Kenestä Vuoden urheilija?

Hyvää uutta vuotta vaan kaikille! Niin se vaan on, että uusi vuosi ja uudet kujeet. Tämä vuosi on alkanut meidän osalta hienosti ja viimeiset kuusi peliä ovat osoittaneet, että meillä on edelleen ne palaset, millä pärjätään tässä liigassa.

On edelleen täysin käsittämätöntä, mitä tapahtui tämän kauden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Oon aina sanonut, että on ihan sama, kuka oot ja mitä teet, jos sulla ei ole itseluottamusta tekemiseen. Silloin ei hommasta tuu yhtään mitään.

Isoin ero on se, että nyt jokainen uskaltaa pelata omilla vahvuuksilla, pelkäämättä tehdä virheitä. Myös meidän maalivahtipelimme on ollut sitä, mitä voittaminen vaatii. Paljon parjattu Ryan Getzlaf on myös noussut vihdoinkin omalle tasolleen. Nyt on taas hienoa olla änaripelaaja, se voittamisen nautinto on vaan se, joka tuo suolan tähän peliin. On aikaa nauttia joka hetkestä, kun homma toimii.

Mukavaa on myös se, että meidän hyökkäysketjusta on tullut täysin suomalainen trio. Sakun ja Pikku-Hakin kanssa on ollut mukava pelata. Homma on toiminut kivasti ja uskon, että pystytään vieläkin parempaan. Nyt vaan kun joukkueena pystyttäisiin pysymään hotteina pitkään ja päästäisiin taistelemaan pleijaripaikasta. Pahin mahdollinen vaihtoehto olisi se, että helmikuussa ollaan ulkona pleijareista ja peleistä häviää se tositarkoitus.

Melkein joka päivä lehdistö kysyy minulta, että olenko valmis heivaamaan no trade -pykälän ja vaihtamaan joukkueeseen, joka voi voittaa Stanley Cupin. En oo halunnut edes miettiä sitä vaihtoehtoa, mutta pidetään kortit avoinna. Mulla on edelleen kova usko, että me täältä vielä itsemme nostetaan pleijareihin.

Niin kauan kun on aikaa, on toivoa. Meillä on neljä peliä ennen All Star -ottelutaukoa. Ne kun hoidetaan, on kaikki vielä omissa käsissä. Hienoa oli myös uutinen valinnastani All Star -peliin. Onhan se suuri kunnianosoitus, mutta tällä kertaa musta tuntui siltä, että tarvitsen tän tauon ihan vaan lepäämiseen. Mulla on ollut kunnia pelata All Star -pelissä jo 10 kertaa ja sitä paitsi viime kauden liigan arvokkaimman pelaajan, Corey Perryn kuuluu mielestäni pelata siellä. Näin on parempi.

On myös se aika vuodesta, kun valitaan vuoden urheilija Suomessa. 2011 oli hieno urheiluvuosi! Mäkäräisen ja Heikkisen maailmanmestaruudet, koriksen ja lentiksen maajoukkueiden nousut huipulle. Mutta kyllä mielestäni vuoden urheilijapalkinto kuuluu maailmanmestaruuden voittaneelle jääkiekkomaajoukkueellemme. Huikea suoritus ja miten upeasti koko Suomen kansa saikaan siitä nauttia.

Superonnittelut myös hyvälle kaverilleni Jarkko Niemiselle uran toisesta ATP-tennisturnauksen voitosta. Harva ymmärtää, kuinka kova jätkä Jarkko on ja kuinka vaikeaa on voittaa tennisturnaus maailman huipulla! Näin tällä kertaa, näihin tunnelmiin Anaheim hiljenee…

Aihe(et): NHL, Vuoden urheilija. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

42 vastausta kohteessa Kenestä Vuoden urheilija?

  1. Totaalhockey sanoo:

    Teemu osoittaa tässä samanlaista kotiinpäinvetämistä mitä tuolla rapakon toisella puolella on totuttu suorittamaan. Sääli että noinkin hieno mies on tipahtanut tuon roskasakin tasolle tällä saralla.

    Ei siinä, hieno saavutus tuo oli mutta mielestäni se ei ole mitenkään validi vaihtoehto kun puhutaan vuoden urheilijasta. Ehkäpä sulla Teme meni nyt ko. palkinto sekaisin vuoden urheiluteon kanssa. Toivottavasta näin on…

  2. mimmi sanoo:

    Moi,moi ja kiitti vaan! Ja tosi hienosti on teidän pelit nyt lähteneet sujumaan. Niin mä kyllä olen koko ajan uskonutkin käyvän.

    Parivaljakko Teemu ja Saku ne siellä häärivät maalinteossa.Tosi hienoa seurata kun olet osallisena maalintekoon melkein joka maalissa. Mahtavasti on sulle tullut maaleja+pisteitä. Onnittelut niistä! Sekä myös suuret onnittelut siitä,että sut valittiin All Star-peliin,vaikka sitten luovutitkin sen Perrylle.Todella hieno ele! Niin onhan sut todella valittu jo monet,monet kerrat All Star-peliin. Fantastisen hyvä pelaaja kun olet.

    ja Niklaksella on myös sujunut hyvin sekä Tonillakin.Ihan kiva,että teitä suomalaisia on siinä samassa joukkueessa jo niin monta.
    Hyvä myös,että Getzlafkin on taas saanut pelinsä luistamaan.

    Toivon suuresti teille pleijaripaikkaa.Ja kyllähän se onnistuu jos kaikki sujuu yhtä hyvin kuin miten teillä nyt on mennyt.
    Joo kyllä mun mielestä myös sen vuoden urheilijan täytyy löytyä lätkän parista.

    Ja muuten Teemu paljon,paljon onnea vaan sulle! Tänään on Ilmarin nimipäivä.

    Hurjasti tsemppiä sulle ja kaikkea hyvää taas eteenpäin!

  3. Sarra sanoo:

    Hyvää uutta vuotta sulle ja muillekin sinne maailman ääriin! Ja hyvinhän teidän joukkueella onkin alkanut tämä vuosi. Harmittaa kyllä kovasti kun teillä olisi ollut koko syksyn siellä ihan samat menestyksen eväät ja kuitenkin piti niin raskaimman kautta mennä. No, jotkut asiat on niin henkimaailman hommia, ettei niistä voi mitenkään osoittaa yksittäistä korjattavaa asiaa ja silloin niitä on vaikea korjatakaan. Silloin ei auta kuin tehdä parhaansa ja toivoa, että se riittää. Sinä kyllä oot totta tosiaan parhaasi tehnyt ja todella ansaitusti sut All Stariin kutsuttiin. Oli silti tosi hieno ele sulta ehdottaa Perryä. Oot aivan oikeassa, että MVP:n kuuluu olla siellä. Hatunnoston arvoinen teko!

    Minä uskon, että teillä on vielä täysi mahdollisuus päästä pleijareihin, mutta tuleehan se olemaan ihan mielettömän raskas ponnistus. Jos kuitenkin käy niin, että mahdollisuudet menee jo ennen treidien takarajaa, niin kokeile ihmeessä jossain joukkueessa, jolla on hyvät mahdollisuudet ihan loppuun asti. Ja ota Saku mukaan vaikka väkisin! Pittsburghissa ainakin olis vajausta sentteriosastolla. :D
    Ai että, minä niin haluaisin nähdä teidän nostavan yhdessä sen Stanleyn maljan!

    Oon täysin samaa mieltä, että kaikkien hienojen urheilusaavutusten joukossa Suomen jääkiekon MM-kulta oli kuitenkin merkittävin viime vuonna. Täällä meni kaikki ihan sekaisin! Lätkä on kuitenkin täällä se suurin laji, eikä voittoa aivan turhan usein oo tullut, vaikka hilkulla on ollutkin. Siksi vuoden urheilijan tittelin pitäisi kuulua MM-joukkueelle.

    Menestyksekästä jatkoa sulle ja toivottavasti Anaheim ei hiljene nyt kovin pitkäksi aikaa. Nämä sun blogit on sen verran kivoja, että näitä lukisi vaikka kuinka usein!

  4. Bauer sanoo:

    Todellinen hauiksen osoittaminen Teemulta. Kun Ruotsin Nicklas Lidström kieltäytyi All Star-ottelusta, niin Gay Bettman antoi hänelle yhden ottelun pelikiellon!

    Kun Teemu kieltäytyi, niin ei puhettakaan pelikiellosta, minkä lisäksi hän valitsi oman korvaajansa ja sai vielä kehut siitä.

    Mitähän Lidström mahtaa miettiä tällä hetkellä?

    Ps. Teemu, enää pari kautta lisää…

  5. Juke sanoo:

    Hienoa Teemu! Olen täysin samaa mieltä että vuoden urheilupalkinto kuuluisi leijonille! En ymmärrä miksi jääkiekkoa ei arvosteta näissä valinnoissa vaan aina joku tuhannen hiihtäjä saa sen. Eikä mulla ole mitään niitä vastaan.

  6. leopold sanoo:

    Teemu taisit kieltäytyä viime vuonnakin..Olet ollut sitäpaitsi ihan eri tasolla kuin Perry tällä kaudella..mutta menköö poika nyt vanhoilla meriiteillä, jos vaikka saisi lisäfudua loppukauteen. Ens kaudella pelaatte sitten Koivun kanssa ykkösessä, kun perry-getzlaf kaksikko myydään columbukseen.

  7. Mika Kaakinen sanoo:

    Peliä en jaksa analysoida. Ei ole syytäkään.

    ”Melkein joka päivä lehdistö kysyy minulta, että olenko valmis heivaamaan no trade -pykälän ja vaihtamaan joukkueeseen, joka voi voittaa Stanley Cupin. En oo halunnut edes miettiä sitä vaihtoehtoa, mutta pidetään kortit avoinna. Mulla on edelleen kova usko, että me täältä vielä itsemme nostetaan pleijareihin.”

    Kova työ nousta pleijareihin. Ei mahdoton, mutta kova. Ankoista en itse lähtisi. Miksi jättäisit joukkueen, joka antanut sinulle niin paljon? Mats Sundin lähti kesken viimeisen kauden Vancouveriin, eikä siitä mitään hyötyä ollut. Ankoissa tiedät joka vahtimestarin ja toimistotyöntekijän. Se antaa turvallisuutta, joka heijastuu myös kentälle. Päätä itse tietenkin.

    Lykkyä tykö. Terkkuja Sakulle, Tonille ja Hakille.

  8. Mika Kaakinen sanoo:

    Blaken ylivoimamaalissa kentällä pelasivat ainakin Sbisa, Ryan, Blake ja Bauchemin. En tiedä, kuka oli kolmas hyökkääjä. Joka tapauksessa sekakenttä ja osoittaa, että valmennus kokeilee, sekoittaa pakkaa ja ottaa pieniä riskejä. Pieni riski, suuri palkinto. Erittäin hyvää työtä valmennukselta. Muutokset myös hiukan hämmentävät vastustajia, sillä he eivät tiedä tarkalleen, ketkä kentälle tulevat. Suomalaiset valmentajat luottavat enemmän samoihin kenttiin, pohjois-amerikassa kokeillaan enemmän. Kummallakin tavalla on puolensa. Ei voi sanoa, että jompikumpi olisi parempi.

    Coloradon menestysvuosina alivoimaa pelasivat toisinaan Forsberg ja Sakic. Valmennus pisti parhaat hyökkääjänsä pelaamaan alivoimaa! Tämä teki suuren vaikutuksen minuun tällöin. Colorado teki ainakin jonakin vuonna liigan alivoimamaaliennätyksen. Tämä on valmennusälykkyyttä. Kaksi mestaruutta 90-luvulla ei ollut sattumaa.

    Organisaatio kokonaisuudessaan voittaa. Siivoojatkin ovat tärkeitä. Detroit on ottanut mestaruutensa nimenomaan organisaationa. He ovat olleet kokonaisuutena parempia kuin muut. Parhaalla organisaatiolla on myös parhaat siivoojat. Siivoojat ovat fiksumpia, moraalisempia ja osaavampia kuin huonon organisaation siivoojat.

    Anaheimia ei uskoisi samaksi joukkueeksi kuin yksi-kaksi kuukautta sitten. Eroa on kuin yöllä ja päivällä.

    Hyvää jatkoa.

  9. Salapeili sanoo:

    Tuosta Salaman tiedoista (oikealla sivustalla) puuttuu MVP-palkinto Oslossa 1999, hopean saavuttamisesssa. Ei mikaan turha tunnustus se.

  10. mimmi sanoo:

    Ja vielä siitä trade asiasta.Mun mielestäni koska olet kuitenkin noin huipputason pelaaja ja olet vienyt melkeinpä yksin koko joukkuettanne eteenpäin koko tämän vaikean alkukauden,Saku myös mukanasi. Niin ilman muuta,jos susta siltä tuntuu,niin meno johonkin toiseen joukkueeseen on ihan ok-asia.
    Tee sä Teemu tämän trade kuten muidenkin asioiden suhteen ihan niin kuin oma sydämesi sanoo,silloin tiedät,että olet tehnyt aivan varmasti oikein.
    Välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä.Ne voi heti huiskaista huitsin nevadaan.
    Pikaisiin kuulemisiin.

  11. Mika Kaakinen sanoo:

    Sinun ja Hakin 2-1 oli vähällä päättyä maaliin. Hyökkäys oli hyvä. Hakki olisi voinut yrittää suoraa laukausta, mutta vauhti oli niin kova, että ajautui liian lähelle maalivahtia. Joka tapauksessa hyvin pelattu tilanne. Phoenixin puolustajatkaan eivät pelanneet tilannetta huonosti. Hekin olivat pelin sisällä. Hekin luistelivat puolustamaan tarmolla.

    Blake ajaa aina maalille. Hyvän pelaajan merkki. Jaromir Jagr ja Mario Lemiux pyrkivät aina maalille. Ei maaleja kulmista tehdä. Tottakai vastustajan puolustus yrittää ajaa pelin kulmiin. Suomessa puhutaan paljon ”kulmapelistä”. Mielestäni se on suoraan sanottuna hiukan huttua. Ei se yleensä edistä peliä. Tottakai kulmapeli pitää osata. Mutta maalille meno on tehokkaampaa. Tässäkin on kysymys kulttuurieroista ja kaukalon koosta. Suurempi eurooppalainen kaukalo todennäköisesti korostaa kulmapelin merkitystä.

    6-2 numerot olivat hiukan liikaa. Phoenixin valmentaja oli aivan oikeassa. Phoenix teki merkkausvirheitä. Pelitasoero ei ollut niin suuri kuin numerot antavat olettaa.

    Bruce Boudreau oli tyytymätön Ryan-Perry-Getzlaf ketjun peliin. Olen samaa mieltä. Ketjun ainoa maali tuli kun peli oli jo ratkennut. Bruce Boudreaun ja muun valmennusjohdon on saatava ketju pelaamaan tehokkaammin. Suoraviivaisempaa peliä.

    Bruce Boudreau on parempi valmentaja kuin Carlyle. Kysymys ei ole pelkästään johtamistyylin erosta, vaan peliymmärryksestä. Bruce Boudreau ymmärtää pelistä enemmän. Carlyle oli myös liian pitkään Anaheimin valmentajana. Kasvot kuluvat ja ideat loppuvat. Täytyy antaa kuitenkin tunnustusta Carlylelle. NHL-valmentajan työ on raskas homma. Rahaa tulee, mutta työ on raskas. Psyykkisesti raskas työ.

    Edmontonin valmentaja oli selvästi turhautunut joukkueeseensa. Pelaajlla ei ole mitään ammattiylpeyttä. Edes omat työpaikat eivät tunnu kiinnostavan. Amattilaisjoukkuueen irvikuva. Edmontonin valmentaja on ammattiylpeä. Erittäin hyvä.

    Hakki esiintyi arvokkaasti haastattelussa. Erittäin hyvä. Miehen on esiinnyttävä arvokkaasti ja puhuttava asiaa.

    Bonino on tehnyt hyvän vaikutuksen. Sisukas kaveri. Taistelee hyvin kiekosta. Ei luovu kiekosta.

    Pidän Bruce Boudreausta pidän kuin hullu puurosta. Ammattimies. Ei karkea, ei öykkäri, mutta ei myöskään löllö. Asiallinen tyyppi, joka osaa myös vaatia.

    Hakille onnittelut maalista ja Tonille ja Sakulle terkkuja.

    PS. Lauo. Lauo. Lauo.

  12. Mika Kaakinen sanoo:

    Sbisa tekee hyvän vaikutuksen. Taitava puolustaja. Syöttö Blaken maaliin ja pelastus maaliviivalta Phoenixia vastaan.

    Taitoa on. Valmentajan tehtävä on saada kaikki talentti irti pelaajista. Valmentajan on oltava suhteellisen vaativa. Ei tyranni, ei nöyryyttäjä, mutta vaativa. Valmentaja ei saa koskaan loukata pelaajia ihmisinä. Tämä on aivan ehdoton asia. Ei henkilöön menevää kritiikkiä. Kritiikki pitää aina kohdistua pelisuoritukseen.

    Joillakin pelaajilla on tolkuttomasti lahjakkuutta. Mario Lemiux lienee kaikkien aikojen lahjakkain ei-maalivahtipelaaja. Mutta Jaromir Jagr ei jää paljon jälkeen. Syttötaidossa ja pelikäsityksessä jopa mielestäni ylittää Lemiuxin. Lemiux oli enemmän maalintekijä ja Jagr pelintekijä. Lemiux oli parempi luistelemaan ja hänellä oli häikäisevä laukaus. Täysin erilaisia pelaajatyyppejä.

    Muista laukoa. Sinulla on eräs liigan parhaista laukauksista. Kovaltshuk ja Ryan ovat myös erittäin hyviä laukojia. Lauo.

    Lykkyä tykö.

  13. Mika Kaakinen sanoo:

    Hyvä peli taas.

    Getzlaf voitti aloituksen, Ryan puolustajan ja Perry maalivahdin.

    Hakille, Tonille ja Sakulle terkkuja.

    Lykkyä tykö.

  14. Mika Kaakinen sanoo:

    22 blokkausta. Ankkojen kunnia ja rohkeus on palautettu.

    Nyt keskity omaan peliin. Joukkueen peli on kunnossa. Maalinteossa tärkeintä on keskittyminen. Kun lauot tarpeeksi laatulaukauksia, niin maalit tulevat.

    Äläkä mieti liikaa. Pelaamisen pitää tulla selkäytimestä. Perry oli todella lähellä tehdä maalin syötöstäsi. Anderson teki suuren pelastuksen. Kaikki 1-maalivahdit ovat erittäin hyviä. Ehkä suurin paraneminen verrattuna esim. 90-lukuun on nimenomaan maalivahtien taso. Kaikki maalivahdit ovat nykyään hyviä.

    Ykkösketjun maali oli häikäisevä.

    Ylivoimaa olisi parannettava. Tämä valmennusjohto varmaan miettii. Joku ennalta valmisteltu kuvio, ketjumuutokset etc. Ylivoima on iso osa peliä nykyään. Pakit ovat myös erittäin tärkeitä ylivoimassa. Pakit, jotka ovat kiekkovarmoja, syöttötaitoisia ja terävästi laukovia. Fredrik Olausson oli ylivoimaspesialisti. Hän oli jotenkin terävä ylivoimassa. Likkui ja laukoi hyvin viivalta.

    Ei ole mitään syytä, miksi Ryan-Perry-Getzlaf eivät voisi olla 80-100 pisteen pelaajia kaikki. Heidän pitäisi vain saada pelinsä jengoilleen. Talentti on kaikilla olemassa. Heidän peliään auttaisi tottakai Lidströmin tai Prongerin kaltainen superpakki. 15-20 pistettä tulisi kaikille lisää. Mutta Prongereita tai Lidströmejä ei kasva joka oksalla.

    Harvoin on kuitenkin niin, että yksi kenttä pelaisi hyvin ja muut huonosti. Yleensä koko joukkueen taso paranee tai huononee.

    Lykkyä tykö.

  15. Mika Kaakinen sanoo:

    Hyvä peli taas. Vastassa legendaarinen Colorado Avelanche. Tuo muistoja hienoista ajoista: Peter Forsberg, Joe Sakic, Rob Blake, Adam Deadmarsh… Yleensä en ole nostalginen, mutta Colorado Avelancen nimen kuulemisen yhteydessä jotain kyllä läikähtää sydämessä. Nimikin on komea. Lumivyöry.

    Ykkösketju teki mitä tahtoi.

    Fowler kaatui vaarallisesti siniviivalla. Jääkiekossa tapahtuu tälläistä, mutta vaarallista se on.

    Kaikkien muiden ketjujen on nyt nostettava pelitasoaan. Ykkösketju ei voi kannatella joukkuetta joka ottelussa.

    Onnittelut Getzlafille lapsen johdosta.

    Peli on mallissaan. Jatkakaa samaan malliin.

    Hakille, Tonille ja Sakulle terkkuja.

    Lykkyä tykö.

  16. Päivitysilmoitus: Onko karppaus sallittua alppihiihtäjälle? | Karppaaminen.fi | Karppaus ja vähähiilihydraattinen ruokavalio

  17. Mika Kaakinen sanoo:

    Tolppa kilahti. Lähellä oli. Ensi kerralla menee sisään. Blaken syöttö oli hyvä.

    Kaikkia pelejä ei voi voittaa. Kotikenttä on iso etu. Peli oli erittäin tasainen. Nyt oli myös epäonnea matkassa.

    Jatka samaan malliin.

    Hakille, Tonille ja Sakulle terkkuja.

    Lykkyä tykö.

  18. Mika Kaakinen sanoo:

    Pelley otti tappelun 2. erän alussa. Erittäin hyvä. Yritti herättää joukkuueen. Beauchemin ja Brookbank voisivat myös tapella toisinaan. Molemmat ovat hyviä hanskaamaan. Kyllä tappelu voi muuttaa pelin kulun. Eikä tarvitse välttämättä edes tapella. Hanskan hierominen vastustajan puolustajan kasvoihin, maalinedustarähinä ym. Pelin virtaus muuttuu. Tappelu pitää ottaa ajoissa. Ei kolmannessa erässä, vaan 1. tai 2. erässä, jolloin peli voi vielä kääntyä. Pelley teki ihan oikein.

    Dallas onnistui sulkemaan ykköskentän pelin ulkopuolelle. Ykköskenttä pelaa liian epätasaisesti. Pelihuumori on toisinaan kadoksissa. Loistavia esityksiä seuraa latteita esityksiä. En tiedä mikä auttaisi. Tottakai heitä vastaan pelaa vastustajan parhaat puolustajat.

    Maalisi olisi kääntänyt pelin. Olen melko varma siitä. Ensi kerralla lauot sisään.

    Valmennus on kuitenkin toiminut hyvin. Peluutettu oikein.

    Blake on ollut niin kuuma, että häntä voisi kokeilla myös 1. ja 2. kentässä. Silloin tällöin. Blake tietää, mitä voittaminen vaatii.

    Lykkyä tykö.

  19. Mika Kaakinen sanoo:

    Ryan-Perry joutuvat pelaamaan liikaa yksin. 100. kerta: Getzlaf pelaa liian kaukana Ryanista ja Perrystä. Etäisyydet kuntoon. Valmennuksen pitäisi ottaa Getzlafin suhteen ”hiustenkuivaaja käyttöön”.

    Tyly olen nyt. Joukkueen menestys on kyseessä.

  20. Mika Kaakinen sanoo:

    Otan hiukan sanojani takaisin. Liigassa ei ole montaa pelaajaa, joka pystyisi samanlaiseen syöttöön kuin Getzlaf antoi Ryanille. Talenttia on kuin vettä Atlantissa. Hänen pitäisi vain hyödyntää lahjansa paremmin joukkueen hyväksi. Tarkoitukseni ei ole haukkua ketään erityistä pelaajaa.

    Joukkueena voitetaan, joukkueena hävitään.

  21. Joni Kulju sanoo:

    Hienoo tekstii, mutta pakko kysyä että oletko jutellut Sakun kanssa siitä että mitä Saku aikoo tehdä sitten kun sinä lopetat?

  22. Mika Kaakinen sanoo:

    Dalla puolusti paljon paremmin kuin viime pelissä. He paransivat peliään.

    Paikoista pitää pistää sisään. Muuten vastustaja tekee maalin. Missattu avopaikka on puoli maalia vastustajalle.

    ”But the Ducks went down scratching a clawing for a goal until the final horn, including the final moments when they sent Hiller to the bench for a sixth dude in the Dallas zone.” Ihan oikein. 1-1.5 minuuttia ennen loppua aloitus vastustajan päätyyn ja maalivahti pois.

    Neloskenttä kaipaa Matt Beleskeytä. Neloskentän selvästi paras pelaaja. Matt Beleskey on tehnyt juuri sitä työtä, mitä nelosketjun pelaajan pitääkin: Antaa hengähdysaikaa muille, pitää oman pään puhtaana ja heittää syötön tai maalin silloin tällöin. Laukaus on myös suhteellisen hyvä. Pelikäsitys myös. Tarvittaisiin laajempi neloskenttä.

    Fowlerin pitää pelata puolustavammin. Ei osallistua hyökkäyksiin, vaan pelata puolustavasti. En halua nostaa yhtä pelaajaa ristille, mutta Beaucheminin +/- saldo on +1 ja Fowlerin -14. Siniviiva tukkoon. Hyökkääjät hoitakoon hommansa hyökkäyspäädyssä.

    Tappio vaikeutti suuresti pudutuspeleihin pääsyä. Se ei ole mahdotonta, mutta nyt on todella hankalaa.

    Seuraava Dallas-peli on vedenjakaja. Odotan mielenkiinnolla.

    Sinun pitää myös onnistua. Blaken syötöstä pitää pistää sisään. Näitä syöttö-laukauskuvioita pitää saada lisää. Hakin ja Sakun pitää ruokkia sinua syötöillä. Sivuttaissyöttöjä maalin edustalla. Reboundista sisään. Torjunnan jälkeen maalivahti on useasti jäissä. Luongo torjui kaksi kertaa loistavasti. Cogliano laukoi ensin, sitten Bonino. Bonino pisti kolmannen sisään heittäytymällä. Tälläinen maali sytyttää joukkueen. Maalinteko on sekä taito, että sisukysymys.

    Coglianolle ja Boninolle lisää laukausuharjoituksia ja maalintekoharjoituksia. He luistelevat ja lukevat peliä jo tarpeeksi hyvin. Blake osaa kaiken. Nyt Boninon ja Coglianon pitää päästä samalle tasolle maalinteossa ja laukauksessa. Silloin on eräs parhaista kolmosketjuista liigassa koossa. Yhteispeli on jo nyt hyvää. Lisää pisteitä ja maaleja tarvitaan. Ne syntyvät harjoitusten ja laukausten kautta. Ja onnistumisten kautta. Menestys ruokkii menestystä.

    Onnea ja menestystä. Hakille, Sakulle ja Tonille terkkuja.

  23. jyppilänäijä sanoo:

    totaalhockey voi vetää sen naisen paljon parjatun vehkeen päähänsä… teemu on hieno äijä ja kunnon suomalainen kiekkolegenda

  24. Mika Kaakien sanoo:

    Coglianolle onnittelut.

    Peli ei ollut kovinkaan hyvää. Paljon keskialueella pelaamista. Sekavaa peliä.

    Voitto on aina voitto.

    Onnea ja menestystä. Hakille, Sakulle ja Tonille terkkuja.

  25. Mika Kaakinen sanoo:

    ””Goals are goals, but it might have been the ugliest hat trick I’ve ever seen,” Ducks coach Bruce Boudreau said. ”I’m glad they went in.”"

    En ole samaa mieltä. Mielestäni valmentajan ei pitäisi koskaan vähätellä pelaajiensa suorituksia. Huonoa puhetta hyvältä valmentajalta. Hat trick on aina hat trick.

    Matt Beleskey teki ensimmäisessä maalissa härän lailla töitä. Kuljetti kiekkoa yhdellä kädellä. Jaromír Jágr tuli mieleen. Hän oli myös parhaina päivinään lyömätön kaksinksamppailussa laidassa. Voimat ja taito ja kiekon suojaaminen olivat niin kovaa luokkaa.

    Phoenixin maalivahti Smith oli sekä huono, että arrogentti. Coglianon ensimmäisessä maalissa meni maalin taakse kamppailemaan hyökkääjän kanssa kiekosta. Tälläistä kamppailua ei maalivahdin varusteilla voiteta. Olen varma, että Phoenixin valmentaja ei Smithin päätä pelin jälkeen silitellyt. Mike Keenan olisi potkinut Smithin takamuksen mustelmille ottelun jälkeen. Huono ja röyhkeä maalivahti on huono kombinaatio. Maaivahdin pitää pelata järkevästi. Tämä on sääntö.

    Peli oli vaikea sinun ja Sakun tapaisille taitopelaajille. Molemmat joukkueet pelasivat keskialueen sumppupuolustusta. Peli oli asemasotaa, jossa ei hienouksia nähty. Molemmilla joukkeilla oli kolmen pelaajan linja keskialueella. Mailaviidakko. Getzlaf teki yhden hyvän rynnistyksen maalille. Isokokoisen pelaajan pitäisi hyödyntää voimiaan ja kokoaan vielä paremmin. Puolustajan on vaikea rikkomatta pidellä isokokoista, vahvaa pelaajaa, joka päättäväisesti ajaa maalille. Getzlafin rynnistyksestä tuli muistaakseni Phoenixille jäähy.

    Matt Beleskeyn esityö Coglianon maaliin oli ottelun kohokohta. Great play. Suurta peliä. Olen sanonut 100 kertaa, että tälläinen peli sytyttää oman joukkueen. Matt Beleskey oli kuin härkä.

    Jääkiekkojoukkueessa, niinkuin elämässä pitää ansaita arvostus.

    Onnea ja menestystä. Hakille, Sakulle ja Tonille terkkuja.

  26. Mika Kaakinen sanoo:

    Bonino-Cogliano-Blake tai Bonino-Cogliano-Beleskey on pelannut nimenomaan ketjuna hyvin ja harmonisesti. He ovat tehneet rintamahyökkäyksiä, jossa kiekko on liikkunut laidalta toiselle ja takaisin keskelle. Modernia jääkiekkoa. 1+1+1>3. Ketjua on tottakai auttanut Blaken ja nyttemmin Beleskeyn loistopeli.

    Teidänkin kanttaisi Hakin ja Sakun kanssa varioida hiukan peliä. Dallas-pelissä mielestäni hiukan näkyi, että Dallasin puolustajat osasivat odottaa pystysyöttöjä keskelle. Pelatkaa sillä tyylillä, mikä teille on ominaista, mutta varioikaa silloin tällöin. Kokeilkaa uusia kuvioita. Uskon, että esim. Saku tietää lähes kaiken jääkiekosta. 90% tuttua, 10% uutta. Älkää heittäkö kaikkea mullinmallin, mutta joku uusi kikka silloin tällöin.

    Siitä olen ollut iloinen, että valmentaja Bruce Boudreau uskaltaa kokeilla uusia asioita. Se on hyvä asia. Valmentajalla pitää olla peli-ideoita. Se virkistää myös pelaajia, jos silloin tällöin kokeillaan jotain uutta. 90% tuttua, 10% uutta. Muutoksia ei saa olla myös liikaa. Eivät pelaajat pidä siitä, valmentaja keksii aina vaan uusia ketjukoostumuksia. Järki pitää olla.

    Onnea vaan.

  27. Mika Kaakinen sanoo:

    ””I thought we played 12 really good games in a row,” Ducks coach Bruce Boudreau said. ”Tonight, we didn’t. We stunk.”

    Samaa mieltä. Ei voi voittaa joka peliä. Dallas on hyvä joukkue. Hyvää joukkuepeliä, hyviä yksilöitä. Esim. Steve Ott on hyvä pelaaja. Hyvä laukaus, hyvä pelikäitys. Dallas pelaa hyvin joukkueena.

    ”Three bad plays,” Boudreau said of Dallas’ first three goals. ”The first one we got outmuscled in front of our net. The third one was just a terrible giveaway. The second one … again, outmuscled and outworked at the blue line. I don’t want to say those things happen because I don’t want them to happen, but that’s what happened. We got outmuscled and we lost the battles.”

    Ihan asiaa. Dallas pisti siniviivalla Visnovskyyn ja Sbisaan painetta. Ja onnistui. Sbisa yritti ”stick-check” hyökkääjää yhdellä kädellä. Ei onnistu liigassa. Dallasin valmennus oli selvästi prepannut hyökkääjät hyvin. Kova prässi siniviivalla. He voittivat kaksinkamppailut siniviivalla. Täytyy nostaa hattua Dallasin valmennukselle. He hoitivat työnsä erittäin hyvin. Ammattimiehiä.

    Siniviivasta taistellaan nykyjääkiekossa. Se pitää ylittää jollain tavalla.

    Pelasit suhteellisen hyvin. Samoin Cogliano ja ”paljon parjattu” Getzlaf. Tykki puhui kaksi kertaa. Yhden kerran tolppaan. Ryan säästelee liikaa laukaustaan. Lauo nuori mies. Getzlaf on nousussa. Nyt on ollut jopa epäonnea. Onnikaan ei ole ollut mukana.

    Puolustus on Anaheimin Akilleen kantapää. Puolustuksen pitää pelata varmemmin. Yksi Pronger tai Lidström vastaa kahta tavallista puolustajaa. Pronger ja Lidström ovat olleet viimeiset 10 vuotta NHL:n parhaat puolustajat (Lidström 20 vuotta). Puolustus tarvitsisi kipeästi yhtä profiilipelaajaa. Lidströmiä on tottakai auttanut, että hän on pelannut NHL:n parhaassa joukkueessa viimeiset 20 vuotta.

    Tällä kertaa minulla ei ole paljon sanottavaa pelistä. Valmentaja Bruce Boudreaun analyysi pelistä oli aivan oikein. En pysty lisäämään mitään oleellista.

    Jason Blakea tarvitaan myös. Kääntää pelin nopeasti ja osaa paljon hyökkäyspäässä. Osaava hyökkäjä on aina osaava hyökkääjä.

  28. Mika Kaakinen sanoo:

    ”Yesterday each player was given this t-shirt, which reads I BELIEVE on the front and MIRACLES DO HAPPEN on the back.”

    Erittäin hyvä. Ihmeitä tapahtuu. Aivan varmasti. Taistelu jatkuu.

    Raimo Helmiseltä kysyttiin kerran maajoukkuueen hengestä. Helminen vastasi: ”Henki on olemassa.” Saku Koivusta joku Montealin pelaajista sanoi: ”Hänen henkensä on uskomaton”.

    Kristitylle Pyhä Henki on todellisuutta. Jne. Listaa voisi jatkaa.

    Menette ja voitatte seuraavan pelin.

  29. Mika Kaakinen sanoo:

    Valmentaja Bruce Boudreaun analyysi Anaheimin nettisivuilla on lukemisen arvoinen. Hyvää analyysia pelistä.

    Kyllä esim. Mike Keenan tietää pelistä. Mike Keenan teroitti Olli Jokiselle Florida Panthersissa: ”Pidä mailasta tiukasti kiinni aloituksissa.” Peter Forsberg piti mailaa kuin ruuvipenkissä. Aina kaksin käsin.

    Hyvä valmentaja on palkkansa arvoinen.

  30. Mika Kaakinen sanoo:

    Joitakin kommentteja:

    1. Pelasit hyvin. Ensimmäisessä maalissa teit maalin tahdonvoimalla ja toinen oli upea laukaus. Perryltä hieno syöttö, mutta harvat pystyvät samanaiseen laukaukseen kuin sinä. Tilaa ei ollut maalissa paljon.

    2. Visnovsky on paras ylivoimapakkinne. Laukoo hyvin ja levittää peliä hyvin. Puuttuu vasemman puolen ylivoimapakki. Pitäisi olla kaksi kovaa ylivoimapakkia, kuten Oleg Tverdovsky ja Fredrik Olausson, silloin kun pelasit Kariyan ja Rucchinin kanssa. Pommeja maalia kohti pitäisi tulla molemmilta puolilta. Uskon, että 50% ylivoimamaaleista syntyy puolustajien laukauksista ja niiden reboundeista. Ei Sami Salon laukausta pysäytä kukaan maalivahti, kun pääsee laukomaan hyvästä asennosta ylivoimassa.

    3. Brassardin maalissa Sbisa ei pystynyt siivoamaan kiekkoa maalialueelta. Yritti yhdellä kädellä. Maaliedustalla pitää pelata päättäväisesti. Kiekko pitää pystyä siivoomaan maalinedustalta. Kiekkoon pitää osua. Ja napakasti. Jos kiekko pysyy liian pitkään maalin edustalla, niin yleensä joku vastustajan hyökkääjistä iskee sen lopulta sisään. Niinkuin tässä tapauksessa Bassard tuli hiukan toisesta aallosta ja teki maalin.

    3. Fowler menetti kiekon siniviivalla. Tuloksena maali. Tälläistä ei saa tapahtua. Valmennuksen pitää harjoituttaa Fowleria siniviivapelaamisessa. Pakko. Ja paljon. Jos hyökkääjä tulee päälle, niin kiekon kanssa ei saa jäädä tekemään taikatemppuja. Kiekko vaikka takaisin hyökkäyalueelle laidan kautta.

    4. Valmentaja oli pettynyt pelin jälkeen. Ymmärrän. Turhauttavaa, kun yrittää kaikkensa, mutta tulosta ei synny. Riittävästi. Peli oli kuitenkin täysin voitettavissa jo varsinaisella peliajalla. Pidän valmentajasta, joka on pettynyt, turhautunut ja vihainen huonon pelin jälkeen. Se osoittaa ammattiylpeyttä.

    5. Bobby Ryanilla yksi laukaus. Pitäisi olla viisi. Miksi ei voi mennä vaikka kolmion keskelle ylivoimalla? Siinä ylivoimamaalissa, johon Saku antoi syötön, Ryan oli kolmion keskellä, liukui hiukan ulos kolmiosta ja teki maalin Sakun syötöstä. Suoraan yläkulmaan.

    Hiukan olen sitä mieltä, että pakkikaluston rajallisuus estää realisoimasta täysin ylivoimaosaamistanne. En halua puhua pahaa puolustajista. He varmasti tekevät kaikkensa. Karkeat virheet pitää kuitenkin saada pois. Heidän oltava myös päättäväisempiä oman maalin edustalla.

    Kaikki lähtee kuitenkin hyvin organisoidusta puolustuksesta.

    Onnea ja menestystä. Hakille, Sakulle ja Tonille terkkuja.

  31. Mika Kaakinen sanoo:

    Keskustelin kerran elävässä elämässä Raimo Helmisen kanssa ylivoimasta. Helminen totesi: ”Parhainkaan ylivoima ei aina johda tulokseen.” Helminen on kuitenkin ehkä Suomen kaikkein aikojen paras ylivoimanpyörittäjä. Ylivoima on hiukan henkimaailman asioita. Kun viisikko menee kentällä, heidän pitää vain uskoa pystyvänsä tekemään maalin.

    Kyllä pakkien laukaukset ovat ylivoimassa hyvin tärkeitä. Visnovsky laukoi useasti tulisesti siniviivalta ja mikä oli lopputulos: Aina hässäkkä maalille. Ja maalimahdollisuus. Visnovsky pelasi hienon pelin. Voisi vielä ylivoimassa ottaa pari potkua kohti maalia ja saada laukauksesta vielä vaaralisempi. Pari potkua maalia kohti siniviivalta ja laukaus.

    Yhdessä ylivoimatilanteessa lauoit nopeasti kohti maalivahtia ja laukaus osui patjoihin. Tottakai nämä ratkaisut tapahtuvat alitajunnassa, mutta olisit voinut ehkä keskittyä hiukan paremmin ja kohdistaa laukauksen lähemmäksi tolppaa. Niinkuin toisessa maalissa.

    Visnovsky on kyllä ylivoimapakkina aivan omaa luokkaansa. Lisää vielä hartiapankkia ja laukaus ehkä hiukan alemmas. Visnovskyllä on jo nyt aika kova ylivoimapaketti esittää. Osaaminen on hyvää. On variaatioita, on laukaus, on syöttö.

    Helmisen mukaan ”puolustajat tekevät yhä enemmän pelin ylivoimassa”. Helminen tarkoittaa sitä, että hyökkääjät ovat niin pidettyjä maalin edustalla, että pelin luonti on yhä enemmän puolustajilla. Puolustajilla on tilaa ja aikaa käytettävissä enemmän kuin hyökkääjillä. En tiedä onko Helminen oikeassa.

    Onnea ja menestystä. Hakille, Sakulle ja Tonille terkkuja.

  32. Mika Kaakinen sanoo:

    Visnovsky on liian yksin ylivoimapelissä. Hän tarvitsisi rinnalleen 3-4 osaavaa ylivoimapakkia. Ylivoimapelissä kaiken pitää toimia. Kaksi hyvin laukovaa pakkia ja kolme hyvää hyökkääjää. Kuten Nashville Predatorissa olivat Kimmo Timonen, Marek Zidlicky ja Steve Sullivan ja kumppanit. Molempien pakkien pitää pystyä laukomaan. Kohti maalia.

    Vastasit valmentajan huutoon. Kuten Visnovsky, Blake ja Bonino. Bonino oli hyvin lähellä tehdä maalin. Ryanin pitää nostaa tasoaan. Ryan alisuorittaa. Syöttää liikaa. Lauo nuori mies. Lauo. Älä aikaile vaan lauo. Eräs liigan parhaista laukauksista, eikä lauo. Samoin Hakin ja Sakun ja muun joukkueen pitää nostaa tasoaan. Mukaanlukien Perry ja Getzlaf.

    Nämä ovat omia mielipiteitäni. Pelasit hyvän pelin. Eikä joukkueen peli ole huonoa. Voitte hyvin saada yli 50% pisteistä jatkossa. Puolustuksen pitää parantua. Puolustuksen pitää lähteä hyökkäyspäästä. Puolustus on koko ketjun asia. Play-off paikka on vielä sumussa. Se ei ole poissuljettu, mutta vaatii erittäin hyvää onnistumista. Se vaatii onnistumisia nimenomaan joukkueena. Kannattaa yrittää.

  33. Mika Kaakinen sanoo:

    Blake-Getzlaf-Selänne-Perry-Visnovsky. Valmentaja haki kovuutta ja rutiinia ylivoimaan. Kannattaa hiukan sekoittaa pakkaa. Erittäin fiksua. Valmentaja peluutti ylivoimaa neljällä hyökkääjällä. Kova veto. Valmentaja on kova tyyppi. Pelasi hiukan riskillä, mutta rajatulla riskillä. Low risk- high reward. Minun mielestäni valmentaja laittoi ylivoimaiseti parhaimmat pelaajansa kentälle ylivoimassa- ja se tuotti tulosta. Yksi puolustaja tarvitaan pitämään viiva ja antamaan pommeja.

    Riskipeluuttamista. Mutta rajatulla riskillä. Kova kuvio. Tämä ei aina onnistu. Yleensä kannattaa pelata samoilla ketjuilla. Mutta jokeri kannattaa heittää kentälle tarpeen vaatiessa. Täydet pisteet.

    En kyllä koskaan unohda niitä aikoja, kun Forsberg ja Sakic pelasivat yhdessä alivoimaa. Oi niitä aikoja.

    Ne olivat aikoja.

  34. Mika Kaakinen sanoo:

    Ľubomír Višňovský: 2010-2011: 81 peliä, 68 pistettä. Tarvitseeko minun sanoa jotakin?

    Tässä on kysymys 1-5 maailman parhaasta puolustajasta. Tämä on fakta.

    Joukkueessanne pelaa ehkä maailman paras puolustaja. Ymmärrättekö?

  35. Mika Kaakinen sanoo:

    Jos ei Ľubomír Višňovskýn nimen kohdalla Anaheimin kotiyleisö ala huutaa. niin jotain on totaslisesti pielessä. Silloin pitää vaihtaa yleisöä.

    Muistakkin mennä pää pystyssä jäälle. Olet ansainnut arvostuksen. Sinun ei tarvitse todistaa mitään. Tehköön muut 650 maalia. Et pyytele mitään anteeksi vaan teet toiset 650 maalia.

  36. Mika Kaakinen sanoo:

    Se keraaminen sika on todella ruma. Erittäin hieno ja hauska ja viihdyttävä kilpailu, mutta palkinto voisi olla hiukan tyylikkäämpi. Keraaminen sika on kyllä liian mauton. Joku tavallinen hopeapysti olisi parempi. Joku tavallinen palkinto.

    Hyvä, että tulee hiukan kevyempää ohjelmaa välillä. Perheohjelmaa, jota koko perhe voi tulla katsomaan.

  37. Mika Kaakinen@gmail.com sanoo:

    ”Ryan-Getzlaf-Perry
    Beleskey-Koivu-Selanne
    Bonino-Cogliano-Blake
    Hagman-Pelley-Parros ”

    Ketjut näyttävät hyvältä. Ainoa, mitä itse tekisin olisi Blaken kokeilu jopa 1-2 ketjussa. Omaa paljon rutiinia ja on vahva maalinedustalla. Mutta 98%:sesti näyttää hyvältä. Tässä vaiheessa ei kannata hirveästi muutoksia tehdä. Ei muutoksia.

    Fowler ja Cogliano olivat 2-1:ssä. Cogliano olisi voinut laukoa ehkä ylemmäksi.

    Jos sinä lauot liikaa patjoihin, niin Saku laukoo liikaa tolppiin. Ei kannata myöskään suunnata liikaa laukausta. Puhun ristiin rastiin, mutta laukaus on pohjimmiltaan alitajuntainen asia.

    Hieno voitto. Play-off-mahdollisuudet paranivat hieman. Pelasitte hyvin. Taistelkaa.

    Ryan on saanut tykin kuntoon. Tästä on hyvä jatkaa. Visnovskyn syöttö oli upea. Ryan pääsi laukomaan suoraan syötöstä. Visnovsky näytti taas, minkä luokan puolustaja on.

    Desparate hockey. Best hockey.

    ”Coach Bruce Boudreau was livid on the call.” Right on. Right on. Pahinta, mitä valmentaja voi tehdä, kun tulee kyseenalainen tuomio, on seistä kuin suolapatsas. Kannattaa protestoida. Se psyykkaa tuomareita ja nostaa omaa joukkuetta. Ei niin, että tulee ulosajetuksi, mutta kannattaa nostaa ääntä. Protestointi kuuluu valmentajan ammattitaitoon. Pelaajat eivät kunnioita valmentajaa, joka ei pidä joukkueen puolta. Valmentajalla pitää olla luonnetta.

    Teidän pitää jatkossa vain pelata hyvin. Jokainen voitto nostaa joukkuetta. Tämä oli erittäin tärkeä voitto.

    Hakilta hyvä rankkari. Antoi maalivahdin tehdä ensimmäisen liikkeen. Hakki nosti ylös ja keskelle. Ei tarvinnut edes suunnata, kun maalivahti oli jäissä. Hieno rankkari.

    Peluutus on hyvää. Ei pidä muuttaa mitään. Vain pitää pelata hiukan paremmin kuin edellisessä ottelussa.

    Lykkyä tykö.

  38. Mika Kaakinen@gmail.com sanoo:

    Lubo katkaisi kentän kahtia. Kolmen puolustajan läpi. Näki koko kentän. Syöttö oli hiukan (lue aika paljon) riskipeliä, mutta upea. Ryan otti hienosti kiekon haltuun ja teki hienon laukauksen.

    Kyllä hyvät pelaajat pelaavat hyvää peliä.

    Mitään erityistä sanottavaa ei ole. Samaan malliin. Tiivis viisikkopuolustus.

    Kuunnelkaa valmentajaa. Hänellä on hyvä ote asiohin.

  39. Mika Kaakinen sanoo:

    Great play by Bobby Ryan. And Visnovsky.

  40. Mika Kaakinen sanoo:

    Sakulta yksi levityssyöttö, jonka vastustaja katkaisi. Mutta hyvä maali. Sbisan laukaus oli hyvä.

    Jokisen Jussi kaatui aika helposti.

    Hiller on ollut todella hyvä.

    Ensi kerrallla vastassa liigan paras joukkue. Pelatkaa rohkeasti, mutta puolustuksen kautta.

  41. Mika Kaakinen sanoo:

    Tulee maaottelu. Zetterberg, Lidström&Co.

    Kova ottelu tulossa.

    Onnea ja menestystä.

  42. Mika Kaakinen sanoo:

    Beauchemin ja Getzlaf pelasivat upeasti.

    Upea rankkari. Pelasitte paremmin kuin Detroit. Onni ei ollut myötä.

    Lykkyä tykö.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>