Kahdeksan kertaa syntisempi

Dopingrintamalta on kuulunut jälleen monenlaista uutista. Yksi mielenkiintoisimmista oli se, että Tyson Gayn valmentaja Jon Drummond sai kahdeksan vuoden toimitsijakiellon.

Gay itse selvisi kärystään vuoden pannalla tehtyään auliisti yhteistyötä Yhdysvaltain antidopingviranomaisten kanssa. Drummondin, 46, oma ennätys 100 metrillä vuodelta 1997 on 9,92. Sydneyn olympialaisissa 2000 hän sijoittui viidenneksi. Ennen Lontoon olympialaisia Gay ja Drummond vierailivat tohtori Clayton Gibsonin luona, joka suositteli juoksijalle aineita, joissa luki selvällä kielellä testosteroni, kasvuhormoni ja progesteroni. Urheilija ja valmentaja päättivät yhdessä käyttää aineita, mutta valmentaja katsottiin kahdeksan kertaa syyllisemmäksi kuin urheilija. Jotenkin ymmärtäisin asian, jos kyse olisi nuorten urheilijoiden valmentajasta. Mutta Tyson Gay on yli 30-vuotias kaiken nähnyt ja kokenut aikuinen urheilija. Hän on viime kädessä vastuussa siitä, mitä aineita hänen elimistöönsä kulkeutuu. USADA:n dokumenttien mukaan Gay oli yhtä tietoinen riskistä kuin Drummond ennen käyttöpäätöstä. Ei minulla mitään sitä vastaan ole, että Drummond sai noin pitkän pannan, mutta Gayn yhden vuoden kilpailukielto oli alun perinkin iso huono vitsi. Jos kaksi aikuista ihmistä tekevät tietoisesti yhteisen päätöksen kielletyistä konsteista, ei minun oikeustajuuni mahdu se, että toinen katsotaan kahdeksan kertaa syyllisemmäksi. Tietysti on hyvä, että epärehelliset valmentajat pysyvät pois kentiltä, mutta samalla tavalla pitäisi tapahtua vilppiä tietoisesti tehneille urheilijoille kuten Tyson Gaylle.Mutta ei tämäkään tarina vielä ole lopussa. Drummond on nyt haastanut Gayn ja USADA:n oikeuteen kunnianloukkauksesta.

Kari-Pekka Kyrö on puolestaan kuulopuheiden mukaan hakenut purkua omalle elinikäiselle toimitsijakiellolleen. On mennyt kohta 14 vuotta Lahden skandaalista. Olisiko Kyrölle hiljalleen aika antaa oikeus valmentamiseen? Jotenkin uskon, että hän on 14 vuodessa läksynsä oppinut. Kyröstä on tehty kansakunnan yhteinen sylkykuppi ja syntipukki kaikelle tapahtuneelle. Ikään kuin hän olisi lähes ainoa henkilö, joka Suomen hiihtohistoriassa on syyllistynyt likaiseen peliin. Viimeistään nyt olisi kohtuuden ja oikeiden päätösten aika.

Venäjältä kuuluu koko ajan kovia uutisia maanlaajuisesta dopingohjelmasta. Saksalaisdokumentin mukaan käyttö on suunnitelmallista ja järjestelmällistä; jos haluat mukaan valmennusryhmiin, alistut käskyvallan alle. Juoksija Julia Stepanova ja hänen miehensä Vitali, joka toimi vuosia Venäjän antidopingviraston RUSADA:n palkkalistoilla, kertoivat tietonsa saksalaismedialle paettuaan Venäjältä. Venäjän yleisurheiluliiton toimitusjohtaja ja syntipukiksi leimattu Valentin Balahnitshev on kiistänyt kaikki esitetyt väitteet. On hiukan omituista, että WADA ja IAAF eivät ole olleet yhteydässä Stepanovin perheeseen, vaikka he ovat avoimesti kertoneet, että heillä on paljon lisätodisteita hallussaan. IAAF on toki ilmoittanut tutkivansa asiaa, mutta saa nähdä, kuinka laajamittaiseen ja perusteelliseen mylläämiseen ryhdytään. Toivottavasti mahdollisimman perinpohjaiseen.

Myös Keniassa pöhisee jälleen. Entinen maratonin ME-mies Wilson Kipsang ei ollut dopingtestaajien tavoitettavissa ja hän sai varoituksen. Kaksi vastaavaa tapausta lisää ja asia tulkitaan dopingrikkeeksi. Lisäksi naismaratoonarit Viola Chelangat Kimetto ja Joyce Jemutai Kiplimo saivat kahden vuoden dopingpannat testosteronista. Kalat olivat kuitenkin pieniä, sillä Kimetton ennätys on 2.40,28, jonka alle on juossut tällä kaudella 452 naista, ja Kiplimon puolimaratonennätys 1.10.21, jolla mahtuu juuri ja juuri kauden 100 parhaan listalle. Mutta toisaalta, ehkä tämä kertoo paljon siitä, millainen tilanne Keniassa tällä hetkellä on. Yrittäjiä ja kaikkensa peliin laittavia riskinottajia on valtavan paljon. Se on surullista, sillä mikään ei poista sitä faktaa, että kenialaiset ovat yhdessä etiopialaisten kanssa ihan ilman kiellettyjäkin aineita maailman parhaat kestävyysjuoksumaat. Rahanhimo näyttää vain sokaisseen siellä aivan liian monta tahoa. Lienee selvää, että kun Kenian poliittisessa johdossakin on herätty ongelman laajuuteen, eivät huonot uutiset tähän pääty.

Elämme tällä hetkellä täysin poikkeuksellista ennennäkemätöntä dopingmyllerryksen aikakautta. Liian kauan asioita onkin painettu villaisella. Toivon hartaasti, että asioihin tartutaan kovalla kädellä jatkossakin. Jokaista likaista urheilijaa ja valmentajaa ei saada koskaan pois kentiltä, mutta aina kun käry käy ja tuomio napsahtaa, ollaan piirun verran paremmalla puolella. Työmaa on valtava ja monia hihoja on käärittävä ympäri maailmaa. Toivoton tehtävä ei ole, mutta onnistuminen vaatii yhteisiä isoja linjanvetoja.

Tallennettu kategorioihin Doping, Yleisurheilu | 4 kommenttia

Louis van Gaalin suojelusenkeli

Hollantilaisgurun Louis van Gaalin alku Manchester Unitedissa ei ole sujunut pelkässä paraatikulkueessa. Mutta yksi mies, espanjalaismaalivahti David de Gea, on ollut managerinsa pelastaja.

Viime kaudella tuolloin 23-vuotias de Gea pelasi epävarmasti ja häntä ehdittiin pitää jo hutihankintana. Mutta tällä kaudella mies on pelannut aivan uskomattoman hienosti, vaikka edessä on kokemattomampi ja kehnompi puolustuslinja kuin vuosi sitten. Lisäksi Unitedin alakerran koostumus on vaihdellut valtavasti, mikä ei ole koskaan maalivahdille helppo tilanne. Ilman de Geaa van Gaal roikkuisi jo löysässä hirressä tai seisoisi vähintään lankulla.

De Gea pelasi sunnuntaina Liverpoolia vastaan todennäköisesti yhden uransa parhaista peleistä. Etenkin jalkatorjunnat lähietäisyydeltä tulleisiin laukauksiin olivat aivan huikaisevia. Espanjalainen tuntuu välillä tyystin ohittamattomalta. Ei ihme, että United valmistelee hänelle tarjousta, joka tekisi de Geasta maailman parhaiten palkatun maalivahdin.

Paljon on nyt puhuttu siitä, kuinka United on nyt kammottavan viime kauden jälkeen noussut suosta. Kuusi liigavoittoa putkeen on toki komea sarja, mutta kuinka paljon on lopulta vuoden takaisesta David Moyesin ajasta muuttunut, jos lasketaan de Gean superesitykset pois? Etenkään puolustuspelaamisen osalta ei oikeastaan mikään. Vuosi sitten joulunpyhien ruuhkassa ManU pelasi ehkä parhaan jaksonsa voittaen kuudesta peräkkäisestä ottelusta viisi maalierolla 13-5. Nyt meneillään olevan kuuden ottelun voittoputken maaliero on 13-3. Vuosi sitten noiden otteluiden laukaukset maalia kohti olivat Unitedin eduksi 40-31, nyt ne ovat olleet 21-24. Eli United on pystynyt luomaan vain puolet tekopaikoista, johon se pystyi vuosi sitten samaan aikaan. Jalkapallo on kuitenkin maalintekopeli ja tällä hetkellä ManU pelaa peliä, jossa se käyttää tekopaikkansa fantastisen hienosti hyväkseen.

Radamel Falcaon tilanne on tällä hetkellä tyly. Parhaimmillaan täysin pitelemätön kolumbialaishyökkääjä on jäänyt loukkaantumisensa jälkeen penkinlämmittäjäksi, eikä ihme; Unitedin hyökkäys akselilla Wayne Rooney-Juan Mata-Robin van Persie on alkanut toimia kuin unelma. Lisähöystöä siihen on tuonut Marouane Fellaini, joka on ollut tällä kaudella viime vuoteen verrattuna täysin eri mies. Oli hämmästyttävää, kuinka belgi loisti David Moyesin Evertonissa, mutta taso romahti totaalisesti, kun hän siirtyi managerinsa mukana Unitediin. Olisiko kyse voinut olla siitä, että Evertonissa Fellaini oli koko pelin sielu ja ykköstähti, Unitedissa hän joutui kilpailemaan peliajasta kovassa puristuksessa. Ja paineet onnistua olivat valtavat.

Angel di Maria on pelikunnossa aivan näillä näppäimillä, mutta mihin van Gaal mahtaa hänet sijoittaa, kun maalinteko toimii tällä hetkellä. Mahtuvatko Rooney, Mata, Di Maria ja van Persie yhtä aikaa kentälle? Tuskin. Paitsi jos vastapainoksi muut keskikenttäpelaajat ottavat puolustavan roolin. Tällä osa-alueella ManU:lla ei ole isoa ongelmaa, jos viimeistely toimii kuten nyt. Sen sijaan koko ajan elänyt puolustuslinja kaipaa remonttia isän kädellä. Toki Luke Shaw, Chris Smalling ja puolustava keskikenttäpelaaja Daley Blind ovat hekin tervehtymässä, mutta he eivät ratkaise kookasta perusongelmaa. United tarvitsee ehdottomasti yhden tai jopa kaksi kovan luokan johtajaa toppariosastolle. 22-vuotiaalla Phil Jonesilla on potentiaalia ja hän pelasi esimerkiksi Liverpoolia vastaan loistavasti, mutta alakerran henkinen johtaja hän ei ole. Ei ainakaan vielä.

Yksi mielenkiintoinen nyanssi on, että Unitedin voittoputki alkoi samalla hetkellä, kun Blind loukkaantui ja Michael Carrick palasi oman loukkaantumisensa jälkeen avaukseen hänen tilalleen. Kun Unitedin tulivoima ja keskikentän ylöspäin pelaamisen taito on niin hurja, mitä se nyt on, pitäisikö van Gaalin kokeilla sekä Carrickia että Blindiä yhtä aikaa suojaavina keskikenttäpelaajina? Se voisi avittaa sekasortoisen alakerran järjestäytymistä jopa ilman isoja topparihankintoja.

Kun yhtälönä on legendaarinen van Gaal ja legendaarinen Manchester United, vellovat valtavat siirtohuhut tammikuussa aukeavan siirtoikkunan alla seuran ympärillä. Kovin monta hankintaa van Gaalin ei tarvitse tehdä, hyökkäykseen tai keskikentälle ei yhtäkään. Ideaali mies johtamaan joukkueen puolustusta olisi Dortmundin Mats Hummels. Siinä mies, joka voisi yksin tehdä ihmeen joukkueen alakerrassa. Saksan maajoukkuetopparilla on ison liiderin aura. Dortmundin kausi on ollut murheellinen ja joukkue on Bundesliigassa kolmanneksi viimeisenä vain pisteen hännänhuippua Stuttgartia edellä. Toisaalta Dortmund on yhä mukana Mestarien liigassa, missä se kohtaa pudotuspelien avauskierroksella Juventuksen. Olisiko huhuissa Unitediin yhdistetty Hummels houkuteltavissa jo tammikuun siirtoikkunan aikana? Mikäli van Gaal pystyy hänet nappaamaan, on United ihan oikeasti yksi mestarikandidaatti, vaikka peli ei ole lähellekään tasapainossa, ja vaikka ero Chelseaan on kahdeksan pistettä. Eron kiriminen ei ole mahdotonta, mutta ehdoton edellytys sille on, että van Gaal löytää alakertaan permanenttikokoonpanon ja johtajan.

Viiden viime liigakierroksen aikana United on kuronut Chelsean kaulaa kiinni viidellä pisteellä, kun Jose Mourinhon miehet tupeksivat tasapelin Sunderlandin kanssa ja hävisivät Newcastlelle. Ennen näitä Chelsealla oli 11 ottelusta yhdeksän voittoa ja kaksi tasapeliä, siniset näyttivät menevän Valioliigassa omia menojaan. Seitsemästä viime liigapelistään kuusi voittoa ottanut Manchester City on hiippaillut jo kolmen pisteen päähän. On mielenkiintoista nähdä, mikä on tilanne joulun otteluruuhkan jälkeen, kun 12 päivän sisällä pelataan neljä liigakierrosta. Cityn ohjelma on kesy: kotona Burnley, Crystal Palace ja Sunderland, vieraissa West Bromwich. Chelsean urakkana on kohdata West Ham kotikentällä ja vieraissa Stoke, Southampton ja Tottenham. Kuudesta viime vieraspelistään Chelsea on voittanut ainoastaan kaksi. Unitedin jouluruuhka on seuraava: Newcastle kotona, vieraissa Aston Villa, Tottenham ja Stoke. Oma ennusteeni on, että uudenvuodenpäivän jälkeen sarjan kärki on seuraava: Chelsea 47,Man City 46 ja Man United 41 pistettä.

Kaikki muut joukkueet ovat jo kelkasta pudonneet. Huhtikuun puolivälissä pelataan viikon sisään Man United-Man City sekä Chelsea-Man United. Kun sekä City että Chelsea kamppailevat vielä keväällä Mestarien liigassa, ei Manchester Unitedin mestaruusmahdollisuus kaikesta huolimatta ole tuulesta temmattu ajatus. Mutta yhtä Hummelsia sen toteutuminen kyllä vaatii.

Tallennettu kategorioihin Jalkapallo | 2 kommenttia

Mäkäräisellä huikea alkukausi

Viime kaudella ampumahiihdon maailmancupin voittanut Kaisa Mäkäräinen on aloittanut tämän kauden todella vakuuttavasti. Neljä kilpailua on takana, niistä kaksi voittoa, yksi kakkossija ja yksi kolmossija.

Tällä tahdilla Mäkäräinen tulee viemään maailmancupin poikkeuksellisen suvereenilla tavalla. Kausi on vielä alussa, mutta silti ennusmerkit siihen suuntaan ovat todella vahvat. Lauantain viestin väliin jättäminen hiukan puolikuntoisena oli Mäkäräiseltä ja päävalmentaja Marko Laaksoselta tismalleen oikea päätös. On selvää, että Suomi ei viesteissä ole lähelläkään edes TOP10-sijoituksia, vaikka Mäkäräinen hiihtäisi ja ampuisi kuinka hyvin. Nyt hän pääsee levänneempänä kärkipaikalta sunnuntain takaa-ajoon.

Muutama selkeä syy eron kasvamiseen muihin on löydettävissä. Moni kärkiurheilijoista laittoi viime kaudella kaikkensa likoon Sotshin olympialaisten vuoksi. Muutama urheilija saattaa hyvinkin pitää tätä kautta pienenä välikautena, kuten olympialaisten jälkeen aika usein tapana on. Suomalaisten tilanne on toinen, sillä Kontiolahden MM-kilpailut innostavat takuulla.

Mäkäräisen hiihtovauhti esimerkiksi perjantain pikakilpailussa oli 20-30 sekuntia nopeampi kuin kenelläkään muulla. Myös ampumiseen on tullut uudenlaista ryhtiä ja rytmiä. Kaikki merkit viittaavat siihen, ettei tahti ole laantumassa, päinvastoin.

Mäkäräisen takana kovin paljon ei ole viime kaudesta muuttunut. Naisten puolella henkilökohtaiset sijoitukset Mäkäräinen pois lukien ovat 64, keskeytys, 52, 83, 43, 22, 72 ja 99. Mari Laukkasen alkukausi on ollut hankala, mutta perjantain pikakilpailussa tuli jo kohtuullisen hyvä suoritus (22:s). Toivottavasti vähintään sama tahti jatkuu sunnuntaina takaa-ajossa.

Miehissä kehitystä ei tahdo tulla sitten millään. Ahti Toivanen on ottamassa pienen pientä askelta ylöspäin, mutta askelten pitäisi olla tässä vaiheessa uraa hiukan pidempiä, jos maailman TOP10:een tahtoo. Suomen miesten MC-sijoitukset ovat tällä kaudella olleet henkilökohtaisissa kilpailuissa 38, 67, keskeytys, 46, 70, 84, 60, 53, 89 ja 93, Parhaat sijoitukset ja kaikki 50 joukossa ovat Toivasen käsialaa. Uudella päävalmentajalla Marko Laaksosella on pari vuotta aikaa näyttää, että kollektiivisempikin nousu on mahdollista. Nuoria potentiaalisia maailmancupin pisteille hiihtäviä ei ole nähty ikuisuuksiin.

Maastohiihdon puolella Davosin lauantai meni suomalaisittain mainiosti. Käsittämättömän kovassa kunnossa oleva Therese Johaug oli täysin suvereeni, mutta Kerttu Niskasen kolmossija perinteisellä kympillä vain 16 sekuntia Marit Björgenin takana ilahdutti isosti. Vielä enemmän ilahdutti Anne Kyllösen kauden ylivoimaisesti paras hiihto. Hän oli komeasti seitsemäs.Kyllönen on ilmiselvästi tulossa – josko paras kunto pulpahtaisi kerrankin esiin arvokisoissa. Laura Monosen nousu kohti kansainvälistä kärkeä jatkuu, nyt uran paras MC-sijoitus on jo 10:s. Krista Pärmäkoski on yhä kovin juminen, tänään nähtiin sija 14 tasapaksun hiihdon jälkeen. Eroa Niskaseen tuli 47 sekuntia ja Johaugiin peräti 1.45. Sulamista odotellessa.

Kukapa olisi Rukan MC-avauksen jälkeen uskonut, että miesten perinteisen 15 kilometrin voittaja Iivo Niskanen olisi pari viikkoa myöhemmin samalla matkalla heikoin suomalainen? Nyt hän jäi sijalle 26, mikä on tavallaan ihan inhimillistä. Nuori kaveri on ollut kovassa pyörityksessä, eikä ihminen ole kone. Huonojakin hiihtoja tulee välillä väkisin. Muuten suomalaisten meno oli pirteää. Sami Jauhojärvi oli kuudes, Ville Nousiainen 12:s ja Matti Heikkinen 13:s. Jauhojärvi tekee tällä hetkellä tasaista jälkeä ja Nousiaisen paluu kovalle tasolle on nyt todistetusti totta. Eikä Heikkiselle vieläkään tullut aikaisemmilta vuosilta tuttua susikäsihiihtoa.

On hienoa katsella, kuinka suomalaiset menestyvät niin miesten kuin naistenkin puolella. Ja on aivan varmaa, että Niskasten sisarusten ja muiden esimerkin vanavedessä nuoriakin kaikkensa satsaavia uusia tyyppejä ilmestyy kummittelemaan lähivuosina A-maajoukkueeseen. Aika monta vuotta pitää kelata taaksepäin, että suomalaiset ovat menestyneet sekä miehissä että naisissa näin hyvin ja laajalla rintamalla. Niinpä, pitää mennä surullisenkuuluisaan vuoteen 2001.

Tallennettu kategorioihin Ampumahiihto, Hiihto | 41 kommenttia

Korisliigassa mielenkiintoinen marssijärjestys

Korisliiga on alkanut tasaisemmin kuin viime vuosina. Kolme suurta eli Pyrintö, Kataja ja Bisons ovat takkuilleet lähes hämmästyttävällä tavalla. Mutta vastahan tässä alkukautta pelataan.

Kaikki nämä viime vuosien kärkiseurat ovat hävinneet liki puolet otteluistaan. Ja samalla niitä yhdistää se, että kaikki ovat pelanneet ahkerasti syksyn aikana eurokentillä. Samaan aikaan haastajat KTP, Kouvot ja Kauhajoki ovat pelanneet paljon tasaisemmin ja laadukkaammin. Niistä myös KTP on pelannut eurokentillä, mutta sen menoa otteluruuhka ei ole haitannut jostain syystä.

Kataja on hävinnyt kaikki viisi otteluaan Eurochallengessa, KTP on voittanut samassa sarjassa yhden ottelun viidestä. Pyrinnön saldo Baltian liigassa on neljä voittoa ja viisi tappiota, Bisonsin VTB-liigassa yksi voitto ja yhdeksän tappiota. Joka seurassa on hehkutettu, kuinka tärkeitä nämä europelit ovat pelaajien kehittämisen kannalta. Itseään kovempiaan vastaan pelaaminen kehittää toki, mutta rajansa kaikella. Esimerkiksi Bisonsille tulee tällä kaudella kaikkiaan 70 ottelua sekä mahdolliset pudotuspelit. Se tarkoittaa sitä, että joukkue pelaa keskimäärin joka kolmas päivä. Missä välissä harjoitellaan ja kehitetään pelaajia? Pyrinnön ottelumäärät pysyvät haarukassa 50-60, vaikka joukkue Baltian liigan pudotuspeleihin selviäisikin. Sekin on hurja määrä pelejä.

Jos ei ole seuroilla helppoa kovassa rumbassa, ei ole pelaajillakaan. Koripallossa suurin osa pelaajista on korkeintaan puoliammattilaisia. Opintojen tai työelämän ja valtavien pelimäärien yhdistäminen on todella haastavaa. Vaikka hyötyä kovista peleistä aina saadaankin, on asialla myös ilmiselvät varjopuolensa. Mielipuolisen pelimäärän keskellä tulee loukkaantumisia ja väsymisiä, palautuminen kärsii – ja mahdollisesti myös edellytykset kehittymiseen; kehittyminen ei tule nuorilla pelaajilla vain pelaamisen kautta, vaan myös fysiikan kehittämisen ansiosta. Pelaajien kierrättäminen on välttämätöntä ja tässä Pyrinnön Pieti Poikola ja Bisonsin Greg Gibson ovat valtavan haasteen edessä.

Bisonsin tilanne on selkeästi hankalin, sillä se joutuu tekemään pitkiä vieraspelireissuja itään. Myös Pyrinnöllä on vielä vääntämistä Baltian liigassa, kun taas KTP:n ja Katajan euroseikkailut ovat peliä vaille päätöksessä. Sekä Pyrinnön että Bisonsin tilannetta on hankaloittanut se, että joukkue on elänyt alkukaudesta. Pyrintö vaihtoi kaksi jenkkiä, mutta nyt rosterissa olevat Tyrone Kent ja Will Harris ovat selkeästi pelimiehiä ja istuvat Pieti Poikolan pelisysteemiin hyvin. Poikolalle on aika harvoin sattunut näitä jenkkihuteja, joten sikäli tilanne on ollut tänä vuonna poikkeuksellinen. Bisons sai hyviä uutisia, kun viime kaudella loistavasti pelannut Martin Zeno palaa alkuvuodesta Loimaalle pelattuaan Ranskan B-liigassa viime kaudella. Nimenomaan vikkelä ja arvaamaton Zeno oli erityisen tärkeä mies, kun Bisons vei mestaruudet 2012 ja 2013.

2010-luvulla Pyrintö on voittanut kolme mestaruutta, Bisons kaksi sekä se on ottanut lisäksi yhden pronssin. Katajan saldo on kolme hopeaa ja yksi pronssi. KTP:n saldo on hopea ja pronssi. Nämä seurat ovat nytkin suurimmat mitalisuosikit, mutta mainiosti kautensa aloittanut Kouvot sekä Kauhajoen Karhu ovat tällä hetkellä hyvässä tahdissa. Mielenkiintoista nähdä, miten Pyrinnön, Bisonsin ja Katajan pelit paranevat kauden edetessä vai paranevatko. Ja jos menestystä ei tule, vieläkö seuraavilla kausilla ollaan valmiita panostamaan kansainvälisille kentille? Joka tapauksessa meneillään on ainakin tähän mennessä mielenkiintoisin ja tasaisin Korisliiga aikoihin.

Viime vuodet on puhuttu paljon Susijengin nostattamasta suomalaisesta koripallobuumista. Valitettavasti se ei edelleenkään juuri näy Korisliigan katsojamäärissä. 2012 liigan yleisökeskiarvo oli 949, viime kaudella vain 776. Tällä hetkellä keskiarvo on 963. Viisi joukkuetta yltää yli tuhannen katsojan keskiarvoon, parhaana helsinkiläinen Seagulls, jonka keskiarvo on yli 1400 katsojaa. Isoa buumia ei ole syntynyt, sillä Seagulls on nousijajoukkue ja viime kaudesta poissa ovat nyt UU-Korihait ja Lappeenrannan Namika, joiden kotiotteluiden keskiarvo yhteensä oli viime vuonna 1100 katsojaa. Yhtälö on hiukan omituinen. Jos maajoukkue kiinnostaa, miksi ei liiga, missä pelaa kiistatta aika monta kovaa joukkuetta? Toki onhan se tullut monesti ennekin todistettua, ettemme me ole urheiluhullu vaan menestyshullu kansa.

Tallennettu kategorioihin Koripallo | 2 kommenttia

Juho Mikkonen – seuraava Iivo Niskanen

Juho Mikkosen meno Lillehammerin maailmancupin sprintissä oli fantastista katsottavaa. Neljäs sija oli nuorelle miehelle upea saavutus.

On näiden nuorten suomalaismiesten railakkaan ennakkoluulotonta menoa vain hieno katsoa. Tuntuu siltä, että Iivo Niskasen esimerkin siivittämänä moni muukin kaveri on alkanut tosissaan uskoa, että kaikki on mahdollista.

Toki Mikkonen oli jo viime kaudella maailmancupissa parhaimmillaan välierissä, mutta nyt kaveri osoitti ottaneensa ison askeleen kohti maailman kärkeä. Ja on muistettava, että Mikkonen tappeli jopa voitosta aivan kilpailun loppumetreille. Se oli kylmäpäisen hieno suoritus. Mikkosen kohdalla silmiin pistää se, että vaikka herkkyyttä ja räjähtävyyttä löytyy, on kestävyys parantunut samaan aikaan selkeästi. Hän jaksaa painaa rajussa maitohappolastissa joka ikisen sprinttierän. Voi olla, että hieno ja rankka sprinttipäivä söi Mikkosen reserviä niin, että viikonlopun muut startit eivät enää menneet täysin putkeen. Joka tapauksessa läpimurto kansainväliseen eliittiin alkaa olla valmis. Vahingossa ei nimittäin maailmancupissa neljänneksi hiihdetä.

Lari Lehtosen onnistuminen ensimmäistä kertaa tällä kaudella oli ilahduttavaa. Hän nousi sunnuntain perinteisellä huimat 37 sijaa ja oli perinteisellä 15 kilometrillä koko porukan seitsemänneksi nopein. Matti Heikkinen teki tasaista laatutyötä molemmissa kilpailuissa ja hänen tilanteensa vaikuttaa harjoituskauden hankaluuksiin nähden erittäin hyvältä. Heikkinen oli lauantain vapaalla seitsemänneksi nopein ja sunnuntaina perinteisellä kahdeksas. Heikkinen on aloittanut kauden varmemmin kuin koskaan. Hän on ollut kaikissa kolmessa normaalimatkan MC-kilpailussa 10 parhaan joukossa. Kyykkyhiihtoja ei ole nähty.

Norjalaisten meno Lillehammerissa oli taas kerran jotakin ällistyttävää. Miehissä vitoisvoitto ja kuudeskin mies oli yhdeksäs, naisten puolella neloisvoitto ja kuusi urheilijaa seitsemän joukossa. Lisäksi Marit Björgenin, Therese Johaugin ja Heidi Wengin vauhti oli täysin omaa luokkaansa. Suurin yllättäjä oli kansallisen ryhmän Ranghild Haga, joka oli lauantain vapaalla peräti neljäs ja minitourillakin komeasti kuudes. 23-vuotias Haga oli jo perjantain sprintissä yhdeksäs. Ennen tätä kautta paras henkilökohtainen MC-sijoitus oli 21:s Davosin vapaalla kympillä vuosi sitten. Huikeaa nousua kohti maailman terävintä kärkeä.

Suomalaisnaiset eivät olleet ihan parhaimmillaan tänä viikonloppuna, vaikka Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen minitourilla kymmenen joukkoon nousivatkin. Niskanen epäonnistui vapaalla (16.), mutta oli perinteisellä kuudenneksi nopein. Pärmäkoski oli vapaalla 12:s ja perinteisellä yhdeksäs. Laura Mononen osoitti jälleen ottaneensa yhden kehitysharpan, hän hiihti kaksi oikein tasapainoista kilpailua. Sen sijaan Anne Kyllösen, Riitta-Liisa Roposen ja Riikka Sarasoja-Liljan meno on huolestuttavan takkuista. Kyllönen oli minitourilla 31:s, Roponen 39:s ja Sarasoja-Lilja 42:s. He kaikki jäivät sunnuntain nopeinta vauhtia pitäneestä Johaugista reilusti yli kaksi minuuttia, mikä on 10 kilometrillä todella paljon. Niskaseen ja Pärmäkoskeen eroa tuli minuutin verran.

On aika sensaatiomaista, että Suomen miehet ovat ajamassa odotusarvoissa naisten edelle. Iivo Niskanen, Sami Jauhojärvi, Mikkonen, Heikkinen ja Ville Nousiainen ovat aloittaneet kaikki kautensa vahvasti. Jopa odotuksia paremmin. Naisten puolelta löytyy kyllä tasaisuutta, mutta ero kärkeen on tällä hetkellä ajallisesti turkasen suuri, irtiottokykyä ei tahdo vielä löytyä. Miesten puolella matka maailman kärkeen on lyhyempi ja kilpailu kärjessä tasaisempaa.

Vielä ei tietenkään pidä vetää liian isoja johtopäätöksiä sen suhteen, mitä kevään MM-kilpailuissa tai edes vuodenvaihteen Tour de Skillä tapahtuu. Mutta väkisin tulee mieleen, että olisivatko muutamat suomalaiset junnanneet itsensä hitusen liian jumiin. Toivottavasti olen väärässä.

Tallennettu kategorioihin Hiihto | 2 kommenttia

Olympiavoittajien pommi Rukalla

Parisprintin olympiavoittajat Iivo Niskanen ja Sami Jauhojärvi virittivät melkoisen pommin Rukalla miesten 15 kilometrin perinteisellä. Kuka olisi uskonut, että kaksi suomalaista on avauskilpailun palkintopallilla?

Kaukana ei kaksoisvoittokaan ollut, sillä Norjan Martin Johnsrud Sundby rypisti aivan lopussa kahdella sekunnilla Jauhojärven ohi. Kun vielä nousujohteisesti hiihtänyt Matti Heikkinen oli kymmenes, suomalaispanoksesta tuli suorastaan upea. Eikä Heikkinenkään jäänyt palkintopallisijasta kuin 20 sekuntia. Plussan puolelle pitää laskea myös Ville Nousiaisen 21:s sija ja Juho Mikkosen 31:s sija. Nousiainen jäi Niskasesta 56 sekuntia, Mikkonen 1.13.

Ei tämän näin hyvin pitänyt mennä. Vielä viikko sitten Rovaniemellä Suomen cupissa todettiin, että Niskanen jaksoi hienoa vauhtia hiukan yli puolet matkasta. Nuori mies valitteli tuolloin harjoitusjäykkyyttä. Nyt ei enää valitellut. Jauhojärven ja Heikkisen harjoituskausi on ollut ainakin miesten omien puheiden mukaan repaleinen, joten siihen nähden tulos oli aivan fantastinen. Tai sitten kokeneet konkarit ovat jutelleet lämpimikseen ihan omiaan…

Jauhojärvi ei ollut kisan jälkeen tyytyväinen hiihtoonsa, vaikka sijoitukseen olikin. Pehmeää oli meno kuulemma. Eikä Niskanenkaan myöntänyt, että hiihto olisi hyvältä tai helpolta tänään tuntunut. Molemmat myönsivät, että huoltoporukka onnistui tänään täydellisesti, millä oli varmasti myös oma merkityksensä hienolle suomalaispanokselle. Mutta ei huonokuntoinen hiihtäjä superkapulallakaan hyvin hiihdä.

Iivo Niskanen on juuri sellainen show- ja markkinamies, jota suomalainen hiihto kaipaa. Nytkin mies heilui ja hillui kilpailun jälkeen yleisöä hauskuuttaen maalialueella kuin puolihullu heinämies. Sellaista on hauska katsella. Kun menestystä tulee, siitä pitääkin ottaa positiivisesti kaikki ilo irti. Juuri näitä tyyppejä lapset ja nuoretkin pitävät idoleinaan, millä on iso merkitys koko lajille. Niskaselle saattaa olla siunaus, että hänen valmentajansa on entinen arvokisahiihtäjä Olli Ohtonen. Päävalmentaja Reijo Jylhä kertoi, että hän ja Ohtonen ovat saaneet pitää Niskasta välillä kaksin käsin kiinni, ettei nuori mies intoudu liian kovaan harjoitteluun. Ohtosella tuntuu olevan järki päässä ja jalat tukevasti maassa. Nyt olisi helppo hypätä hulluttelun kelkkaan menestyksen kukkuloilla, mutta siitä maksettaisiin varmasti isoa laskua jossakin vaiheessa. Ja onhan se hieno tilanne, että harjoittelussa on vielä kiristämisen varaa tulevaisuudessa.

Jos oli miesten kilpailu huiman jännittävä ja tasaisen tiukka, naisissa kaikki oli toisin. Perinteisen kympillä Therese Johaugin hiihto oli jotakin täysin käsittämätöntä. Ennalta ajateltiin, että kärkinelikossa Johaug, Marit Björgen, Charlotte Kalla ja Justina Kowalczyk olisivat tiiviissä kärkinipussa. Mutta vain kolme heistä oli, sillä Johaug tikkasi tänään täysin omaa tahtiaan. Ero maalissa toiseksi tulleeseen Björgeniin oli käsittämättömät 42 sekuntia eli yli neljä sekuntia jokaisella kilometrillä. Harvoin on naisten maailmancupissa näin huikeaa ylivoimaa nähty. Miesten kilpailussa saman 42 sekunnin sisään tuli maaliin viisi kilometriä pidemmällä matkalla 14 ukkoa.

Suomalaisnaisista ehdottomasti positiivisin oli Laura Monosen 13:s sija. Hän on ilmiselvästi lyömässä itseään läpi kansainväliseen kärkiporukkaan. Mononen hävisi seitsemänneksi sijoittuneelle Krista Pärmäkoskelle 21 sekuntia ja kymmenenneksi sijoittuneelle Kerttu Niskaselle ainoastaan 13 sekuntia. Vaikka Pärmäkoskelta ja Niskaselta hiukan enemmän odotettiinkin, ja eroa kärkeen tuli huikeasti (1.16 ja 1.24), niin nelospaikalle sijoittuneeseen Kowalczykiin erot olivat ainoastaan 13 ja 21 sekuntia.

Kun mietitään Rukan viikonloppua, sunnuntai oli ehdottomasti positiivinen lauantain synkän sprinttipäivän vastapainoksi. Kovin suuria yllätyksiä ei suomalaisittain nähty, mutta yksi nimi viikonlopun aikana nousi esiin. 20-vuotias Leena Nurmi on tullut kaikkien valmennusryhmien ulkopuolelta maailmancupin pisteille. Hän oli eilen sprintissä 25:s Se on aika harvinaista nykypäivänä, polku maailmancupeihin käy lähes poikkeuksetta nuorten maajoukkueen ja/tai B-maajoukkueen kautta. Toki Nurmi on ollut nuorten MM-ryhmässä pari vuotta sitten, mutta tällä hetkellä hän ei leiritysryhmiin kuulu. Toivotaan, että vastaavanlaisia uusia nimiä pulpahtaisi pintaan enemmänkin.

Miesten puolelta pitää nostaa esiin 23-vuotias Juho Mikkonen. Vaikka eilisen sprintin 20. sija ei viime kaudella parhaimmillaan 10:nneksi sprintticupissa yltänyttä miestä varmasti tyydyttänyt, tänään tuli hieno hiihto 15 kilometrillä. Vaikka sijoitus oli ”vain” 31., lukeman taakse on syytä kurkata. Tämä oli vasta Mikkosen toinen normaalimatkan maailmancupesiintyminen. Vuosi sitten Rukan perinteisellä 10 kilometrillä hän oli sijalla 108 ja jäi keulasta 2.47. Vuodessa harppa on ollut kestävyyspuolella iso. Nyt matka oli viisi kilometriä pidempi ja ero kärkeen 1.13. Eli vuosi sitten kärki hiihti 14,6 sekuntia kovempaa joka kilometrillä, nyt ainoastaan alle 5 sekuntia. Kehitystä on selvästi tapahtunut. Saa nähdä yhäkö Mikkonen profiloituu sprinttimieheksi vai enemmän yleishiihtäjäksi.

Tallennettu kategorioihin Hiihto | 6 kommenttia

Rukalla kehno suomalaispäivä

Kotikisoissa pitäisi pystyä parempaan, mitä suomalaisurheilijoilta nähtiin Rukalla lauantaina. Areenalla oli sprinttihiihdossa, yhdistetyssä ja mäkihypyssä yli 30 suomalaista, mutta yksikään ei yltänyt lajissaan kymmenen parhaan joukkoon. Parhaat sijoitukset olivat yhdistetyssä Ilkka Herolan ja naisten sprintissä Mona-Liisa Malvalehdon 11. sijat.

Maastohiihto:

Sprinttihiihtäjistämme peräti 11 selvisi karsinnasta jatkoon, mutta erissä otti ohrakyrsä lähes jokaisen. Vain Mona-Liisa Malvalehto rypisti itsensä välieriin, muut kymmenen karahtivat heti kättelyssä ulos jatkosta. Monikin suomalainen oli vielä voittotaistelussa erässään mukana loppusuoran alussa, mutta Malvalehtoa lukuun ottamatta kenenkään kirinopeus ei riittänyt, mikä on hiukan huolestuttavaa. Toisaalta vasta mennään maailmancupin ensimmäistä viikonloppua ja plussaksi pitää laskea se, että karsinnan selvitti näinkin monta suomalaista. Silti hiukan huolestuttaa yleinen terävyyden puute.

Anne Kyllönen: Hävisi omassa puolivälierässään jopa Leena Nurmelle ja jäi koko joukon viimeiseksi. Todella kesy esitys, luulisi että sprintin olisi jaksanut ongelmista huolimatta. Pitkä on tie takaisin maailman kärkeen, mutta onneksi kevään tärkeimpiin kilpailuihin on vielä riittävästi aikaa.

Leena Nurmi: 20-vuotias lupaus oli nyt ensi kertaa maailmancupissa mukana. Voitti Kyllösen erässään, mutta toki kärki menee kaukana. Lupaava kauden aloitus silti ilman muuta, hienoa että uusia nuoria naisia on noussut mukaan MC-tasolle.

Mona-Lisa Malvalehto: Puolivälierässä taktisesti hyvä esitys ja kirikin irtosi terävästi. Välierässä hiihto ei ollut taktisesti aivan parasta ja viimeisessä ylämäessä veto loppui täysin. Eroa tuli humauksessa kymmeniä metrejä kärkeen. Varsin vaisu esitys, vaikka kestävyyskunnon pitäisi olla parempi kuin aikaisemmin. Hieman omituista.

Krista Pärmäkoski: Yllättävän nihkeää menoa. Karahti jo puolivälierässä, eikä ollut lopulta lähelläkään edes aikavertailupaikkaa välieriin. Tahmeaa hiihtoa.

Anssi Pentsinen: Erittäin hyvä karsinta ja ihan kohtuullinen erähiihto, mutta terävyys ei loppukirissä riittänyt norjalaisia vastaan. Hiukan kovuutta ja terävyyttä lisää, niin parempaa on tulossa.

Matias Strandvall: Mainio karsinta, mutta erässä meno ei riittänyt. Loppukiritappio, eikä aika riittänyt vertailussa välieriin.

Sami Jauhojärvi: Jäi erässään viimeisen ylämäen jälkeen ihmeen kauas kärjestä. Vaikka loppusuoran tasatyöntö oli väkevää, jäi jatkopaikka parilla sekunnilla haaveeksi. Ihan kohtuullisen hyvä kilpailu huomioiden hiukan hankalan harjoitussyksyn.

Martti Jylhä: Karu kolarointi puolivälierässä ja homma oli tänään siinä. Sprinttihiihto on kontaktilaji ja nyt Jylhä jäi kasan alimmaiseksi.

Juho Mikkonen: Selvisi karsinnasta jatkoon, mutta kivikovassa erässä kohtalona oli karsiutuminen. Ihan ei nopeus vielä riitä välierätasolle.

Toni Ketelä: Hyvä karsinta, mutta erässä kävi kehnosti, eikä nopeus riittänyt millään. Vaisu esitys odotuksiin nähden.

Ristomatti Hakola: Pääsi yllättäen karsinnasta jatkoon, mutta paukut eivät riittäneet. Plussan puolelle silti.

 

Yhdistetty:

Yhdistetyn mäkikilpailu jouduttiin keskeyttämään ja varakilpailun tulokset jäivät voimaan. Se oli harmi etenkin Matti Herolalle, joka esitti tänään loistavan hypyn. Hiihtoon pääsivät mukaan kaikki kilpailijat, koska mäkeä ei hypätty, joten nuoret suomalaiset saivat arvokasta kokemusta. Ilman tätä Eetu Vähäsöyrinki, Arttu Mäkiaho ja Jussi Salo olisivat jääneet tänään ulos hiihto-osuudelta. Ilkka Herolaa lukuun ottamatta suomalaisten hiihtovauhti huolestuttaa isosti. Sijoitukset ladulla Herolan takana 43, 46, 52, 53, 55 ja 56. Ei ole epäselvää, millä osa-alueella on eniten kollektiivista parannettavaa.

Ilkka Herola: 19-vuotias Herola on selkeästi murtautumassa aivan maailman terävimpään kärkeen. Mäki kulkee ja hiihtokin on hyvällä mallilla, vaikka tänään kisa ei aivan loppuun asti tullutkaan. Viimeisessä ylämäessä Herolan voimat hiipuivat, eikä kärkikolmikkoon vielä ollut asiaa. Aivan lopussa viitossija vaihtui tiukassa väännössä 11:nneksi. Joka tapauksessa lupaava kauden avauskilpailu hitusen puolikuntoiselta mieheltä.

Janne Ryynänen: Lähti matkaan sijalta 16, mutta hiipui hiihdossa sijalle 26. Maailmancupin pisteille sentään, mutta hiihdossa eroa kärkeen tuli hurjasti lisää ja Ryynänen oli ladulla 53:s yhteensä 62 kilpailijasta. Jokin junnaa edelleen, eikä paluuta huippuvuosien vauhtiin taideta tälläkään kaudella nähdä.

Matti Herola: Harmi että päivän mäkikilpailu keskeytettiin, sillä Herola olisi päivän hienolla hypyllään ollut ilman muuta maailmancupin pisteillä. Nyt sijoitus oli 39:s. Hiihtoladulla melko tahmeaa, kärkeen tuli eroa lisää 2.14.

Mikke Leinonen: Hiihto ei kulje lainkaan, eroa tuli keulaan ladulla liki kolme minuuttia ja Leinonen oli suksella hitain suomalainen. Kehitystä ei ole tullut pariin vuoteen lainkaan, jotain tarttis tehdä. Sijoitus tänään 50:s.

Leevi Mutru; 19-vuotias kaveri debytoi MC-tasolla. Mäessä 48:s, hiihdossa 52:s, lopputuloksissa 51:s. Paljon on töitä edessä, että maailmancupin pisteille olisi asiaa. Nuori mies toki vielä, joten hyviä kehitysvuosia epäilemättä edessä.

Eetu Vähäsöyrinki: Viime vuonna nähtiin jo muutamia merkkejä kehityksestä, mutta nyt ei homma toiminut lainkaan. Nihkeää oli sekä mäessä että ladulla ja sijoitus oli paha pettymys, 53:s. Taakse jäi vain kuusi kilpailijaa. Toivotaan että kyse oli vain yksittäisestä huonosta päivästä.

Arttu Mäkiaho: Syksyllä 17 vuotta täyttänyt nuorukainen oli ladulla toiseksi paras suomalainen, mutta mäki meni täysin plörinäksi. Toivotaan, että nuori mies pääsee kiertämään cupia enemmänkin tällä kaudella, kehitysvaraa ilman muuta on ja rajusti.

 

Mäkihyppy:

Mäkikilpailuun selvisi jälleen ilahduttavasti seitsemän suomalaista. Tason nousu on tapahtunut, vaikka ihan kärjessä ei vielä kummitellakaan. Toiselle kierrokselle selvisi neljä ukkoa. Ja mikä tärkeintä, maailmancupin paikoista alkaa olla ihan todellista kilpailua. Nyt pitää saada vain hyvin alkanut kausi jatkumaan nousujohteisena sekä toki saada potentiaalisimpia kavereita eli Lauri Asikaista sekä Anssi Koivurantaa yhä lähemmäs kansainvälistä kärkeä. Töitä riittää, mutta eteenpäin on menty.

Olli Muotka: Avauskierroksen hyppy jäi todella torsoksi, 97,5 metriin. Muotkan perustaso ei tahdo vielä riittää varmoihin kisahyppyihin. Sijoitus 47:s, taakse jäi vain kolme miestä.

Anssi Koivuranta: Perjantain totaalikyykkäyksen jälkeen sentään toiselle kierrokselle tänään, tosin vasta 27:ntena. Kaksi todella tasapaksua hyppyä, joilla tuli lopulta 27:s sija. Ailahtelevaa on, välillä aivan huippuhyppyjä, välillä ihmeellisiä floppauksia.

Janne Ahonen: Hiukan varovaista ja jäykkää hyppäämistä, ja toisen kierroksen paikka jäikin haaveeksi seitsemän pisteen erolla, sijoitus tänään 32:s. Polvileikkauksestaan vasta toipuva Ahonen tulee varmasti nostamaan tasoaan kisa kisalta, mutta kuinka paljon, se on olennaisin kysymys. Juuri nyt homma on vielä raakasti rakennusvaiheessa.

Sami Niemi: Kauden avauksessa Klingenthalissa 24:s, mutta Rukalla on tullut lunta tupaan. Vaisuja hyppyjä kautta linjan, sijoitukset eilen 37 ja tänään 36. Varmuutta kaivataan. Maailmancupin kiertämiseen tulee nyt tauko, sillä edellä on parempikuntoisiakin miehiä.

Jarkko Määttä: Perjantaina ei kulkenut, mutta tänään Määttä teki avauskierroksella erinomaisen suorituksen ja oli ennen toista kierrosta parhaana suomalaisena 12:s. Toinen kierros ei onnistunut yhtä hyvin, vielä ei ollut aika uran toiseen TOP10 MC-suoritukseen. Paras suomalainen joka tapauksessa, lopputuloksissa 17:s. Piste-ero kärkeen kuitenkin 49,5, joten ihan terävimmästä kärjestä ollaan kyllä kaukana.

Ville Larinto: Perjantaina 21:s ja tänään 22:s. Larinto alkaa hiljalleen löytää ajoitustaan ja hyppääminen paranee koko ajan. Näillä esityksillä varmasti mukana seuraavassakin maailmancupista, toivotaan että käyrä on jatkossa yhtä nousujohteinen. Ihan hyvältä näyttää juuri nyt, vaikka toisen kierroksen hyppy jäikin nyt hiukan vaisuksi.

Lauri Asikainen: Perjantain hieno kahdeksas sija vaihtui lauantaina vaisumpaan esitykseen. Avauskierroksen jälkeen vasta 20:s. Toisen kierroksen hyppy oli valitettavasti samaa tasoa ja sijoitus lopulta 21:s. Yksi erittäin hyvä kilpailu, toinen alakanttiin. Potentiaalia on, mutta ihan kaikkea sitä Asikainen ei ole vielä tällä alkukaudella saanut esiin.

Tallennettu kategorioihin Hiihto, Mäkihyppy | 4 kommenttia

Kiinalaista antidopingia

WADA:lla ja KOK:lla on vielä kova työ saada kaikki maat yhteiselle viivalle dopingvalvonnan kanssa. Tuorein esimerkki on kiinalaisuimarin Sun Yangin käry, jonka Kiinan antidopingtoimisto Chinada yritti ilmiselvästi pimittää.

Kyse ei ole mistään tusinaurheilijasta, sillä Sun voitti Lontoon olympialaisissa ensimmäisenä kiinalaisuimarina kultaa napattuaan voitot niin 400 kuin 1500 metrinkin vapaauinnissa.

Vaikka käry kävi jo toukokuussa Kiinan mestaruuskilpailuissa, se julkistettiin vasta nyt. Ja kuinka ollakaan, Sun ehti jo kärsiä kolmen kuukauden kilpailukieltonsa ja osallistui muina miehinä Asia Gamesiin Etelä-Koreassa syyskuussa, missä hän voitti kolme kultaa. Kiinan antidopingtoimisto Chinada kertoi, että puolen vuoden viivästys asian julkistamisessa johtui ainoastaan kiireestä toimistolla. Uskokoon, ken tahtoo. WADA:n sääntöjen mukaan dopingtapauksista on ilmoitettava 20 vuorokauden sisällä testitulosten varmistumisesta.

Käryyn johtanut aine oli tämän vuoden alussa kiellettyjen listalle päätynytTrimetazidine. Se on sydänlääke, joka stimuloi verenkiertoa. Sun kertoi ottaneensa lääkettä sydänvaivoihinsa, eikä ymmärtänyt sen olevan kiellettyjen aineiden listalla. Kuulostaa kovin omituiselta, jos olympiavoittaja tukijoukkoineen ei selvitä kaikkien urheilijan elimistöön laitettavien aineiden laillisuutta. Jos kyseessä olisi ollut tutkittu ja todettu sairaus, ja kaikki olisi hoidettu WADA:n pykälien mukaan ja ilmoitettu ajoissa, olisi Sun saanut erikoisvapauden lääkkeen käyttöön. Miksi näin ei toimittu? Ja hiukan omituiselta kieltämättä kuulostaa myös potentiaalinen sydänvaiva, kun kaveri on kuitenkin 400 ja 1500 metrin olympiavoittaja.

WADA aikoo tutkia tapauksen pohjamutia myöten, eikä tämä tähän jää. Hyvä kysymys on, ketä pitäisi rangaista. Urheilijaa vai Chinadaa? Olisiko urheilijan itsensä pitänyt tulla esiin saatuaan tiedon kärystään, jos kyse oli lääkärin ohjeen mukaan käytetystä lääkkeestä? Harva huippu-urheilija pystyy moiseen rehellisyyteen omatoimisesti. Itse olen sitä mieltä, että isompi rangaistus kuuluu Chinadalle. Jos laitos on korruptoitunut ja pimittää tällaisia testituloksia, on vaikea kuvitella, että se toimisi eettisesti kestävästi muutenkaan. Kiinassa on valtava määrä urheilijoita ja Chinada käsittelee omien sanojensa mukaan 10 000 näytettä puolivuosittain. Se on kuitenkin kehno tekosyy tapahtuneelle. Voi olla, että toimistolla putoaa lähiaikoina päitä. Kokonaan toinen juttu on, muuttaako se kiinalaisten asennetta dopingiin, sen enempää siitä heitä syyttämättä.

Chinadan johtaja Zhao Jun totesi Assosiated Pressille, että uimarin taustajoukkoja ja lääkäriä on rangaistu, mutta ei tarkentanut, millä tavalla.

Kiinan uintihistoriassa tämä ei ollut ensimmäinen kerta. 1990-luvulla 32 kiinalaisuimaria kärysi dopingista. Lontoon olympialaisissa epäilyksiä herätti vasta 16-vuotiaan naisuimarin Ye Shiwenin hämmästyttävät suoritukset. Hän voitti kultaa 200 ja 400 metrin sekauinnissa, jälkimmäisessä uskomattomalla ME-ajalla. Kaikkein eniten hämmästystä herätti se, että 400 metrin matkalla hän ui vapaan osuudella toiseksi viimeisen altaanvälin nopeammin kuin miesten kilpailussa neljänneksi sijoittunut Michael Phelps ja viimeisen välin nopeammin kuin olympiakultaa miesten samalla matkalla voittanut Ryan Lochte. Haastatteluissa Shiwen selitti asiaa ainoastaan erilaisella vauhdinjaolla…

Paljon hyvää on tehty viime vuosien aikana antidopingrintamalla, mutta tämäkin tapaus osoittaa, että valtavan paljon on yhä tekemistä. Voin hyvin kuvitella, että WADA:n avokonttorissa alkaa olla aika ajoin hieman epätoivoinen fiilis. Koko maailmaa olisi hallittava, mutta se ei ole edes teoriassa mahdollista, jos kansalliset antidopingtoimistot eivät ole samalla kirjan sivulla.

 

Tallennettu kategorioihin Doping, Uinti | 6 kommenttia

Iivo Niskanen – puolihullu mies

Maastohiihdon maailmancup alkaa Rukalla ensi viikonloppuna. Jo nyt saatiin hiukan osviittaa suomalaisasetelmista, kun Rovaniemellä Suomen cupissa olivat mukana lähes kaikki maajoukkuehiihtäjät.

Naisista puuttui vain Aino-Kaisa Saarinen, joka on vasta toipumassa täyteen kuntoon jalkapöydän murtumansa jäljiltä. Miesten kilpailuissa kaikki parhaat olivat ladulla. Isoja yllätyksiä ei nähty.

Lauantain vapaalla Kerttu Niskanen nitisti vielä Krista Pärmäkosken, mutta sunnuntaina osat vaihtuivat. Pärmäkosken perinteisen tyylin meno oli huikeaa lentoa, ero Niskaseen venyi yli 20 sekuntiin. Hiihto kertoi sen, että kovin kaukana ei kansainvälinen kärkivauhti voi olla. Vapaalla myös konkari Riitta-Liisa Roponen oli lupaavassa vauhdissa ja Laura Monosen alkukausi vihjaa murtautumisesta kansalliseen kärkeen. Hän jätti esimerkiksi Anne Kyllösen taakseen molemmilla hiihtotavoilla. Mona-Liisa Malvalehto näyttää saaneen ainakin ripauksen lisää kestävyyttä kroppaansa, mikä tietää hyvää sprinttejä ajatellen. Samat sanat pätevät miesten puolella oikeastaan kaikkiin sprinttihiihtäjiin, etunenässä Juho Mikkoseen ja Martti Jylhään.

Etenkin perinteisellä erot repesivät sekä miesten että naisten kilpailuissa todella suuriksi, missä on aina kaksi puolta. Toisaalta maajoukkuehiihtäjien pitääkin olla selkeästi muita edellä ollakseen kansainvälisessä vauhdissa, mutta takaa kaivattaisiin uutta verta ehkä hieman lähemmäs. Kun naisten perinteisen kympin voittoaika oli 25.03,7 ja vain neljä hiihtäjää tuli minuutin sisään maaliin, puhutaan aika isosta kuilusta. Kymmenenneksi hiihtänyt Heli Heiskanen jäi Pärmäkoskelle jo lähes kaksi minuuttia. Toki välineilläkin on merkityksensä ja maajoukkuehiihtäjät ovat päässeet selkeästi kansallista ryhmää enemmän lumelle, mutta silti erot ovat liian suuret. Kuilu A-maajoukkueen sekä B-maajoukkueen ja nuorten maajoukkueen välillä on suuri. Jälkimmäiset joutuvat maksamaan melkoisia omavastuuosuuksia sekä leireistä että kilpailumatkoista. A-maajoukkueeseen nouseminen ei ole helppoa, mutta aina siinä joku onnistuu. Siksi yrittäjiä riittää edelleen ilahduttavan paljon.

Jos tarkastelee nuorten maajoukkuehiihtäjien menoa alkukaudesta, tilanne on miesten puolella paljon parempi kuin naisissa. Lauri Gummerus hiihti tasaisen hyvin molemmilla hiihtotavoilla, Joni Mäki ja Lauri Vuorinen tekivät hienot hiihdot lauantaina vapaalla. Nuorista naisista parhaiten onnistui sunnuntain perinteisellä Johanna Matintalo oltuaan 11:s. Eroa kärkeen tuli kuitenkin liki kaksi minuuttia.

Matti Heikkisen harjoituskausi ei ole mennyt aivan putkeen. Vauhti lauantaina oli siihen nähden erittäin lupaavaa. Harjoitusjumia valitellut Iivo Niskanen jäi Heikkisestä 14 sekuntia. Positiiviselle osastolle pitää laskea ehdottomasti myös selkävaivansa kuriin saaneen Ville Nousiaisen pirteä meno sekä Perttu Hyvärisen, Juho Mikkosen ja Antti Ojansivun ryhdikkäät hiihdot. Sunnuntain perinteisellä Ristomatti Hakolan meno oli lupaavaa. Ja Iivo Niskanen näytti muille odotetusti kaapin paikan, vaikka ei aloittamaansa huippuvauhtia aivan loppuun saakka kyennytkään säilyttämään.

Kaiken kaikkiaan Suomen cup on viimeistään nyt osoittanut tarpeellisuutensa; hiihtäjiä riittää ja mikä ilahduttavinta, myös maan kärkihiihtäjät ovat sarjasta kiinnostuneita. Se on hieno juttu.

Iivo Niskasen puolihullua tekemistä on kyllä hieno katsoa. Mies lähtee aina kovaa, vaikka lopussa tulisi noutaja. Kaverilla on päätä runtata alkumatkasta hurjaa vauhtia, vaikka hän hyvin tietäisi, että lopussa noutaja tulee. Hän ei kuulu niihin urheilijoihin, jotka lähtevät varmistellen matkaan simahtamisen pelossa; vain näin voi kehittyä suureksi mestariksi.

Mäkimiehet osoittivat Klingenthalin MC-avauksessa selkeitä kollektiivisen virkistymisen merkkejä. Joukkuekisassa kaikki neljä miestä hyppäsivät tasaisesti ja Suomi oli neljäs. Taakse jäivät esimerkiksi Itävalta ja Puola, jotka olivat vielä viime vuonna järkyttävän paljon edellä. Lauri Asikainen oli yksi kilpailun parhaista hyppääjistä ja alettiin puhua jo palkintopallisijoituksesta sunnuntain henkilökohtaisessa kisassa. Toivoin jo lauantai-iltana, ettei Asikainen lue netistä kaikkia mahdollisia hehkutuksia.

En tiedä oliko lukenut vai ei, mutta sunnuntain kilpailun avaushyppy oli lauantain loistosuorituksiin nähden kankeaa tekemistä, eikä toisellakaan nähty samanlaista loistoa kuin lauantaina. Positiivista oli toki, että kaikki kolme suomalaista selvisivät toiselle kierrokselle. Asikainen oli lopulta 19:s, Jarkko Määttä 23:s ja Sami Niemi 24:s. Voi olla, että eilinen hieno joukkuekilpailu asetti joka miehelle hiukan liian suuria paineita. Vuosi sitten MC-avauksessa Suomi oli joukkuekilpailun kahdeksas ja kahdessa henkilökohtaisessa kilpailussa vain Janne Ahonen selvisi molemmissa toiselle kierrokselle, Janne Happonen jälkimmäisessä.

Mistä moinen muutos yhden kauden aikana? Päävalmentajaksi tuli Pekka Niemelän tilalle Jani Klinga ja lajipäälliköksi vanha konna Kari Ylianttila. Perusasioiden tekemistä lisättiin ja hyppymäärät harjoituksissa ovat liki tuplaantuneet. Tästäkö vain oli kyse? Ehkä ei kokonaan. Voi olla, että Niemelän aikakauden yleinen ahdistava ilmapiiri tarttui etenkin viime kaudella myös hyppääjiin. Jos tässä lajissa ei saa rentoutta, eikä hurttia meininkiä aikaiseksi, menee homma puristamiseksi. Ja silloin ei hyvä heilu. Valistunut arvaukseni on, että tason nousun takana on sekä fyysinen terästäytyminen harjoittelussa että harjoitteleminen aiempaa vapautuneemmassa ilmapiirissä. Kun on turvallinen olo treenata, on helpompi saada itsestään potentiaali irti. Toivotaan, että sama suuntaus jatkuu Rukalla. Mielenkiintoista on se, että tämän nelikon lisäksi MC-paikkoja kyttäämässä ovat Janne Ahonen, Ville Larinto, Olli Muotka, Harri Olli ja kumppanit. Leveyttäkin alkaa taas tasossa olla. Uusi mielenkiintoinen nimi on 15-vuotias Niko Kytösaho, joka niisti sunnuntaina Rukan tarkkailukisoissa niin Ahosen, Muotkan kuin Ollinkin. Totuus kansallisen tason leveydestä paljastuu viikon päästä Rukalla, sillä siellä suomalaisilla on neljän maajoukkuepaikan lisäksi kuusi kansallisen ryhmän paikkaa.

Tallennettu kategorioihin Hiihto, Mäkihyppy | 9 kommenttia

Miksi YLE prässää SUL:ia?

Ensi kesän Pekingin valintakriteerit julkistettiin keskiviikkona. B-rajat katoavat ja kisoihin mennään nykyisin yhdellä rajalla, rankingilla sekä kestävyysmatkoilla mitä erilaisimmilla systeemeillä.

Kriteeristö on luvalla sanoen ”hiukkasen” sekava tai ainakin logiikka sen takana on avattu äärimmäisen huonosti. Esimerkiksi maastojuoksun MM-kilpailujen 15 parasta valitaan mukaan 10 000 metrille. Tässä pitää kuitenkin huomioida, että maakiintiö on edelleen kolme urheilijaa. Ratkaisu on sikäli omituinen, että maastojuoksun MM-kilpailut pidetään jo maaliskuussa. Pekingissä kilpaillaan elokuun lopussa eli liki puoli vuotta myöhemmin. Mistä moinen kriteerikeksintö? Ja kokonaan toinen juttu on, haluavatko eri maiden liitot valita urheilijansa tästä porukasta? Esimerkiksi Kenialla ja Etiopialla on niin valtava joukko huippujuoksijoita, että he eivät varmasti halua tehdä valintoja vielä maaliskuussa, vaan katsastavat takuulla omien juoksijoidensa kuntoa pitkin kesää. Esimerkiksi Keniassahan systeemi on ollut sellainen, että maan mestaruuskilpailujen kolme parasta lähtevät arvokisoihin.

Viime vuonna miesten kilpailun 15 parhaan joukossa MM-maastoissa oli kolme kenialaista ja neljä etiopialaista. Kilpailun voittanut Kenian Japhet Korir juoksi kesällä ratakympin 28.57. Toiseksi parhaan kenialaisen Hosea Macharinyangin ennätys on 27.58 ja kolmanneksi parhaan Geoffrey Kiruin viime vuoden ratanoteeraus oli 29.05. Kesän tilastoista löytyy kymmeniä kenialaisia, jotka menivät kesällä näitä miehiä kovempaa. Kolme heistä alitti 27 minuuttia. Myöskään maastojen kolme parasta etiopialaista eivät mahdu kesän 2014 10 000 metrin tilastoissa kuuden parhaan etiopialaisen joukkoon. Mentiinköhän tässä nyt hiukkasen metsään?

Myös maanosien mestarien villi kortti –systeemi on vähintäänkin mielenkiintoinen. Kun esimerkiksi Antti Ruuskasen Euroopan mestaruus ei tuo lisäpaikkaa Suomelle, mikä on villin kortin merkitys? Ei käytännössä mikään. Jos Ruuskasen kunto romahtaa tai hän loukkaantuu, kortti menee roskikseen. Ja niin menee monella muullakin maanosan mestarilla, sillä kansallisilla lajiliitoilla on oikeus valita urheilijansa, eikä villiä korttia tarvitse huomioida. IAAF teki nyt itselleen pienen karhupalveluksen. Systeemi on sekava kuin teekkari vappuna. Mikä vika vanhassa systeemissä oli? Jos ja kun B-rajoista haluttiin eroon, niin miksi nyt ei mennä pelkästään A-rajoilla ja rankingeilla? Eikö se olisi kaikkein selkeintä ja oikeudenmukaisinta?

Vaikka rima onkin nyt korkeammalla, laskin että viime kesän tuloksilla Suomen joukkueessa olisi 15 urheilijaa. Se on MM-kilpailuihin erinomaisen hyvä määrä. Vuonna 2013 Moskovassa mukana oli kymmenen suomalaista. Toivottavasti ensi kesän tulostaso on meillä vieläkin kovempi ja vähintään tuo määrä urheilijoita saadaan mukaan. Realismia A-raja on ainakin noin 25 urheilijalle Suomessa.

Sitten tapaus Antti Ruuskanen. Heti, kun uudet kriteerit oli julkistettu, YLE julkaisi nettisivuillaan jutun otsikolla: Keihässoppa kiehuu jälleen -- syrjiikö Urheiluliitto Ruuskasta? Klikkihakuisesti otsikoidun jutun mukaan Ruuskanen olisi pitänyt valita suunnilleen saman tien, kun valintakriteerit oli julkistettu. Perusteena käytettiin toissa kautta, jolloin Tero Pitkämäki valittiin Moskovan MM-kisoihin jo edellisen vuoden marraskuussa. Päivää myöhemmin YLE toisti saman mielipiteen eri toimittajan kirjoittamassa jutussa.

En jaksa millään uskoa, että SUL:llä olisi jotakin Ruuskasta vastaan. Olen varma, että hänet valitaan Pekingiin hyvissä ajoin ennen kesää. Mutta miksi asioiden kanssa pitäisi hosua, kun koko kriteeritkin vasta julkistettiin? Peruskuntokausi on vasta alkanut, joten Ruuskaselle on varmasti aivan yksi ja sama, tuleeko hän valituksi nyt, kuukauden päästä tai alkuvuodesta. Ja vaikka tulisikin, fakta on kuitenkin se, että kisoihin hän ei lähde, ellei ole kesällä kunnossa; sen estää jo huippu-urheilijan oma itsekritiikki. On aivan turha rakennella mitään keihässoppia ja viritellä syrjintäkeskustelua tässä vaiheessa vuotta. Itse toki kannatan näistä aikaisia valintoja, koska antavathan ne tietyille urheilijoille harjoittelurauhan alkukesäksi, kun rajoja ei tarvitse tarkoituksella metsästää. Se ei silti poista sitä, että huippukunnon pitää pulpahtaa esiin ennen viimeisiä näyttökilpailuja.

Kun urheilijoille halutaan taata keskittymisrauha kisoihin, pitää myös lajiliitolle antaa rauha keskittyä omaan työhönsä. Tällaisista provokatiivisista vastakkainasetteluista ei hyödy kukaan, eivät edes kyseiset urheilijat. Niin hienoa työtä kuin YLE kesän yleisurheilulähetyksissään tekeekin, tämä aggressiivinen nettikampanjointi SUL:ää vastaan ei mennyt ihan samaan kastiin.

Tallennettu kategorioihin Yleisurheilu | 7 kommenttia