Iso Pomo

Minulla taitaa olla meneillään jonkinlainen vaihe, jossa pyrin alitajuisesti kohtaamaan menneisyyteni demonit, sen verran montaa lapsuuden traumaruokaa tässä blogissa on viime aikoina käsitelty.

Kun sellaiset pikkutekijät kuin maksa, kalapihvit ja kesäkeitto on nyt kohdattu ja hyviksi todettu, on aika siirtyä arkkivihollisen kimppuun. (Muistattehan te, tietokonepeleissäkin piti aina ensin taistella pienempiä pahiksia vastaan, ja ihan viimeiseksi piti tuhota Iso Pomo.)

Koulussa en vihannut mitään, mitään, mitään niin kuin minestronekeittoa. Metalliselta maistuva tomaattiliemi, pistävä sellerin maku, limaiset makaronit… yyh. Ajattelin, että ehkä kyseessä oli vain jokin aikuiseen makuun -juttu ja pari vuotta sitten maistoin minestronea uudestaan yliopiston ruokalassa. Jep -- edelleen aivan yhtä kamalaa, ellei jopa kamalampaa kuin muistin.

Kokeiluni muiden traumaruokien kanssa on kuitenkin saanut minut epäilemään, ettei ole huonoja ruokalajeja, on vain huonoja kokkeja ja huonoja raaka-aineita. Alan vankasti uskoa siihen, että hyvistä raaka-aineista ja pienellä ajatuksella tehtynä mistä tahansa ruuasta saa hyvää.

Päätin siis kohdata Ison Pomon ja käänsin Laroussesta esiin kohdan M niinkuin minestrone. Tämän jo tiesinkin: minestrone on italialainen keitto, johon tulee vihanneksia ja pastaa tai riisiä. Tämän verran viisastuin: ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä minestrone, se tehdään Italian eri seuduilla eri tavalla ja siihen voi käytännössä käyttää melkein mitä vain. Yleensä siinä on kuitenkin jonkinmoisia papuja, porkkanaa ja selleriä.

Valitsin omaan minestroneeni kaikkea, mikä nyt on hyvää ja halpaa. Lisäksi lisäsin pekonia, koska ajattelin, että se sopisi soppaan hyvin, vaikka tämä onkin yleensä kasviskeitto.

Kummatkin hypoteesini osoittautuvat oikeiksi: kunnollisista aineksista kunnolla tehtynä minestrone on fantastinen, edullinen, täyttävä ja terveellinen ruoka, ja pekoni tekee siitä vielä parempaa (joskaan ei ehkä terveellisempää). Se lapsena kammoksumani sellerikin oli tässä sopassa muhinut ihanan makeaksi, eikä sitä ollut liikaa, vaan juuri sopivasti antamaan liemeen makua.

Jos teet keitosta vegeversion ilman pekonia, saatat tarvita hieman reilummin suolaa tai fondia, sillä pekonista tulee liemeen paljon makua.

Iso Pomo on nyt selätetty. GAME OVER? Ei, vaan jatko-osaa odotellessa!

Minestrone (4-6 annosta)

2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
5 siivua pekonia

12 dl vettä
2 rkl kasvisfondia

3 porkkanaa
300 g kaalia
4 tomaattia
1 iso sellerinvarsi
1 tlk (230 g) käyttövalmiita voipapuja tai kikherneitä
1 dl tummaa riisiä
1 laakerinlehti
pieni nippu persiljaa

suolaa
mustapippuria myllystä

Kuori ja pilko sipuli, valkosipuli ja porkkana. Pilko pekoni, tomaatti, kaali ja selleri.

Kuumenna kattilassa oliiviöljy. Lisää sipuli, valkosipuli ja pekoni ja kuullota muutama minuutti. Lisää loput ainekset ja anna porista hiljalleen, kunnes kasvikset ovat kypsiä (n. 30 minuuttia). Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Tallennettu kategorioihin Keitot, Välimerelliset | 10 kommenttia

Kato, suklaakakku!

… joka nyt vain sattuu sisältämään kesäkurpitsaa.

Ajattelin kuitenkin, että olisi raflaavinta aloittaa postaus mieluummin suklaaosuudella, jotta ette käänny heti pois huomattuanne, että taas se nainen postailee kesäkurpitsaohjeita. (Iltapäivälehtien otsikointioppeja voi näemmä soveltaa myös ruokablogeihin.)

Kesäkurpitsasuklaakakkua hurmosteltiin edellisen postauksen kommenteissa, mikä oli oiva sattuma, sillä minulla oli tämä ohje sopivasti jemmassa tulevaa postausta varten. Nyt siis kuulolla, jos kiinnostuit aiheesta. Toisenlaisen kesäkurpitsaleivonnaisen ohjehan blogista jo löytyykin.

Kieltämättä ajatus vihannesten sotkemisesta suklaakakkuun saattaa tuntua oudolta, mutta mikään ihan uusi idea se ei ole. Olen itse punajuurisuklaakakun suuri fani, ja kaikenlaiset kesäkurpitsasuklaaleivonnaiset olivat iso villitys amerikkalaisissa ruokalehdissä pari vuotta sitten. Sieltä siis on peräisin tämäkin idea.

Vaikka yhdistelmä saattaa tuntua oudolta, sille on selityksensä. Kesäkurpitsa on hyvin miedon makuinen, joten sen funktio suklaakakkutaikinassa on ennemminkin kostuttaa ja mehevöittää koostumusta kuin maistua. Yleensä suklaakakku vaatii yön yli lepäämisen, jotta siitä tulisi tarpeeksi mehevä, mutta kesäkurpitsa on hyvä kikka silloin, kun haluat syödä kakun jo samana päivänä.

Ja sitä paitsi -- onhan se nyt hienoa, että suklaakakkua lapioimalla voi toteuttaa mantraa ”puoli kiloa kasviksia päivässä”.

Suosittelen muuten tarjoilemaan kakun ranskankerman kanssa. Sen happamuus taittaa kivasti kakun tuhtia suklaisuutta.

Kesäkurpitsasuklaakakku

3½ dl vehnäjauhoja
⅔ dl tummaa kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
½ tl suolaa

2 dl sokeria
2 munaa

1 dl rypsiöljyä
1½ tl vaniljauutetta (tai -sokeria)

3½ dl raastettua kesäkurpitsaa
130 g tummaa suklaata rouhittuna

Sekoita keskenään jauhot, kaakaojaue, leivinjauhe, sooda ja suola.

Vatkaa sokeri ja munat keskenään kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita vaniljauute öljyyn ja lisää ohuena nauhana muna-sokeriseokseen.

Yhdistä kuivat aineet märkiin varovasti käännelleen. Kääntele lopuksi joukkoon kesäkurpitsa ja rouhittu suklaa.

Voitele suorakaiteen mallinen leipävuoka ja kaada taikina siihen. Paista 175-asteisessa uunissa n. 50 minuuttia. Kypsyyden voit testata hammastikulla. Varo paistamasta liian kuivaksi.

Tallennettu kategorioihin Kakut ja piiraat, Suklaa | 16 kommenttia

Vielä on kesäkurpitsaa jäljellä

Niin paljon kuin radio jaksaakin soittaa Mambaa, kai se on myönnettävä: kesä on kovaa vauhtia ohi.

Ihanaa on kuitenkin se, että vaikka kesä olisi ohi, satokausi jatkuu vielä pitkään! Esimerkiksi meidän kasvimaa pukkaa tällä hetkellä kesäkurpitsaa sellaista vauhtia, että on vaikeuksia ehtiä syömään sitä tarpeeksi nopeasti. Sama on nähtävissä myös kaupassa, kotimainen kesäkurpitsa ei maksa tällä hetkellä juuri mitään.

Olen joutunut venyttämään mielikuvitustani aika pitkälle yrittäessäni keksiä uusia tapoja käyttää tätä hienoa vihannesta. Sitä on jo grillattu kaikin mahdollisin tavoin, on syöty salaatissa, keitossa, ratatouillessa, gratiinissa, paahdettuna, paistettuna ja pastalevyjen sijaan lasagnessa.

No, kesä on ehkä pian ohi, mutta kesäkurpitsakausi näköjään ei, sillä löysin vielä yhden uuden tavan käyttää kesäkurpitsaa: leivitetyt kesäkurpitsalastut!

Maustoin lastut paprikalla ja chilillä. Ne paistuivat päältä rapeiksi, mutta jäivät sisältä pehmeiksi. Ne eivät näyttäneet kummoisilta, mutta olivat omituisen addiktoivia! Kiskaisin kokonaisen pellillisen yksin -- ja ei, minulla ei ole ongelmaa myöntää tätä, sillä nämähän ovat terveellisiä.

Kesäkurpitsalastut ovat oiva naposteltava vaikkapa valkoviinin seuraksi.

Kesäkurpitsalastut

1 isohko kesäkurpitsa
1 ½ rkl oliiviöljyä

½ dl korppujauhoja
½ dl hienoksi raastettua parmesania
½ tl paprikajauhetta
ripaus chilijauhetta
suolaa
mustapippuria myllystä

Leikkaa kesäkurpitsa n. 5 millimetrin paksuisiksi siivuiksi. Levitä leivinpaperin päälle, lorauta päälle oliiviöljy ja sekoita niin, että kaikki siivut ovat tasaisesti öljyn peitossa.

Sekoita keskenään lautasella korppujauho, parmesan ja mausteet. Pyörittele kesäkurpitsasiivut seoksessa yksitellen ja nosta leivinpaperilla vuoratun pellin päälle.

Paista 225-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniisti ruskistunut ja rapea. Jos sinulla on käytössäsi kiertoilmauuni, käytä sitä.

Tallennettu kategorioihin Kasvisruoat, Pikkupurtavat ja alkupalat, Vihannekset | 18 kommenttia

Appilan pappilan papupasta

Muistan, kuinka pari vuotta sitten kaupoista ei millään meinannut löytyä vihreitä papuja tuoreena. Nyt tilanne on onneksi korjaantunut, ja mikä parasta, tähän aikaan vuodesta niitä saa jopa kotimaisina! Löysin juuri rasiallisen aivan vastustamattoman kauniita ja pulskia papuja, jotka olivat kuulemma tulleet markettiin suoraan viljelijältä.

En osaa tehdä vihreistä pavuista mitään erityisen monimutkaisia ruokia, minusta ne ovat parhaimmillaan sellaisenaan oliiviöljyssä kuullotettuna. Kaksi asiaa sopii kuitenkin niiden kanssa täydellisesti: valkosipuli ja pekoni. Nämä kolme keskenään mainiosti toimeen tulevaa raaka-ainetta saivat tänään kyseenalaisen kunnian päästä lounaspastani tähdiksi.

(Ja juu, nyt paljastui sekin, että kotona yksin ollessani syön spagettia lusikalla. Mutta ei kerrota.) Tämä oli hyvä loppukesän pasta. Siinä oli vielä tuoretta kauden vihreää, mutta tuhdin pekonin vuoksi jo jotain, mitä alkaa kaivata näinä viilenevinä iltoina.

Vihreä papu-pekonipasta (kahdelle)

spagettia tai muuta haluamaasi pastaa

100 g tuoreita vihreitä papuja
reilu loraus oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
4 siivua pekonia
ripaus chilijauhetta tai -lastuja
suolaa
mustapippuria myllystä

Pilko pavut muutaman sentin pituisiksi paloiksi. Viipaloi valkosipuli ja pilko pekoni.

Kuumenna paistinpannussa oliiviöljy ja kuullota papuja siinä noin viitisen minuuttia. Lisää valkosipuli ja pekoni ja paista, kunnes pekonin kypsyys on mieleisesi. Mausta ripauksella chiliä, suolalla ja reilulla määrällä mustapippuria. Väännä levy pois päältä ja jätä pannu liedelle.

Keitä pasta pussin ohjeen mukaan, valuta ja lisää kastikkeen joukkoon.

Tallennettu kategorioihin Pasta, Vihannekset | 12 kommenttia

Kukkakaaligratiinien kuningatar

(Ooh, näittekö miten monta k- ja g- kirjainta voi saada yhteen otsikkoon?)

Ennen tätä päivää en ollut ikinä elämässäni syönyt kukkakaaligratiinia. Se olisi outoa jo muutenkin, mutta erityisen kummallista se on siksi, että olin nuorempana useamman vuoden kasvissyöjä. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin kukkakaaligratiini on juuri se ruoka, jota tarjotaan aina kasvisvaihtoehtona silloin, kun ei ole keksitty mitään muuta.

Ehkä kasvissyöjäkavereideni ankeiden gratiinitarinoiden vuoksi erehdyin pitämään tätä ruokalajia tylsänä ja mauttomana. Nyt se hiipi kuitenkin mieleeni, kun pohdin, mikä olisi jääkaapissa lymyävälle kukkakaalinpäälle sopiva kohtalo.

Aloin selaamaan ohjeita ja löysin yhden, joka kuulosti kaikkea muuta kuin tylsältä, Thomas Kellerin Bouchon Cookbookista. Ohjeen kantava voima oli se, että pelkän maidon tai kerman sijaan gratiinin nesteenä käytettiinkin kukkakaalin varsista tehtyä sosetta, jossa oli kaikenlaista muutakin herkullista lisänä. Ihastuin myös ideaan piparjuuren lisäämisestä gratiiniin! Se toi lopputulokseen jännän poltteen, joka ei kuitenkaan ole tulinen samalla tavalla kuin chili. Jos et ole piparjuuren ystävä, niin miksi et?! niin voit jättää piparjuuren pois -- tässä gratiinissa on onneksi tarpeeksi mausteita ja makua ilmankin.


Minun tekemäni annos…


… ja siskon tekemä annos :D

Sovelsin ohjetta paikoitellen hieman yksinkertaisemmaksi. Ohje ei ole missään nimessä vaikea, mutta muutama eri työvaihe siinä kyllä on. Lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen. Ei enää vetistä ja mautonta kukkakaaligratiinia, ikinä!

Pidin tästä gratiinista todella paljon ja teen sitä varmasti jatkossakin. Käytin tuoreita yrttejä, kun niitä sattuu nyt meidän pihalla olemaan, mutta tämän voi toki tehdä myös kuivatuista yrteistä.

Kukkakaaligratiini (2-4 annosta)

1 kukkakaali (~ 800 g)
vettä keittämiseen
1 tl valkoviinietikkaa
suolaa

1-2 rkl voita
1 salottisipuli
mustapippuria
suolaa
1 timjaminoksa
1 pieni nippu persiljaa
1 laakerinlehti
1 dl vettä
2 dl kermaa tai maitoa
1/2 tl piparjuuritahnaa

1/2 tl curryjauhetta
hyppysellinen raastettua tai jauhettua muskottipähkinää

1 dl hyvänmakuista juustoraastetta (tai maun mukaan)
1 rkl korppujauhoja

Leikkaa kukkakaalista kukinnot. Säästä kukintojen varret.

Kiehauta kattilassa vesi, johon on lisätty etikka ja suola. Keitä kukkakaalin kukintoja muutama minuutti ja nostele ne paistonkestävään vuokaan odottamaan. Mausta suolalla.

Leikkaa kukkakaalin kukintojen varret palasiksi (sen paksuimman varren voit jättää käyttämättä, se on usein aika kova ja puiseva). Hienonna ne tehosekoittimessa.

Kuumenna voi pienessä kasarissa ja kuullota sipulit. Lisää (reilusti) mustapippuria, suolaa, timjami, persilja, laakerinlehti, vesi ja kukkakaali. Anna porista hiljalleen 5 minuuttia. Lisää sen jälkeen kerma tai maito ja anna porista vielä pari minuuttia.

Poista seoksesta laakerinlehti ja kaada seos tehosekoittimeen. Anna jäähtyä hetki, jos tehosekoittimessasi ei saa hienontaa kuumia aineksia. Lisää piparjuuri ja hienonna soseeksi.

Kaada sose kukkakaalin kukintojen päälle paistovuokaan. Ripottele päälle curry ja muskottipähkinä. Viimeistele juustoraasteella ja korppujauhoilla.

Laita vuoka 225-asteiseen uuniin n. 15 minuutiksi. Jos juusto ei ole ruskistunut, nosta vuoka lopuksi hetkeksi grillivastuksen alle.

Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Tallennettu kategorioihin Kasvisruoat, Vihannekset | 7 kommenttia

Outo, ihana avokadopasta

Nöyrimmät pahoitteluni pitkäksi venähtäneestä postaustauosta. Kesä taisi tulla väliin. Olin mökillä, jossa ei ollut nettiyhteyttä sen enempää kuin jääkaappia tai uuniakaan. Ruoka tehtiin muurikkapannulla, ja se käsitti pääasiassa vihanneksia, lihaa tai kalaa -- ja oli ihan hitsin hyvää. Yritin kirjata ylös reseptejä, mutta kun ne alkoivat näin: ”Otetaan virveli ja uistin, työnnetään vene vesille…”

Täällä kaupungissa elämä kaoottisessa yhteiskeittiössä jatkuu, ja se on omiaan sakottamaan kokkailuhaluja. Onneksi minulla on ruokaa rakastavia ystäviä, jotka tulevat silloin tällöin muistuttelemaan ruuanlaiton hienoudesta ja tärkeydestä, esimerkiksi linkkaamalla reseptejä Facebook-seinälleni.

Sieltä Facebook-seinältäni löysin tämänkertaisenkin ohjeen. Ystäväni oli bongannut sen ilmeisesti jostain amerikkalaisesta terveysruokablogista. Tiedän, että monen ensi reaktio avokadopastaan on kulmakarvojen kohotus, ellei jopa suoranainen ällötys. Minunkin suhtautumiseni oli alkuun varsin skeptinen, kunnes ajattelin asiaa tarkemmin. Miten tämä avokadotahnapasta nyt loppujen lopuksi eroaa pestopastasta?

No, yhdessä mielessä kyllä: avokadosta tulee ruokaan pehmeä koostumus, melkein kuin kastikkeeseen olisi lorauttanut kermaa. Mutta sitähän ei meidän taloudessa pidetä huonona asiana ollenkaan.

Ystäväni oli oikeilla jäljillä: juuri tällaisia naurettavan helppoja, kädenkäänteessä valmistuvia ruokaohjeita minä juuri nyt kaipaan sekavaan elämääni.

Avokadopasta (kahdelle)
ohje: Oh She Glows

n. 150-200 g haluamaasi pastaa

1/4 sitruunan mehu (voit laittaa puolikkaankin, jos tykkäät hapokkaammasta)
2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä

1 kypsä avokado
kourallinen basilikanlehtiä
suolaa

rouhittua mustapippuria

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Pastakattilan poristessa valmista kastike. Hienonna tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella sitruunamehu, oliiviöljy ja valkosipuli. Lisää avokado, basilika ja suola ja surruttele haluamasi koostumus. (Itse en ajanut kastiketta täysin sileäksi vaan vähän karkeaksi.)

Valuta pasta ja sekoita joukkoon kastike. Tarjoile heti.

Kastike ei sovellu uudelleenlämmitettäväksi, joten jos haluat tehdä kerralla suuremman satsin, tee kastiketta reilummin, säilö jääkaappiin ja keitä pasta seuraavana päivänä uudestaan.

Tallennettu kategorioihin Kasvisruoat, Pasta, Vegaani | 7 kommenttia

Hurry curry

Massaman curry on ruoka, jonka mausteiden (ja maun) perusteella sijoittaisin Intiaan, mutta se on itse asiassa thaimaalainen.

Mausteet ovat kieltämättä aika lämmittävät ja talviset, ja mietin pitkään tohtiiko tätä tehdä, vaikka mieli on tehnyt jo kauan. Sitten rupesin miettimään, että milloinkas siellä Thaimaassa on talvi… ai niin joo. Ehkä tämä siis sopii myös Suomen elokuuhun.

Photobucket

Tämä ei ole autenttinen massaman curry, ei missään nimessä. Yksi syy, miksi harvoin kokkaan aasialaista, on se, että reseptit ovat aina vähän lannistavia: tarvitaan ainakin kolmea erikoista kastiketta, kahta mausteseosta ja yhtä tahnaa, joilla on kaikilla jänskä nimi. Jos tekee usein jotain tiettyä, tai vain tietyn maan ruokaa, tahnojen ja kastikkeiden hankkiminen onkin ehdottomasti järkevää.

Jos taas on tällainen tuuliviirikokki, joka haluaisi kokeilla kaikenlaista, sitä saattaa pian huomata omistavansa 25 purkkia erilaisia eksoottisia mausteseoksia, joita käyttää kerran vuodessa. Ei fiksua.

Tähän asti olen siis pääasiassa lannistunut ja tukahduttanut aasialaisen ruuan innostukseni aina kun sellainen on iskenyt (lukuunottamatta pohjoisintialaista, siinä hommassa pärjää jo pitkälle ilman tahnoja ja kastikkeita).

Kunnes ryhdyin massaman curry -himossani miettimään, että kukas minua voi kieltää tekemästä kotona mutkat suoriksi -versioita itämaiden klassikoista? Googletin massaman curry -tahnan ainesosat ja kappasta, melkein kaikki löytyivät kaapista yksittäisten mausteiden muodossa. Kalakastikkeen ja tamarinditahnan jätin pois, lisäsin kurkumaa, koska kookosmaidolla on taipumus ilman värjääviä ainesosia tehdä ruuista epähoukuttelevan harmaan värisiä.

Joten ei, autenttista tämä ei ole, mutta hyvää se on.

(Tässä vaiheessa lienee taas sopiva väli muistuttaa, että kanelitankoja, kardemummankotia -- ja niitä kastikkeita ja tahnoja -- löytää erittäin edullisesti etnisistä ruokakaupoista.)

Mutkat suoriksi -massaman curry (kahdelle)

300 g kanaa (rinta, koipi, kaikki käy)
2-3 rkl öljyä (ei niin väliksi mitä, esim. neitsytkookosöljy on hyvä)
2 valkosipulinkynttä
1 tl tuoretta raastettua inkivääriä
1 tl juustokuminaa
⅓ tl jauhettua korianteria
ripaus muskottipähkinää
ripaus neilikkaa
(tuoretta) chiliä maun mukaan
suolaa

1 kanelitanko
2 tähtianista
6-8 kardemummankotaa
2 sipulia

4 dl (=1 tölkki) kookosmaitoa
2 dl vettä
2 perunaa (n. 150 g)
3 rkl paahdettuja maapähkinöitä/cashewpähkinöitä*

(halutessasi: puoli teelusikallista kurkumaa ”väriaineeksi”)

*paahda pähkinöitä öljyttömällä paistinpannulla muutama minuutti, kunnes ne alkavat ruskettua ja tuoksua. Voit käyttää myös valmiiksi paahdettuja pähkinöitä, vaikka suolapähkinöitä

Silppua valkosipuli ja sipuli. Leikkaa peruna ja kana sopivankokoisiksi suupaloiksi. Laita kulhoon kana, 1 rkl öljyä sekä silputut valkosipulinkynnet, inkivääri, juustokumina, korianteri, neilikka, muskottipähkinä, suola ja chili. Sekoita. Voit myös jättää kanan marinoitumaan puolesta tunnista muutamaan tuntiin, jos haluat vahvemman maun.

Kuumenna loput öljystä kattilassa ja lisää kaneli, tähtianis ja kardemumma, kuullota n. 30 sekuntia. Lisää sen jälkeen sipuli ja kuullota.

Lisää kana, paista muutama minuutti. Lisää sen jälkeen kookosmaito, vesi, peruna ja pähkinät. Anna kiehahtaa, laske lämpötilaa ja anna porista puolisen tuntia, kunnes perunat ovat sopivan pehmeitä. Halutessasi lisää kurkuma.

Nauti jasmiiniriisin kanssa tai sellaisenaan.

Tallennettu kategorioihin Itä- ja Kaakkois-Aasia, Kana | 12 kommenttia

Ei mitään makurasvaa

Kaverini kertoi yhtenä päivänä nähneensä jossain tuotteen nimeltä makurasva. Kovasti se oli kuulemma näyttänyt maustevoilta, mutta sitä ei ollut saanut myydä sillä nimellä, koska se ei itse asiassa sisältänyt a) mausteita, b) voita.

Pihvin päällä sulava maustevoinappi oli lapsena hienointa mitä tiesin, ja jotain tuosta paheellisesta viehätyksestä on yhä jäljellä. Sitä ei ehkä hoksaisi, että maustevoin tekeminen on aivan suunnattoman yksinkertaista -- eikä tarvitse tyytyä makurasvaan.

Ota haluamasi kokoinen pala voita pehmenemään huoneenlämpöön noin puoleksi tunniksi. Älä päästä voita kuitenkaan ihan lötköksi, sillä sitä on hankala muotoilla.

Sekoita pehmenneeseen voihin haluamasi mausteet ja muut. Kuvassa on tehty valkosipuli-yrttivoita (sipulin ja valkosipulin voi halutessaan ensin kuullottaa. Uskoisin, että myös sipulijauhe voisi toimia maustevoissa). Muita hyviä ovat barbecue-henkiset mausteet kuten chili, paprika, chipotle ja erilaiset pippurit.

Kun voihin on sekoitettu mausteet ja muut mahdolliset sörsselit, se laitetaan tuorekelmu- tai leivinpaperiarkin päälle ja arkkia käärimällä muotoillaan pyöreäksi haloksi. Sen jälkeen halko takaisin jääkaappiin, kunnes se on kovettunut niin paljon, että siitä voi leikata nappeja.

Tallennettu kategorioihin Tahnat, dipit ja kastikkeet | 8 kommenttia

Melkein kuin Floridassa

Tässäpä eräs piiras, jota olen tehnyt lukuisia kertoja, mutta aina unohtanut postata ohjeen blogiin.

Key lime pie on klassinen amerikkalaisherkku, johon turvaudun aika usein, kun haluan juhliin tai illanviettoon raikkaan kakun. Limet taitavat olla tällä hetkellä melko edullisia, meidän kaupassa maksavat nyt saman verran kuin omenat. Juuri nyt on siis oikea aika tehdä tätä herkkua.

Oikea key lime piehän tämä ei ole, sillä yksikään aito key lime ei tietääkseni ole koskaan nähnyt suomalaista markettia. Mutta niin, kai siellä Floridassakin joku leipoo korvapuusteja leivinjauheella, joten pidetään tätä tasapelinä. Ohje on oma Suomi-sovellukseni useamman amerikkalaisen ohjeen pohjalta. Usein tämäntyyppiseen piiraaseen tehdään myös marenkikuorrutus, mutta minusta se on enemmän sitruuna-marenkipiirakan juttu. Tässä itse täyte on mielestäni tarpeeksi makea sellaisenaan.

Kun katsotte kuvaa, huomaatte, että piiras on vähän lässähtäneen näköinen. Se johtuu siitä, että se on tehty vääränlaiseen maitoon. Älkää tehkö samaa virhettä -- purkin kyljessä on ehdottomasti luettava condensed milk eikä evaporated milk. Kondensoidussa maidossa on sokeria ja se on myös koostumukseltaan hieman paksumpaa. Ja senhän te jo tiedättekin, että kondensoitu maito kannattaa ehdottomasti ostaa jostakin etnisestä ruokakaupasta, niistä sitä saa paljon marketteja edullisemmin!

Tärkeintä key lime pien teossa on se, ettei ala panikoimaan siitä, että täyte näyttää alkuun ihan liian löysältä. Se paksunee, kun annat sen seistä huoneenlämmössä. Toinen juttu on se, että ei -- ohjeessa ei ole sokeria. Se on kondensoidussa maidossa valmiina! Kolmas tärkeä seikka on se, että tätä piirasta ei saa paistaa liian kauaa. Riittää, kun täytettä paistaa sen verran, että se asettuu, ruskistua se ei saa.

Key lime pie eli amerikkalainen limepiiras

täyte:

4 rkl raastettua limenkuorta
4 keltuaista
1 tlk (400 g) kondensoitua maitoa
1 dl tuorepuristettua limemehua (tähän meni minulla 4 limeä)

pohja:

150 g digestive-keksejä
75 g voita

lisäksi:

limesiivuja
halutessasi kermavaahtoa

Tee ensin täyte. Vatkaa kulhossa limenkuorta ja keltuaisia muutama minuutti, kunnes väri muuttuu vihertäväksi. Lisää sen jälkeen sekaan maito koko ajan kevyesti vatkaten, ja lopuksi mehu. Jätä huoneenlämpöön noin puoleksi tunniksi -- tänä aikana täytteen tulisi saostua huomattavasti.

Tee pohja: Jauha keksit hienoksi joko monitoimikoneessa tai vanhanaikaisesti nuijimalla. Sulata voi ja sekoita keksien sekaan.
Laita irtopohjavuoan tai piirakkavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele keksi-voiseos pohjalle ja osittain reunoille.

Paista pohjaa 165-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia, kunnes se alkaa hieman ruskistua.

Ota sen jälkeen pohja uunista ja kaada päälle täyte. Laita takaisin uuniin n. 15-17 minuutiksi. Piiras on valmis, kun täyte on asettunut, mutta heilutettaessa tytisee vielä. Huomaa, että key lime pien ei kuulu ruskistua uunissa.

Jäähdytä piiras kokonaan ja viilennä sen jälkeen jääkaapissa (tähän menee useita tunteja, piiraan voi hyvin tehdä myös jo edellisenä päivänä). Tarjoile limesiivujen ja kermavaahdon kanssa.

Tallennettu kategorioihin Kakut ja piiraat, Leivonnaiset, makeat | 11 kommenttia

Yksinkertaista, rakas Watson

Kokkailemistani ruuista vain pieni osa päätyy blogiin. Yksi syy siihen on se, että teen paljon juttuja improvisoimalla tai erehdyksen kautta, ja lopulta en enää muista yhtään mitä olen tehnyt ja mitä olen laittanut minkäkin verran. Reseptin kirjoittaminen osoittautuu siis melko hankalaksi..

Photobucket

Toinen syy on se, että pidän monesti juttuja niin itsestäänselvinä tai yksinkertaisina, että ajattelen että kaikkihan tän nyt tietää. Niin taas ei pitäisi ikinä ajatella, sillä se yksinkertaisinkin juttu voi olla juuri se, joka joltain on jäänyt kokeilematta tai joka ei ole koskaan mieleen juolahtanutkaan.

Hihittelin juuri tuossa marketissa ollessani, kun kajareista tuli ohje ”mukavaan kesäsalaattiin” joka koostui mozzarellasta, basilikasta ja tomaatista -- ajatella. Silti, ihan varmasti siinäkin kaupassa oli joku asiakas joka ei koskaan ollut ajatellutkaan tekevänsä mozzarella-basilika-tomaattisalaattia.

Ja kun rakas ystäväni tuumasi pari päivää sitten, että mä en oikeen tota vihannesten paahtamista tajuu, tulin siihen tulokseen, että ehkäpä tämäkin ohje ansaitsee tulla julkaistuksi. Yleensä juuri ne yksinkertaisimmat jutut ovat niitä parhaita, mutta syystä tai toisesta monesti ne menevät ohi kun tohottaa merta edemmäs kalaan. Minäkin olen käynyt neljä kertaa Thaimaassa mutta en ikinä Joensuussa tai Raumalla.

…. niin ja, onhan tässä kuitenkin tuo dippi.

Tämä menee mukavana naposteluruokana illanistujaisissa tai vaikka leffaa katsoessa, varsinkin kun lisukkeeksi ottaa hieman esim. oliiveja ja lasin kylmää valkkaria.

Yrttiset lohkoperunat ja feta-jugurttidippi (2-4 hengelle)

600 g (uusia) perunoita
n. 2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
reilusti tuoreita tai kuivattuja yrttejä (rosmariini, timjami, basilika, oregano, rakuuna, persilja…)
suolaa
rouhittua mustapippuria

2 dl kreikkalaista jugurttia
50 g fetajuustoa
1 tl sitruunamehua
rouhittua mustapippuria
(suolaa)

Pese perunat, jätä kuoret. Leikkaa lohkoiksi. Laita uunipellille perunat, öljy, silputtu valkosipuli ja mausteet. Sekoita hyvin. Paahda 225-asteisessa uunissa n. 40-50 minuuttia kunnes perunat ovat kunnolla paahtuneet. Kääntele kerran tai pari paistamisen aikana.

Valmista dippi sekoittamalla jugurttiin hienoksi murusteltu feta. Mausta sitruunamehulla ja mustapippurilla sekä tarvittaessa suolalla -- muista kuitenkin, että feta on yleensä hyvin suolaista.

Tarjoile perunat kuumina dipin kanssa.

Tallennettu kategorioihin Kasvisruoat, Lisukkeet, Pikkupurtavat ja alkupalat, Tahnat, dipit ja kastikkeet | 10 kommenttia