Kiitos ja näkemiin Euroopan kisat

Euroopan kisat Azerbaidzanissa on pidetty. Kovin monta muistijälkeä ei niistä jäänyt. On hankala kuvitella enää yhtään epäonnistuneempaa urheilukonseptia.

Kisatapahtuma oli jokseenkin irvokas. Mitä järkeä kaikessa tässä oli? Kisojen tekemiseen hukkui huikea määrä rahaa, mutta mitä jäi käteen?

En halua aliarvioida sitä, etteikö kilpailukokemus olisi ollut eri lajien urheilijoille mieleenpainuva. Mutta jos ajatellaan suuren yleisön näkökulmasta ja yleisen urheilullisuuden vinkkelistä, oli kokonaisuus todella sekava. Joissain lajeissa jaettiin olympiapaikkoja, toisissa kisailivat juniorit. Oli käytännössä mahdotonta tietää ilman valtavaa pohjatyötä, missä lajissa mentiin milläkin sapluunalla. Katsojalle jäi kovin pöllämystynyt olo.

Lähetyksiä kilpailuista tuli tuntitolkulla päivittäin, mutta kun fokus puuttui, oli niitä hankala seurata. Tai sanotaan ihan suoraan: ei kiinnostanut. Kokonaisuus oli yksinkertaisesti liian hankala käsiteltäväksi.

Urheilutapahtumia on vuosittain arvokisatasollakin todella paljon. Niissä on selkeä idea, fokus, minkä vuoksi niitä on helppo seurata sellaisenkin katsojan, joka ei ole välttämättä täysin kartalla lajista muuten. Joka lajilla on omat EM- ja MM-kilpailunsa karsintoineen. Se että osa niistä pyritään sotkemaan väkisin Euroopan kisojen ohjelmaan, ei vain yksinkertaisesti ole toimiva konsepti. Jos sama homma toimii Aasiassa tai Etelä-Amerikassa, ei se tarkoita, että se toimisi Euroopassa. Urheilukulttuuri on maanosissa niin erilaista.

Euroopan kisojen päätyttyä liki saman tien alkavat Universiadit. Päällekkäisyys on ilmeinen. Toki hieman lajeista riippuen. Euroopan kisojen yleisurheilussa käytiin esimerkiksi kilpailua maajoukkueiden kesken, maanosan pahnanpohjimmaisten. Yleisurheilun lajiliitto EAA on lupaillut, että seuraavissa Euroopan kisoissa olisivat mukana maanosan parhaat. En usko. Joka toinen vuosi on EM-kisat, MM-kilpailut ja olympialaiset joka neljäs. On Timanttiliigat ja muut EAA:n sekä IAAF:n kilpailusarjat, en keksi millään kombinaatiota, kuinka nämä kilpailut parhaiden urheilijoiden kalenteriin sopisivat. Paitsi yhdellä keinolla.

Eli tismalleen sillä, mistä näissä ensimmäisissä Euroopan kisoissa oli kyse: rahalla. Jos rahaa lyödään riittävästi kouraan, urheilijat tulevat kyllä. Mutta mitä järkeä siinä olisi? Jo nyt kisat maksoivat maltaita, eikä seuraavaa järjestäjää ole juuri siksi edes löydetty. Enkä usko että löydetäänkään ihan helpolla. Mutta ehkä Azerbaidzan haluaa järjestää nämä kilpailut rahoineen nyt ja aina…

On tavallaan säälittävää, että KOK ja muutama iso lajiliitto on lähtenyt Euroopan kisojen kelkkaan vain, siksi, että ne tehtiin isolla rahalla ja kookkaalla volyymilla. En silti usko, että sielläkään kovin tyytyväisiä nyt nähtyyn ollaan. Nyt herätys ja iso kasa realismia mukaan; Euroopan kisoille ei ole oikeasti minkäänlaista tilausta tulevaisuudessa. Vain yhtenäinen ja samanarvoinen lajirintama eli käytännössä parhaat maanosan urheilijat joka lajissa, olisi toimiva ja riittävän kiinnostava konsepti. Ja valitettavasti se ei ole millään tasolla realistinen. Ainoastaan yksi suuruudenhullu idea jonkin suuruudenhullun ihmisen päässä. Juuri siksi uskon, että nämä olivat ensimmäiset ja viimeiset Euroopan kisat koskaan; konsepti tukehtuu aivan takuuvarmasti omaan mahdottomuuteensa. Jos ei nyt heti, niin viimeistään toisen yrityksen jälkeen neljän vuoden päästä.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 2 kommenttia

Eero Haapalan huikea paluu

Pituushyppypaikan tämän kesän ilahduttavin asia on ollut ehdottomasti Eero Haapalan paluu radoille. Eikä ihan mikä tahansa paluu, tulokset ovat olleet hienoja.

Juhannussunnuntaina Saarijärvellä Haapalalla oli jännät paikat. Ensimmäinen kilpailu sitten kesäkuun alun 2014, jolloin Haapalan takareisi repesi pahasti. Mutta palataan ajassa vielä kauemmas. Tammikuussa 2013 Haapala hämmästytti koko yleisurheilukansan hyppäämällä Porissa huikean halli-SE:n 811. Ennätys parani edellisestä kesästä 24 senttiä. Hallikausi huipentui hienosti EM-Göteborgissa, missä Haapala oli neljäs komealla tuloksella 805. Uusi tähti oli syttynyt. Vuoden 2005 MM-pronssimies Tommi Evilä oli viimein saanut manttelinperijän.

Kesä 2013 alkoi lupaavasti 790:llä ja Eurooppa cupissa juhannuksena syntyi myötätuulitulos 798. Moskovan MM-koneeseen, miettivät Haapala ja hänen valmentajansa Antti Mäkelä. Lahden Eliittikisoissa heinäkuussa tuli lunta tupaan: Haapalan takareisi repesi. Edessä oli kolmen viikon huili, sen jälkeen yksi kontrolliharjoitus ja matka MM-Moskovaan, jos kaikki sujuisi hyvin. Niin sujuikin – harjoituksen neljä ensimmäistä hyppyä. Viidennessä sama takareisi repesi uudelleen, tosin hiukan alempaa. Urheilijan maailma musteni, loistavasti alkanut kausi oli paketissa.

Sitkeä kuntoutus tuotti tulosta ja Haapala palasi kilpailuihin kesäkuussa 2014. Ja ihan hyvin alkoikin. Ensin Ikaalisten avauskisassa 789. EM-Zürich alkoi väikkyä mielessä. Muutama päivä myöhemmin Haapala kilpaili Raaseporissa. Hän ehti hypätä 788, kun takareisi repesi jälleen ja edessä oli uusi leikkaus. Tämäkin kausi oli ohi ja masentunut urheilija vilautti jopa uransa lopettamista. Vaikka ikää oli mittarissa vasta 24 vuotta. Haapala joutui käymään todella syvällä itsensä ja intohimojensa kanssa. Moni ajatteli, että siinä meni taas yhden lahjakkaan urheilijan ura vamma-WC:stä alas…

Mutta palataan tämän juhannuksen Saarijärven kilpailuun. Kolme hyppyä yli 770, parhaalla 779. Mainio paluu kaverilta, jonka kaksi edellistä kautta olivat katkenneet karmaisevalla tavalla ennen aikojaan.

Tänään Jämsän karnevaaleilla nähtiin vielä parempaa. Ensin rävähti heti avaushypyllä 791. Sitten toisella 785, kolmas oli yliastuttu. Ja neljännellä syntyi 795, kauden kärkitulos ja paras suomalaishyppy liki kahteen vuoteen. Heinäkuussa 2013 konkari Evilä venytti 801.

Eero Haapalan paluu huipulle on tosiasia. Pekingin MM-raja on kivikova 810. Mutta ei se ole enää kuin 15 sentin päässä. Ja jo ensimmäisestä toiseen kilpailuun Haapala paransi 16 senttiä.

Mitä tapahtui viime vuoden kesäkuun loukkaantumisen ja tämän päivän 795 hypyn välillä? Se on mielenkiintoinen tarina. Reidestä oli mennyt jänne poikki ja korjausleikkaus tehtiin kesäkuussa 2014. Syksyllä operoitiin vielä takareittä uudelleen sekä puhdistettiin akillesjänne. Lokakuussa urheilija ja valmentaja pitivät pitkän ja perusteellisen palaverin: mitä on tehty vuosien varrella oikein, mitä väärin. Kaksikko sai pöydän puhdistettua ja päätti aloittaa täysin alusta. Puhtaalta pöydältä. Nyt syntyneeseen 795 tulokseen nähden on aika hämmentävää, että ensimmäiset tehokkaat harjoitukset tehtiin vasta maaliskuussa eli reilu kolme kuukautta sitten.

Haapalan hypyissä on niin hurjat tehot, että vammariski on poikkeuksellisen suuri. Siksi urheilija ja valmentaja ovat oppineet kuuntelemaan kroppaa ja sen antamia merkkejä entistä tarkemmin. Liikkuvuuteen on panostettu paljon, kun taas voimaharjoittelua kovilla painoilla on vähennetty.

Oman kehon kuuntelusta hyvä esimerkki on, että tänäänkin Jämsässä Haapala päätti hypätä vasta 10 minuuttia ennen kilpailun alkua, kun sade taukosi, aurinko alkoi paistaa ja ilma lämpeni. Yksi yliastuttu hyppy kantoi yli kahdeksan metriä…

Yksi Eero Haapalan tarinan opetuksista on se, että koskaan ei pidä luovuttaa. Toinen on oman kropan lukeminen. Haapalan valmentaja Antti Mäkelä arveli, että pari kisaa vielä ja hänen suojattinsa on tosissaan valmis hyökkäämään MM-rajan 810 kimppuun. Olisihan se yksi viime vuosien suomalaisen yleisurheilun hienoimmista tarinoista, jos Eero Haapala Pekingissä hyppäisi. Jotenkin uskon, että hän hyppää.

Tallennettu kategorioihin Yleisurheilu | 4 kommenttia

Suomella kelpo päivä Superliigassa

Suomalaiset yleisurheilijat selvisivät melko hyvin yleisurheilun Superliigan avauspäivänä Venäjällä. Sekään ei silti taida riittää putoamisen välttämiseen.

Avauspäivänä suomalaiset urheilivat tilastoihin verrattuna 14 pistettä oletusta paremmin. Harmi vain, että kovimmista kilpakumppaneista Ruotsi keräsi 13 pistettä ennustetta enemmän ja Valko-Venäjäkin viisi. Huomenna on edessä hikinen päivä, joka vaatii paljon venymistä, jos säilymisestä aiotaan edes haaveilla.

Ohessa päivän suomalaissuoritukset kategorisoituna.

Onnistujat

Oskari Mörö paransi kauden parastaan puolisen sekuntia tulokseen 50,07. Askelrytmi ei ollut ihan kohdillaan nytkään, mutta esitys oli erittäin juoksuvoimainen ja lupaa hyvää loppukesälle.

Naisten 800 metrillä Aino Paunonen juoksi kovissa tuulissa ennätyksensä 2.06,90. Rohkea juoksu, koska avauskierros humahti Paunoseltakin 61 sekuntiin. Hiukan lisää turboruuvia ja rohkeutta harjoitteluun, niin aineksia on vaikka mihin.

Sanna Kämäräinen napautti kiekossa avausheitollaan 58,53 ja sijoittui upeasti kolmanneksi, mikä oli kolme sijaa paremmin kuin tilastojen mukaan. Erittäin hienoa venymistä tärkeässä paikassa. Kämäräinen on erinomaisella kehityskäyrällä ja kestää selkeästi kovien kilpailujen paineen.

400 metrin aidoissa Anniina Laitinen juoksi ennätyksensä 58,01, mikä on aina kovassa paikassa hatunnoston arvoinen. Plussaa ennusteeseen tuli pisteen verran.

Naisten esteissä Camilla Richardsson juoksi järkevästi ja poimi juoksijoita koko ajan edestään. Aika ei ollut tänään kuumissa oloissa sen kummoisempi kuin 10.03,02, mikä oli toki vaasalaisen kauden paras. Positiivista oli, että hän jätti tilastovertailuun nähden neljä kovempaa juoksijaa taakseen. Ei lainkaan huono esitys.

Naisten keihäässä Jenni Kangas heitti 55,33. Hyvä tulos, mutta mikä vielä tärkeämpää, ennusteeseen nähden hienot +4 pistettä. Mainio kilpailu näissä kuvioissa vielä kokemattomalta Kankaalta tiukassa paikassa.

Omalla tasollaan

Miesten satasella Samuli Samuelsson sai surkean lähdön ja juoksu meni hieman puristamiseksi. Aika oli kovassa vastatuulessa 10,85 ja kolmanneksi viimeinen sija. Lähdön ja kiihdytyksen kanssa on vielä tekemistä, mutta Samuelssonin väljä askel nousee paremmin oikeuksiinsa huomisella 200 metrillä.

Naisten 400 metrillä Katri Mustola teki kauden parhaansa 55,00, mutta jäi silti viimeiseksi. Viime kauden ennätykseen on matkaa vielä 1,8 sekuntia. On kiistaton fakta, että Mustolan perusnopeus ei yksinkertaisesti 400 metrille riitä. Suosittelen lämpimästi siirtymistä 800 metrille mahdollisimman nopeasti.

Kristiina Mäkelä sai loikkapaikalla tänään aikaiseksi 13,88. Ihan kelpo tulos kolmen kierroksen kilpailussa, mutta toki suuri yleisö alkaa odotella tältä naiselta nyt kisassa kuin kisassakin 14 metrin ylitystä. Sijoitus oli tismalleen sama kuin tilastoissakin.

Kristian Pulli hyppäsi pituudessa erinomaisissa oloissa 769 eli 11 senttiä kauden parhaastaan. Parempaa tulosta odoteltiin, mutta toisaalta sijoitus oli kolme parempi kuin tilastossa, mikä on näissä kilpailuissa tärkeintä.

400 metrillä Jani Koskela aloitti mainiosti, mutta loppusuoralla paukut eivät ihan riittäneet. Aika oli 48,36, mikä jäi vajaan kymmenyksen Koskelan kauden parhaasta.

Miesten 1500 metrillä Ilari Piipposella oli tilastojen valossa toivoton urakka. Kilpailu oli todella hidasvauhtinen, mikä antoi piennen mahdollisuuden yllätykseen, mutta Piipposen kiri ei tällä erää riittänyt, ja tuloksena oli tilastojen mukainen viimeinen sija. Eroa muihin ei kuitenkaan tullut toivottoman paljon, joten ihan kohtuullinen esitys Piipposelta tänään.

Oona Kettusen 9.35,20 sileällä 3000 metrillä ei suunnattomia hurraahuutoja herättänyt, vaikka viimeinen kilometri tulikin mukavasti noin 3.03. Ennusteeseen nähden tuli piste takapakkia. Hidasvauhtisissa kirikilpailuissa perusnopeus ei tahdo ihan riittää. Rohkeammin vain tulevaisuudessa yhä pidemmille ratamatkoille. Jo huomenna on mahdollisuus sellaiseen ja uusi yritys 5000 metrillä.

Alle oman tason

Tuomas Seppänen jäi moukarissa vaatimattomaan tulokseen 70,94. Paljon parempaa odotettiin, mutta nyt sellaista ei saatu. Pettymysten osastolle.

Jussi Viidan palikat korkeuspaikalla olivat pahasti sekaisin. Vain 209 ylittyi, mutta 214 oli jo liikaa.

Arttu Kangas sai kuulassa työnnettyä vain 18,76, mikä oli pettymys. 70 senttiä lisää ja Kangas olisi ollut jopa neljäs. Vaikka tulos jäi vaisuksi, tuli sijoitukseksi tismalleen sama kuin tilastovertailussa.

Miesten 5000 metrillä Arttu Vattulainen tipahti ihmeen nopeasti vauhdista, joka ei kuitenkaan mitään ylivoimaista ollut. Joensuulaisen loppuaika 14.44,08 oli kiistatta iso pettymys. Tilastoennusteeseen tuli kaksi pistettä pakkasta.

Milja Thureson jäi 100 metrillä viimeiseksi, vaikka oli tilastoissa edellä Ruotsin Daniella Buskia. Ensimmäiset 70 metriä menivät hienosti, mutta sitten Thuresonin tekniikka hajosi totaalisesti ja vauhti kuoli täysin. Lähtö oli mainio, samoin kiihdytys, mutta tekniikan pitäminen kasassa loppuun saakka ei tällä hetkellä valitettavasti onnistu. Jos Thureson haluaa nousta eurooppalaiselle hyvälle tasolle, on tekniikka saatava kuosiin. Ominaisuuksista asia ei jää kiinni.

Minna Nikkanen hyppäsi seipäässä perustuloksen 440 ja oli neljäs, yhden sijan ennustetta heikommin. 425 ja 440 menivät komeasti ensimmäisellä, mutta 450 oli tällä kertaa liikaa. Pieni pettymys, koska olosuhteet olivat erinomaiset jopa SE:n hyppäämiseen

Tallennettu kategorioihin Yleisurheilu | 9 kommenttia

Näkemiin Superliiga

Suomalaiset yleisurheilijat kamppailevat juhannuksena Venäjällä maajoukkueiden Superliigassa. Valitettava totuus on, että säilymiseen ei ole mitään mahdollisuuksia. Ennusteen mukaan Suomen lisäksi alas lähtevät kisan muut pohjoismaat Norja ja Ruotsi.

Ei se toki huonosti ole, jos ja kun me olemme Euroopan 12 parhaan yleisurheilumaan joukossa. Päinvastoin. Jos olisimme yhtä korkealla vaikkapa jalkapallossa, tavattaisiin torilla orgastisissa tunnelmissa. Nyt vain todetaan tilanne ja oletettavasti solvataan urheilijoita turisteiksi.

Vaikka joukkueesta puuttuvat Hanna-Maari Latvala, Nooralotta Neziri ja Sandra Eriksson olisivat mukana, ei sekään todennäköisesti riittäisi, sillä laskennallinen hävikki on noin 25 pistettä. Paperiottelussa Suomi tulee jäämään ensimmäisestä säilyjän paikasta noin 70 pistettä. Kun lajeja on yhteensä 40, se tarkoittaa sitä, että jokaisen suomalaisen pitäisi ottaa kaksi pistettä enemmän kuin tilastoennusteessa. Se on valitettavasti tekemätön paikka. Niinpä Superliigasta tuleekin suomalaisittain lähinnä pohjoismainen maaottelu Ruotsia ja Norjaa vastaan. Tilastojen mukaan Ruotsi on parikymmentä pistettä edellä, Norja kymmenen jäljessä. Nuo erot saattavat hyvinkin muuttua suuntaan jos toiseen. Joten jospa tavoitteeksi otettaisiin Ruotsin lyöminen. Aina se maistuu.

Suomen kirkkaasti heikoin lenkki on kestävyysjuoksu. Kisojen 12 kestolajista Suomi olisi tilastojen valossa saamassa yhteensä vain 23 pistettä. Kun mukana on 12 maata, saa ykkönen aina 12 pistettä ja viimeinen yhden. Pikajuoksussa ei mene juuri paremmin: 10 pikamatkasta aidat mukaan lukien on tulossa 22 pistettä. Sekin on surkean vähän. Miesten puolelta eniten on tulossa heitoista, naisissa heitot ja hyppylajit ovat aika tasavahvoja. Jos Suomi muinoin juostiinkin maailmankartalle, nyt se juostaan pois superliigakartalta.

Tero Pitkämäki on keihään tilastoykkönen, Minna Nikkanen seipäässä kolmonen. Kuutossijoilla ovat kiekossa Sanna Kämäräinen sekä kolmiloikassa Kristiina Mäkelä. Vain neljä urheilijaa on siis tilastoissa paremmalla puoliskolla. Viimeisiä sijoja on näillä näkymin tulossa 40 lajista 12. Noin puolet kilpailujen lajeista on sellaisia, missä suomalaisosallistujalla ei ole edes teoreettista saumaa venyä tilastosijoitustaan korkeammalle – ei ainakaan ilman suuren suuria venymisiä tai muiden loukkaantumisia. Kyyti on kylmää ja osoittaa kiistatta sen, että Suomelle parempi paikka ainakin toistaiseksi on 1. divisioonan kilpailussa.

Tero Pitkämäen manageri Tero Heiska oli näreissään, kun Pitkämäki lähetettiin matkaan vastoin alkuperäisiä puheita. Kun laskee pisteitä, niin Pitkämäen mukana olo ei tee suvea, ei talvea. Keihäshirmumme kotiin jättäminen ei olisi ollut luovuttamista, ainoastaan järkevää MM-Pekingin näkökulmasta. Ari Mannio olisi ollut joutilaampi mies matkaan, puhumattakaan Teemu Wirkkalasta tai Toni Sirviöstä. Tosin Sirviö olisi näistä herroista ainoa, jolle kilpailusta olisi ollut selkeää kokemushyötyä, kaikki muut ovat jo rutinoituneita arvokisakonkareita. Ei ollut hyvä päätös tämä, sanoisi Rauno Repomies.

Suomalaisittain mielenkiintoista on jo mainittujen ohella seurata, kuinka 19-vuotiaan Samuli Samuelssonin askel lentää 100 ja 200 metrillä. Miehen väljä juoksu on omimmillaan nimenomaan 200 metrillä. Oskari Mörö on kovemmassa kunnossa, mitä tilastot kertovat, joten jos sää suosii, mennee Mörö nyt alle 50 sekunnin. Seurakin on juuri sopivaa, sillä Mörön kauden paras 50,53 riittää tilastoissa vasta kolmanneksi viimeiseen paikkaan. Kristian Pullilla on myös pituuspaikalla kaikki eväät huippusuoritukseen, vähintään kauden parhaansa 780 petraamiseen. Kuulassa nuori Arttu Kangas pääsee kovaan seuraan tekemään tulosta, joko olisi ulkoradoilla aika rikkoa 20 metriä? Kauden paras on toistaiseksi 19,79.

Naisten puolella viime kesän suuryllättäjä Katri Mustola on mukana 400 metrillä. Hänen tilastoaikansa 55,38 on kirkkaasti porukan heikoin. 53,20 juossut Mustola aloitti viime kaudella ajalla 57,77 ja tähän aikaan vuotta oli tiskissä tulos 56,11. Parannusta on siis todennäköisesti tulossa, jos vanhan merkit pitävät kutinsa.

Myös Jenni Kankaan esiintyminen keihäspaikalla on mielenkiintoista. Ennätyksekseen viime viikonloppuna Alavudella 56,56 heittänyt Kangas omaa kyvyt 60 metrin rajan puhkomiseen jo tällä kaudella. Kuinka pää kestää kovassa paikassa? Myös esteiden nuorten Euroopan mestarilta Oona Kettuselta odotellaan parannuksia aikoihin, hän juoksee sileät 3000 metriä sekä 5000 metriä. Kettusen 3000 metrin kauden paras on vasta 9.32. MM-rajaa esteissä uhitellakseen olisi pysyttävä ennätykseen sileällä, toistaiseksi se on 9.16,12. Esteisiin valittiin Camilla Richardsson, jolla on evästä alittaa jopa MM-raja 9.44, mutta ei vielä tässä kilpailussa. Tavoitteen toteutumiseksi nyt olisi toivottavaa nakuttaa haarukkaan 9.52-9.56.

Vaikka Suomi ei juhlikaan, on kilpailuviikonloppu mielenkiintoista seurattavaa. Valitettavasti joku älypää on päättänyt, että korkeussuuntaisissa hypyissä sallitaan yhteensä vain kolme pudotusta, neljänteen kilpailu päättyy. Tämä sotii täydellisesti näiden lajien periaatteita vastaan. Pituussuuntaisissa hypyissä ja heitoissa on kolme kierrosta, parhaille neljä. Ilmeisesti idean takana on se, että kilpailupäivä ei liikaa venyisi. Yleisurheilun ydinajatuksen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Toki kolme suoritusta heitoissa ja pituussuuntaisissa hypyissä pakottaa monen urheilijan olemaan parhaimmillaan ja hereillä heti kisan alussa – tilanne on juuri sama kuin arvokisojen karsinnoissa, mikä tulee olemaan lähivuosina tälle porukalle Pitkämäkeä lukuun ottamatta se kauden tärkein tavoite. Opiksi on syytä ottaa.

Tallennettu kategorioihin Yleisurheilu | 5 kommenttia

Tekeekö Minna Nikkanen SE:n illalla?

Säiden haltiat eivät ole hellineet alkukesästä suomalaisia yleisurheilijoita. Kyllähän se hiukkasen kylmää, kun eilen vielä Lahdessa paistoi aurinko ja oli 23 astetta lämmintä, mutta tänään, kun on kauden ensimmäisten Eliittikisojen aika, lämpömittari näyttää 12-13 astetta ja taivaalta vihmoo vettä. Luvassa on silti erittäin mielenkiintoinen yleisurheiluilta.

Lahti on viimeinen kilpailu, missä annetaan näyttöjä juhannuksen Superliigaan Venäjälle. Heitto- ja hyppylajeissa näyttää ihan mukavalta, mutta juoksumatkoilla – etenkin kestävyysjuoksuissa – tulee kyllä muutamaa lajia lukuun ottamatta raskaasti pataan. Mutta se siitä, nyt Lahden tämän illan kisoihin.

Miesten 100 metriä on yksi illan mielenkiintoisimmista lajeista. Etenkin, kun ennusteen mukaan tuuli käy hiukan sivumyötäisesti. Viime kesän sensaatio Eetu Rantala hakee vielä kuntoaan mykoplasman jäljiltä. Vuosi sitten kulki 10,30, tämän kesän toistaiseksi ainoassa juoksussa Saksassa pieneen vastatuuleen 10,79. Ennakkosuosikit tulevatkin Ikaalisista. 21-vuotias Otto Ahlfors pitää kauden kärkiaikaa ennätyksellään 10,56, mutta vuoden nuorempi Samuli Samuelsson pisteli +2,1 myötäisessä jo 10,43. Kokeneemmat Jonathan Åstrand ja Ville Myllymäki ovat hekin mukana, mutta nuorten miesten kisa tämä taitaa olla. Suomalaisessa pikajuoksussa on meneillään vallanvaihto nuoren sukupolven hyväksi.

Miesten kestomatkoista juostaan 1500 ja 3000 metriä, jotka ovat myös katsastuksia Superliigaan. Jänikset on hommattu, joten toivotaan että ajat painuvat 3.45 ja 8.10 tasolle. Potentiaalisimmat ovat 1500 metrillä Riku Marttinen, Ilari Piipponen ja Panu Jantunen, 3000 metrillä Andreas Lindahl ja Martti Siikaluoma.

400m aidat on yksi kovimmista suomalaislajeista tällä hetkellä. Nuorukaiset Oskari Mörö ja Jussi Kanervo ovat kehittyneet huimasti ja Petteri Monni tekee todella väkevää paluuta. Monni on ollut niin pitkään mukana kuvioissa, että helposti unohtaa kaverin olevan yhä vasta 25-vuotias. Petteri Jousteen talliin siirtymisen jälkeen Monni on hilannut 100 metrin ennätystään alas kaksi kymmenystä, viime viikolla Jyväskylässä kulki jo 10,64. Monni voitti Kalevan kisoissa kultaa jo viisi vuotta sitten, ennätys on 21-vuotiaana juostu 51,09. Uskallan väittää, että ei ole tämän kesän jälkeen enää. Mörö ja Monni käyvät tiukan kilpailun Superliigan paikasta.

Eemeli Salomäki on saanut seiväspaikalla jälleen peruspalikoita järjestykseen. Hallissa ylittyi 535, mutta aika pian pitäisi pystyä 550 korkeuksiin. Pituuspaikalla mielenkiinto kohdistuu Eero Haapalan paluuseen. Pahoista loukkaantumisista kärsinyt Haapala oli jo lopettaa, mutta nyt hän tekee uutta tulemista. 2013 hallissa mies hyppäsi 811 ja oli EM-kisojen neljäs. Sen jälkeen takareisivaivat uhkasivat uraa pahan kerran. Superlupaus Kristian Pulli on kuitenkin kilpailun ennakkosuosikki. Mikko Kivinen, Arttu Halmela ja Henri Väyrynen ovat hekin mielenkiintoisia nimiä. Toivotaan että tulokset lähestyvät 8 metriä. Toistaiseksi kauden kärki on Pullin 780, Kivinen on hypännyt 772.

Kuulassa meillä on pitkästä aikaa kaksi yli 19 metrin miestä, kun Tomas Söderlund työnsi kotikentällään Raaseporissa ennätyksensä 19,05. Arttu Kangas ylitti hallissa 20 metrin rajan (20,09), alkukesän paras työntö on 19,79. Luvassa on hyvä kilpailu, eikä 20 metrin ylitys ole mahdoton.

Moukari on myös yksi kovimmista suomalaislajeista tason laajuudella mitaten. Usein katseilta piilossa heitettävän lajin miehet pääsevät nyt viimein myös parrasvaloihin. David Söderbergh parantelee vielä itseään, mutta Tuomas Seppänen hakee kauden parastaan. Lappeenrannassa lensi 73,46. Porilaisen ennätys 75,31 on täysin haarukassa. Muista miehistä Juho Saarikoski on jo ylittänyt tällä kaudella 70 metriä, aivan viivan tuntumassa ovat Tommi Remes, Ilmari Lahtinen, Arno Laitinen ja Markus Kokkonen. On ihan mahdollista, että 4-5 ukkoa ylittää illalla 70 metriä.

Illan päälaji on tietenkin miesten keihäs. Mielenkiintoisin kysymys on, palaavatko Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen hieman vaisumman vaiheen jälkeen alkukauden huipputasolle. Teemu Wirkkala on ylittänyt 83 metriä ja Toni Sirviö 81 metriä, joten mielenkiintoinen kilpailu on tulossa. Maan kärkinimistä puuttuu Ari Mannio, joka heitti eilen New Yorkin Timanttiliigassa komeasti toiseksi tuloksella 83,37. Mannio ylitti kisassa neljästi 81 metriä, joten sarja oli hyvä. Lassi Etelätalon kilpailukauden avausta odotellaan vielä pari viikkoa.

Naisten ykköspikajuoksijallamme Hanna-Maari Latvalalla on edelleen pieniä ongelmia, eikä hän ole päässyt avaamaan kauttaan. Viime kesän 100 metrin nuorten EM-viitonen Milja Thureson on jo viileästä alkukesästä huolimatta juossut ennätyksensä 11,67, joten hän on naisten satasen mielenkiintoisin nimi.

800 metrillä taso ei päätä huimaa, mutta Karin Storbacka ja Zenitha Eriksson käynevät tiukan kamppailun kilpailun parhaan suomalaisen tittelistä. Toivotaan että vauhti kantaisi sinne 2.06 paikkeille, molemmilla on resursseja sellaisiin tuloksiin kyllä.

3000 metrin sileä on mielenkiintoinen kilpailu. Estejuoksijoiden kärkinimistä mukana ovat Oona Kettunen, Camilla Richardsson ja Minttu Hukka, lisäksi viivalla on hyvää kuntoa alkukaudesta osoittanut Meri Rantanen. Kettunen juoksi toissa kesänä 9.16, Richardsson hallikaudella 9.18. Yhdysvalloissa syksystä asti opiskellut Minttu Hukka veti viime kesänä 9.27, on mielenkiintoista nähdä hänen kuntonsa. Rantasen ennätys 9.23 on neljän vuoden takaa, mutta SM-maastoissa hän näytti olevansa hyvässä kunnossa voitettuaan Kettusen sekunnilla. Vasta 17-vuotias huippulupaus Alisa Vainio on myös mukana. Hän juoksi viime kesänä upeasti 9.36, mutta tämä kausi on alkanut hankalasti. Mielenkiintoinen nuori nainen seurattavaksi joka tapauksessa. Mahdollisimman monta naista 9.15 tasolle, niin tilanne näyttäisi ihan hyvältä.

Yksi mielenkiintoinen kisa on 100 metrin aidat, jossa jaetaan käytännössä Superliigan paikka. Pitkän loukkaantumisen jälkeen radoille palannut Matilda Bogdanoff avasi tuloksella 13,46 (+2,7m/s). Reetta Hurske juoksi viikolla Jyväskylässä 13,44, Ida Aidanpää 13,54. Tämä kolmikko ratkoo, kuka lähtee edustamaan Suomea, kun Nooralotta Neziri jatkaa reisivamman jäljiltä kauttaan vasta Paavo Nurmen kisoissa.

Naisten korkeus on ollut jo vuosia yksi lajeista, joka polkee paikallaan. Linda Sandblomissa on kyllä potentiaalia, mutta 190 sentin ylittäjiä ei ole nähty sitten Hanna Groblerin vuonna 2005. Kaksi kesää sitten nyt 25-vuotias Sandblon hyppäsi 189.

Seiväs on sen sijaan suuressa nosteessa kuten kaikki varmasti jo tietävät. Nytkin mukana ovat kaikki kohutuimmat nimet, jo ulkoratojen SE:n 455 hypännyt Minna Nikkanen sekä nuoret superlahjakkuudet Wilma Murto ja Elina Lampela. Seiväs on hyvinkin mahdollinen SE-laji tänä iltana, sillä Nikkanen on erinomaisessa kunnossa. Kun nyt ei ihan mahdottomasti sataisi…

Naisten kolmiloikka kun käydään vielä läpi, on perattu kaikki illan kisalajit. Kristiina Mäkelä on yksi suomalaisen yleisurheilun valovoimaisimpia tyyppejä ja potentiaalia on ihan mihin tahansa. Hallissa loikat kantoivat jo 14,20, kesän avaus toi tuloksen 13,93, vaikka täydellä vauhdilla ei vielä hypättykään. Saksan myös 14,20 hypännyt Jenny Elbe on tänään kirittämässä ja nyt Mäkelä hypännee täydellä vauhdilla, joten odotukset ovat korkealla. Heli Koivulan SE 14,39 on tänä kesänä täysin mahdollinen tavoite, mutta tuskin vielä tämän illan viileydessä.

Tallennettu kategorioihin Yleisurheilu | 3 kommenttia

Mixun lorun loppu

Suomi hävisi Unkarille 0-1, joten nämä kaikkien aikojen karsinnat olivat sitten tässä. Mixu Paatelainen jousti periaatteistaan ja muutti ryhmitystä, mutta mitään erityistä muutosta ei kentällä nähty. Näkemiin Mixu.

Paatelainen vakuutti vielä ottelua edeltävänä päivänä, että pelisysteemiä ei muuteta. Mieli muuttui alle vuorokaudessa. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi näin tapahtui. Neljä vuotta on ajettu sisään pelisysteemiä, josta Paatelainen on pitänyt kynsin hampain jääräpäisesti kiinni. Nyt taisi käydä niin, että Mixu ymmärsi itsekin, että aletaan olla hänen maajoukkueuransa äärirajoilla, joten jotain oli kokeiltava. Kyse oli paniikkinappulan painamisesta.

Mutta se jotain, mitä kokeiltiin, ei ollut häävi sekään. Ryhmitys ja taktiikka oli kovin varovainen, vaikka Roman Eremenko pelasikin ylemmässä roolissa keskikentän keskustassa. Mutta kuten aina ennenkin, Eremenkon nosto ylemmäs johti siihen, ettei Suomi pystynyt rakentamaan peliä kunnolla. Suomi tarvitsisi ehdottomasti kaksi Roman Eremenkoa, alempaan ja ylempään rooliin.

Ottelun alku enteili katastrofia. Suomi teki omituisia merkkausvirheitä puolustuksessa ja Unkari pääsi pari kertaa vyöryttämään pingpongia Suomen rangaistusalueella, mistä tuli ihan pyytämättä mieleen se legendaarinen ottelu tismalleen samalla kentällä ja samojen joukkueiden välillä vuonna 1997. Voi luoja paratkoon…

Kari Arkivuo toi virtaa laidalle, mutta muutamat harvat Suomen paikat avausjaksolla kariutuivat siihen, että viimeiset syötöt menivät joka ikinen kerta pieleen.

Perparim Hetemaj ja Kasper Hämäläinen pelasivat selkeästi laidoilla, Teemu Pukki piikissä ja Roman Eremenko hänen alapuolellaan. Joulukuusi oli heitetty roskiin, todennäköisesti lopullisesti. Silti etenkin Suomen hyökkäyspeli oli todella aneemista. Puolustus toimi nyt paremmin, mutta maalipaikkoja ei juuri ollut, vaikka kotikentällä pelattiin.

Riku Riski korvasi toiselle jaksolle täysin pimennossa hiippailleen Teemu Pukin. Hän teki pari hyvää juoksua, mutta ei mitään ratkaisevaa. Suomen parhaat pelaajat olivat varma ja erinomaisia pelastuksia tehnyt maalivahti Lukas Hradecky, sekä kroppa vereslihalla joka sekunnin taistellut Perparim Hetemaj. Liian moni pelaaja tyytyi tänäänkin niin sanottuun virkamiessuoritukseen.

Toisen jakson alkuun Unkari sai vaarallisen paikan, kun Adam Szalai pääsi juoksemaan Suomen topparien Markus Halstin ja Niklas Moisanderin välistä läpi. Pallo oli jo menossa maaliin, mutta Halsti ehti juuri ja juuri heittäytyä potkaisemaan pelivälineen väljemmille vesille. Sen jälkeen tuli Suomen paras 10 minuutin jakso ottelussa. Hyviä vapaapotkuja ja painetta, mutta hyökkääjien ajoitukset boxissa eivät olleet ihan kunnossa. Supervaarallisia paikkoja ei siksi nähty. Joka tapauksessa tässä kohtaa Suomen pelinrakentelu toimi paremmin kuin pitkään aikaan. Jakso oli vain kovin kovin lyhyt pilkahdus.

Pelaajista Sakari Mattila ei onnistunut lainkaan. Hän tuntui olevan liian kovassa vauhdissa koko ajan. Mattilan kammottavan harhasyötön seurauksena tuli lopulta vapaapotku, joka johti Unkarin voittomaaliin. Zoltan Stieberin laukaus oli toki loistava, mutta ilman Mattilan totaalihölmöilyä koko tilannetta ei olisi syntynyt.

Joel Pohjanpalo tuli maalin jälkeen kehiin, mutta mitään huumaavaa loppukiriä Suomi ei saanut aikaiseksi.

Suomalaisten itseluottamus on tällä hetkellä nolla. Mitenkään muuten ei voi selittää joukkueen kapteenin Niklas Moisanderin ottelunjälkeistä haastattelua, jossa hän toisti moneen kertaan, että me emme vain ole tällä hetkellä tarpeeksi hyviä. Kun sitä itselleen riittävän usein toistaa, se menee selkäytimeen. Ja silloin on täysin mahdotonta urheilla niin, että se johtaisi voittoon. Huuhkajat on lyöty nyt niin totaaliseen lyttyyn, että nousu on väistämätön. Eivät nämä pelaajat oikeasti näin huonoja ole. Jos jatketaan sen hokemista, että näillä pelaajilla ei tämän parempaa menestystä voi tullakaan, luovutetaan ja työnnetään pää pensaaseen. Urheilussa niin ei voi koskaan tehdä.

On mielenkiintoista nähdä, mitä nyt tapahtuu. Paatelaisen jatkamisessa ei ole mitään järkeä, se on selvä. Vaikka uusi päävalmentaja on löydettävä nopeasti, mihinkään paniikkiratkaisuun ei ole syytä. Totta kai uuden valmentajan saaminen puikkoihin mahdollisimman pian olisi hyvä asia, jos tämä kyseinen henkilö on jo tiedossa. Ketä tahansa ei kuitenkaan kannata puikkoihin ottaa, päätös on tehtävä erittäin huolellisesti.

Se lienee selvää, että tämän huonommin ei voi tulevaisuudessa mennä. Tämä oli kuudes tappio seitsemään viime peliin ja EM-karsinnoissa neljäs tappio putkeen. Näissä neljässä pelissä Suomi on tehnyt tasan yhden maalin. Se on yksi iso asia, jonka on muututtava. Kaikkien muiden asioiden lisäksi…

Tallennettu kategorioihin Jalkapallo | 5 kommenttia

Mixun pää vadilla

Mixu Paatelaisen aika A-maajoukkueen peräsimessä on käymässä vähiin. Mitä pidemmälle Paatelaisen aikakausi on edennyt, sitä heikommaksi Suomen peli on käynyt.

Paatelaisen ensimmäinen kausi 2011 oli suht hankala. Saldona oli kolme voittoa, yksi tasapeli ja neljä tappiota. 2012 voittoja tuli jo enemmän kuin tappioita, samoin 2013. Näiden kausien aikana saldo oli yhdeksän voittoa, kuusi tasapeliä ja kuusi tappiota. Noiden vuosien aikana nurin menivät mm. Turkki, Tshekki, Slovenia, Kypros ja Valko-Venäjä.

2014 Paatelaisen saldo oli 3-3-4, tänä vuonna se on ollut 1-1-2. Ja mikä hälyttävintä, seitsemästä viime pelistä on irronnut vain yksi voitto, yksi tasapeli ja viisi tappiota maalierolla 4-10. Neljä tehtyä maalia seitsemään otteluun kertoo tylyä kieltä joukkueen nykytilasta. Turpiin on näissä peleissä tullut Slovakialta, Unkarilta, Romanialta, Pohjois-Irlannilta ja Virolta. Ja jos jokin ei radikaalisti muutu, tämä lista saa lauantaina jatkoa Unkarista.

Suomen esitys Viroa vastaan tiistaina Turussa oli karmaiseva. Vaikka avainpelaajia puuttui ja uusia miehiä kokeiltiin, oli suoritus alle kaiken arvostelun. Etenkin puolustus oli totaalisesti purjeissa. Tosin vastapainoksi hyökkäyspäässäkään ei saatu yhtään mitään aikaiseksi. Ja jälleen kerran Paatelainen vieritti syyn pelaajien niskaan. Ei siinä mitään, he siellä kentällä ovat pelaamassa, mutta jos valmennuksella ei olisi tuloksiin mitään merkitystä, miksi joukkueilla edes olisi valmentajia? Kovin harvassa ovat edelleen ne kerrat kuluneen neljän vuoden aikana, kun Paatelainen on ottanut omalle kontolleen yhtään mitään.

Paatelainen on hirttäytymässä omaan joulukuuseensa. Vaikka sen sisällä pelijärjestelmän painotuksia voidaan toki hiukan varioida, ei se ainakaan peliesityksissä ole näkynyt millään tavalla. Tuntuu siltä, että mitä enemmän pelejä tulee, sitä sekaisempi Suomi on. Vaikka totuus on, ettei materiaalimme ole parhaasta päästä, pitää siitä ehdottomasti saada enemmän irti. Lähes kaikki samat miehet siellä oli myös 2012 ja 2013, kun voittoja tuli aivan toiseen malliin ja peli jopa kulki ajoittain. Ovatko kaikki pelaajat taantuneet?

Vai olisiko kyse sittenkin siitä, että Paatelainen on menettänyt luottamuksensa pelaajien silmissä. Olisi hauskaa olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa, kun pelaajat puhuvat keskenään Paatelaisesta ja maajoukkueen pelaamisesta. Kun pelisysteemi ei toimi, syöpyvät epäonnistumiset pelaajien alitajuntaan. Eivät he varmasti tahallaan luovuta, mutta aika monen pelaajan otteista paistaa tietynlainen haluttomuus uhrata itsensä joukkueen eteen. Mistä se voisi johtua? Ehkä siitä, että pelaajat ovat turtuneet Paatelaiseen ja hänen teeseihinsä. He tietävät, että tällä systeemillä tulosta ei tule. Ja jos ei ole luottamusta omaan päävalmentajaan ja pelitapaan, ei sydän ole mukana. Miksi Niklas Moisander alisuorittaa maajoukkueessa? Miksi huikeasti seurajoukkueessaan pelaavasta Roman Eremenkosta ei saada enemmän irti? Mihin katoavat käytännössä kaikkien kärkipelaajien tehot, kun Suomi-paita vedetään päälle? Nämä ovat olennaisia kysymyksiä. Ja niitä on nyt esitetty jo niin monta kertaa, että vika on syvemmällä kuin näissä pelaajissa.

Paatelaisen ainoa sauma jatkaa pestissään on voitto lauantaina Unkarista. Mitkään ennusmerkit eivät siihen viittaa. Jos pataan tulee, on ainoa järkevä ratkaisu laittaa Mixu luiskaan ja etsiä uusi maajoukkueluotsi saman tien. MTV:n tietojen mukaan uutta valmentajaa etsitään ensisijaisesti ulkomailta ja hyvä niin. Tosin uudella luotsilla olisi hyvä olla hiukan enemmän kannuksia ja hauista kuin Stuart Baxterilla taannoin. Pelkkä ulkomaalaisuus ei voi olla kriteeri.

Siinä missä Roy Hodgson vei suomalaiset inhorealistisella puolustustaktiikalla arvokisojen kynnykselle, Paatelainen on luottanut pallonhallintapeliin. Moni on kaipaillut takaisin hodgsonismin aikakaudelle, mutta asia ei ole yksiselitteinen. Totaalisen puolustamisen ja hyökkäysvoittoisen pallonhallintapelin välissä on vaihtoehtoja. Mixu Paatelainen ei ole pystynyt varioimaan pelitapaansa vastustajan mukaan riittävästi. Hänelle tärkeämpää on ollut ajaa jääräpäisesti sisään pelitapaa, joka ei ainakaan tuloksista ja pelin esteettistä elementeistä päätellen sille lainkaan sovi.

Tallennettu kategorioihin Jalkapallo | 2 kommenttia

Keihäsmies Julius Keniasta

Jos joku olisi sanonut viisi vuotta sitten, että kenialainen keihäänheittäjä on maailman paras vuonna 2015, olisi hänet talutettu välittömästi hoitoon. Mutta kuinka ollakaan, Julius Yego on tällä hetkellä maailman kovin keihäsmies.

Yegon 91,39 Birminghamin Timanttiliigassa oli uskomaton pommi. Ei sikäli, että miehen potentiaali oli kyllä tiedossa, mutta liki neljän metrin ennätysparannus oli huikea suoritus. Muutenkin Yegon alkukausi on ollut uskomaton. Ennen tätä kautta ennätys oli 85,40. Ostravassa 26.5 tulos parani 86,88:aan, Roomassa 4.6. syntyi jo 87,71 ja nyt kolme päivää myöhemmin 91,39. Vielä viisi vuotta sitten Yegon ennätys oli 21-vuotiaana 75,44. Sen jälkeen kehitys on ollut huimaa. Petteri Piirosen valmennuksessa kaikki on tapahtunut poikkeuksellisen nopeasti. Ja oikeastaan alkukauden huima vire on ollut sikälikin aika yllätys, että kun Yego saapui Suomeen keväällä treenaamaan, oli kotimaassa kuulemma kertynyt hiukkasen liikaa kiloja…

Kenialaisen keihäsmiehen keikkuminen maailmantilaston ykkösenä on ihan faktisesti tismalleen sama kuin jos suomalainen kestävyysjuoksija olisi 5000 tai 10 000 metrillä maailman kärkimies, uskomattomalta se kuulostaa. Mutta tähän on tultu, enää ei ole lainkaan ihmeellistä, että huippuheittäjiä tulee joka puolelta maailmaa.

Kirjoitin viikko sitten kolumnissani seuraavaa: ”Vielä ei olla edes kesäkuussa ja maailmalla seitsemän ukkoa on jo rykinyt yli 85 metrin. 13 miestä on heittänyt yli 83 metriä, 21 yli 82 metriä ja kasikymppisen on puhkaissut jo 36 heittäjää.”

Jo silloin ennustelin huikeaa keihäskesää, nyt sitä voidaan pitää jo varmana. Vaikka tuosta kirjoituksesta ei viikkoa enempää ole, on 85 metrin ylittäjiä nyt jo 11. Viime vuonna 85 metrin ylittäjiä oli koko kesänä vain yksi enemmän.

Maailmantilaston viiden parhaan joukossa on nyt kolme suomalaista, kun Ari Mannio rikkoi Raaseporissa viimeinkin kuusi vuotta vanhan ennätyksensä tuloksella 86,82. Teemu Wirkkalakin heitti hienosti 83,34. Tosin tuulet Raaseporissa saattoivat avittaa tuloksentekoa, esimerkiksi miesten 110 metrin aitajuoksun tuulilukema oli +10,2m/s!

Birminghamissa ei sen sijaan samaan aikaan ollut ihan paras suomalaispäivä. Sekä Antti Ruuskanen että Tero Pitkämäki tuskailivat heittonsa kanssa pahemman kerran. Ruuskanen sai aikaiseksi vain 78,42 ja putosi ainoana heittäjänä kolmelta viimeiseltä kierrokselta. Pitkämäki heitti sentään parhaallaan 83,72, mutta muuten heittäminen oli melkoista tervanjuontia, ja miehen kehon kieli kovin tuskainen. Molempien suomalaishuppujen heittämistä on leimannut alkukesästä melkoinen epätasaisuus, vaikka huipputulokset onkin jo plakkarissa. Ei syytä huoleen silti, varmuus varmasti löytyy kauden aikana. Mutta faktaa on se, että MM-mitaliehdokkaita on tänä kesänä Pekingissä poikkeuksellisen paljon. Mitaleille päästäkseen suomalaisetkin saavat onnistua erittäin hyvin.

Birminghamin Timanttiliiga ei saa kovin isoja pisteitä ainakaan keihään järjestelyistä. Sektoriviivaa ei ollut piirretty lainkaan 90 metrin paremmalle puolelle. Niinpä Yegon hirmuheitto liputettiin ensin punaisella, koska se meni tismalleen oletetun sektoriviivan kohdalle. Heitto kuitenkin mitattiin ja protestin jälkeen se myös hyväksyttiin. Oliko se yli vai ei, on lopulta aika turha kysymys. Kenialainen on huikeassa vireessä ja tuo tulos olisi tullut taatusti ennemmin tai myöhemmin.

Viikonloppuna nähtiin myös erittäin ilahduttavia pikajuoksutuloksia nuorilta suomalaisilta. 19-vuotias Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Samuelsson juoksi jo alkuviikosta 100 metriä niukasti liian kovassa myötäisessä (+2,1) 10,43. Lauantaina Sveitsissä kaveri tuuppasi 200 metriä sallituissa 20,91. Vuotta vanhempi seurakaveri Otto Ahlfors nykäisi puolestaan 100 metrin ennätyksekseen 10,56. Mielenkiintoisia poikia seurattavaksi tulevaisuudessa. Etenkin Samuelssonin kehitys on ollut kovaa: 2012 kulki satasella 11,12 ja tuplamatkalla 22,09. Ja nyt kaveri alkaa jo ihan tosissaan kutitella hyvää eurooppalaista tasoa. Ikäluokassaan hänen 200 metrin aikansa on tällä hetkellä Euroopan tilaston kolmas.

Tallennettu kategorioihin Yleisurheilu | 9 kommenttia

Edessä kaamea keihäskesä

Jos alkukauden merkit mitään kertovat, on edessä poikkeuksellisen kova keihäskesä. Vielä ei olla edes kesäkuussa ja maailmalla seitsemän ukkoa on jo rykinyt yli 85 metrin.

13 miestä on heittänyt yli 83 metriä, 21 yli 82 metriä ja kasikymppisen on puhkaissut jo 36 heittäjää. Suomalaisia on tosin tuossa joukossa vain kolme, Tero Pitkämäki ykkösenä (88,62), Antti Ruuskanen kolmantena (86,61) ja Toni Sirviö sijalla 27 (81,62). Neljänneksi paras suomalainen, Teemu Wirkkala tuloksella 77,43, on maailmanlistan sijalla 62. Toki kausi on vasta alussa ja suuri osa heittäjistä ei ole edes avannut kauttaan. Isoja johtopäätöksiä ei voida vedellä.

Se kuitenkin voidaan, että Pitkämäen ja Ruuskasen tilanne on erittäin hyvä. Molemmilla on takana kaksi kilpailua, Pitkämäen tuloskeskiarvo on 86,29 ja Ruuskasen 86,19. En muista, koska suomalaisten kauden avaus olisi sujunut yhtä hyvin. Sekin voidaan päätellä, että 23-vuotias Sirviö on ottanut askeleen eteenpäin. Ennätys on parantunut liki kaksi metriä jo nyt.

Viljo Toivasen valmentama Sirviö on sikäli erikoinen kaveri, että häntä ei voida pitää minään juniorihuippuna. Nuorten SM-kultaa toki löytyy 17- ja 22-vuotiaiden sarjoista ja nuorten arvokisaedustuksiakin. 17-vuotiaiden MM-kilpailuissa hän oli 18:s, 19-vuotiaiden EM-kisoissa 21:s, mutta Tampereen 22-vuotiaiden EM-kisoissa 2013 sentään jo kahdeksas.

Toisaalta, ei Pitkämäkikään lopulta urakokonaisuuteensa nähden kaksisesti junnukisoissa menestynyt. 19-vuotiaiden MM-kisoissa hän oli 16:s, EM-kilpailuissa viides, mutta 22-vuotiaiden EM-kilpailussa sentään jo kolmas. Antti Ruuskanen ei sen sijaan edes mahtunut arvokisoihin 19-vuotiaana, mutta 22-vuotiaiden EM-karkeloissa tuli hopeaa. Melko lailla hitaan kiiruhtamisen miehiä kaikki kolme.

Mielenkiintoista on taas kerran katsoa tämän alkukesän maailmanlistan kärkiheittäjien kansallisuuksia. 20 parhaan joukossa on kolme tshekkiä, kaksi suomalaista, kaksi saksalaista ja kaksi yhdysvaltalaista heittäjää. Yhden edustajan listoille saavat Kenia, Etelä-Afrikka, Latvia, Australia, Egypti, Venäjä, Argentiina, Uusi-Seelanti, Slovakia, Puola ja Intia. 80 metrin ylittäjiä löytyy lisäksi mm. Taiwanista, Ghanasta, Trinidad & Tobagosta ja Kolumbiasta. Kuka sanoikaan, että keihästä ei juuri muualla kuin Suomessa harrasteta…

Yksi täysin uusi nimi kärkipaikoilla on Etelä-Afrikan 22-vuotias Rocco van Rooyen, joka kiskaisi Kapkaupungissa viikko sitten 85,39. Ennätykseen tuli lisää yli viisi metriä. Kaveri on kuitenkin koko urallaan saanut kepin vain kahdesti yli 78 metrin, joten hän tuskin nousee maailman kestotähtien joukkoon ainakaan vielä. Näillä näkymin suomalaisten pahimmat uhkaajat Pekingissä ovat Kenian Julius Yego, Tshekin Vitezlav Vesely ja Saksan Thomas Röhler. Mukaan on laskettava myös vuosi sitten hurjan 89,21 heittänyt Egyptin Ihab Abdelrahman. Vaikka alkukausi onkin mennyt heitellessä vain hiukan yli kasikymppisiä, on ison miehen kädessä evästä. Yhtä miestä ei ole vielä tänä suvena vauhtiradan päässä nähty, eikä hänen nimensä sano monellekaan yhtään mitään. Viime vuoden maailmantilaston kakkonen Abdelrahmanin takana oli nimittäin Kiinan Zhao Qinggang, joka nytkäisi peräti 89,15. 28-vuotiaana ennätys petraantui kuusi metriä kauden aikana. Missä mies lienee? Kilpikonnaliemellä kenties…

Tuntuu siltä, että keihäänheiton taso laajenee koko ajan, ukkoa kuin ukkoa ties mistä päin maailmaa käy heittelemässä pitkiä kaaria. Tulevaisuudessa hyvä kysymys on, pysymmekö me kehityksen kelkassa mukana? Onhan se aika hassua, että esimerkiksi Petteri Piironen valmentaa kenialaista ja egyptiläistä huippuheittäjää, vaikka Suomessakin taatusti riittäisi työsarkaa.

Pitkämäki täyttää tänä vuonna 33 vuotta, Ruuskanen on 31-vuotias. Teemu Wirkkalan mittarissa on 30 vuotta, Ari Manniolla kohta 28 ja Lassi Etelätalolla 27. Ihan nuoria poikasia maamme kärkiheittäjät eivät ole, heidän varaansa ei voi yhtä olympiadia enempää laskea. 23-vuotias Sirviö ja viime kesänä 80 metriä ylittänyt 24-vuotias Sami Peltomäki kannattelevat nuorten viittaa suomalaisessa keihäsperheessä. Vaikka eiväthän tuon ikäiset urheilijat maailmalla enää kovin nuoria ole. Jos mennään parikymppisiin teinikolleihin, listalta tulevat ensimmäisenä vastaan 1994 syntyneet Joni Karvinen ja Toni Kuusela, molemmat 75 metrin miehiä. Viime kauden paras alle 20-vuotias suomalaisheittäjä miesten 800 gramman keihäällä oli IF Raseborgin nyt 18-vuotias Oliver Helander. Hän sai vuosi sitten kepin mittoihin 69,04. Jopa häntä mielenkiintoisempi nimi on Limingan Niittomiehien Toni Keränen, joka heitti jo tänä keväänä junnujen 700-grammaisella 79,39, eikä ole vielä täyttänyt edes 17 vuotta. Tulos on viisi senttiä parempi, mitä jo mainittu Helander nakkasi samanpainoisella välineellä viime vuonna.

Erityisen mielenkiintoiseksi Keräsen tekee se, että hän voitti 15-vuotiaana ikäluokan SM-kullan pituudessa tuloksella 663 ja vuosi sitten 16-vuotiaiden Suomen mestaruuden 100 metrillä (11,46). Lisäksi plakkarista löytyy 15-vuotiaiden SM-kulta moniottelusta. No, ehkä lajivalintaa ei tarvitse enää miettiä.

Mutta pointtini on se, että Keräsen ja Helanderin kaltaisista lahjakkuuksista on pystyttävä pitämään hyvä huoli, sillä meillä ei enää kasva nuoria keihäshirmuja pilvin pimein. Keräsellä on tällä hetkellä oman sarjansa tilastossa yli 22 metrin etumatka seuraaviin, Helanderin (79,34) lisäksi vain viisi 17-sarjalaista ylitti viime kesänä 700-grammaisella 70 metriä. Emme voi tuudittautua enää perinteiden selkänojaan uinumaan. Kuten tämänkin kauden maailmantilasto kertoo; myös muualla maailmassa osataan nykyisin heittää keihästä pahuksen pitkälle.

Tallennettu kategorioihin Yleisurheilu | 10 kommenttia

MM-spekulointia – kenttälajeissa paljon kysymysmerkkejä

Eilisessä kolumnissa kävin läpi suomalaisten yleisurheilijoiden MM-mahdollisuuksia juoksumatkojen ja kävelyiden osalta. Nyt ovat vuorossa kenttälajit.

Jo tämän kaksiosaisen analyysin puolessa välissä saatiin valittujen ja todennäköisesti mukaan mahtuvien juoksijoiden avulla Suomen joukkueen kooksi 14-16 urheilijaa. Yksi lapsuskin eiliseen juttuun osui, sillä kävelijä Aleksi Ojala on jo toki valittu Pekingin 50 kilometrille. Nyt käydään läpi näkymät kenttälajien osalta.

Ja aloitetaan luontevasti keihäänheitosta. Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen avasivat kautensa loistavasti Dohassa, joten kaikki löysät löpinät siitä, ettei heitä olisi pitänyt valita vielä kisoihin, voidaan lopettaa saman tien. Päätös oli täysin oikea ja antaa tälle huippukaksikolle keskittymisrauhan Pekingiin sekä vapauden rakentaa kautensa ja kuntopiikkinsä siten, että se palvelee vain ja ainoastaan MM-kilpailuja. On selvää, että kolmaskin keihäsmies kisoihin lähtee. Hiukan hankalampi on arvioida, kuka se mahtaisi olla. Aika monesti valintaa on tehty Teemu Wirkkalan ja Ari Mannion välillä. Viime kaudella Lassi Etelätalo heitti kuitenkin jo 84,97, joten Leo Pusan valmennettavan kehitystahdin jatkuessa häntä voi olla hankala syrjäyttää. Mielenkiintoinen nimi on myös 23-vuotias Toni Sirviö, joka rykäisi heti avauskilpailussaan ennätyksensä 81,62. Tässä lienee joukko, josta se kolmas heittäjä Pekingiin löytyy.

Naisten keihäässä raja on 61,00. Oona Sormusen kaudella 2013 heittämä ennätys on 44 senttiä vähemmän. Sanni Utriainen heitti samana vuonna 59,35, mutta on kärsinyt paljon loukkaantumisista. Kauden avaus tuotti 52-metrisen. Samassa kilpailuissa Seinäjoen karmaisevissa oloissa Jenni Kangas nykäisi 54,61, joten hän tullee parantamaan tänä kesänä ennätystään 55,62 selkeästi. Realismia kuitenkin on, että Sormunen on ainoa potentiaalinen Pekingin edustajamme.

Moukarissa rajat ovat naisilla 70,00 ja miehillä 76,00. Naisista en usko tuohon kenenkään yltävän, vaikka meillä onkin tulossa poikkeuksellisen lupaavaa nuorta kaartia Inga Linnan, Jenni Penttilän, Krista Tervon ja Suvi Koskisen johdolla.19-vuotias Linna on heittänyt jo 65,41 alkukaudesta, kaksi vuotta nuoremmat Tervo ja Koskinen 63 metrin hujakoille. Ne ovat voimalajissa erinomaisia tuloksia näin nuorille urheilijoille, joten tulevaisuuden potentiaalia on hurjasti. Mutta heidän aikansa ei ole vielä aikuisten arvokisoissa.

Miesten puolella David Söderbergin nivusvaiva pitää hänet häkin ulkopuolella heinäkuun alkuun asti. Viime vuonna leka lensi 77,57 ja EM-kilpailuista tuli kahdeksas sija. Tuomas Seppänen heitti 75,22, joten porilaisella on myös saumansa kisarajaan. Viime kesänä 71 metrin rajapyykin rikkoneet nuoret miehet Juho Saarikoski ja Jesse Lehto eivät taida vielä tänä kesänä MM-tasolle yltää, mutta tulevina vuosina kylläkin.

Kiekon rajat ovat naisilla 61,00 ja miehillä 65,00. Sanna Kämäräinen valittiin jo, mutta muita ei taida kisakoneeseen venyä. Katri Hirvonen paranteli viime kesänä ennätystään 57,44:ään, mutta liki neljän metrin parannus lienee vielä liian kova tavoite. Miehissä Jouni Waldenilta ja Pyry Niskalalta kaivattaisiin samanlaista tulosparannusta, joten Kämäräinen lienee ainoa suomalainen Pekingin kiekkoringissä.

Kuulassa miesten raja on 20,45. Arttu Kangas pökkäsi hallissa 20,09 ja kehitys etenee mukavasti. Tosin hallikauden muut työnnöt jäivät tuosta puolen metrin päähän. Ihan mahdoton ajatus ei ole 36 sentin parantaminen, joten MM-ovi on vähintään raollaan.

Otteluissa tulosrajat 6075 ja 8075 ovat suomalaisille liian kovia. Tässä vaiheessa ennen hyppylajeja kasassa on 16-20 potentiaalista MM-kisaajaa.

Lähdetään hyppypuolella liikkeelle seipäästä. Raja on naisilla 450 ja miehillä 565. Viime kesänä Minna Nikkanen hyppäsi 452, hallissa 445. Jos hän saa ehjän kesän, on kisapaikka hyvin lähellä. Hallikaudella nuoret Wilma Murto ja Elina Lampela tekivät hurjan kehitysharpan. 17-vuotias Murto paransi edellisestä kesästä peräti 35 senttiä ja rima nousi jo 440:ään. Mikään mahdoton ajatus ei ole, että kesällä tulee tulokseen 10 senttiä lisää. Saman ikäinen Elina Lampela paransi 22 senttiä: kesällä 410, hallissa 432. Mielenkiintoista nähdä, mihin nuorten naisten kehityskäyrät yltävät kesällä. 450 on pirun kova tavoite, muttei mahdoton.

Miesten puolella Eemeli Salomäki ja Jere Bergius osoittivat hallissa piristymisen merkkejä. Bergiuksen ennätys on 572 ja Salomäen 560. Kisaraja 565 vaatii erittäin hyvää onnistumista, mutta ei ole mahdoton ajatus. Fakta kuitenkin on, että Bergius on ylittänyt tuon korkeuden urallaan vain kerran ja Salomäki tarvitsisi viiden sentin ennätysparannuksen. Ei mahdoton idea, mutta vaatii kaiken loksahtamista kohdalleen.

Oi niitä aikoja, kun miesten pituushypyssä tapeltiin verisesti arvokisapaikoista ja laji näytti nousevan keihään ohella suomalaisten paraatilajiksi. Nyt on kaikki toisin. Kisarajat 670 ja 810 ovat kivikovia. Hallikaudella kukaan ei saanut 780 rajaa rikki. Viime kesänä Arttu Halmela potkaisi 792, Kristian Pulli 789 ja Roni Ollikainen 785. Ollikaisella on näistä suurin potentiaali, mutta jatkuva vammakierre uhkaa jo lupaavasti alkanutta uraa. Myös parin vuoden takainen sensaatio Eero Haapala on ollut rajussa vammakierteessä. Yhdenkin miehen saaminen MM-areenalle on näistä lähtökohdista haastavaa ja vaatii vähintään täydellisiä olosuhteita. Ehkä yksi mies kisoihin, jos kaikki osuu nappiin, mutta todennäköisyys ei ole kovin suuri.

Kolmiloikan rajat ovat 14,20 ja 16,90. Kristiina Mäkelä valittiin jo, mutta siihen se taitaa valitettavasti jäädä. Aleksi Tammentien ennätys 16,61 syntyi viime kesänä, mutta 29 sentin petraus vaatisi täydellistä onnistumista huippuoloissa.

Korkeuden rajat ovat 194 ja 228. Jussi Viita hyppäsi vuosi sitten ennätyksensä 226, joten suunnatonta parannusta ei tarvita. Naisissa suomalaishyppääjien taso on kymmenisen senttiä rajan alapuolella, joten MM-kisoihin ei asiaa ole.

Ja sitten ynnäillään jälleen. Kaikki lajit huomioiden Suomen joukkueen potentiaalinen koko on 18-24 urheilijaa. Hiukan yllättävää on, että rata- ja maantielajien MM-urheilijoiden määrä tulee olemaan hyvin todennäköisesti selkeästikin suurempi kuin kenttälajien. Osakan vuoden 2007 huippulukemaan eli 26 urheilijaan ei päästä, mutta Berliinin 2009 kisojen 19 urheilijan lukema on mahdollinen. Joka tapauksessa Pekingissä tulee urheilemaan selkeästi enemmän suomalaisia kuin kaksissa viime MM-kilpailuissa, joten suunta on saatu käännettyä nousuun. Mitaliodotuksia ei toki juuri miesten keihään ulkopuolelta löydy, mutta finaalipaikkoja ja pistesijoja voi tulla yllättävänkin paljon.

Tallennettu kategorioihin Yleisurheilu | 6 kommenttia