisellä on ollut uransa aikana paljon ongelmia, mutta joka vuosi hän edelleen jaksaa.

Tulevaisuuden ennuste: Mittarissa 35 vuotta ja mieletön määrä maileja. Rioon olisi kaksi vuotta, vieläkö jaksaa lyödä kerran kaiken likoon?

Matilda Bogdanoff, 100m aitojen alkuerien 30. (ae 13,39) 8-

- Kevään akillesvaiva tuli hankalaan saumaan, eikä Bogdanoff täysin onnistunut. Loppujuoksu ei tullut yhtä rennon rajusti, mitä olemme häneltä parhaimmillaan nähneet. Hienolla kehityskäyrällä joka tapauksessa, eikä Nooralotta Neziri saa jatkossa helpolla pitää Suomen ykkösaiturin titteliä itsellään.

Tulevaisuuden ennuste: Päässyt vasta vauhtiin huippu-urheilijan uralla. Monipuolinen urheilija, hyppäsi sunnuntaina Espoossa pituuttakin 626. Saumoja on koviin tuloksiin, mutta samat sanat kuin Aidanpäällä: kuinka pitkälle sileän nopeus antaa myöten pika-aidoissa?

Nooralotta Neziri, 100m aitojen alkuerien 17. (ae 13,17) 8-

- Odotukset olivat korkealla ja alkueriin jääminen siihen nähden pettymys. On selvää, että Neziri on nappioloissa tällä hetkellä 12,85-12,90 kunnossa, mutta nyt kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Kun juoksun alku ei onnistunut, se aiheutti juoksijan mielessä pienen paniikin ja touhu meni repimiseksi. Maanosan kärki lähestyy kuitenkin tasaisen varmasti, vaikka pari tasohyppäystä on vielä otettava.

Tulevaisuuden ennuste: Kestääkö kroppa, kun nuoruusvuosien puutteellista voimaharjoittelua on alettu paikata vasta nyt? Tulisuutta ja terävyyttä sekä tekniikkaa löytyy nousta aivan terävimmälle huipulle. Todella kovapäinen ja itsekriittinen urheilija, mikä on erinomainen asia. Tosin on sillä pieni varjopuolikin; mitä jos tulee yksi taantuman kausi?

Naisten 4 x 400m viestijoukkue, alkuerien 12. (3.36,47) 7,5

- Katri Mustolalta loistava avausosuus, mutta muiden meno oli hiukan jähmeää. Finaalipaikka jäi neljän sekunnin päähän, joten paljon on töitä edessä, jos ratakierroksen EM-finaalitasolle halutaan nousta. Sanna Aaltosen mainio alkukesän kunto alkoi pudota, kun hän palasi töihin. Suomalaisen arvokisaurheilijan arkea, valitettavasti.

Merja Korpela, moukarin karsinnan 18. (63,71) 7,5

- Kovin paljon tämän enempää ei sijoituksen suhteen odotettu, mutta tulos jäi kovin laimeaksi. Finaalipaikkaan pitkä matka, näissä kisoissa tarkalleen 3,47 metriä. Pieni pettymys.

Tulevaisuuden ennuste: Jotakin puuttuu. Moukari lentää tasaisesti vuosi vuodelta samoihin kuoppiin, mutta liekö rahkeissa sittenkään varaa 70 metrin ylitykseen?

Sandra Eriksson, 3000m esteiden 9. (alkuerissä 9.50,00, fin 9.47,95) 7-

- Jotakin omituista tapahtui ja Erikssonin eväät oli syöty täydellisesti jo kaksi kierrosta ennen maalia. Valtavan suuri pettymys, eniten toki urheilijalle itselleen. Vielä ei ollut Erikssonin aika, vaikka kaiken piti olla täysin kunnossa. Mutta tällaista urheilu välillä on.

Tulevaisuuden ennuste: Arvokisojen tulikaste ennakkosuosikkina on nyt takana. Valtava voitontahto ja kehittymisen nälkä, eikä kova työntekokaan pelota. Tulevaisuuden arvokisafinaaleissa entistä kovempi.

Katri Hirvonen, kiekon karsinnan 19. (50,93) 7-

- Viiden EM-kilpailuja edeltävän kisan keskiarvo oli 52,50, joten siihen nähden tulos surkeissa oloissa oli kohtuullinen hänen tasolleen. Isompi kysymys on, miksi kevään 57-metrisen jälkeen taso alkoi pudota. Opintomatka.

Tulevaisuuden ennuste: Sanna Kämäräinen edellä on mainio esikuva ja sparraaja. Kaipaa tasaisuutta ja varmuutta, mutta ennätys ei ole kuin pari metriä alle 60 metrin, joten ilman muuta potentiaalia sen yli, reilustikin.

Aleksi Tammentie, kolmiloikan karsinnan 21. (15,83) 6

- Kaksi yliastuttua karsinnassa ei ole helppo pala kenellekään. Kolmas hyppy lähti lankun takaa, eikä tulos ollut toivottu. Pieni pettymys, koska jopa finaalipaikka olisi ollut normisuorituksella haarukassa. Mutta tällaisia nämä kolmen yrityksen karsintakilpailut valitettavasti usein ovat, jos kaikki ei suju alusta asti kuten on suunniteltu.

Tulevaisuuden ennuste: 28-vuotias loikkari on parantanut ennätystään 12 vuoden ajan joka kaudella yhtä lukuun ottamatta, mikä on todella harvinaista. Miksi se ei voisi jatkua tulevaisuudessakin? Pertti Pousin SE 17,00 on jo 46 vuoden ikäinen, siihen Tammentiellä on matkaa 39 senttiä. Mikä ettei, jos seuraavat vuodet menevät aivan nappiin.

Oona Sormunen, keihään karsinnan 22. (51,46) 6

- Jäi koko karsinnan viimeiseksi. Piikkarien hajoaminen oli toki suurin syy suorituksiin, mutta missä olivat varapiikkarit tai –piikit? Pienimuotoinen episodi siitä, oliko suomalaisurheilijoita informoitu radan ominaisuuksista, jäi leijumaan ikävästi ilmaan. Oliko vai ei? Toisaalta luulisi urheilijoiden itsekin pystyvän tällaiset asiat ottamaan huomioon.

Tulevaisuuden ennuste: Jotakin uutta ja tuoretta pitäisi keksiä, että kehityskäyrä saataisiin nousuun. Toisaalta 60 metriäkin on näin pienikokoiselta heittäjältä kova suoritus.

Tallennettu kategorioihin EM-Zürich, Yleisurheilu | 61 kommenttia

Ruuskasen kultajuhlat

Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kuka on tällä hetkellä Euroopan paras keihäänheittäjä. Antti Ruuskanen paiskoi aivan huikean sarjan ja voittoheitto 88,01 on hänen ennätyksensä. Tero Pitkämäki säesti komeasti pronssimitalilla.

Ruuskanen on tuskaillut pitkin kautta tekniikkansa kanssa ja kovin usein heitot ovat viistäneet suunnilleen nurmikkoa. Mutta kas kummaa, kauden tärkeimmällä hetkellä Ruuskanen sai kaiken jengoilleen. Hetki ehdittiin jo makustella keihäässä suomalaisten harvinaista kolmoisvoittoa, kun Lassi Etelätalo nousi kolmoseksi Ruuskasen ja Pitkämäen perään neljännellä kierroksella heitettyään 83,16. Edellinen kolmoisvoitto arvokisojen keihäänheitossa nähtiin nimittäin vuonna 1932, kun Matti Järvinen, Matti Sippala ja Eino Penttilä nykäisivät triplan Los Angelesin olympialaisissa 1932.

Mutta ärsytettynä vaisusti muuten heittänyt Tshekin Vitezlav Vesely pystyi runttaamaan viidennellään 84,79 ohittaen jopa kakkosena olleen Pitkämäen. Viimeisellään Pitkämäki pystyi vielä heittämään kisan parhaansa 84,40, mutta eroa kaksoisvoittoon jäi harmittavasti 39 senttiä. Joka tapauksessa uskomaton suomalaiskilpailu, kultaa, pronssia ja neljäs sija. Ruuskasen sarja oli fantastinen: 83,81-86,85-88,01-83,69-84,62 ja 83,67. Pielaveden mies oli tänään aivan omassa kastissaan.

Saksan nouseva tähti Thomas Röhler suli keihäsfinaalissa kuin lumiukko saunassa. Ensin 70,31, sitten 66,52 ja viimeinen yliastuttu. Juuri häntä eniten pelättiin, mutta kaveri tupelsi itsensä ulos kolmelta viimeiseltä kierroksella surkeilla lääpäisyillä. Omituinen tummuminen, sillä vielä karsinnassa saksalainen näytti pelottavan hyvältä heitettyään ensimmäisellä puolihuolimattomasti 81,24.

Pakko nostaa lakkia korkealle myös Lassi Etelätalolle. Uskomaton suoritus kaverilta, joka pääsi vaivoiltaan heittämään kilpaa tällä kaudella ensimmäisen kerran vasta reilut kolme viikkoa sitten. Kun tämä mies pysyy terveenä, nähdään hulluja kaaria.

Tänään odotettiin mitalia ja jopa kultaa myös estejuoksija Sandra Erikssonilta. Hänen juoksunsa kuitenkin tyrehtyi täysin 3000 metrin esteissä kaksi kierrosta ennen maalia. Kun muut lähtivät kiristämään, ei suomalaisella ollut enää eväitä jäljellä, vaikka juuri tällaisen vauhdin olisi pitänyt sopia hänelle erinomaisesti. Lopulta Eriksson oli vasta yhdeksäs suoranmitan kärjestä. Eriksson itse ei osannut sanoa yhtään syytä, miksi juoksu ei tänään toiminut. Kieltämättä omituista. Mutta 13 vuotta valmentaneena tiedän hyvin, että joskus sattuu näitä päiviä, kun homma ei toimi lainkaan, vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa. Äärimmäisen ikävä juttu ja karmaiseva pettymys etenkin urheilijalle, mutta eipä näille mitään mahda. Johanna Lehtinen oli maalissa 11:s, mitä voidaan pitää veteraanijuoksijalle oikein hyvänä EM-sijoituksena, vaikka aika 9.54,90 jääkin hänen kauden parhaastaan kuutisen sekuntia.

Pituuden finaalissa kultaa vei britti Greg Rutherford tuloksella 829. Vain kahdeksan ukkoa ylitti kisarajan 795. Tänään Espoossa Arttu Halmela ponkaisi ennätyksensä 790, millä olisi irronnut finaalipaikka ja siellä yhdeksäs sija. Samassa Espoon kilpailussa viime hetkellä EM-koneesta rannalle jäänyt Ari Mannio kiskaisi keihästä 81,25. Onneksi Etelätalo heitti tänään selkeästi pidemmälle, niin mitään spekuloitavaa ei jäänyt.

Tässä nämä EM-karkelot nyt sitten olivat. Taso ei kaikissa lajeissa ollut mitenkään päätä huimaava, syynä varmasti ainakin osittain tiukentunut dopingvalvonta. Ja se on jatkossakin puhtaille urheilijoille hieno asia. Uskon että me suomalaiset kuulumme juuri siihen joukkoon.

Vasta 22-vuotias Dafne Schippers oli mielestäni näiden kisojen valovoimaisin urheilija. Komearaaminen juoksija otti pikamatkoilla tuplamestaruuden. Myös 4 x 100 metrillä hänellä olisi ollut mahdollisuus jopa voittoon, mutta Hollannin ensimmäinen vaihto meni pipariksi, Schippers ei kakkososuudelle koskaan kapulaa käteensä saanut. Kyseessä on aivan uskomattoman monipuolinen urheilija: hän on otellut 6545 pistettä, juossut pika-aidat 13,13, hypännyt pituutta 678 ja 800 metriäkin on taittunut 2.08. Schippers on todella harvinaislaatuinen urheilija, joita syntyy kerran 100 vuodessa. On kiinnostavaa nähdä, kuinka kauan Schippers pitää sekä pikamatkoja että ottelua mukana ja kummasta lopulta valikoituu hänen päälajinsa.

Suomen joukkueen suoritus oli kokonaisuutena erinomainen. Keihäsmiehet ja Oskari Mörön huikea SE nousevat päällimmäisenä esille, mutta paljon muutakin positiivista löytyy. Suomalaisten urheilijoiden kisa-arvosanat analyyseineen huomisessa kolumnissa.

Tallennettu kategorioihin EM-Zürich, Yleisurheilu | 36 kommenttia

Suomalaisheittäjillä hurmos päällä

David Söderberg ja Sanna Kämäräinen esiintyivät erinomaisesti Zürichin toiseksi viimeisenä kilpailupäivänä. Etenkin Kämäräisen seitsemäs sija kiekossa oli melkoinen yllätyspaukku. Zürichin kymmenestä suomalaisesta heittolajien edustajasta peräti kuusi selvitti tiensä finaaliin.

Toki Anssi Mäkisen valmentaman Kämäräisen potentiaali on ollut tiedossa, sillä hän heitti jo hallissa yli 60 metriä. Siihen nähden alkukausi ei ole vastannut täysin odotuksia, sillä otollisessa tuulessa tuo hallitulos indikoi väkisinkin vähintään 62-63 metrin heittoa. Nyt räpsähti kuitenkin tismalleen oikeaan paikkaan, kun nainen nakkasi EM-finaalissa ennätyksensä 60,52 heti ensimmäisellään. Tuuletukset ja tunteenpurkaukset olivat sitä luokkaa, että latinki väkisinkin hiukan laski. Joka tapauksessa seitsemäs sija oli upea onnistuminen. Jotenkin on sellainen kutina, että tämän naisen rajoja ei ole vielä nähty. Vaikka ikää on jo 28 vuotta – mikä ei toki ole kiekonheittäjälle vielä mitään -- ei puhe 65-metrisistä ole missään tapauksessa näillä ominaisuuksilla utopiaa.

Oli mukava nähdä myös David Söderbergin viimein onnistuvan arvokisoissa. Kahdeksas sija tuloksella 76,55 oli hieno juttu. Kauden aikaisempiin tuloksiin nähden moukarifinaali oli todella kovatasoinen; kärkikuusikosta neljä miestä teki kauden parhaansa ja mitaliin tarvittiin liki 80-metrinen ja vitossijaankin 78,41. Tuomas Seppänen ei saanut finaalissa yhtään heittoa ihan jengoilleen, mutta joka tapauksessa kaveri otti finaalipaikan myötä yhden askeleen urallaan eteenpäin. Seuraavia askelia odotellessa.

Suomen viestijoukkueet karahtivat kaikki alkueriin. Molemmat pikaviestijoukkueet tekivät kauden parhaansa, mutta odotuksiin nähden meni hiukan alakanttiin. Naiset jäivät finaalista 0,42 sekuntia ja miehet 0,57 sekuntia. Naisten vaihdot eivät napsuneet aivan kohdalleen, eikä suomalaisten juoksuvoima valitettavasti riitä vielä eurooppalaisessa kyydissä finaalitasolle. Positiivista oli se, että nuori Milja Thuresson juoksi erittäin hyvän avausosuuden naisissa, samoin Eetu Rantala ja Ville Myllymäki menivät miesten kaksi ensimmäistä osuutta kelpo kyytiä. Sen sijaan Minna Laukan meno kaarteessa kolmososuudella oli kovin nihkeää, niin myös miesten puolella raihnaisen Jonathan Åstrandin. Ankkurit Nooralotta Neziri ja Hannu Hämäläinen joutuivat kovassa seurassa liian tiukkaan paikkaan. Valintojen yhteydessä etenkin Laukan valinta ohi Maria Räsäsen herätti paljon keskustelua pikajuoksupiireissä. Laukka oli Kalevan kisojen finaalissa 14 sadasosaa Räsästä hitaampi, mutta vaihtokokemus painoi vaakakupissa enemmän. Silti nimenomaan eniten Suomen joukkueessa vaihtoja viimeisen vuoden aikana harjoitellut kaksikko Latvala-Laukka epäonnistui pahiten omassa vaihdossaan. Mutta sellaista viestijuoksu aina on, täydelliseksikin hiottu vaihto voi mennä tärkeimmällä hetkellä aivan kiville.

Naisten 4 x 400 metrin joukkueelta odoteltiin kauden parasta aikaa. Katri Mustola juoksi fantastisen avausosuuden 52,9 ja tuli vaihtoon aivan kärkikahinoissa. Vaivoista kärsineen Ella Räsäsen paukut eivät kakkososuudella aivan riittäneet ja työelämän kiireiden puristama Sanna Aaltonenkaan ei pystynyt tällä kertaa venymään. Ankkurina juossut Anniina Laitinen teki itselleen hyvän normaalisuorituksen, mutta aika jäi silti kaksi sekuntia siitä, mitä sama nelikko juoksi kuukausi sitten Belgiassa. Finaalipaikka jäi 4,2 sekunnin päähän.

Joka tapauksessa oli hienoa, että Suomi sai mukaan kolme viestijoukkuetta. Viestijuoksukulttuuri on kuitenkin meillä ohut, ellei olematon. Kauden aikana juostaan ainoastaan aluemestaruusviestit ja SM-viestit. Esimerkiksi Yhdysvaltain yliopistorumbassa sekä lyhyt että pitkä viesti kuuluu kisaohjelmaan joka ikinen kerta. Myös meillä voitaisiin pohtia, olisiko viestien juokseminen nykyistä useammin mahdollista. Ongelma piilee osin siinä, että meillä on totuttu esimerkiksi Eliittikisoissa nytkäisemään se yksi startti ja kisapäivä on siinä. Esimerkiksi Jussi Kanervo sai keväällä jenkeissä kirmata monena kisaviikonloppuna pika-aitojen ja pitkien aitojen lisäksi vielä viestin päälle. Eliittikisoihin seurajoukkueita on ehkä hiukan hankala saada mukaan, mutta mielestäni viestien juoksuttaminen kisapäivän päätteeksi palvelisi asiaa moneltakin kantilta. Harjoituksellisesti se olisi oikein hyvä asia monessa kohtaa kautta, lisäksi juoksijat tottuisivat starttaamaan useammin saman päivän aikana. Arvokisoissa juostaan kuitenkin valtava määrä startteja muutamassa päivässä, joten sitäkin on syytä harjoitella. Esimerkiksi Hanna-Maari Latvala juoksi Zürichissa viiteen päivään kuusi starttia, kolme satasta ja kolme kakkosta.

Yksi kisapäivä on enää jäljellä, mutta se on sitäkin mielenkiintoisempi. Keihäsmiehet jahtaavat mitaleja, samoin Sandra Eriksson estejuoksussa, missä on mukana myös Johanna Lehtinen. Ei muuten lainkaan pöllömpi saldo, että yksi parjatuimmista lajiryhmistä, eli kestävyysjuoksu, sai näissä kisoissa neljä urheilijaa finaaleihin. Hyvä estetaso ei toki poista sitä tosiasiaa, että etenkin 5000 ja 10 000 metrillä tilanne on suoraan sanoen lohduton, mutta kuka ties estebuumin kautta saamme sileilläkin matkoilla aikaiseksi yhä rohkeampaa yrittämistä ja heittäytymistä harjoittelulle. Jos esteissä kyetään arvokisafinaaliin ja jopa menestykseen, miksi ei sileilläkin matkoilla?

Tallennettu kategorioihin EM-Zürich, Yleisurheilu | 12 kommenttia

Yohan Diniz – klassikkokamaa

50 kilometrin kävelystä muodostui yhden miehen luoma iätön klassikko. Ranskan 36-vuotias Yohan Diniz rytki ME-vauhtia alusta asti. Hiukan välillä jäädytettiin nivusia, virtsattiin pesusieneen ja kakkoshätäkin tuli käteen, mutta se ei miehen menoa haitannut, pikemminkin päinvastoin.

Lopputuloksena ylivoimainen mestaruus ja samalla ME-aika meni murskaksi lähes kahdella minuutilla ajalla 3.32,33! Viimeiset kolme minuuttia kaveri tuli Ranskan lippua heilutellen ja hymy naamalla, lopussa hän vielä pysähtyi juottopaikalle pyytämään isompaa Ranskan lippua katsomosta, mutta saikin Portugalin lipun käteensä. Suoritus oli jotakin täysin käsittämätön, sillä maalissa Diniz ei ollut pisaraakaan väsynyt, vaan riehaantui tuulettelemaan tuoreena kuin pienen kevyen aamulenkin jälkeen. Viimeisen kympin Diniz käveli 41.21, kun tällä kaudella hän on kävellyt radalla Ranskan 10 000 metrin ennätykseksi 38.08,13. Uskomatonta, toivottavasti ei liian uskomatonta…

Jarkko Kinnunen ja Aku Partanen kävelivät tarkkaan suunnitelmiensa mukaisesti koko ajan. Molemmilla kävely pysyi hienosti kasassa loppuun asti ja vauhdinjako osui nappiin, 10 kilometrin stintit olivat todella tasaisia. Kinnunen nousi lopussa sijalle 11 ja aika oli mainio 3.48,49. Vasta 22-vuotias Valentin Konosen valmentama Partanen paransi ennätystään kaksi minuuttia ajalla 3.52,58 ja sijoitus oli 18:s. Kaveri on vielä niin nuori, että hänellä on edessään loistava tulevaisuus. On tämä 50 kilometrin kävely kyllä karmean makaaberi laji. Maalialueelta pökertyneitä ukkoja kärrättiin yksi kerrallaan pyörätuolilla tiputukseen. En taida kokeilla…

Illan finaaleissa Hanna-Maari Latvala oli 200 metrillä seitsemäs ja Oskari Mörö aidatulla ratakierroksella kahdeksas. Molemmilta aivan loistavat kisat, vaikka finaalissa puristus ei aivan riittänyt. Mörön kohdalla on todettava sekin, että hän ei tällekään kaudelle pystynyt harjoittelemaan lähellekään alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta silti nyt nähtiin jo tällaisia juoksuja. Mitä nähdään, kun ne 2-3 peräkkäistä ongelmatonta harjoituskautta tulevat?

Kun sekä Sandra Eriksson että Johanna Lehtinen menivät naisten estefinaaliin, on näissä kisoissa peräti neljä suomalaista estejuoksujen finaaleissa. Se on aika kova juttu, vaikka lajin eurooppalainen taso ei valtavan kova olekaan. Suomessa on myös junioripuolella hyvä estebuumi päällä ja täksi kaudeksi otettiin ensi kertaa 1500 metrin esteet myös 14-15-vuotiaiden SM-kilpailuihin, mikä on erinomainen asia. Lajin tulevaisuus näyttää oikein hyvältä etenkin naisten puolella.

Erikssonin alkueräjuoksu oli todella kypsä ja fiksu. Hän ei hötkyillyt yhtään ylimääräistä ja säästeli niin paljon kuin mahdollista. Johanna Lehtinen juoksi myös järkevästi ja oli koko ajan tietoinen tilanteesta. Mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu finaalissa. Itse pidän Erikssonia selkeänä mestarisuosikkina. Pitkän tien duunarille Lehtiselle sijoitus kymmenen parhaan joukkoon olisi hieno juttu.

Sanna Kämäräinen heitti kiekon karsinnassa 54,64 ja meni finaaliin porukan yhdeksänneksi parhaalla tuloksella. Hän oli tilastoissa 12:s, joten suoritus oli erittäin hyvä. Finaalissa on vain voitettavaa. Toivottavasti talven +60 metrin kunto löytyy loppukilpailuun, silloin olisi saumoja todella hienoon sijoitukseen.

Katri Hirvosen kiekkokarsinta sujui suht kehnosti. Ensimmäinen ja viimeinen epäonnistuivat pahasti, toisella tuli ainoa tulos, 50,93. Hirvonen ylitti kisarajan 10.5. Portugalin leirikilpailuissa, sen jälkeen kunto on ollut tasaisesti laskeva. Viiden edellisen kilpailun keskiarvo oli ennen EM-kilpailuja 52,75. Mutta kun nuori Arttu Kangas valittiin kuulaan samanlaisesta tilanteesta, valittiin Hirvonenkin. Ja toki myös hänelle tämä oli tärkeää arvokisakokemusta. 24-vuotiaana hän on vielä kiekonheittoon juniori.

Miesten pituuden finaaliin mentiin tuloksella 778. Jokaisissa arvokisoissa nähdään sama ilmiö; kauden tilastotulokset ovat aivan eri tasolla kuin arvokisojen karsintahypyt. Voin vain kuvitella kuinka paljon kotona kynsiään pureskelevia suomalaishyppääjiä tänään otti pattiin. Toisaalta peli on selvä, tulosraja on mikä on ja se on tehtävä, jos kisoihin haluaa.

Penteles, enää kaksi kisapäivää jäljellä. Näitä karkeloita katsoisi mieluusti pitempäänkin. Lauantaina Suomella on kolme viestijoukkuetta tulessa, David Söderberg ja Tuomas Seppänen moukarifinaalissa sekä Sanna Kämäräinen kiekkofinaalissa. Eniten toivon, että nimenomaan pitkän tien kautta itsensä tähän pisteeseen raivannut Söderberg saisi nyt itsestään irti kaiken ja ottaisi yllätysmitalin. Tämän vuoden tasoa katsoessa se ei ole lainkaan mahdotonta. Mielenkiintoista on nähdä myös aina hienot viestikilpailut. Kestääkö Jonathan Åstrandin runneltu kroppa, jaksaako Hanna-Maari Latvala kovan urakan jälkeen edelleen? Etenkin miehillä on mahdollisuus jopa finaaliin, mutta se vaatii täydellistä vaihtamista ja hyviä juoksuja. Eivät naisetkaan vailla mahdollisuuksia ole, sillä pikaviesteissä aina sattuu ja tapahtuu.

Tallennettu kategorioihin EM-Zürich, Yleisurheilu | 11 kommenttia

Mekhissi-Benabbad – aika velikulta vai avohoitopotilas?

Ranskalainen estejuoksija Mahiedine Mekhissi-Benabbad ei herättänyt ensi kertaa urallaan pahennusta riisuessaan paitansa jo 80 metriä ennen maalia Zürichin estefinaalissa. Mikä tuota miestä riivaa?

Säännöt ovat selkeät, numerolapun on pysyttävä rinnassa kilpailun loppuun asti. Monen mielestä ranskalaisen tempaus oli pelkästään hilpeä, itse olen täysin eri mieltä. Sääntöjä ja ennen kaikkea kilpakumppaneita pitää kunnioittaa – aina. Toinen juttu on sekin, että tämä oli melkoinen ennakkotapaus. Jos miestä ei olisi diskattu, kohta kaikki ylivoimaiset voittajat vetäisivät paidan päältään lopussa juniorikisoja myöten. En tiedä kuka jalkapalloilija tuuletti ensimmäisen kerran riisuen paitansa. Jonkin aikaa sitä katseltiin, mutta nykyisin siitä saa keltaisen kortin. Jalkapallossa keltaisella kortilla on merkitystä, yleisurheilussa ei käytännössä minkäänlaista.

Kaikki muistanevat Mekhissi-Benabbadin aikaisemmat törttöilyt. Monacon Timanttiliigassa 2011 hän äityi nyrkkirysyyn maanmiehensä Mehdi Baalan kanssa. Helsingin EM-kisoissa 2012 hän mukiloi kisamaskotin. Kaikki nämä yhdessä kertovat kaverista pelottavan paljon. Liekö Ranskassa samanlainen löyhä avohoitosäännöstö kuin meillä Suomessa? YLE:n haastattelussa mies kommentoi paidattomuudesta saamaansa varoitusta seuraavasti: ”Ei paljon kiinnosta”.  Kun Espanja ja Puola tekivät asiasta protestin, jury joutui puntaroimaan, kunnioittaako se omaa sääntökirjansa vai ei. Kunnioitti, ja Benabbad hylättiin, joten luulisi asian jo alkavan hiukan Mekhissiäkin kiinnostamaan. Mielestäni diskaus oli tälle hessulle ihan oikein. Joku raja ylimielisyydelläkin. Urheilussa puhutaan paljon huonoista häviäjistä, mutta huono voittaja on vielä säälittävämpi tapaus. Ranska tehnee vielä vastaprotestin, mutta sääntökirja on yksiselitteinen.

Suomalaiset urheilijat ovat esiintyneet Zürichissä loistavasti. Tänään sama meno jatkui. David Söderberg mursi arvokisojen karsintakirouksensa ja myös Tuomas Seppänen heitti itsensä komeasti finaaliin. Loppukilpailussa Söderbergillä on mahdollisuus jopa mitaliin, hän on tällä kaudella ollut kahdesti kolmas kilpailuissa, missä koko maailman kerma on ollut paikalla.  Se olisi paljon päähän potkitulle miehelle upea juttu.

Hanna-Maari Latvala juoksi puolestaan hienosti 200 metrin finaaliin ennätystään sivuten. Jos olot ovat kohdillaan, eikä pieniä merkkejä antanut reisi vaivaa, on 22,70 silkkaa realismia. Mitaliin se ei riitä, mutta hienoon sijoitukseen kyllä. Vastaavasti Jonathan Åstrandin rikkonainen kausi johti karsiutumiseen jo alkuerissä ajalla 21,03. Terveys on ehdoton ykköstekijä menestymiselle ja sitä närpiöläiselle ei ole tällä kaudella juuri suotu.

Estefinaalissa nähtiin vastapainoksi kahden vammakoneen komeat suoritukset. Välilevynpullistumasta koko alkukesän kärsinyt Jukka Keskisalo oli hienosti kuudes ja vuosikausien vammakierteensä selättänyt Janne Ukonmaanaho 11:s. Nostan isosti hattua molemmille sitkeille miehille. Turhaan Keskisalo itse manaili sijoitustaan kilpailun jälkeen, tuolla taustalla esitys oli erinomainen. Toisaalta joensuulaisella on viimeisen päälle voittajan asenne, mikä kanavoitui nyt pettymyksenä.

Keihäsmiehemme nakkasivat itsensä kaikki finaaliin, vaikka Lassi Etelätalo sai jännittää kohtaloaan viimeiseen saakka. Finaalissa kaikki on hänellekin mahdollista, sillä se on aivan uusi kilpailu. Antti Ruuskanen ja Tero Pitkämäki olivat niin viileän vakuuttavia karsinnassa, että tässä on kyllä kahden mitalin makua, jopa kaksoisvoiton.

Minna Nikkasella olisi ollut elämänsä tilaisuus taistella mitalista, sillä seipään pronssi otettiin tuloksella 460. Nikkanen oli lopulta seitsemäs, mikä ei sekään huono sija ole. Mutta tulos 435 ei ole lainkaan sitä, mihin hän nykykunnossaan pystyy.

Huomenna suomalaiskävelijät Jarkko Kinnunen ja Aku Partanen aloittavat kärsimyksensä 50 kilometrillä klo 10. Ahdas ja osin ratakiskoille vedetty reitti on melkoinen neronleimaus järjestäjiltä. Muutenkaan sveitsiläinen kisakoneisto ei ole vakuuttanut. Hyppyjä ja heittoja on mitattu miten sattuu, toimitsijoita on hortoillut ties missä, eikä keskiviikkona tieto kulkenut kilpailujen aikataulun viivästyksestä lainkaan urheilijoille. Parannettavaa tarkkuudestaan kuululla kellokansalla on.

Huomenna Sanna Kämäräinen ja Katri Hirvonen tavoittelevat kiekon finaalipaikkaa, Kämäräiselle se on ihan realismia. Esteiden alkuerissä viivalle asettuvat mitalitoivomme Sandra Eriksson sekä konkari Johanna Lehtinen. Illan päätteeksi Hanna-Maari Latvala ja Oskari Mörö nähdään loppukilpailuissa. Harmikseen Mörö arvottiin aitafinaaliin sisäradalle, mikä on kiistatta hankalin. Mutta Mörö on jo puskenut näissä kisoissa itsensä sellaisen henkisen muurin läpi, että eiköhän yltiöpäinen nuori mies tuostakin selviä; samanmittainen se rata on niin ykkösellä kuin kasillakin. Uutta hienoa suomalaispäivää odotellessa.

Tallennettu kategorioihin EM-Zürich, Yleisurheilu | 26 kommenttia