Missä haastajat?

Jo pidemmän aikaan olen odottanut ja toivonut, että keihäänheiton taso maailmalla ja kotimaassa nousisi ja kärki tulisi leveämmäksi. Kun ensimmäiset tulokset keväällä tulivat maailmalta Pitkämäen heittämänä, tilanne näytti lupaavalta.

Keskikesä olikin sitten tuloksellisesti aikamoinen pettymys. Kärkimiehet Tero ja Vezely olivat loukkaantuneena, eikä maailmalla tapahtunut juurikaan mitään, jotain Tarabinin yksittäistä tulosta lukuun ottamatta. MM-kisoihin tultaessa ja loppukaudella taso taas uudelleen nousi. Tero pääsi tauon jälkeen takaisin sille tasolle, millä oli keväällä ja millä tasolla hänen tasoisena urheilijan pitääkin olla. Tässä hän osoitti miehisyytensä.

Ruuskasen Antin tuloskunto löytyi pikkaisen liian myöhään. Todennäköisesti Antille kävi niin, että rutiinitaso ei vielä ollut riittävä siihen, että olisi vähien kilpailujen jälkeen saanut arvokisoissa homman onnistumaan. On myös muistettava, että hänelle tämä oli oikeastaan ensimmäinen pieni notkahdus arvokisoissa. Tuollainen notkahdus tapahtuu jokaikiselle urheilijalle jossain vaiheessa uraa. On todella harvinaista, että niin ei kävisi. En ainakaan minä muista, että olisi yhtään kärkikymmenikön tai jopa 20 kärjen joukossa maailmassa olevaa heittäjää, jolle ei olisi jossain arvokisoissa tapahtunut notkahdusta. Itse olen tippunut karsinnassa, Zelezny on tippunut karsinnassa, ja Backleykin on joskus pudonnut loppukilpailusta. Loppukauden muutamat kisat kuitenkin osoittivat, että Antilta se nippa-nappa mitalikunto kuitenkin löytyi.

Tällä kaudella Suomi otti taas paikkansa keihäänheiton maailmankartalla, kun aikuisten arvokisoista tuli se perinteinen yksi mitali. Siinä mielessä ollaan palattu tavallaan arkeen. Siihen olen pettynyt, että niin kansallisella tasolla kuin maailmantasolla kärjelle ei vieläkään löytynyt uusia todellisia haastajia. Molemmissa tilanne on edelleen se, että noin neljän heittäjän kärjen takana ei ole vakavasti otettavia haastajia. Yllättävän kauan siinä tuntuu kestävän, että uusia haastajia saataisiin. MM-kisoissa Kenian Yego oli tavallaan ainoa yllättäjä. Toisaalta hänetkin kärkiheittäjät jo tuntevat, joten ei hänkään pääse sillä tavalla puskista yllättämään.

Vaikka tämä kausi meni suomalaisittain hyvin, tuli mitali ja maailman kärkitulos Terolle, niin tuloksista puhuen maailman kärjen taso ei vieläkään ole aivan siellä, missä sen pitäisi olla. Ihan raaka fakta on se, että tällä kaudella heitettiin kerran yli 89 metrin. Sillä jäädään vielä neljän metrin päähän Suomen ennätyksestä, puhumattakaan maailmanennätyksestä, joka onkin jo jossain aivan muualla. Mutta katsotaan, minkälaisia tuloksia ensi vuosi tuo tulleessaan.

Kausi on nyt laitettu pakettiin myös tämän blogin osalta. Tähän lopuksi haluan esittää taas kerran kauniit kiitokset teille lukijoille tästä kaudesta. Toivotan kaikille oikein hyvää loppuvuotta!

Tallennettu kategorioihin Aiheeton, Antti Ruuskanen, keihäänheitto, Tero Pitkämäki, yleisurheilu | 10 kommenttia

Avoin anteeksipyyntö Kimmo Kinnuselle

Haluan esittää julkisen ja avoimen anteeksipyynnön Kimmo Kinnuselle edellisen blogikirjoitukseni johdosta. Kimmon nimi jäi tekstiin, vaikka sen ei olisi missään nimessä pitänyt siellä olla. Ja sellaisessa asiayhteydessä, joka ei millään tavalla liity kyseiseen ihmiseen. Tämä oli täysin asiatonta sekä samalla omaa huolimattomuuttani ja typeryyttäni, koska en tarkistanut lopullista tekstiä. Tämän blogin tarkoitus ei todellakaan ole mollata tai panetella ketään. Nyt näin kuitenkin pääsi tapahtumaan. Vahinko on jo tapahtunut, mutta pyydän sitä anteeksi ja yritän korjata sen mikä korjattavissa on. Toivottavasti voimme tämän jälkeenkin olla Kimmon kanssa sellaisia kavereita kuin tähänkin asti.

Tämä niin sanottu juopottelu, oli minulta tarkoituksella tekstiin laitettu pieni sammakko. Tarkoitukseni oli kuvailla sitä ajatusmaailmaa ja asennetta, jolla itse usein Ruotsi-otteluihin suhtauduin. Tarkoitukseni oli kuvata kilpailuasennetta tilanteessa, jossa ruotsalaisilla ei ollut mitään mahdollisuutta pärjätä. Kun Boden heitti ensimmäisellään 79 metriä ja sen jälkeen käytännössä luovutti, koska muut eivät kuitenkaan pärjää. Tein tämän kuitenkin aivan liian raflaavilla sanankäänteillä. Kukin lukija voi itse päätellä, miten todenperäisiä nämä pari lausetta voivat olla. Miten olisi ollut edes mahdollista kilpailla humalassa ja selviytyä dopingtesteistä, joita kuitenkin tehtiin säännöllisesti?

Lopuksi pyydän anteeksi myös lukijoilta, jotka ovat edellisestä tekstistä loukkaantuneet. Olen luvannut puhua suoraan ja niin kuin asiat ovat. Tämä oli äärimmäisen helppo, tosin uudelleen ajateltuna myös typerä tapa ottaa selville, luetaanko näitä blogeja.

Tallennettu kategorioihin Suomi–Ruotsi-maaottelu, yleisurheilu | 14 kommenttia

Ilman paineita rahantekokisaan

Yleisurheilukausi päättyy viikonloppuna Brysselin Timanttiliigaan ja Ruotsi-otteluun. Brysselissä Tero Pitkämäki, Antti Ruuskanen ja Ari Mannio pääsevät ilman paineita heittämään kauden päätöskisoja, joissa ei ole mitään näyttöpakkoa mihinkään. Siinä mielessä, joku voi onnistua heittämään normaalitasoa pitemmälle. Tällä hetkellä 85-86 metrin taso on kova, joten toivottavasti joku pääsisi jo huippumetreille. 90 metriä olisi ihan hyvää mainosta lajille. En sinäänsä hirveitä odota kuitenkaan. Jos taso ei hirveästi nouse, niin esimerkiksi Julius Yego voi nousta sotkemaan järjestystä.

Nykyään arvokisatkin ovat rahantekokisoja loppukauden kilpailujen ohella. Näissä pystyy heittämään rennosti vain tulosta. Kaikki todennäköisesti heittävät tänäänkin kuusi heittoa, mikä mielestäni pilaa vähän kilpailun tasoa. Voit heittää kuudennella yhden tuloksen, joten tasoa ei tarvita jatkokierroksille pääsemiseksi. Tämän takia taso on tippunut keihäässä ja muissakin lajeissa.

Sunnuntaina heitetään Ruotsi-ottelu taas pitkästä aikaa ainoassa oikeassa paikassa eli Tukholmassa. Ainakin ennen vanhaan se oli todella hyvä paikka heittää pitkälle. Näyttäisi kuitenkin vähän siltä, että ainoa mielenkiinto on siinä, että tuleeko kolmoisvoitto vai ei. Periaatteessa pitäisi tulla, mutta kaksoisvoittokin olisi pojilta hyvä. Ruotsalaisten pitäminen selän takana on kunnia-asia. Omana aikanani parhaimmillaan Dag Wennlund ja Patrik Boden olivat yli 85 metrin tasolla. Ihan viimeiset vuodet oli sitten sellaista, ettei haastajia enää ollut. Boden tiesi myöhempinä vuosina, että takkiin tulee, vaikka heittäisi itse 100 metriä, koska kaksi muuta jäivät aina viimeisiksi.

Peter Borglund pääsi yhtenä vuonna yllättämään jollain 84-metrisellä, kun kukaan ei osannut ottaa koko Ruotsi-ottelua tosissaan vasta kuin heittopaikalla. Tuskin kukaan edes keskittyi siihen millään tavalla, vaan se meni enemmän huumoripuolelle. Täysin huolimattomuutta se meiltä oli, mutta Borglund oli latautunut täysillä. Katselin kisan jälkeen niitä keihäitä ja hänen käyttämänsä keihäs oli kyllä laillinen, mutta sille oli tehty kaikki, että hän pärjäisi kisassa. Sinä vuonna olin itse asiassa selvin päin, mutta se taisi olla ainut Ruotsi-ottelu, jolloin olin selvänä ja juuri silloin hävisin. Myöhemmin sain jopa Kinnusen Kimmonkin vähän ottamaan kisan aikana. Parhaana vuonna ei kukaan meistä suomalaisista ollut selvin päin kisan aikana ja siitä huolimatta tuli kaksois- tai kolmoisvoittoa.

Täytyy vähän kritisoida liittoa samasta asiasta kuin eräs entinen kovan tason urheilija tässä taannoin. Kun puhutaan maajoukkueesta ja pitäisi saada maajoukkuehenkeä aikaiseksi, niin porukat menee paikalle pikkuryhmissä kolmella tai neljällä eri lennolla. Ennen lähdettiin varusteidenjaon jälkeen yhdellä lennolla Ruotsiin. Joskus jopa edellisenä iltana. Silloin se vire tarttui jo ennen lentokoneeseen astumista suunsoitolla ja vitsailulla. Missä hiton vaiheessa se taisteluhenki muuten tarttuu? Silläkö se luodaan viimetipassa, että puhutaan jossain salissa 15 minuuttia ennen kisaa joukkueelle?

Tallennettu kategorioihin Antti Ruuskanen, Ari Mannio, keihäänheitto, Suomi–Ruotsi-maaottelu, Tero Pitkämäki, yleisurheilu | 38 kommenttia

Pitkämäelle työhäviö

Keihäsfinaali meni käsikirjoituksen mukaan. Jos Vesely saa yhden onnistumaan, niin se on siinä. Nyt se riitti nippanappa voittoon. Ei häneltä tullut taaskaan kuin se yksi heitto. Terolla oli kohtuu kova tasainen sarja, jota voi sanoa keihäänheittäjän työnäytteeksi.

Siinä mielessä viihdyttävä kisa, että sieltä tuli kärjelle kohtuu tulos ja vielä neljännenkin tulos oli siedettävä. Ei muistaakseni pitkään aikaan ole neljänneksi sijoittunut heittänyt 85,40.

Vitutti katsoa touhua siinä mielessä, että taas kerran kisa voitettiin vain yhdellä heitolla. Monta vuotta on ollut kisassa kuin kisassa, oli kyse Timanttiliigasta tai Eliittikisoista, voittajalla vain yksi pitkä voittoheitto ja muut heitot ovat mitä sattuu. Juuri sillä tavalla tämäkin kisa voitettiin. Sitten hopealle jäi Tero, joka esitti tämän päivän mittapuulla korkeatasoisen sarjan. Jos puhutaan työvoitoista, niin tämä oli Terolle työhäviö. Toinen sai muutaman sentin pidemmälle. Tulee mieleen Raymond Hecht Atlantan olympialaisissa. Hän heitti kisan pisimmän heiton ja astui sen muutamalla sentillä yli ja sitten hävisi pronssin muutamalla sentillä. Oikeastaan tällainen on lajin hienous.

Tuollainen muutama sentti on jo vähän tuuristakin kiinni. Keihäs pari astetta loivemmassa kulmassa alas, niin se olisi ollut saman verran yli Veselyn heiton. Tosin kyllä aika loivaan ne pisimmät heitot tulivat alas. Ainahan siinä jonkin verran on tuuria mukana ja Veselyllä näyttää olevan erittäin paljon tuuri mukana. Näytti toisaalta siltä, ettei Terolla ollut varaakaan pidemmälle. Luulen, että hän sai aikalailla maksimit irti.

Jo ennestäänkin tuttu Tshekin kusetus selvisi finaalissa. Puheet Veselyn hajonneesta polvesta ei todellakaan pidä paikkaansa. Jos on kevyet kinesioteipit, joka on kuin kuminauhaa, ja jonkinnäköinen tuki, niin ei siellä ole sellaista vammaa, joka todella haittaisi tekemistä.

Hermoheikko Tarabin sai lopulta yhden onnistumaan. Aika omintakeinen heittotapa näyttää pojalla olevan. Pronssille meinasi tulla kaivattu yllätys, kun Kenian poika heitti ennätyksensä.

Ruuskanen oli vähän pettymys. Jotenkin näytti Ruuskasen olotila ja ilmeet sellaiselta, että kaveri taisi itse tietää, ettei ole riittävän hyvässä kunnossa.

Tallennettu kategorioihin Tero Pitkämäki | 38 kommenttia

Pöytä katettu jopa kaksoisvoitolle

Keihäskarsinnan massan läpi katsomalla läpi voi todeta, että kenttä on nyt täysin tyhjä ja pöytä on finaalissa katettu suomalaisille. Tero Pitkämäellä ja Antti Ruuskasella on olemassa pitkät siivut, mutta niitä tulee vain niin harvoin. En silti ihmettelisi yhtään, jos pojat ottaisivat kaksoisvoiton. Pitkämäeltä voidaan saada finaalissa muutama yli 85-metrinen, mutta tuleeko sieltä riittävän pitkiä? Antin pitkät siivut voivat olla sitten ihan mitä vain. Loput heittäjät ovat lähes täysin yhden heiton varassa.

Vitezslav Vesely veti perinteiseen tyyliin karsinnassa ensimmäisellä helvetin pitkälle ja todennäköisesti finaalissa ei yhtään mihinkään. Sama juttu oli Helsingin EM-kisoissa ja Lontoon olympialaisissa. Ei se kattilakerros ole herralla pitänyt finaalissa vielä kertaakaan, että pystyisi vetämään noin pitkälle. Vähän kuin lottoarvontakone koko mies. Jos ensimmäinen ei onnistu, niin voi olla hyvin varma, ettei sieltä yli 85:sta tule enää. Pitempään heittoon on sen jälkeen korkeintaan 50 prosentin todennäköisyys. Turha puhua mistään, että on vettä polvessa tai polven takana, koska sillä ei ole mitään merkitystä keihäänheitossa. Itsekään en ole käynyt yhtään arvokisaa, jossa en olisi ollut loukkaantunut. Se selittely on vain turhaa lätinää.

Toinen uhkaaja Dmitri Tarabin kävi karsinnassa valtavan kuumana, mutta voi heittää pitkälle, jos mies saadaan finaaliin mennessä rauhoitettua. Tietääkseni hänen takanaan on Heino Puuste, joka kyllä saa rauhoitettua kaverin, jos se on ollenkaan mahdollista. Andreas Thorkildsenkin oli yllättävän varma, muttei hänkään ole ollenkaan siinä kunnossa kuin parhaimmillaan. Hän voisi tulla jonnekin 85 metriin, mutta onko se sitten pronssitulos vai riittääkö vain 4-5 sijalle? Voittotulos finaalissa riippuu paljon olosuhteista. Näyttäisi siltä, että keskellä kenttää on sellaisia ilmavirtoja, että siellä voidaan heittää lähemmäs 90 metriä. Jos Vesely ei saa tehtyä pitempää heittoa, niin 87–88 metriä riittää kultaan. Jos hän onnistuu ensimmäisellään, niin sitten voi tarvita 89:n.

Päällimmäiseksi karsinnasta jäi vain hirveän tympeä olo. En yhtään ihmettele, miksi maailmantaso on tuo. Siellä jo 84-metrinen on jo hirveä tulos. Hienon lajin tekniikkaa kunnioittavana täytyy sanoa, että Egyptin Ihab El Sayed oli ainoa, joka osasi heittää keihästä. Vaikka kaverilla ei ole ruutia eikä kunnon rytmiä, niin tekniikka on vetohetkellä sen verran hyvä, että sieltä tulee noin 83–84 metriä huonoillakin tehoilla kuin tyhjää vaan. Jos kaksi kärkimiestä epäonnistuu, niin tuo on pronssitulos ja sen voi heittää tuosta joukosta puolenkymmentä jätkää.

Terolla ei ollut vielä aivan kamalasti tehoja heitossaan, mutta toivottavasti hän ei pilaa heittoaan millään älyttömällä vauhdilla, jolloin onnistumisprosentti pienenee. Teho pitäisi saada vetohetkeen ennemmin kuin vauhdinottoon. Ruuskasen toinen heitto oli teknisesti kohtuu lähellä oikeaa. Nykyheittäjien perisynti näkyi kaikista pahiten Teemu Wirkkalan heitossa. Siinä vaiheessa, kun tukijalka tulee maahan, heittäjän yläkroppa ja hartiat ovat jo menneet täysin ohi. Lantion pitäisi olla edessä, mutta heillä on perse takana ja hartiat ovat jo nilkan etupuolella. Kun tukijalka tulee maahan, niin heitto on jo käytännössä tehty. Vartaloa ei pysty enää käyttämään millään lailla.

Tähän loppuun pitää todeta vielä hirvittävän vahva epäilyni siitä, että huomisesta naisten moukarikisasta tulee ylivoimaisesti kovatasoisin kenttälaji näissä kisoissa.  Karsinta näytti siltä, että 75 metriä on paperia niin kiinalaiselle kuin venäläisillekin heittäjille. Ainakin 2-3 kärkinaista heittää yli 80 metriä. Tatjana Lysenko veti vain varmasti 74 ja risat. Anna Bulgakova heitti aivan tyhjäkäynnillä lähes 75 metriin. Hän ei tehnyt oikeastaan minkäänlaista loppuvetoa, vähän niin kuin Krisztian Pars miehissä. Siellä on hihassa 5-6 lisämetriä, jos vain onnistuu. Se on mahdollista, ettei maailmanennätystä tule, mutta heistä useampikin voi heittää sen.

Tallennettu kategorioihin Antti Ruuskanen, arvokisat, keihäänheitto, MM-kilpailut, Tero Pitkämäki, yleisurheilu | 10 kommenttia

Tilanne normaali

Kalevan kisojen keihäskilpailu oli pitkään, pitkään aikaa kiinnostava myös yleisölle. Finaali oli siinä mielessä keihäänheittokisa, että siellä kolme neljä kaveria paukutti useamman heiton yli 80 metriin. Kisa noudatti kuitenkin siinä mielessä perinteistä kaavaa, etteivät Teemu Wirkkalan ja Ari Mannion heitot anna vieläkään odottaa Moskovasta oikeastaan yhtään mitään. Huippuolosuhteisiin heitettynä 81–82-metrisillä ei ole valtavasti tekemistä huippukeihäänheiton kanssa. Liekö pojat jännittäneet toisiaan liian paljon vai mikä siinä mahtoi olla syynä, kun tuloskunto ei näytä vieläkään nousevan? Nyt sen pitäisi olla jo 84–86 metrin välillä, että voitaisiin odotella mitalia. Yllättävän viime tinkaan jää pojilta touhu. Jos kunto on tuossa, niin aikamoinen hyppäys pitää tulla. Toki on mahdollista, että näiltä 81–82 metrin pökkijöiltä voi tulla yksittäisenä heittona nippa nappa 85-metrinen.

Näkemäni perusteella on ihan turha puhua mistään ajoitusvirheestä. Minun silmääni se ei näyttänyt teknisesti hirveän hyvältä eikä siellä niin valtavasti näyttänyt paukkujakaan olevan. Voi sitä väittää, että se on ajoituksesta kiinni, mutta minusta se muistutti taas enemmän turvalleensyöksymiskisaa kuin keihäänheittoa. Tällä hetkellä en niin hirveästi odota kisoilta, mutta tietysti Antti Ruuskanen on osoittanut kovuutensa ja Tero Pitkämäki on siinä kunnossa, mitä arvelinkin. He tuntuvat tällä hetkellä varmimmilta tapauksilta.

Pitkämäki oli pienen vamman takia sivussa 5-6 viikkoa ja kokenut urheilija pystyy tekemään tuollaisen paluun. Sen sijaan ne ennakkojutut, että heittääkö vai eikö heitä, olivat minun ja monen muunkin mielestä jonninjoutavaa esilläoloa, joka ei minun aikanani kuulunut urheilumaailmaan. Koko asiasta on pidetty turhaa kohua, koska tuo on keihäänheittäjälle normaalia arkea. Jos vamma vaatii isomman leikkauksen, niin se tehdään sitten kisojen jälkeen loka-marraskuussa ja huhtikuussa saadun vamman jälkeen heitetään vaikka koko kesä paikat hajalla, jos sen vain pystyy tekemään. Nykyään on muoti-ilmiö, että kaikesta täytyy tehdä kauhea kohu ja tämä menee samaan kategoriaan, kuten myös Ruuskasen olkapää. Toisaalta laji tulee mahtavasti esiin, mutta urheilun tekemisen kannalta se on aivan turhaa julkisuutta. Juttelin Kalevan kisoissa vanhan toimittajan kanssa ja hän sanoi, että jokunen tiesi siitä, kun meikäläiseltä hajosi Tukholmassa vuonna 1991 nilkkan ihan kokonaan. Heille tuli silloin jo kesäkuussa käsky, että turpa kiinni, tästä ei kirjoiteta sitten yhtään riviä. Systeemi oli siihen aikaan pikkuisen eri. Silloin ei ollut kenelläkään varaa ilmoittaa, että on loukkaantunut ja antaa muille se henkinen yliote arvokisoihin. Oli tietysti meidänkin aikana joissain lajeissa niitä, joiden piti jo etukäteen ilmoittaa joka lööpissä niin sanottu valmis selitys, jonka takia mahdollisesti epäonnistutaan arvokisoissa.

Kuortaneella haetaan ensi viikonloppuna heittoa huippuolosuhteisiin. Löytyykö sieltä tarvittava rentous ja nopeus heittoihin? Enkä puhu mistään juoksunopeudesta, koska sillä ei ole mitään tekemistä keihäänheiton kanssa, vaan nimenomaan siitä heittosuorituksen nopeudesta. Se löytyy rentouden kautta. Sitten nähdään, että oliko Kalevan kisoissa niin sanottu hartialukko päällä joka jätkällä vai oliko se vain heidän todellinen kuntonsa. Kuortaneella heittää myös Venäjän Dmitri Tarabin. Häneltä on tullut jo pikku varoitus, että siellä ollaan hyvässä kunnossa.

Tallennettu kategorioihin Antti Ruuskanen, Ari Mannio, arvokisat, arvokisavalinnat, Kalevan kisat, keihäänheitto, Teemu Wirkkala, Tero Pitkämäki | 24 kommenttia

Haluavatko urheilijat itse valintaspekulaatiota?

Haluavatko tämän päivän heittäjät, että arvokisavalinnat tehdään yhden kisan tai yhden heiton perusteella? Nuorista heittäjistä lähtien kaikki kilpailevat yllättävän vähän. Kisoja kyllä olisi Suomessa, vaikkakin vähemmän kuin ennen. Eikö kellään riitä siviilirohkeutta esittää tasonsa keväällä ja pitää se koko kesän ajan, ettei tarvitse viime tipassa Kalevan kisoissa yhden heiton perusteella valita urheilijoita arvokisoihin?

Lehdistössä puhutaan aina valinnan vaikeudesta ja strategiasta. Minulle alkaa tulla sellainen mielikuva, että jätkät taitavat itse haluta tätä. Jälkeenpäin voidaan sitten spekuloida, että oliko valinta oikein vai ei. Ainakin minun logiikkani mukaan heittäjä on hyvin ohuella narulla arvokisoissa, vaikka tekisi minkälaisen heiton Kalevan kisoissa, jos ei ole koko kesänä osoittanut varmuutta ja omaa tasoaan. Varmuus tulee vain ja ainoastaan kilpailemalla. Tero Pitkämäki osoitti keväämmällä ennen loukkaantumistaan useassa kisassa pystyvänsä heittämään tarpeeksi pitkälle. Hän tulee varmasti samassa tai jopa paremmassa kunnossa takaisin. Hän voi olla valinnastaan jo melko varma, kun osoittaa Kalevan kisoissa olevansa samassa kunnossa. Näyttää siltä, että suurin osa tämän päivän heittäjistä kytistelee kevään ja kesän. Sitten ladataan vain Kalevan kisoihin ja yritetään yhdessä kisassa saada se tulos. Ennen vanhaan heitettiin jo keväällä tuloksia ja koko kesä pelattiin yli valintarajojen. Sitten saattoi olla viisi kaveria, jotka olivat heittäneet yli rajan ja siitä pari kaveria jouduttiin karsimaan pois.

Onko suurin osa heittäjistä kuitenkin niin epävarmassa ja heikossa kunnossa vai eikö kisoja ole tarpeeksi tai kotimaan kisoja ei haluta kiertää? Miesten keihästä on melkein jokaisessa kilpailussa Suomessa. Vaikka ei pääsisi keräämään rahoja ulkomaan kisoihin, niin nuoren urheilijan tehtävänä on nimenomaan kiertää mahdollisimman paljon kotimaan kisoja ja kerätä kisakokemuksia tilanteessa kuin tilanteessa. Oli sitten vastustajia paikalla tai ei, olivat olosuhteet mitkä hyvänsä, niin tuloksen pitää aina rapista sieltä. Sellainen mentaliteetti on näyttänyt häviävän nousevalta kaartilta. Nyt kisaillaan äärimmäisen vähän eikä tulosta tule, jos olosuhteet eivät ole aivan loistavat. Vanha hyvä periaate on, että kilpaillaan 25 kilpailua tai jopa enemmän. Sen jälkeen katsotaan kymmenen kilpailun keskiarvo, joka kertoo kaverin todellisen kunnon. Tätä tasoa nostetaan vuosi vuodelta ylemmäs ja ylemmäs. Kun nuorella kaverilla keskiarvo on yli 83 metriä, niin sen jälkeen on odotettavissa, että sieltä on pakko tulla myös pitempiä heittoja.

Ari Mannio ja Antti Ruuskanen heittävät sunnuntaina Lapinlahden eliittikisoissa. Siellä on suotuisat olosuhteet heittää, jos sattuu tuulemaan, koska tuulet ovat yleensä kentänsuuntaiset. Lapinlahdella on myös helpompi käydä heittämässä kuin Monacon Timanttiliigassa. Toivottavasti luvassa on kovia tuloksia ja kuudesta heitosta enemmän kuin yksi on yli 80 metriä.

Tallennettu kategorioihin Antti Ruuskanen, Ari Mannio, arvokisavalinnat, Eliittikisat, Kalevan kisat, keihäänheitto, MM-kilpailut, Tero Pitkämäki | 8 kommenttia

Heinäkuun kuntopiikkiä odotellessa

Ihmettelen hiukan sitä, että Timanttiliigassa ja muuallakin miesten keihään taso on pysähtynyt noin 83–84 metrin välille. Alkukesä näytti minunkin silmääni siltä, että taso voisi pitkästä aikaa nousta sinne, missä sen kuuluisikin olla. Nyt tulokset ovat vähän alakanttiin.

Tosin ensimmäiset todella kovat tulokset ovat tulleet yleensä heinäkuun puolenvälin paikkeilla. Ennen vanhaan se oli varmaan enemmän taktiikkaa. Backley tai Zelezny olivat hyvin harvoin heinäkuun puolessa välissä edes samoissa kisoissa. Aina jompikumpi teki noin kuukautta ennen arvokisoja ennakkohuipputuloksen kirittämään tilannetta ja luomaan hermopainetta toiselle. Heinäkuun lopussa tulee eteen viimeinen ilmoittautumispäivä MM-kisoihin, joten on hyvin oletettavaa, että loputkin kisoihin pyrkijät rupeavat paukuttamaan tuloksia. Tässä ollaan valitettavasti vieläkin vähän odottavalla kannalla, vaikka alkukesä näytti siltä, että tässä vaiheessa puolenkymmentä kaveria voisi heittää 85–88 metrin tuloksia.

Tammikuun lopusta maaliskuun alkuun on tullut kautta aikain muutamia kovia tuloksia. Se johtuu siitä, että kilpailukausi on joissain maissa juuri alkamassa tai päättymässä. Kokeneella kaverilla ei välttämättä tule siihen enää yhtään lisää tai sitten tulee vielä pari metriä. Jos kyse on nousevasta nuoresta kaverista, joka paukuttaa maaliskuussa 85-metrisen, taso voi nousta kesän aikana vielä viisikin metriä. Nuorella tulostason pitääkin nousta vuodessa noin viisi metriä, kun fyysiset ominaisuudet ovat sitä luokkaa, että se on jo mahdollista. Sitten kun tekniikka osuu kohdilleen, kevättalvella tulee tuollainen kuntopiikki. Silloin kyse on enää nuoren kaverin päänhallinnasta. Se on sama kuin lehmillä, kun ne ovat olleet koko talven pimeässä navetassa. Sitten ovi avataan auringonpaisteella ja ne hyppivät melkein jalkansa poikki. Jos pää kestää, voi kesällä pystyä jopa parantamaan siitä. Kauden 5-6 ensimmäisen kisan jälkeen tulostaso yleensä laskee, mutta sen jälkeen se nousee automaattisesti taas elokuun alussa. Siinä vaiheessa tulee taas esiin yläkerran kestävyys ja valmennuksen osaaminen, että tulostaso saadaan takaisin sille tasolle tai jopa ylemmäs.

Timanttiliigassa ja Keihäskarnevaaleissa heitettiin viikonloppuna vanhan ajan piirikunnallisen tuloksia. Pihtiputaan kisa osoitti vain sen, että Teemu Wirkkala ja Antti Ruuskanen ovat kunnossa ja kykenevät heittämään yli 80 metriä. Olisin toivonut, että olisi tullut edes joku nousukas, mutta tällä hetkellä ei näytä siltä, että sinne olisi kukaan tulossa mukaan.

Tallennettu kategorioihin Antti Ruuskanen, keihäänheitto, Keihäskarnevaalit, Teemu Wirkkala | 6 kommenttia

Tuet pois kieltäytyjiltä

Mikä on urheilijoiden ylpeys ja vastuu ja missä on Urheiluliiton jämäkkyys, kun ainoaan arvokisaan ennen Moskovan MM-kisoja tulee kieltäytymisiä? Urheilija on voittanut karsinnat ja hänelle on varattu varamies EM-joukkuekisoihin, mutta sitten hän ei haluakaan lähteä edustamaan omaa maataan. Tämä on ennenkuulumatonta siinä mielessä, että jos urheilija saa mitä vain tukea Urheiluliitolta, olisi kunnia-asia lähteä, jos ei ole aivan totaalinen loukkaantuminen kyseessä.

Ainakin miesten kuulassa tapahtui täysin oman edun tavoittelua. Mikä on Urheiluliiton rooli siinä, että tällainen on ylipäänsä mahdollista? Se on periaatteessa ihan sama asia, että sinut on palkattu johonkin firmaan, niin sinä menet töihin. Jos urheilija on saanut vaikka jotain pientä tukea, kuten leirityspaketin, niin se jo velvoittaa häntä lähtemään edustamaan maataan. Ja vaikka ei olisi saanutkaan, niin ainakin entisaikaan siitä oikein tapeltiin, että kuka pääsee kisoihin.

EM-joukkuekisat olivat ainoa kunnon näyttöpaikka ennen elokuun MM-kisoja. Vaikka olosuhteet olivat avauspäivänä viittä vaille katastrofaaliset, niin silti olisi voinut tehdä tasonsa kaltaisen tuloksen tai mieluiten olemaan vähän parempi. Suomessa ei ole miesten kuulassa todellisuudessa yhtään työntäjää, niin ei luulisi tällaisella kaverilla olevan yhtään varaa kieltäytyä. Tällaisessa tapauksessa pitäisi ottaa kaikki edut pois ja tulevaisuudessakin harkita, että annetaanko mitään leirityspakettia tai stipendiä. Nyt siellä oli paikalla mies työntämässä 15–16 metriä kuulalla.

Joissain lajeissa nähtiin aivan käsittämättömän huonoja suorituksia, joita ei pysty selittelemään millään tavalla. Muutamat taas tekivät kauden parhaitaan ja joku rikkoi Moskovan b-rajankin. Eivät ne olosuhteet niin mahdottomat ole, jos urheilija on millään lailla kunnossa. Muiden maiden urheilijat pystyivät tekemään jos jonkin näköisen tuloksen, vaikka ennätyksestään jäivätkin.

Karnevaalit ovat tulossa ja kärkiheittäjistä paikalla ovat todennäköisesti vain Antti Ruuskanen ja Teemu Wirkkala. Miksi Ari Mannio ja Lassi Etelätalo jäävät sieltä pois? Ovatko he loukkaantuneet? Taitaa tulla aika tynkä kisa ja se on huonoa mainosta lajille. Suomessa ei oikein ole Lapinlahden ja Lahden eliittikisojen lisäksi suuria kisoissa, joissa jätkät voisivat heittää toisiaan vastaan. Karnevaaleissa on vain yksi laji ja siellä olisi mahdollisuus kilpailla samoissa olosuhteissa ja samoilla välineillä. Se olisi hyvä näyttöpaikka hoitaa homman kotiin. Onko näin, että pojat eivät uskalla heittää toisiaan vastaan? Ainoa mielenkiintoinen asia on, että ovatko Ruuskanen ja Wirkkala löytäneet jo heittovireensä. Molemmilla kaverilla on oikeastaan kyse teknisen osaamisen tasosta.

Tallennettu kategorioihin arvokisat, kuulantyöntö | 22 kommenttia

Nouseeko taso kärjen takana?

Juhannuksesta on tulossa mielenkiintoinen ja tapahtumarikas viikonloppu yleisurheilun saralla. Alkukauden perusteella ns. ykköstykit ovat kilpailemassa, heittämässä ja hyppäämässä entisessä Euroopan cupissa, Euroopan joukkuemestaruuskilpailuko sen nimi nykyään on (?). Haastajat kilpailevat sitten erilaisissa kotimaan kisoissa, joissa ovat näyttämässä omaa tasoaan. Juhannuksesta eteenpäin kotimainen kilpailukalenteri tarjoaa jonkin verran näytön paikkoja. On mielenkiintoista nähdä, alkaako tulostaso tiivistymään. Kevätkauden kisakattaushan katkeaa perinteisesti heinäkuun ensimmäisen viikon lajikarnevaaleille. Saa nähdä, ovatko kovimmat nimet keihäskarnevaaleilla mukana, vai viekö Timanttiliiga osallistujia. Silloin kuitenkin viimeistään pystyy näkemään sen tason, millä nyt mennään.

Kotimaisen keihästilanteen suhteen olen tällä hetkellä pikkaisen odottavalla kannalla. Odottavalla sen suhteen, minkälainen taso on parin kolmen kärkimiehen takana. Parissa suomalaisessa keihäskisassa on tähän mennessä nähty muutama jonkinlainen tulos. Vielä taso ei ole kuitenkaan ollut sitä mitä sen pitäisi olla, ja mitä se toivottavasti tulee olemaan.

Joensuussa ja Turussa nähtiin muutama kunnon tulos. Turussa iloista oli myös saada uusi nimi, Tuomas Laaksonen, 80 metrin kerhoon. Tosin täytyy sanoa, että niin hyvä kuin tälle pojalle olikin saada kasikymppinen parin kolmen täysin pilalle menneen vuoden jälkeen, tämä tulos menee vielä kategoriaan tuulen viemää. Toivottavasti tulevaisuus näyttää sen, että näitä 80 metrin ylityksiä alkaa tulemaan kisassa kuin kisassa.

Muutaman kaverin tilanne pikkaisen hämmästyttää, tosin siellä voi jotain vammojakin olla. Teemu Wirkkalalla on jonkinsorttista alisuorittamista kisoissa. Sampo Lehtolalla ei näytä jostain syystä keppi lentävän, vaikka pari vuotta sitten jo näytti hyvälle. Lassi Etelätalon tilanne näyttää valitettavasti vieläkin olevan se, että heitto tai kaksi kesään tulee nippa nappa kansainväliselle tasolle. Näille kavereille odottaisi sitä, että tulostaso nousisi sinne, että joka ainoassa kisassa puhutaan kasinelosesta-kasivitosesta. Että ei olisi sitä, että yksi-kaksi heittoa kesässä tiettyihin olosuhteisiin voi tuoda yhden vähän pidemmän kaaren. Vielä pojat eivät näytä olevan valmiita kansainvälisiin koitoksiin.

Tulosurheilussa se niin sanottu kasa, eli se minne jokaisessa harjoituksessa ja erityisesti kilpailuissa suurin osa heitoista tulee alas, pitäisi saada sinne 82–84 metrin paikkeille. Kun missä tahansa kilpailuissa ja missä tahansa olosuhteissa tulee tuon mittainen heitto, sen jälkeen löytyy se varmuus, että arvokisoissa ja niitä ennen voidaan odottaa parin metrin nousua. Jollain nuorella kaverilla se nousu voi olla jopa enemmän.

Tallennettu kategorioihin keihäänheitto, Keihäskarnevaalit, Lassi Etelätalo, MM-kilpailut, Sampo Lehtola, Teemu Wirkkala, Tuomas Laaksonen, yleisurheilu | 8 kommenttia