Viinimatka Saksaan: Viinitilat osa 2

Viinireissun kolmas päivä alkoi Reinin rannalla Rheingaussa, tarkemmin Bingen Vinothekissa Bingen am Rheinissa. Huikeat maisemat ja laadukas vinoteekki, joka tarjoilee myös hyvää ruokaa. Vaikka olimme Rheingaussa, tastingin teemana olivat Rheinhessenin luomuviinit, esittelijänä Rheinhessenin viinipomo Bernd Kern. Parikymmentä toinen toistaan herkullisempaa viiniä pyörähti suussa ja osa painui kurkkuun asti. Noviisina kaatelin suru puserossa huippuviinien lasinpohjia kippoon.
Bingen Vinothek, Hindenburglange 2, Bingen am Rhein
bingen_vinothek_tasting bingen_vinothek_alkupalat bingen_vinothek_taimen bingen_cruise bingen_maisemat bingen_kyla

GRAF VON KANITZ. Matka jatkui Reiniä pitkin vesibussilla Lorchiin, jossa tasting pidettiin perinteisellä Weingut Graf von Kanitzin tilalla. Maahantuoja Winestate kertoo tilasta näin: ”Graf von Kanitzin viininviljelyn juuret ulottuvat pitkälle 1000-luvulle. Tuottaja valmistaa viinejä Lorchin kylässä Rheingaun pohjoisosissa Saksan vierailluimpiin nähtävyyksiin lukeutuvien Lorelei-jyrkänteen ja Rüdesheimin viinikaupungin välissä. Viinejä on viljelty vuodesta 1968 ekologisin menetelmin ja tila on jäsenenä Saksan huipputuottajien VDP-järjestössä. 85 % tilan tarhoista on Erstes Gewächs -luokiteltuja. Gault Milleau 2008 oppaan mukaan tuottaja on pitkään valmistanut Rheingaussa erityisen arvostettavia Riesling-viinejä.”
Huippuviinejä olivat ja huipennuksena pääsimme maistamaan vuoden 1975 Rieslingia, joka räjäytti oman viinitajunnan. Kuvittelin sen maksavan maltaita, kunnes näin porukan marssivan bussiin ko. pullojen kanssa. 40-vuotias loistoviini 39 euroa… Sydän itki bussin startatessa. Melkein silmätkin.
Weingut Graf von Kanitz, Rheinstraße 49, Lorch im Rheingau
grafvonkanitz_viinit grafvonkanitz_piha grafvonkanitz_yard grafvonkanitz_jenspape grafvonkanitz_kellari grafvonkanitz_1976 grafvonkanitz_hinnasto

WEINGUT KOEGLER. Seuraava etappi oli Eltville am Rheinissa sijaitseva, viehättävä Weingut Koegler, jossa oli viinejään esittelemässä useampi tuottaja. Huomasin suuni olevan jo väsynyt viinien hapoista. Ikenet huusivat, kitalaki tuntui syöpyneeltä. Muutaman maistetun viinin jälkeen oli pakko stopata. Fysiikka petti, vaikka mieli olisi jaksanut. Ensimmäistä kertaa elämässäni hyvä viini ei vain maistunut. Siihen tarvittiin seitsemän tunnin jatkuva hörppiminen. Helpotti, että moni muu seurueesta alkoi kokea vastaavaa. Takaisin hotellilla moni otti oluen ”puhdistaakseen palettiaan”.
Weingut Koegler, Kirchgasse 5, Eltville am Rhein
koegler_piha koegler_sali koegler_tynnyri

WEINGUT HAMM. Illallinen syötiin Weingut Hammin ravintolassa Oestrich-Winkelin kaupungissa. Parhaillaan sukupolven vaihdosta puuhaava viinitalo tarjoili myös erinomaista ruokaa, mm. härkäpavuilla vauhditettua Burgundin pataa. Emäntänä viinitekijä Karl-Heinz Hammin tytär Aurelia. Tsekkaa fiilistelyvideo.
Weingut & Gutsausschank Hamm, Hauptstraße 60, Oestrich-Winkel

hamm_ulkoa hamm_terrace aurelia_hamm hamm_pata hamm_tankit hamm_viinilasi
VIINIKOULU. Neljännen päivän aamu alkoi koulunpenkillä. Geisenheim Research Instituten viinitohtori Mathias Friedel piti huikean mielenkiintoisen, parituntisen luennon viininviljelystä, sen uhkista ja tulevaisuuden muutoksista. Siitä enemmän aiemmassa postauksessa. Oma viinitietämys tuplaantui kerralla. Laitoksella on omat viinitarhansa, joissa poikkesimme. Siellä kutakin köynnösriviä kasvatetaan eri metodein, jotta nähdään, miten eri keinot vaikuttavat viiniin. Oli hämmentävää maistaa kolmea vierekkäin tuotettua viiniä, joista yksi oli perusmetodein, yksi luomuna ja yksi biodynaamisesti tuotettua. Eroja löytyi omassakin suussa. Biodynaamisen version veikkasin oikein sen lantsarimaisesta olemuksesta. Luomu ja perus olivat lähempänä toisiaan, mutta kuitenkin hitusen erilaisia. Luomu oli pyörein, peruskama makein.
mathias_friedel geisenheim_university viini_pulpetti viinitarha
SCHLOSS VOLLRADS. Lounaalle upeaan Schloss Vollradsin viinitaloon, jossa ruoaksi erinomainen schnitzel. Kun talon perus Riesling jo valloitti, nappasin kaupasta vielä mukaani pari sykäystä laadukkaamman pullon. Ja reissun päätteeksi kentältä vielä sen perushyvän.
Schloss Vollrads, Vollradser Allee, Oestrich-Winkel
schloss_vollrads_yard schloss_vollrads_square schloss_vollrads_terrace schloss_vollrads_schnitzel schloss_vollrads_bottle

 

PETER JAKOB KÜHN. Seuraavaksi nappasimme kyytiin tulkiksi Saksan viiniprinsessan, Katharina Fladungin, ja suuntasimme huipputuottaja Peter Jakob Kühnin biodynaamisille viljelyksille. Ihastellessamme viinitarhan kompostikasoja ja kukkaketoja, alkoi korviin kantautua perin erikoisia viljelymetodeja. Tiesin bd-viljelyn kuukartat ja muut hiukan oudolta kuulostavat jutut, mutta nyt vedettiin päätyyn asti. Lehmänsonta, jota Kühn käyttää tulee olla poikineelta lehmältä, koska vain sellainen tietää, miten tuottaa uutta elämää. Kompostikasan pohjalle laitetaan saksanhirven sarvi. Sen sisään tungetaan raskaana olevan lehmän sontaa sekä tarhan maaperässä olevaa kvartsimursketta antamaan kompostille buustia. Ok. Sinänsä ihan sama, jos vain lopputulemana on hyvää viiniä. Ja Kühnilla sitä todella on. Yksiä reissun suosikkituottajiani.
Weingut Peter Jakob Kühn, Mühlstraße 70, Oestrich-Winkel
kuhn_komposti peterjakobkuhn_winery peterjakobkuhn_terrace peterjakobkuhn_sign peterjakobkuhn_barrel peterjakobkuhn_shop kuhn_princess peter_jakob_kuhn_oestrich_rheingau

 

BALTHASAR RESS. Matka jatkui toiselle lempparilleni, Weingut Balthasar Ressille. Juuri luomuun siirtyvä, 1800-luvulla nykymutoisena aloittanut viinitalo yllätti monipuolisuudellaan ja muutamalla ekstrahienolla viinillään, jotka lähtivät myös tuliaisina kotiin. Upean viinitalon yhteyteen on avattu Winebank, vuokrapaikkoja kaupitteleva viinikellari, jossa voi pitää iltamia ja tastingeja. Balthasar Ressin ’Von Unserm’ Rheingau Riesling Trocken 2015 -viini löytyy myös Alkosta. Suosittelen!
Weingut Balthasar Ress, Rheinallee 7, Eltville
balthasar-ress_vineyard_2 balthasar_ress_viinitarha balthasar_ress_viinit balthasar_ress_piha balthasar_ress_winebank balthasar_ress_resstaurant balthasar_ress_kellari

WEINGUT RIFFEL JA DIE ADLER WIRTSCHAFT. Illallinen nautittiin Hattenheimissa, erinomaisessa, huipputuottaja Franz Kellerin omistamassa Die Adler Wirtschaft -ravintolassa. Ehdottomasti reissun paras ruoka (graavilohta, filotaikinaan leivottua Charolaista, paneroitua turskaa maissirisotolla sekä luumujälkkärillä tuorejuuston kera). Iltaa emännöi Weingut Riffelin perhetilaa pitävä Carolin Riffel. Mahtavia viinejä ja itku pääsee lukiessa niiden Saksan-hintoja (hinnasto).
Die Adler Wirtschaft, Hauptstraße 31, Hattenheim
Weingut Riffel, Mühlweg 14 A, Bingen-Büdesheim
dieadlerwirtschaft_sign dieadlerwirtschaft_sali dieadlerwirtschaft_terassi dieadlerwirtschaft_riffel carolin_riffel dieadlerwirtschaft_alkupala dieadlerwirtschaft_lohi dieadlerwirtschaft_charolais dieadlerwirtschaft_cod dieadlerwirtschaft_plum dieadlerwirtschaft_brulee

VDP ”GROßE LAGE. VDP Viimeisen päivän täytti maailmanluokan VDP ”Große Lage” -tasting Wiesbadenissa, joka on niitä harvoja kaupunkeja, jotka säästyivät toisen maailman tuhoilta, koska jenkit pitivät siellä majaansa. Iso suositus matkakohteeksi! Itse tastingista enemmän aiemmassa postauksessa. Lounas nautittiin erinomaisessa Ente-raflassa, luksushotelli Nassauer Hofin katutasossa.
ente_cod ente_duck ente_gnocchi ente_saliBURG CRASS. Viimeinen illallinen nautittiin Eltvillen Burg Crass -ravintolassa joen varrella. Lämminhenkinen paikka ja varsin hyvä ruoka.
Burg Crass, Freygäßchen 1, Eltville am Rhein
burgcrass burgcrass_apetizer burgcrass_meat burgcrass_dessert zach_nuuhkii burgcrass_dinner

LOPPUHEHKUTUS. Miten tätä tiivistää kuin jatkaa saksalaisten Rieslingien ja Pinot Noirien ylistämistä? Saksan asema toisena viinimaasuosikkinani Italian ohella hakattiin kiveen. Olen kitissyt pitkään Alkon valikoimia saksalaisten viinien suhteen, mutta jotain toivonpilkahduksia on näkynyt viime kuukausina ja jopa viikkoina. Kun suomalaiset pääsevät eroon pihviviinipakotuksestaan, kannattaa kokeilla kevyempänä vaihtoehtona laadukasta saksalaista Spätburgunderia, mitä muualla myydään Pinot Noirina.

Saksalaisen Rieslingin luonteita kannattaa tutkia laajasti, tykkäsi lähtökohtaisesti sitten enemmän kuivasta tai makeammasta. Riesling taipuu molempiin suuntiin käsittämättömällä notkeudella. Jos kohdalle osuu ikääntyneempi laatupullo, tarjoaa se uudenlaista elämystä ajan patinoimalla runsaudella höystettynä. Ja kuten aiemmissa postauksissa mainitsin, sijaitsevat viinitalot niin pienellä alueella, että viikon reissulla pääsee kokemaan hurjasti makuja ja elämyksiä.

LUE MYÖS:

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Viinimatka Saksaan: Viinitilat osa 2

Lihansyöjien sillanrakentajat

Suomella on paisunut, perustavaa laatua oleva ongelma, joka heijastuu päivittäin monenlaisissa otsikoissa. Meillä on pakottava tarve jakaa asiat kahteen osaan. Tasan kahteen. Mustavalkoisesti. Joko tai. Jos paikalle ilmaantuu hyvis, sille on löydyttävä vastakohdaksi pahis tai draaman kaari ei pääse syntymään.
Poliittisissa näkemyksissä revitään mukaan toisia ääripäitä, vaikka ne sijaitsisivat kokonaan toisella janalla. Ruoassa syvin jako on syntynyt lihansyöjien ja vegaanien välillä. Siinä välissä on toki sekasyöjäksi itseään kutsuvia ja keskilinjan toisella puolella lakto-ovo-whatever.
nyhtokaura

PITKÄKESTOINEN RAUHA. Pitkään molemmat puoliskot elivät rauhassa keskenään, vaikka toisinaan nakeltiinkin kuvia tuotantoeläinten karuista oloista ja vastattiin vitsillä ruokasopimuksesta pupun kanssa. Kuten niin monen muunkin kuplan kohdalla, some puhkaisi sen. Pihviään rakastavat ”raadonsyöjät” alkoivat nähdä ”ituhippien” liittoumia feedissään. Lihansyöjä ei halua julistaa ruokavaliotaan, vaan nauttia lihapataansa rauhassa. Miksi julistaa, se on vain ruokaa ilman ideologiaa? Monilla kasvissyöjillä aate on leivottu ruokavalion sisään ja putkahtelee väistämättä esiin, kun joku alkaa kolmannen viinilasillisen kohdalla tivata syitä.

HYMY HYYTYI. Hämmästyin, kun muutamia vuosia sitten ruokaideologiat törmäsivät koululaisten yhden (lue: yhden) viikottaisen kasvisruokapäivän esityksen myötä. Leppoisat lihansyöjät ärtyivät lapsellisiksi, kun heidän ja lapsiensa oikeutta jokapäiväiseen lihalounaaseen uhattiin. Ennen tuota farssia kukaan ei ollut kritisoinut kesäkeittoa tai kasvispihvejä kouluruokana. Kun asia puettiin kasvisruoan otsikkeen alle, mitta tuli täyteen.

NEW KID IN TOWN. Kulunut kesä nosti vastaavanlaisen ilmiön esiin. Kauppoihin ilmestyi Nyhtökaura ja heti perään Härkis ja Mifu. Lihahyllyyn. Viemään meidän hyllytilasta yhden marinadivaihtoehdon kanalle. Kaiken lisäksi hyllyt olivat koko ajan tyhjiä, joten mun 400 gramman valmiiksi kevyesti suolattu kanapaketti syrjäytettiin turhaan ja joudun ostamaan jatkossa kaksi 250 g pakkausta.

Kaikki alkoivat puhua Nyhtökaurasta. Tai oikeammin siitä, ettei sitä löytynyt mistään. Bongaukset jaettiin someen. Eukkokin alkoi puhua siitä. Toppuuttelin, ettei tuo niitä ituja meidän pöytään. Syököön itse lounaaksi. Mun lihasopasta ei lihaa ongita pois ja laiteta rehuja tilalle. Mehän sovittiin tää pupun kanssa. Melkoisen juonen ovat ne vihertäjät juonineet, kun saaneet eukonkin mukaan. Kuulemma maistuu lihalta. Ei varmasti maistu ja kun yhden ruoan sallin, niin eikö kohta kellu ruskean kastikkeen pinnalla jotain viljatöhnää.

VEGESALAJUONI. Nyhtis torpataan turhan usein kasvissyöjien väijytyksenä. Kun ei kerran saaneet houkuteltua puraisemaan porkkanaa, niin maalataan porkkana lihanväriseksi, josko vahingossa eivät huomaisi eroa. Jos ihan vahingossa joku söisi kasvisruokaa tietämättään ja ihan vahingossa tykkäisi siitä. Nyhtökauraan suhtaudutaan hämmentävän usein uhkana. Annat pikkusormen, niin kohta saat puputtaa porkkanaa joka päivä. En tiedä, mistä suomalainen kansa on synnyttänyt pakkomielteisen suhtautumisen lihaan. Vaikka ruoka maistuisi hyvältä, huutaa takaraivossa huomio, ettei siinä ole lihaa. Ja se on negatiivinen asia.

Tähän kohtaan tarvitaan se pahis. On käsittämätöntä, että nyhtiksien aikaan kuvitellaan, että sekasyöjistä yritetään vaivihkaa tehdä kasvissyöjiä. Ei yritetä. Se olisi liian vaikeaa. Sen sijaan tarjotaan silta yhdelle tai kahdelle kasvisruokapäivälle viikossa. Kun ”kunnollinen” kasvisruoka törmää koko ajan vinoutuneisiin asenteisiin, tarjotaan maisemallista kiertoreittiä. Ruokaa, joka on KUIN lihaa.

SILLANRAKENTAJA. On turhanpäiväistä väittää pihvinpurijalle, että munakoiso on kasvisten lihaa. Ei ole. Se on munakoisoa eikä tunnu suussa lihalta. Se on joko liian kumista tai liian pehmeää. Älkää yrittäkö enää tuota. Se on vain haitaksi kasvissyönnin lisäämiselle ja todentaa ennakkoluuloja oikeiksi. Nyhtökaura tuntuu varsin paljon lihalta. Härkiskin melkein. Mifua en ole testannut. Mikään näistä ei maistu lihalta eikä ole muutenkaan makunsa puolesta kulinaarinen riemuvoitto. Ne ovat siirtymäruokia. Mielen oikaisijoita, rakenteen tekijöitä, siltoja erilaisten ruokakokonaisuuksien välillä. Sellaisina ylivoimaisesti parhaita, joihin olen törmännyt. Ne sallivat itsepetoksen. Tomaattinen nyhtissoosi tuo esiin lihaista rakennetta ja hyvin maustamalla umamin piirteitä ei huomaa kaipaavansa, koska kastike maistuu ”normaalilta”.

IHAN VAIN RUOKAA. Nyhtikset rakentavat siltaa sille, että jokaiseen ruokaan suhtauduttaisiin ruokana, ei kasvis- tai liharuokana. Ihan vain ruokana. Kun on huomannut, että eilinen vegebolognese meni siinä missä lihaversiokin, alkaa yksi avain kääntyä mielen lukoissa. Kun sopukka on saatu auki, on vastaanottavainen muulle hyvänmakuiselle, kasviksista tehdylle ruoalle. Kukaan ei tyrkytä sellaista joka päivä, mutta jos tietoisesti aloittaa yhdellä nyhtispäivällä viikossa, lisää siihen random-kasvisruoan ja yhtäkkiä vuosittainen 79 kilon lihamäärä on tippunut 55 kiloon eli kiloon per viikko, tinkimättä siitä 200 grammasta per lihapäivä. Samalla ruokavalio on monipuolistunut, makumieltymykset avartuneet ja toisinaan olo tuntuu jotenkin paremmalta, tavallaan kevyeltä, vaikka tulikin illallisella santsattua.

Ei ole pakko, jos ei halua. Joskus kannattaa kokeilla. Eikä uskoa pahiksiin.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Lihansyöjien sillanrakentajat

Viinimatka Saksaan: Viinitilat – osa 1

Saksan-viinireissu pyörii yhä mielessä ja vihdoinkin sain kahlattua kaikki tuhat kuvaa läpi. Viidessä päivässä ehtii kokea mahottoman paljon ja muuttaa ymmärrystään koko viinimaailmasta. Koto-Suomessa on tullut sen jälkeen tehtyä sekä uusia löytöjä Alkosta, mutta myös manattua valikoiman suppeutta entisestään. Helpoimpana vinkkinä voisi heittää kotkatunnuksella varustettujen VDP-tuottajien suosimista. Ei ole tullut vielä yhtään keskinkertaista viiniä vastaan. Kyseessä on siis parinsadan saksalaisen eliittituottajan porukka, jonka jäseneksi ei voi hakea, vaan sinne kutsutaan.

MATKA- JA VIINIVINKKEJÄ. Kävimme monella mahtavalla tilalla ja ajattelin nostaa niitä esiin esittelymielessä sekä vinkkinä matkakohteeksi. Eteläisen Saksan viinialueet ovat verrattain pienellä alueella ja viikon reissulla ehtii nähdä ja kokea vaikka kuinka paljon. Molemmat hotellimmekin olivat ison suosituksen arvoisia.

Viinialueilla ajaminen on elämys itsessään. Katsoo minne hyvänsä, avautuvat rinteiset viinitarhat edessäsi juuri niin romanttisesti kuin voisi kuvitella. Vieraillut viinitilat ovat vahvasti perhevetoisia. Se tuo kokemukseen lämpöä, joka kestää lasiin asti. On upea tunne maistella viinejä samaan aikaan, kun niiden tekijä kertoo niiden synnystä. Mitä lähdettiin hakemaan, millainen satokausi oli ilmoiltaan ja miten lopputulos nähdään.

ECOVIN. Ensimmäisenä iltana meitä isännöi Nackenheimin St. Gereon -ravintolassa Ecovin-järjestö. Kyseessä on luomusta vielä tiukemmat laatuvaatimukset omaava, 250 tilaa kattava järjestö, jonka viinit tunnistaa Ecovin-tunnuksesta (kts. kuva alla).
stgereon_sali stgereon_food ecovin_pullo

WEINGUT RINGS. Toinen päivä alkoi Pfalzin Freinsheimissa sijaitsevalla Weingut Ringsin tilalla. Kahden veljeksen vetämä viinitalo on kovassa nosteessa, ellei voi puhua jopa hypestä. Isän siirryttyä viininteosta syrjään 2008 Steffen ja Andreas Rings iskivät kaikki paukut laatuun ja tulos oli huikea. Tila sai seinäänsä VDP-kyltin ennätysajassa. Markkinoinnista vastaavan siskonsa esitellessä viinejä tunnelma oli dynaamisempi kuin millään reissulla vieraillulla tilalla. Sisarusten välillä oleva fiilis oli silti erittäin lämminhenkinen, ylpeä ja nöyrä. Voisi kutsua myös moderniksi. Tästä porukasta kuullaan vielä reilusti lisää. Viinit häkellyttivät, mutta idioottina en halunnut ostaa vielä ensimmäisestä paikasta tuliaisia, mikä korvensi koko loppureissun. Ringsin viinejä on kuulemma alettu tuoda myös Suomeen, joten tartu heti kiinni, jos näet ravintolan listalla!
Weingut Rings, Dürkheimer Hohl 21, Freinsheim
weingut_rings_winemakers weingut_rings_yard weingut_rings_wines weingut_rings_tasting

 

BASSERMANN-JORDAN. Lounas nautittiin 1700-luvulla perustetun Bassermann-Jordanin viinitalon vieressä sijaitsevan Ketschauer Hof -hotellin Bistro 1718 -raflassa. Kulttuuriero Ringsiin oli huomattava. Täällä voima lähti perinteistä ja itsevarmuus oli synnynnäistä. Ei silti ylimielistä. Saksan viiniteollisuus on kokenut matkan varrella liikaa kolhuja sellaiseen. Uusi palo on kuitenkin voimissaan ja Bassermann-Jordanin Rieslingit erittäin kovassa kunnossa. Ravintolan safka oli ”ihan kiva”. B-J:n viinejä myy Tampereen Viinitukku.
Weingut Wassermann-Jordan, Ketschauerhofsstraße 1, Deidesheim
bassermann_jordan bassermann_jordan_viinit bassermann_jordan_cellar bistro_1718_lounas

WILHELMSHOF, RAUMLAND, SCHLOSS VAUX. Lounaan jälkeen lähdettiin tutustumaan saksalaisiin skumppiin, sekteihin. Ovat huippukamaa, mutta Alkosta niitä löytyy yhden käden sormin laskettava määrä. Saksalaiset juovat muuten kuohuviinejä eniten maailmassa. Ehkä siksi niitä ei riitä paljoa vientiin.
Tasting pidettiin Wilhelmshofin viinitalossa Siebeldingenissa. Mukana olivat myös viinitalot Raumland ja Scloss Vaux. Upea kattaus erityylisiä kuohuvia ja nöyrän lämmintä asennetta. Viinitilalliset taitavat olla keskimääräistä mukavampia tyyppejä? Kaikki lähtee perheen voimasta ja yhdessätekemisestä. Ja laatu on käsittämätöntä, kun ottaa huomioon, ettei näitä skumppia meidän leveysasteilla liiemmin näe. Oma suosikkini oli Raumland ja heidän 9. Triumvirat Grande Cuvée brut 2009. Wilhemshofin Thorsten vei meidät vielä tutustumaan kauniiseen viinitarhaansa. Parasta antia heiltä oli Patina Riesling brut 2007.
Wein- und Sektgut Wilhelmshof, Queichstraße 1, Siebeldingen
wilhelmshof_talo wilhelmshof_yard sekt_wines sekt_winemakers sekt_tasting sekt_glass wilhelmshof_thorstenwilhelmshof_selfie wilhelmshof_vineyard

WEINGUT BENZINGER. Illallinen nautittiin Kircheimissa, Weingut Benzingerissa. Ensimmäistä kertaa reissulla iskettiin kouraan oranssia viiniä. Viinintekijä Volker Benzinger kertoo tehneensä viiniä 30 vuotta ja saaneensa aivan uusia kicksejä oranssin viinin myötä. Monta asiaa piti tehdä toisin ja löytää idea uudelleen. Oranssit viinit ovat usein melko haastavia ja hän halusi viinistään helpommin lähestyttävän. Siinä myös onnistui. Oikein herkullinen eikä aika mene juoman kompleksisuuden pohtimiseen.
Volkeria tulkkaava Sylvia-tytär on ollut taannoin myös Saksan viinikuningatar. Vähän kuin meillä Pauligin Paula-tyttö, mutta isommin. Kuningattaren tehtävänä on edistää saksalaisen viinin ilosanomaa niin maan sisällä kuin vientitarkoituksiin. Myöhemmin reissussa tutustuimme nykyiseen viiniprinsessaan, mutta siitä sitten myöhemmin. Illallinen oli Benzingerien omassa ravintolassa, joka myös on vierailun arvoinen.
Weingut Benzinger, Weinstraße Nord 24, Kircheim
benzinger_oranssiviini benzingerit benzinger_menu benzinger_kattaus benzinger_restaurant benzinger_kellari

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Viinimatka Saksaan: Viinitilat – osa 1

Pollo alla Parmigiana – parmesaanikana

En liiemmin tykkää lohturuoka-termistä, mutta se on vain paremman puutteessa vakiintunut omaankin sanavarastoon. 1-2 kertaa viikossa tekee mieli sellaista simppeliä, maukasta ruokaa, jonka ei tarvitse olla raskasta, mutta jota syödessä ei ajattele ravintoarvojakaan. Yksi tällaisista suosikeista on Pollo alla Parmigiana eli parmesaanilla ja mozzarellalla kuorrutettu, paneroitu kanafilee tomaattikastikkeella.

pollo_alla_parmigiana
Tykkään ruokalajista niin paljon, että huomaan kirjoittavani siitä blogiin kolmatta ohjetta. Kaikki hyviä, mutta erilaisia. Tämän metodin bongasin Facebookista, jossa silmien eteen pyörähti lautasellinen ehtaa ruokapornoa ja pakotus kokeilla ohjetta asap. Se oli juuri niin helppoa kuin videosta voi päätellä.

Alkuun tuntuu hölmöltä paistaa paneroitu pinta rapsakaksi ja sen jälkeen upottaa kastikkeeseen, mutta kun ei hukuta täysin, niin idea säilyy ja homma toimii.
Söisin tämän jatkossa mieluiten yksinään. Vaikkapa italialaiseen tapaan niin, että pasta on tarjottu ensin ja tämän kanssa vaikka pieni kippo salaattia. Videon mallin mukaan tehtynä tulee hiukan mieleen mättöinen kanapasta.

VINKKI! Jos haluat nopeuttaa ruokaa, laita aluksi tomaattisoosi tulille eri kattilassa ja paista kana sillä välin. Silloin ruoka valmistuu puolessa tunnissa eikä varsinaiseen aktiiviseen tekemiseen kulu kuin vartti.

VINKKI 2! Tsekkaa myös kaksi muuta versiota: voimakkaampi tästä ja freshimpi tästä. Muista myös tämän ruoan äiti, ikilempparini munakoiso parmigiana.

Pollo alla Parmigiana
kahdelle
2 luutonta kanan rintafileetä, ohueksi nuijittuna
suolaa
mustapippuria
1 kananmuna
2,5 dl pankojauhoja (tai tavallisia korppujauhoja)
öljyä
400 g tomaattimurskaa
1 sipuli, hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
tuoretta basilikaa
1 dl parmesaania, raastettuna
1 pallo mozzarellaa
lehtipersiljaa

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Mausta nuijitut kanafileet suolalla ja pippurilla. Vatkaa kananmunaa kevyesti kulhossa. Upota fileet kananmunaan. Leivitä korppujauhoilla. Kuumenna paistinpannu, lorauta pohjalle öljyä ja paista fileiden pinta herkullisen kullanruskeaksi. Ota fileet pois pannulta. Lisää pohjalle hiukan öljyä ja kuullota hetki sipulia ja valkosipulia. Lisää mukaan tomaattimurska. Anna porista hiljalleen 10 min. Mikäli pannu kestää uunia, laita fileet kastikkeeseen ja jos ei niin kaada soosi ensin uunivuokaan ja lisää fileet sinne. Ripotte parmesaani kanojen päälle. Siivuta mozzarella ja levitä siivut kanojen päälle. Laita ruoka uuniin vartiksi. Ripottele pinnalle lehtipersiljasilppua ja tarjoile.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Pollo alla Parmigiana – parmesaanikana

12 x kurpitsaresepti

Syyskuu on satokausien kuningas. Poikkesin eilen Tampereen Tammelantorilla ja äimistyin sen tarjonnasta. Valikoima on kasvanut huimaa vauhtia ja viljelijät uskaltavat kokeilla muutakin kuin porkkanaa, punajuurta ja paprikaa. Erityisen ilahtunut olin papujen monista muodoista ja väreistä. Toinen hieno parannus on sienten laadun paraneminen. Tuskailin pari vuotta suomalaisten torimyyjien laiskuutta sienten puhdistamisessa. Vieressä thaimyyjien kantarellit hehkuivat kirkkaan keltaisina suomalaisten kojujen sienten näyttäessä kuivilta ja rapaisilta. Kilpailu teki tehtävänsä ja nyt voi ostaa suoraan pannuun meneviä sieniä useista kojuista.

Juuresten ja sienten lisäksi syksyn satokausiaatelinen on kurpitsa. Edullinen ja maukas raaka-aine, jonka lajikkeista ei näy loppua. On muuten yksiä helpoiten kasvatettavia kasviksia. Pärjää omillaan eikä liikaa nipota keleistä ja kosteudesta.
Keräsin yhteen muutaman herkullisen kurpitsareseptin, jotka osoittavat sen monipuolisuuden.

Nautitaan sesonkien parhaista anneista!
kurpitsalihapata


chorizo_tacokurpitsarisotto-1024x747

KESÄKURPITSA:

kesakurpitsaranskalaiset IMG_5215-1024x768 kurpitsa_gnocchi_2-1024x809

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa 12 x kurpitsaresepti

Viinimatka Saksaan – oppipojan happotesti

Jos olisin hahmottanut tarkemmin, mikä minua Saksan viinitiedotuksen järjestämällä viinireissulla Rheinhessenissä, Rheingaussa ja Pfalzissa odottaa, olisin varmaankin osannut jännittää hiukan. Olen ollut muutamissa viini-tastingeissa, mutta tällaista happotestiä en olisi kuvitellut tapahtuvan. On oma juttunsa maistella 5-20 erilaista viiniä rauhassa läsnäolevien kanssa niistä keskustellen. On täysin erilainen tilanne maistella päivän aikana useita kymmeniä, huomattavasti enemmän toisiaan muistuttavia viinejä, jotka ovat samasta rypäleestä ja samalta viinialueelta. Katsoa, kun vieressä arvostettu viinikirjoittaja pyöräyttää varmalla otteella lasia, työntää nenänsä syvälle sen sisään, raapustaa nopeat muistiinpanot tuoksusta, hörppää äänekkäästi lasista suullisen, pinnoittaa suunsa rypäle-eliksiirillä, katsoo sekunnin kaukaisuuteen, purskauttaa viinin sylkykippoon, mutisee puolittain itsekseen jotain happoisuudesta ja sokerista ja hakee ne olennaisimmat sanat muistivihkoonsa. Ei siinä, osaan kyllä teknisen puolen sen verran hyvin, etten jäänyt heti kiinni verekseltään.
viinia_kaadetaanNIIN HYVÄÄ, ETTEI SANOTUKSI SAA. Maistelen mielestäni paljon erilaisia viinejä, mutta käytännössä monopolin kurittamassa maassa uusia, juomakelpoisen kuuloisia viinejä ei joka viikko löydy ellei ramppaa ravintoloissa niitä nauttimassa. Ymmärrän rypäleiden ja viinityylien päälle, uskon erottavani niitä jossain määrin sokkonakin. Suurin heikkouteni ovat kuitenkin sanat. Tiedän, että tämän on oltava keskitäyteläisen marjaista italialaista ja tuon on pakko olla eteläafrikkalaista Pinotagea, tämä on taas selvä keskieurooppalainen Riesling eikä Sauvignon Blancista voi erehtyä. Hahmotan päälle sävyjä, mutta en löydä niille nimiä. En keksi ennen toisen vinkkaamista mangoa tai melonia, ruohoa tai aprikoosin kiveä. Vinkin jälkeen yleensä. Hapokkaiden Rieslingien keskellä vihkoon päätynyt sanavarasto pyöri sitruunan, limen, mineraalisuuden, kuivuuden, hedelmäisyyden ja raikkauden ympärillä. Rheinhessenin Rieslingeihin osuu usein ne kaikki, joten muistiinpanojen kapea vivahteikkuus alkoi välillä huvittaa itseänikin ja kiitin mielessäni, ettei kukaan ympärillä olevista maistajista ymmärrä kirjoituksistani mitään. En myöskään tajua, mitä kaikkea viinikirjoittajat pistävät suuhunsa. Sen verran outoja asioita nousi kuvailuissa esiin.
bingen_vinothek_tasting zach_nuuhkii

JOS VAIN TYKKÄÄ. Minua häiritsi läpi reissun kuitenkin eniten se, että pidin melkein kaikista viineistä. Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, ovat saksalaiset Rieslingit suurella otannalla suosikkejani. Paikalliset Pinot Noirit kenties palkintopallilla punaisista (Chianti Classico kuitenkin ykkösenä). Tuntui typerältä aina toistella reissukumppaneille, etten ole vielä päättänyt, mistä viinistä pidin eniten. Ja vain siksi, etten kehdannut sanoa tykänneeni kaikista sen verran, etten välitä, mitä niistä kaadettaisiin myöhemmin elämässä lasiin. Yhden Pinot’n tyyli ei oikein toiminut suussani ja senkin joku huomasi myöhemmin korkkivikaiseksi.
viinitarha

LIIAN HAPOKASTA. Kolmas päivä oli reissun rajuin. Olin parissa päivässä päässyt jo hyvällä tavalla rutiiniin kiinni. Erotin paremmin viinin sokeri- ja happomääriä, sitruuna ja lime erottuivat toisistaan selvästi. Aamupäivän usean tuottajan tasting Bingen Vinothekissa Rheinhessenin alueen viinipomon isännöimänä oli runsas, mutta miellyttävä. Matkaseurue oli tutustunut toisiinsa ja tunnelma rentoutunut. Ensimmäistä kertaa huomasin suun alkavan turtua jatkuviin happoihin, vaikka niin herkullisia olivatkin. Piipahdus perinteikkäällä ja huippulaadukkaalla Graf von Kanitzin viinitilalla rauhoitti tilannetta. Alkupäivä huipentui suurempaan tastingiin Koeglerin viihtyisällä viinitilalla. Tarjolla oli kymmeniä Rheingaun laatutuottajien viinejä, jotka yritin seuloa läpi reilun tunnin aikana. Puolivälissä huomasin, että suu ei maista enää mitään. Ikenet käpertyivät ja hampaat tuntuivat aroilta. Muistiinpanot alkoivat olla toistensa klooneja. Katsoin vierestä, kun porukka siirtyi ständiltä toiselle ja keskusteli antaumuksella jokaisesta viinistä. Miten pirussa ne tekevät tuon? Ovat maistaneet vielä tusinaa viiniä minua enemmän eikä näytä haittaavan yhtään. Ammattilaisuus puskee läpi. Viimeinen mitä olisin halunnut laittaa suuhuni, oli rakastamani Riesling. Ja vielä oli edessä yksi maistelu, onneksi illallisen yhteydessä. Ja onneksi sain hörpättyä välissä yhden neutralisoivan oluen. Hienosti sanottuna palettini tuntui olevan pilalla. Onneksi illallinen Weingut Hammin lämminhenkisessä ravintolassa sujui rennosti ja viinit kömpivät onnistuneesti takaisin makunystyröitä miellyttämään.
tasting_miehet
vdp_pullot

400 HUIPPUVIININ PÄIVÄ. Viidentenä päivänä pääsin tosissani itseäni parempaan seuraan. Wiesbadenin Kurhausissa pidettiin vuosittainen VDP Grosses Gewächs -tasting, jossa on tarjolla nelisensataa Saksan parasta kuivaa viiniä. Valkoisten osalta mun puolesta sanottakoon saman tien maailman parhaiksi. Maistajina viinikirjoittajia maailman huippuihin asti. Ja minä. Tavoitteenani oli maistaa sataa viiniä.

VDP-yhteisöön kuuluu 200 järjestön valitsemaa viinitilaa, jotka edustavat maan parhaimmistoa. VDP-viinit tunnistaa saksalaishenkisestä kotkatunnuksesta. Tässä tastingissa on esillä VDP-tilojen parhaat viinit, laatunimikkeeltään Grosse Lage. Näiltä huipputarhoilta tuotetut kuivat viinit  ovat nimeltään Grosses Gewächs eli tuttavallisemmin GG, mikä lyhenne lukee usein pullossakin selkeästi. Ja tätä mannaa oli tarjolla enemmän kuin ehdit kokeilla.

Yllätyin jo alkuun, miten oma nenä ja suu oli kypsynyt muutamassa päivässä. Aloin aavistaa yllättävän tarkkaan, miltä viini tuoksun perusteella maistuisi ja paljonko siitä pitäisin. Aromit erottuivat suussa nopeammin ja mielikuvat syntyivät melkein tanssahdellen. Yhden viinin kanssa ei tullut enää tunattua, vaan ydin tuli heitettyä nopsaan paperille ja nenää tungettua jo seuraavaan lasiin. Koska mukana oli viinejä ympäri Saksaa, helpotti suurempi varianssi työtä melkoisesti kuin samankaltaisia Rieslingeja vertaillessa. 70 viinin kohdalla alkoi lounasaika uhata jo mennä ohi ja suu väsyä. Parilla matkakumppanilla tuntui samalta ja päätimme käydä tutustumassa lounaan jälkeen Wiesbadeniin maisemiin vuokrapyörillä. Siitä syntyikin melkoinen seikkailu, jonka jätän myöhempään kertaan.
vdp_poyta

Minulle oli suunnaton ilo ja yllätys huomata, miten paljon muutamassa päivässä viinistä voikaan oppia niin teorian kuin käytännönkin tasolla. Vaikka saksalaiset Rieslingit olivat jo entuudestaan suosikkejani, syveni niiden kunnioitus ja ymmärrys käsittämättömällä tavalla. Samoin oppi ymmärtämään viinitilallisen aherrusta ja arkea, jota eletään omaan taitoon luottaen, mutta nöyrästi luonnonvoimia kunnioittaen.

Seuraavassa postauksessa kerron lyhyesti vierailluista viinitiloista, joista monet tarjoavat juoman lisäksi myös hyvää ruokaa. Monta matkatärppiä luvassa!
vdp_tastinghamm_viinilasiviini_pulpettirudesheimerskumpat

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Viinimatka Saksaan – oppipojan happotesti

Viinimatka Saksaan – Pfalz, Rheinhessen ja Rheingau

Takana ikimuistoinen reissu Etelä-Saksan viinitiloille. Saadessani kutsun Saksan viinitiedotukselta, nousi ensimmäisenä kysymyksenä mieleen, että miksi minä? Miksei joku varsinainen viinikirjoittaja? Viiniblogeja ja -lehtiä lukee kuitenkin huomattavasti ruokablogeja suppeampi yleisö, joka katsoo viinipulloa toisin kuin keskiverto kuluttaja. Siksi pidin valintaa objektiivisestikin katsottuna fiksuna. Kun lehdistömatkan ajankohta osui melkoisen hyvin kesälomani rippeisiin ja onnistuin yhdistämään siihen vielä Frankfurtin-reissun vaimon kanssa, kutkutti se takaraivossa läpi kesän. Saksan viini-instituutti ei varmasti tiennyt, että Pfalzin, Rheinhessenin ja Rheingaun (sekä Moselin) Rieslingit ovat valkoisista suosikkejani. Viinejä tuli lopulta maistettua matkan aikana liki 250 laatua.
viinimatka_vuoretSaksalaisen kuohuvien eli sektien tuottaja Wilhelmshofin upeat tarhat Pfalzissa.

VIINIKIRJOITTAJAT JA MINÄ. Matkaseurue koostui viinikirjoittajista ympäri maailmaa. USA, Englanti, Kanada, Norja, Kiina, Hong Kong, Alankomaat, Puola ja Suomi. Huomasin varsin nopeasti, että mitä viinituntemukseen tulee, olen tässä porukassa melko noviisi. Se ei haitannut, päinvastoin. Aloin imeä porukan tietoa ensimmäisestä illasta lähtien ja nautin suunnattomasti pelkästään ympärillä käytävien keskusteluiden kuuntelemisesta. Ihan hirveästi ei ollut keskusteluihin antaa, paitsi suomalaisen monopolin haukkuminen. Sympatiaa herui eniten norjalaisilta, joiden monopolissa saksalaisilla viineillä on kuitenkin olennaisesti suurempi rooli kuin Alkossa.

Porukka oli täynnä hyvin erilaisia persoonia, mikä lopulta synnytti kuitenkin uskomattoman heterogeenisen voimakkaan yhteisöllisyyden, jollaiseen en ole koskaan aiemmin törmännyt. Upea kokemus myös sosiaalisella tasolla. Kun vahvat persoonat olivat nauttineet ensimmäisenä iltana muutaman lasillisen viiniä, päästiin jo väittelyn tasolle. Oli mielenkiintoisella tavalla huvittavaa kuunnella kunnon wine fightia Pinot Noirin nykytilasta, hinnoittelusta ja viljelyalueiden arvostuksista. Vastaavia debatteja ehdittiin käydä melkein päivittäin.
viinimatka_porukkaMeitin porukka.

OHJELMA. Viiden päivän matkaohjelma Pfalzissa, Rheinhessenissä ja Rheingaussa oli todella tiivis. Varsinaista vapaa-aikaa ei ollut lainkaan, koska puolen tunnin iltapäivätauot kuluivat suihkussa käymiseen, illalliselle laittautumiseen ja 1-2 some-postauksen tekemiseen. Saksaa helli kesän ensimmäinen helleaalto ja vaikka se lähtökohtaisesti ihanaa onkin, verotti jatkuva hikoilu välillä porukan motivaatiota. Ei silti, kiukuttelua ei ollut ja porukan intohimo viiniä kohtaan säilyi aina etusijalla, vaikka jet lagikin kaukaa tulleita välillä painoi. Olimme kuitenkin maistelemassa maailman parhaiden Riesling- ja Pinot Noir -alueiden hedelmiä.
peter_jakob_kuhn_oestrich_rheingauBiodynaamisen tuottajan, Peter Jakob Kühnin viiniviljelmien huikeat maisemat.

Kerron vierailluista viinitiloista myöhemmissä bloggauksissa. Niputan nyt yhteen suurimpia keskusteluaiheita reissun aikana.
Dr_Basserman-Jordan_cellarViinitila Dr. Basserman-Jordanin kellari.

SATOKAUSI. 2016 on ollut Saksan viinitiloilla painajainen. Kesäkuussa kuulemma satoi melkein jokainen päivä. Työkoneet eivät päässet mutaliejussa viljelmille ja hoitotyötä jouduttiin tekemään paikoitellen ympäri vuorokauden. Elokuun lopun lämpöaalto saattaa korjata lopputulemaa paljonkin ja helpotuksen virettä oli ilmassa jokaisella tuottajalla. Kuluneen viikon parin aikana rypäleet olivat päässet kypsymään erinomaisesti ja kypsymistä oli nähtävissä liki päivittäin. Melkoinen shokki viime vuoteen verrattuna, jolloin viinitalot olivat myhäilleet supertyytyväisinä lämpimässä kesässä, joka jostain syystä ei silti verottanut rypäleiden elintärkeitä happoja.
Pahiten vaikea satokausi 2016 kolahtaa luomutiloille, joista osa joutuu varmasti luopumaan luomurajoituksista selvitäkseen eteenpäin. Sertifikaatin saamiseen vaaditaan kolmen vuoden tarkastelujakso ja mikäli tämä vuosi osuu siihen, voivat esim. tiukat kuparisuihkutusrajat tulla vastaan.
grapes

TUHOLAISET. Keskusteluun nousi tämän tästä japanilainen banaanikärpänen, Drosophila Suzukii. Jenkeistä taannoin Espanjaan rantautunut ja sieltä Ranskaan levinnyt pirulainen hyppäsi Alppien yli 2011 ja alkoi tehdä tuhoa saksalaisilla marjaviljelmillä erityisesti kaudella 2014. Eroa tavalliseen banaanikärpäseen on piikki, jolla se puhkaisee rypäleen ja aiheuttaa sen homehtumisen. Naaraat laskevat rypäleisiin muutaman viikon elinaikanaan jopa 300-400 munaa, joten invaasion voima on valtava. Kärpänen tykkää kaikista punaisista marjoista ja tuhot Saksan kirsikkatiloilla ovat olleet katastrofaalisia. Myöhemmin kypsyvät punaviiniköynnökset ovat tarjonneet ravintoa pitemmällä kesää. Jostain syystä kärpäselle ei ole kuitenkaan maistunut Pinot Noir -rypäleet ja viinintekijät ovat saaneet hitusen huokaista helpotuksesta. Evoluutio saattaa kuitenkin auttaa kärpäsiä ymmärtämään myös tämän jalolajikkeen päälle.

Luonnonmukaisia torjuntakeinoja ei vielä ole, mutta ne ovat yksi tärkeimmistä tutkimuskohteista Saksan viiniteollisuudessa. On muuten mielenkiintoinen kulttuuriero, että meillä lajia kutsutaan banaanikärpäseksi ja englannissa ja saksassa viinietikkakärpäseksi, koska mennessään viinilasiin, juomaan tulee etikkaisia aromeja.

Muitakin ötököitä torjumaan on käytetty feromonipisteitä, joiden suihkauttamat tuoksut pistävät urosötökät sekaisin eivätkä he löydä naaraita ja pääse lisääntymään. Nerokasta. Kanojakin on testattu ja niistä saatu hyviä tuloksia, koska lannoittavatkin samalla. Ne ovat kuitenkin kallis keino, koska tuppaavat katoamaan yksitellen viiniköynnösten seasta. Peuroja yms. kasvinsyöjiä vastaan on yksi viinitilallinen laittanut viljelyksille pahansisuisuudestaan tunnetun laaman.
viinimatka_benzinger_kellariViinitila Benzingerin kellari Kirchheim an der Weinstraßessa, Pfalzissa.

HISTORIA. Saksalaiset viinit ovat kokeneet melkoisen myllytyksen viimeisten vuosikymmenten aikana. 1970-luvulla niiden arvostus oli huipussaan, mutta osittain määrään panostamisen ja uuden maailman markkinoilletulon takia niiden suosio laski. Syitä voidaan etsiä myös mielikuvista. Saksalaiset viinit koettiin ja jossain määrin koetaan yhä edustavan hitusen makeampaa tyyliä. Ts. ”Libis” kummittelee yhä. Kun nopeasti globaalisti levinnyt aalto suosia kuivia valkkareita pyyhkäisi markkinaan, jäivät saksalaiset sen alle. Näin, vaikka upeita kuiviakin viinejä oli tuotettu maassa aina. Saksalainen nuorempi polvi alkoi pitää viiniä vanhanaikaisena juomana ja limuviinojen suosio kasvoi. Kävimme mielenkiintoisia keskusteluita siitä, miten viiniteollisuus pystyi vastaamaan yhtä aikaa kotimaan kysyntään, joka poikkesi ja jossain määrin yhä poikkeaa globaaleista trendeistä.

Viinikulttuurin kehittyessä ympäri maailmaa alkaa katse hiljalleen palata myös makeampien valkkareiden pariin. Tähän auttaa myös mausteisten ruokakulttuurien leviäminen trendeihin sekä Kiinan nousu jättiostajaksi. Punaisissa saksalainen Spätburgunder eli Pinot Noir on asemissa, kun jenkkihenkinen, tammitettu Pinot-trendi alkaa hiipua ja porukka huomaa marjaisen raikkaat, upeat saksalaisversiot.

Saksalaisen viinin markkinanotkahduksesta voidaan syyttää myös Napoleonia. Itsevaltias oli määrännyt 1800-luvulla, että viininviljelijän kuollessa tuli viinitarha jakaa tasan perillisten kanssa. Kun tätä tapahtui sukupolvi toisensa perään, saatiin maa täyteen mikrotason viljelmiä, joilla ei ollut saumaa kamppailla alati kiristyvien maailmanmarkkinoiden kanssa. Laista luovuttiin 1971 ja tuottajat ymmärsivät lyödä hynttyitä yhteen ja lähteä valloittamaan takaisin menetettyjä markkinoita.

Uusi sukupolvi muuttaa asioita kovallakin kädellä. He imevät vaikutteensa ennemminkin isovanhempien metodeista kuin vanhemmiltaan. Siksi luomu- ja biodynaaminen viljely on kovassa kasvussa ja fokus tiukasti laadussa. Saksa on haastava maa tuottaa viiniä niin ilmaston kuin palkkakustannustenkin takia, joten kilpailuetu on haettava huipputasoon tuotetuista viineistä.

Jatkossa kerron tarkemmin tuottajista, pysy mukana! Luvassa myös fiilikset maailmanluokan tastingista. Ja näitäkin fiiliksiä oli seurattavissa Sivumaun Facebookissa, Instagramissa sekä Twitterissä.
rudesheimer_berg_rheingau

pyorailijaViinitila Dr. Basserman-Jordanin naapurustoa.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Viinimatka Saksaan – Pfalz, Rheinhessen ja Rheingau

Ötökkäillallinen

Ihmettelin itsekin, miten ennakkoluulottomasti ilmoittauduin mukaan Brooklyn Breweryn järkkäämälle hyönteisaterialle Tampereen Hämeenpuistossa olevaan Rillinkiin. Hyönteisten hyödyistä ihmisravintona on puhuttu viime vuosina varsin paljon ja pohdittu, olisiko siinä yksiratkaisuista maailman ruokaongelmiin. Meillä Suomessa proteiinia on tarjolla ähkymäärä kaikkialla, mutta yhdeksi raaka-aineeksi ja vaihtoehdoksi meidän hävettävän suureen lihansyöntimäärään toivotan hyönteiset ilomielin tervetulleeksi.
bugs_jauhomadot

Hyönteiskokki Topi Kairenius on Suomessa tämän buumin sanansaattaja. Hän kertoi, ettei hyönteisiä vielä saa myydä ruoaksi. Tarjolle tulee siis eläintenruokaa, jota kukin voi nauttia vapaaehtoisesti. Evira on kuitenkin asiassa hyvin mukana ja EU-tasolla direktiiviä lievennetään 2018.

Hyönteisten suurimpia hyötyjä on kaksi. Ne ovat hyvin proteiinipitoisia; tuoreina 25-35 % ja jauheena peräti 60 %. Lisäksi niiden kasvattaminen on varsin ekologista niin tilan kuin niiden ravinnonkin suhteen. Kotimaisten hyönteisten sesonki alkaa maaliskuussa ja jatkuu Etelä-Suomessa jopa marraskuulle.

Mutta ydinkysymys lienee, miltä ne maistuvat? Miedolta, yllättävänkin miedolta. Kaikki mahdolliset vastenmieliset tuntemukset ovat pelkkää psykologiaa. Öljyssä paistetut jauhomadot ovat rapsakkaita ja valkosipulihummuksen kera mukava aloitus.

Voissa paistetut heinäsirkat ovat myös rapeita ja menevät hitusen kaukoaasialaisittain maustettujen kasvisten kera helposti suuhun. Huomaan pienen hennon nyrpistyksen mielessäni huomatessani sirkan jalan jääneen hampaiden väliin.
bugs_heinasirkat

Hyönteisjauheesta ja linsseistä tehdyt ”lihapullat” ovat kelpo kamaa eikä ötökkämäisyyttää tajuaisi sokkona kukaan.
bugs_lihapulla

Sen sijaan jälkkäriksi tarjoillut mehiläisen kuhnuritoukat yllättävät. Ne ovat pirun hyviä, vaikka myös sangen hentoja makusävyiltään. Maun silti erottaa ja mietin, miten upeita ruokia niistä saisikaan, jos käytettävissä olisi niitä desilitroittain. Maissimaisen makeita, toffeetakin aromeissa mukana. Muu höyste kuitenkin lanaa ne matalaksi, joten nautiskelen toukat pelkästään.

Illallisen aikana nautimme Brooklyn Breweryn oluita, joita esitteli firman lähettiläs Amanda Tala, joka kertoi myös hauskan mielenkiintoista historiaa firman synnystä. Tarkoitus oli tehdä Brooklyn Eagle täynnä jenkkikliseitä kotkasta Brooklyn Bridgeen. Onneksi I [love] New York -logon tehnyt suunnittelija, Milton Glaser, tuli väliin ja saatiin aikaan upeat etiketit (joista se edellinen, Suomessakin myyty APA-etiketti oli kyllä nykyistä parempi).

PS. Tampereella on tarjolla suuren suosion myötä uusi ötökkäillallinen Kievari Kaksissa Kasvoissa 13.9.2016.  Nappaa paikkasi täältä! 25 euron hinnalla saa jo pelkkää olutta Alkosta oston hinnalla! Ja ötökät päälle.
bugs_kuhnuri

amanda_talabrooklyn_brewery_beers

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Ötökkäillallinen

Grillattu häränfilee purjotuhkavoilla

Harmaa on ruoassa mielenkiintoinen epäväri. Mikään ruoka ei ole harmaa paitsi pilaantunut. Seuraavassa ruoassa harmaus tuo kuitenkin upean, samalla tumman, mutta myös kesäisen sävyn mukaan. Tuoreena, sulaneena voiseoksena se näyttää lautasella jopa herkulliselta. Ainakin, kun tietää, että väri tulee maukkaasta purjotuhkasta.
purjotuhkavoi_pihvi

Purjotuhkavoi maustaa tässä Ristelin tilan Charolais-karjan ulkofileetä. Pistin kuvaan voita uusien perunoiden kanssa, jotta sen olemus tulisi paremmin esiin. Suosittelen testaamaan pientilojen lihoja paitsi pientuottajien suosimisen, myös niiden tuottaman laadun takia. Hintaeroa ei bulkkikamaan liiemmin tai ollenkaan ole. Saman tilan rasvaisesta jauhelihasta syntyi täydellisen mehevät burgeripihvit.

Lihan kylkeen paritin näytepulloksi saamani Allegrinin Palazzo della Torre 2012, jonka tummanpuhuva ja muhevan marjainen olemus pehmeillä tanniineilla komppasi hienosti grillatun naudanpihvin kanssa. Hyvä liha ansaitsee arvoisensa viinin.

Resepti löytyi Camilla Läckbergin Suosikkireseptit-kirjasta. Mainio keittokirja muuten, kirjastolöytöjä!

Häränfilee purjotuhkamaustevoilla
1 kg häränfileetä
2 salottisipulia, hienonnettuna
1 nippu minttua, hienonnettuna
1 nippu lehtipersiljaa, hienonnettuna
1 rkl valkosipulijauhetta
0,5 dl valkoviinietikkaa
0,5 dl vettä

Purjotuhkavoi:
1 purjo
2 luomusitruunan mehu ja kuori
200 g huoneenlämpöistä voita

Leikkaa filee kahdeksi pitkäksi palaksi. Sekoita yhteen sipuli, minttu, persilja, valkosipulijauhe, valkoviini ja vesi. Pyöritä filee seoksessa. Laita marinoitumaan 4 tunniksi.

Tee maustevoi. Halkaise purjo pitkittäin. Erottele sen lehdet ja asettele ne vieretysten uuninkestävään vuokaan tai kuumaan grilliin. Paista mustaksi 250 asteessa grillivastuksen alla tai grillissä. Purjon tulee hiiltyä täysin, joten käsittele sitä varoen grillissä. Ota purjo pois uunista tai grillistä. Hienonna se jauheeksi. Mausta voi purjotuhkalla sekä sitruunan kuorella ja mehulla. Maista välillä. Mikäli purjotuhkaa jää yli, ota se talteen. Sitä voi käyttää myöhemmin ruoanlaitossa.

Grillaa fileetä 2-3 minuuttia molemmilta puolilta, kunnes se on toivotun kypsyistä. Vedä filee folioon ja anna tekeytyä 10 minuuttia. Leikkaa pihveiksi ja nauti purjotuhkavoin ja vaikka tomaattisalsan kera.
purjotuhka purjotuhkavoi palazzo_della_torre_steak

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Grillattu häränfilee purjotuhkavoilla

Kirja- ja illallisarvonta!

Nyt tupsahti postista sen verran mielenkiintoinen ja ajankohtainen kirja, että jäin sen pariin vahingossa pitkäksi toviksi. Säilöminen ei ole minulle kovin tuttua puuhaa. Meidän perheessä se on ollut pitkälti vaimon duunia ja hyvin on sitä pestiä hoitanutkin. Kun aiheesta puhuvat Tampereen gastronomian sekatyömies ja jokapaikanhöylä Chef Santeri alias Santeri Vuosara sekä mielestäni Tampereen parasta ruokaa tekevä, ravintola C:n ravintoloitsija ja keittiömestari Ilkka Isotalo, saadaan minutkin kiinnostumaan säilömisen ilosanomasta. sailo_kokkaa_sivut

Säilö & kokkaa -- herkullisia makuja ympäri vuoden esittelee tavalliset ja kekseliäät säilöntätavat sopivan selkeästi ja kansantajuisesti. Mitä tehdään ja miksi. Resepteistä eniten kiinnosti alkuun hapatettu chili ja siitä tehty kastike, marjaliköörit, savustetut punajuuret sekä kalaliemi kuivatuista ruodoista. Kirja tuo hyvin esiin keinoja, joilla sesonkeja saadaan jatkettua ja siirrettyä sekä muutettua tuoreet raaka-aineet uudenlaisiksi, monesti jopa paremmiksi, esim. mun mielestä kurkkurelissin kohdalla.
sailo_kokkaa_kirja

VOITA KIRJA JA ILLALLINEN C:SSÄ. Santeri ja Ilkka heittivät minulle arvottavaksi Säilö & kokkaa -kirjan, jonka kylkiäisenä voittaja saa myös kahden hengen, kolmen ruokalajin illallisen ravintola C:ssä. Sopii kurkata minun kokemuksia paikasta täältä ja täältä. Rafla sijaitsee 50 m päässä Tampereen rautatieasemasta, joten voiton lunastaminen hoituu helposti kauempaakin.

Tässä blogissa ei ole kommentointimahdollisuutta, joten osallistuminen täytyy hoitaa Sivumaun Facebook-sivulla. Eli käy kommentoimassa tämän päivityksen yhteyteen, mikä on oma suosikkisi säilötyistä ruoista.
Arvon voittajan torstaina, syyskuun 1. päivä 2016.
c_sali (1) hiostaminen

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Kirja- ja illallisarvonta!